Euroopan perinteisten vallankäyttäjien keskuudessa kuuluu
helpotuksen huokaus, kun uusliberaali Emmanuel Macron vie voiton
presidenttikisassa Marine Le Peniä vastaan. Presidentti Niinistö[1] ja pääministeri Sipilä[2] ovat ilmoittaneet olevansa tyytyväisiä tulokseen. Suomen
europarlamentaarikoista ainakin Kokoomuksen Henna Virkkunen ja Sirpa Pietikäinen sekä Vihreiden Heidi
Hautala odottavat itse asiassa paluuta normaaliin järjestykseen jo viimeistään syksyllä järjestettävien Saksan liittopäivävaalien jälkeen ja kuten entinen
EU-suurlähettiläs ja nykyinen suomalaisen lobbausyritys Milttonin johtaja Jan Store
toteaa Macronin voitosta: ”Haluaisin käyttää termiä game changer.”[3]
Populismi on siis kukistettu ja mainstream-poliitikot
sekä heidän takanaan seisova
suurpääoma voivat jatkaa asioiden pyörittämistä vanhaan malliin. Mahdollisesti. Yksi näkemys populismista
onkin, että se on syklistä ja aika ajoin kansalaiset murisevat kokemistaan epäkohdista, kunnes
sittemmin alistuvat ja asiat palaavat taas entiselleen. Jos tämä näkemys on totta, niin
maailman omistajilla ei ole huolen häivää ja systeemi jatkaa nilkuttamistaan hamaan
tulevaisuuteen suurimman osan kansalaisista hyväksyessä, että heidän tulevaisuutensa ei
ole heidän omissa käsissään, sisältää kasvavaa turvattomuutta ja että asioista oikeasti päättävien virheet tulevat
aina heidän maksettavakseen.
Toisen näkemyksen mukaan populismi on rakenteellista
ja jos epädemokraattisia instituutioita, pankkiirien riskinoton maksattamista
kansalaisilla, työväen asettamista kilpajuoksuun pohjalle, jne. ei korjata, niin populismi
tai yleensäkin epävakaus eivät ole menossa minnekään. Jos tämä näkemys on totta, niin Macron ei ole ratkaisu, vaan osa vanhaa järjestelmää, joka on ajanut itsensä kriisiin, eikä halua uudistua
sellaiseksi, että se toimisi kaikkien yhteiskunnan jäsenten hyväksi. Itse asiassa
Macron onkin luvannut hyökätä työläisiä vastaan (pyrkimällä pidentämään työviikkoa aikana, jolloin työttömyys on ongelma),[4] alentaa
yritysveroa[5]
(vaikka alhaisen kysynnän aikana vapautunutta pääomaa ei juuri ole järkeä investoida, vaan se todennäköisesti valuu ulos osinkoina) ja ilmoittaa,
että ”Ranska tarvitsee lisää nuoria, jotka
haluavat miljonääreiksi”[6] (Oxfamin raportin mukaan rikkaimmat kahdeksan henkilöä omistavat maailmassa
yhtä paljon kuin köyhin 50 % koko väestöstä; miljonäärien vähäisyys on siis selkeästi polttava ongelma)[7].
Le Pen ei tietenkään ole mikään ratkaisu ja tämä pitäisi ainakin Suomessa
olla kohtuullisen selvää kaikille sen jälkeen, kun kotimaiset oikeistopopulistimme Perussuomalaisten muodossa
ovat myyneet kaikki hiemankaan järkevät lupauksensa, viimeisimpänä hyväksymällä hallintarekisterin toteuttamisen, joka helpottaa yritysten
veronkiertoa ja josta Timo Soini siis vielä vuoden 2015 lopulla
totesi näin: ”Hallintarekisteriä ei viedä eteenpäin.
Päätös on oikea ja vastaa Perussuomalaisten linjaa. Tämä on ollut johdonmukainen kantamme jo viime
eduskuntakaudella.”[8] Samaa johdonmukaista linjaa vetää myös Yhdysvaltain oikeistopopulisti Donald Trump,
joka ensimmäisenä päivänään Valkoisessa Talossa nosti keskiluokkaan kohdistuvaa
verotusta[9]
ja joka nyttemmin suunnittelee puolestaan massiivisia verohelpotuksia miljonääreille ja suuryrityksille (mikä sattumalta hyödyttäisi myös häntä itseään suunnattomasti).[10]
Suurin ongelma oikeistopopulisteissa onkin se, että he eivät oikeasti ole populisteja, vaan pelkästään perinteisiä valtavirtaporvareita uudessa kaavussa ja ajavat
tuttua työntekijöitä, työttömiä ja köyhiä
kurittavaa talouslinjaa, joka samalla hyödyttää kaikkein vauraimpia.
Yläluokka siis toisaalta kyllä puskee uusliberaalejaan vastaehdokkaiksi
oikeistopopulisteille, joista se ei erityisemmin pidä, mutta vielä
innokkaammin yleensä käy
vaihtoehtojen kimppuun, jotka yrittävät oikeasti ajaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa.
Yhdysvalloissa Demokraattien esivaaleissa Hillary Clintonin haastajan Bernie
Sandersin kampanjaa tietenkin torpedoitiin Demokraattien oman puoluekoneiston
toimesta[11] ja häntä maalattiin esimerkiksi naisvihaajaksi,
rasistiksi ja kommunistiksi (uusliberaalit korporatistit sen sijaan ovat aina
maltillisia).[12] Sandersia vastaava versio
Ranskassa on Jean-Luc Melenchon, joka myös
yllättävästi nousi suhteellisesta tuntemattomuudesta vakavaksi
haastajaksi ja jonka poliittinen liike odotettavasti esimerkiksi YLEssä on sittemmin ilmoitettu ”lähes kommunistiseksi”[13] ja hänen
halustaan hajottaa EU voi lukea melkein minkä tahansa lehden sivuilta – sen, että hän
ei ole kommunisti ja haluaa korjata EU:n nimenomaan estääkseen sen hajoamisen ei anneta päästä hyvän
narratiivin tielle.[14]
Yksi mielenkiintoinen seikka Sandersissa ja Melenchonissa on, että heidän kannatuksensa on erityisen voimakasta
nuorison keskuudessa. Tähän voi tietenkin aina vastata, että nuoret ovat typeriä eivätkä
ymmärrä
mistään mitään.
Toisaalta voi olla, että he ymmärtävät liiankin hyvin joutuvansa suurimmiksi
maksumiehiksi harmaahapsisten miljonäärien
toteuttamasta ympäristön
ja talousjärjestelmän
tuhoamisesta, eivätkä
ole erityisen mielissään tästä.
Yleinen varoitus
siis kuluu: älä heiluta raharikkaiden venettä tai muuten maailma loppuu. Ehkä näin on, ehkä ei. Joka tapauksessa esimerkiksi nuorisotyöttömyys on EU:ssa keskimäärin 18,7 %[15]
ja bruttokansantuotteen kasvun keskiarvo viimeisen seitsemän vuoden ajalta pyörii suunnilleen 1 %:n tienoilla, mikä ei ole erityisen hyvin toimiva yhtälö. Lääkkeeksi
tarjotaan käytännössä palkkojen leikkauksia ja pakkotyötä, mikä
puolestaan lisää suurehkon kansanosan (oikeutettua) ärtymystä entisestään, minkä pohjalta voisi puolestaan odottaa, että syklisen näkemyksen
kannattajat ovat todennäköisesti väärässä ja rakenteelliset ongelmat on pakko korjata,
että voimme oikeasti siirtyä kriisistä eteenpäin.
1970-luvulla sodan jälkeinen keynesiläinen talousregiimi tuli tiensä päähän korkealla laukkaavan inflaation myötä ja makrotaloudessa painettiin reset-nappia.
Sitä seurannut neoliberaali talousregiimi tuli
oman tiensä päähän talousromahduksessa 2007-2008, mutta tällä kertaa reset jäi painamatta. Systeemi on edelleen hengityskoneessa,
mutta paluuta entiseen ei ole ja toisaalta sillä ei myöskään
ole juuri mitään visiota tulevaisuudesta. Käytännössä kysymys on vain siitä, mitä tulee seuraavaksi – jotain parempaa vai jotain huonompaa.
[1] http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005201023.html
[2] http://yle.fi/uutiset/3-9599609
[3] http://yle.fi/uutiset/3-9611198
[4] http://www.reuters.com/article/us-france-election-economy-analysis-idUSKBN1830UW
[5] http://www.ndtv.com/world-news/the-main-points-of-emmanuel-macrons-economic-programme-1691099
[6] http://www.dw.com/en/macron-set-to-lead-france-as-youngest-ever-president/a-38742223
[7] https://www.oxfam.org/en/pressroom/pressreleases/2017-01-16/just-8-men-own-same-wealth-half-world
[8] http://timosoini.fi/2015/12/hallintarekisteri/
[9] https://theintercept.com/2017/01/20/on-his-first-day-in-office-trump-raises-taxes-on-middle-class-homebuyers/
[10] https://www.vox.com/policy-and-politics/2017/5/2/15500882/trump-corporate-tax-cut-wages-kevin-hassett
[11] http://www.huffingtonpost.com/entry/wikileaks-dnc-bernie-sanders_us_579381fbe4b02d5d5ed1d157
[12] https://www.theguardian.com/us-news/2016/jan/22/bernie-sanders-communist-sympathiser-hillary-clinton-us-election-2016
[13] http://yle.fi/uutiset/3-9587396
[14] https://www.theguardian.com/commentisfree/2017/apr/19/jean-luc-melenchon-french-president-europe
[15] https://data.oecd.org/unemp/youth-unemployment-rate.htm
