Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten puheenjohtajat
keskustelivat Suomen kilpailukyvyn keinovalikoimasta Keskuskauppakamarin Kilpailukyvyn
avaimet 2020-luvulla -ohjelman julkaisun yhteydessä. Kuten odottaa saattaa
kauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi penäsi ”kovia toimenpiteitä” sekä
luopumista ”menneistä rakenteista ja saavutetuista eduista”, jotta suunta
saadaan käännettyä. Onko suuntaa tarkoitus vääntää parempaan vain huonompaan ja
kenen kannalta jäi epäselväksi, mutta poliitikkojen puolelta Petteri Orpo
kerkesi Iltasanomien mukaan jo ainakin tyrmäämään hallituksen työllisyystoimet todeten niiden
olevan itse asiassa haitallisia: ”Älkää hyvänen aika enää tehkö niitä toimia.”
Tämä on sikäli mielenkiintoista, että kun edellisessä hallituksessa Kokoomuksen
ja kumppaneiden säätämä aktiivimalli taannoin päätettiin äänestyksessä lähettää
aktivoimaan ihmisiä tuonpuoleiseen, ei sen onnistumisten laulajia enää juuri
löytynyt (vaikka Kokoomus ja Kristillisdemokraatit sen säilyttämisen puolesta
vielä äänestivätkin). Tämä on sikäli ymmärrettävää, että vaikka aktiivimallille
löytyikin positiivisia vaikutuksia simulaatiomalleista, varsinaisista
empiirisistä tuloksista niitä ei sitten enää löytynytkään niin TEM:n kuin Kelankaan
toimesta. Sama vaivaa esimerkiksi Kokoomuksen uusien työllistämistoimien
lippulaivaehdotusta, eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastusta (mitä
Keskuskauppakamari myös suosittelee). Logiikka on siis, että työttömyysturvaa
leikataan lopusta ja kasvatetaan alusta, mikä oletetusti saa ihmiset
hakeutumaan hanakammin töihin tukien leikkauksen pelossa. Ongelma jälleen on,
ettei oletus vastaa empiiristä maailmaa ja esim. ruotsalaiset löytävät
aineistollaan (Kolsrud, Landais, Nilsson & Spinnewijn 2017) nimenomaisesti
päinvastaisen korrelaation – tämä malli hidastaa työllistymistä
työttömyyskauden alussa koska tuki on suurempi ja toisaalta tekee haittaa
työttömille silloin kun apua eniten tarvittaisiin eli työttömyyden
pitkittyessä. Näiden meriittien pohjalta Orpon mahdollisesti kannattaisi
kuunnella omaa neuvoaan.
Jos haluaa lukea todella sekavaa tekstiä, joutuu kuitenkin
tutustumaan itse Keskuskauppakamarin ukaasiin kilpailukyvystä. Lähes joka
sivulta löytyy jotain, mikä on täysin pähkähullua, mutta oma suosikkini on
ehdotus 2000e/vuosi lukukausimaksujen tuomisesta kaikkiin korkeakouluihin. Näin
siksi, että tämän ehdotuksen ainoa mahdollinen pointti on antaa varakkaampien
perheiden lapsille kilpailuetu työelämässä vaikeuttamalla köyhien perheiden lasten hakeutumista korkeakouluihin ja meriittipohjaisen nousun vaikeuttaminen rikkaiden suojelemiseksi kilpailulta on haitallista kaikille paitsi hilpeän oligarkian ystäville. Lähes samalla tasolla on ehdotus patenttien
ja tuotemerkkien suojan vahvistamisesta tuomioistuinkäytännössä. Patentit ja tuotemerkit ovat valtion
myöntämiä ja takaamia yksityisiä monopoleja, joiden nimenomainen pointti on
suojella niiden haltijaa kilpailulta vapailla markkinoilla. Suurimman osan
patenteista ja tuotemerkeistä omistavat maailman suurimmat yritykset, joiden
omistus puolestaan on maailman rikkaimpien ihmisten käsissä – tämän ehdotuksen
tarkoitus on siis vahvistaa maailman rikkaimpien ihmisten valtion helmoissa nauttimaa
protektionismia. Onneksi Iltasanomat sentään tuttuun selväjärkiseen tapaansa otsikoi
näistä kilpailua heikentävistä ideoista toteamalla että
”Keskuskauppakamari esitteli rohkeita kilpailukykyideoita”. Eli normipäivä
julkisessa keskustelussa. Toisaalta kauppakamarin ohjelmasta kyllä itse asiassa
saa ihan loogisen kokonaisuuden, mutta tämän saavuttamiseksi pitää ruksia
kannesta yli vanha nimi ”Kilpailukyvyn avaimet 2020-luvulla” ja laittaa tilalle
sisältöä varsinaisesti kuvaava titteli: ”Lisää rahaa rikkaille, vähemmän
kaikille muille”.