maanantai 27. marraskuuta 2017

Vartiainen ja työttömyys

Juhana Vartiainen (kok) onnistui taannoin aiheuttamaan laajaa pahennusta Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa toteamalla, että Suomen työttömistä ainoastaan noin 40 000 pystyy oikeasti työllistymään. [1] Sittemmin hän on myös jo kerennyt sydämistymään jutun aiheuttamista reaktioista, [2] moittinut HS:n otsikointia ja kirjoittanut blogissaan selvennyksen näkemyksistään [3]. Otsikoinnin tasosta en tiedä, mutta koska olennaista asiassa on tietenkin Vartiaisen näkemysten sisältö, niin vilkaistaanpa niitä.

Kuten Vartiainen blogissaan selittää, niin tuo 40 000 työttömän mahdollisuus työllistymiseen perustuu tämän hetkisen kausitasoittetuun työttömyysprosentin (8,7 %) ja arvioidun rakenteellisen työttömyysasteen (OECD:n mukaan 7,4 %) erotukseen. Rakenteellinen työttömyysaste (englanninkielinen lyhenne NAIRU) tarkoittaa sitä työttömyysprosenttia, jonka alle tietyssä yhteiskunnassa ei oletetusti voida mennä ilman, että se kiihdyttää inflaatiota. Tämä puolestaan johtuu siitä, että työllisyyden laskiessa työntekijöiden mahdollisuudet vaatia enemmän palkkaa kasvavat, mikä puolestaan alkaa siirtyä kuluttajahintoihin ja molemmat seikat yhdessä siis johtavat inflaatiospiraaliin kun työntekijät vaativat kierroksittain suurempia palkkoja, mihin työnantajat taas vastaavat kohottamalla hintoja.

Näin siis ainakin teoriassa. Ongelma NAIRUn kanssa on, että sen arvioimiseen ei ole luotettavia metodeja ja arvioilla on yleensä suuri taipumus mennä yläkanttiin - esimerkiksi sekä Ruotsi että Saksa ovat alittaneet omat NAIRUnsa, mutta niiden inflaatio ei ole edes Euroopan Keskuspankin määrittämässä 2 %:n tavoitteessa. [4] NAIRUun liittyviä inflaatiospiraaleja ei ole itse asiassa juuri nähty sitten 1980-luvun puolivälin, mikä onkin Vartiaisen ja hänen uusliberaalien hengenheimolaistensa mahdollisesti suurin ongelma - heidän teesiensä perusta pohjaa 1970-lukuun, mutta silloin teollisuusmaissa voimassa ollut työvoimapoliittinen konfiguraatio on jo ajat sitten käännetty käytännössä päälaelleen. NAIRUn kuvaaman 1970-luvun inflaatiogeneraattorin ja nykypäivän erot voi summata seuraavalla kaaviolla:

Tilanne 1970-luvulla:
Tilanne nykyään:
Korkea inflaatio
Sekulaari inflaation puute
Työvoiman osuus BKT:sta korkea
Pääoman osuus BKT:sta korkea
Yritysten voitot matalalla
Reaalipalkkojen kasvu matalalla
Ammattiliitot vahvoja
Ammattiliitot heikkoja
Matala epätasa-arvoisuus
Kasvava epätasa-arvoisuus
Kansalliset markkinat
Globaalit markkinat
Finanssitalous heikko
Finanssitalous vahva
Keskuspankit heikkoja
Keskuspankit vahvoja
Parlamentit vahvoja
Parlamentit heikkoja

 Lähde [5]

1970-luvulla työvoiman vaikutusvalta sekä työmarkkinoilla että politiikassa oli siis suhteellisesti vahvempi kuin koskaan ja se pystyi tehokkaasti vaatimaan oikeuksiaan, Kapitalistisessa järjestelmässä tämä on kuitenkin aina ongelma, koska yritysten täytyy jollain tavalla tehdä voittoa tai muuten ne menevät konkurssiin, minkä seurauksena palkankorotuksiin vastattiin hintojen nostoilla, mikä siis johti inflaatiospiraaliin. Uusliberaalien muutosten myötä 1980- ja 1990-luvuilla tämä konfiguraatio on kuitenkin hyvässä tai pahassa suurelta osin romutettu (mahdollistamalla ulkoistukset kehitysmaihin, siirtämällä keskuspankit pois parlamentaarisesta kontrollista, jne.), minkä perusteella voi todeta, että Vartiainen ja kumppanit todennäköisesti arvioivat NAIRUN yläkanttiin, koska työvoima on jo onnistuttu varsin tehokkaasti kesyttämään, mikä puolestaan näkyy esimerkiksi lakkojen määrän romahtamisessa [6] ja toisaalta EKP:n kyvyttömyytenä saada inflaatiota edes haluamaansa 2 %:in. Vartiaiselle sanoisin siis, että edelleen on olennaisempaa keskittyä tuotantokuilun sulkemiseen (kysynnän stimuloimiseen) kuin työvoimareservin kasvattamiseen, mutta koska Vartiainen uskoo sellaisiinkin konsepteihin kuin rikardolainen ekvivalenssi [7] (jota on empiirisestä maailmasta etsitty kissojen ja koirien kanssa - tuloksetta), niin tuskinpa häntä erityisesti kiinnostaisi.

Mutta työvoimareservin kautta voimmekin palata HS:n haastatteluun, jossa Vartiainen toteaa työvoimapulan olevan jo ongelma ja että hän on saanut asian tiimoilta useita soittoja työnantajilta ympäri Suomea. Ehkä on, ehkä ei, mutta tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä rationaalisen päätöksenteonkannalta, sillä (mahdollisen) työvoimapulan näemme numeroista, emme kuuntelemalla anekdootteja naapurin Kakelta. Todellisen työvoimapulan tilanteessa työnantajat luonnollisesti pyrkivät tarjoamaan korkeampia palkkoja houkutellakseen työvoimaa kilpailijoiltaan, koska tämä antaa absoluuttisen edun - esimerkiksi jos kaupungissa on pulaa remonttimiehistä, niin yritys A saa absoluuttisen edun houkuttelemalla remonttimiehiä yritykseltä B, koska sen jälkeen yritys A pystyy toteuttamaan siltä tilatut remontit toisin kuin yritys B. Jos tätä ei tapahdu se voi johtua kahdesta syystä: a) kyseiset yrittäjät eivät ymmärrä markkinataloudesta mitään ja mahdollisesti siten korvautuvat pätevämmillä kilpailijoilla mennessään konkurssiin b) oikeaa työvoimapulaa ei ole ja asiasta valitetaan muista syistä. Joka tapauksessa ansiotasoindeksistä voimme siis tarkistaa, onko Suomessa hurja palkkakilpailu käynnissä:
Lähde [8]

Kuten näkyy, palkkojen korotussuunta on ollut alaspäin, ei ylös, mikä näyttäisi viittaavan siihen, ettei Vartiaisella ole ainakaan mitään empiiristä pohjaa toteamukselleen. Tähän voi tietenkin todeta, että tilastot näyttävät aina viiveellä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja että kuvio loppuu tämän vuoden syyskuuhun, mutta minä voin nojata vain siihen mitä saatavilla oleva data minulle kertoo, en puhelinsoittoihin yrittäjäystäviltäni tai ideologisiin fantasioihin.

Lopuksi Vartiainen toteaa, että "iso elefantti huoneessa" on se, mitä sosiaaliturvan uudistus merkitsee työttömyysturvan kannalta. Valtioneuvoston kanslia on asettanut 28.9.2017 Perusturvan ja toimeliaisuuden kokonaisuudistushankkeen, [9] ja vaikka sitä ei ainakaan vielä kerrota suoraan, kuinka sosiaaliturvaa on tarkoitus uudistaa, niin todennäköisesti tällä tarkoitetaan Vartiaisenkin peräänkuuluttamia työvoimareservin kasvattamiseen pyrkiviä toimia, eli leikkauksia ja mahdollista vastikkeellisuutta. Itse ansiosidonnainen työttömyysturvahan kerettiin jo lyhentää 400 päivään ja koska työttömyys todennäköisesti vähenee ensi vuonna talouskasvun myötä, niin tämäkin "uudistus" todennäköisesti julistetaan onnistuneeksi riippumatta sen todellisista meriiteistä. Näitä todellisia meriittejä on tietenkin mahdoton tietää etukäteen, mutta koska ruotsalaiset kerkesivät jo vuosina 2001-2002 tehdä samansuuntaisen reformin (työttömyyskorvauksen tasoa alennettiin 20 viikon jälkeen), voimme seurata sen vaikutuksia vertaamalla työttömyyden kehitystä reformittomaan Suomeen:
Lähde [10]
























Kuten näkyy, Ruotsin työttömyys jatkoi kasvuaan vielä yli kaksi vuotta reformin jälkeen ja on sen jälkeen seurannut varsin yksi yhteen Suomen kehitystä aina vuoteen 2013 saakka. Jos nykyisen eron syyksi haluaa hakea Ruotsin työttömyysturvareformia tai enemmän paikalliseen sopimiseen nojaavaa työmarkkinajärjestelmää, joutuu tekemään kohtuullisesti mentaalista akrobatiaa selittääkseen miksi näiden seikkojen vaikutus näyttää aktivoituvan varsin selektiivisesti, erityisesti koska käyrien eroaminen vuoden 2013 kohdalla sattumalta korreloi myös Ruotsin siirtymisellä elvyttävämpään talouspolitiikkaan samalla kun Suomi on jatkanut kiristystä (puhuin tästä lyhyesti viime kuussa). Tämän toteaminen on kuitenkin poliittisesti epäkorrektia kerettiläisyyttä kunniallisissa keskustelukerhoissa, minkä seurauksena poliittinen diskurssi on degeneroitunut tasolle, jossa kaikki jotka eivät hyväksy uusliberaalin tarjonta-puolen talousopin olettamuksia Jumalan totuuksina lynkataan julkisesti törsäävinä hyysäreinä. Ei ihme, että Vartiainenkin kauhistui THL:n raportista, jossa kehdattiin epäillä hänen käsitystään, että työttömien äitien lisääminen työmarkkinoille oikeasti alentaakin työttömyyttä.




[1] https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005454334.html
[2] https://yle.fi/uutiset/3-9944811
[3] https://juhanavartiainen.fi/2017/tyovoimavirrat-ja-rakenteellinen-tyottomyys/
[5] http://www.readcube.com/articles/10.1007/s10272-016-0629-4?author_access_token=6WZAX6MYuq8klP_knSHpQve4RwlQNchNByi7wbcMAY6OtT4TeY_DX0VnADkr76rVJ_jZJzNq1JWkm1hNcbEa5zupZoPmmbOJARbNg1MlYrLrMxG0hycztfrYLf1cC0xk-lIB_TQOa7xOFiogDvuklQ%3D%3D
[6] http://www.tilastokeskus.fi/til/tta/2016/tta_2016_2017-04-28_tau_002_fi.html
[7] http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004875641.html
[8] http://www.stat.fi/til/ati/2017/03/ati_2017_03_2017-10-12_tie_001_fi.html
[9] http://vnk.fi/documents/10616/3934867/Perusturvan-ja-toimeliaisuuden-kokonaisuudistus.pdf
[10] http://www.labour.fi/ty/tylehti/ty/ty22016/ty22016pdf/ty22016TanninenTuomala.pdf

2 kommenttia:

  1. Juuri näin. NAIRU ei pitänyt paikkaansa edes 1980-luvulla ja nythän koko käsite on osoittautunut vääräksi, koska inflaatiota ei saada syntymään yhtään millään, toistaiseksi. Ihmetyttää, että Vartiainen ei ole tätä halunnut nähdä, ja jopa jankuttaa vuosikymmenet sitten vääräksi osoittautunutta opppia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa uusliberalismin uskonkappaleista on osoittautunut empiirisesti virheellisiksi, mutta tämä ei näytä vaikuttaneen juuri lainkaan niiden uskottavuuteen. Miksi? Koska niiden soveltaminen hyödyttää suuria pääomakeskittymiä, joilla on mahdollisuus palkita intressiensä mukaisten ideoiden kannattajia. Ei siinä että Vartiainen valehtelisi - en usko että hän tekee niin - mutta pointti on siis, että jos hän kannattaisi muunlaisia ideoita, hän ei olisi ikinä päässyt elämässään tähän pisteeseen saakka alunperinkään.

      Poista