Etlan entinen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä peräänkuuluttaa
rakenteellisia työllisyystoimia ja katsoo niihin kuuluvan olennaisesti myös
”työntekijöiden heikennyksiksi kokemia uudistuksia”, kuten ansiosidonnaisen
työttömyysturvan keston lyhennys tai tason lasku, todeten että ”on
yksinkertaisesti epärealistista olettaa, että työllisyysastetta pystyttäisiin
nostamaan julkista taloutta vahvistavalla tavalla ilman tämän tapaisia toimia”.
Olennainen osa tätä ajatuksen juoksua on siis oletus, ettei Suomessa työllisyys
voi parantua tietyn pisteen tuolle puolen, koska yhteiskunnalliset rakenteet
tulevat vastaan ja Vihriälän kirjoituksia tarkemmin seuraavat saattavat muistaa
hänen ilmoittaneen viime vuonna kyseisen pisteen nimenomaisesti tulleen vastaan
(”työvoima on talouden nykyisten rakenteiden vallitessa suurin piirtein
täyskäytössä eli työllisyyden kasvua rajoittaa pikemminkin tarjonta kuin
kysyntä”). Samaa mieltä on esim. Valtiovarainministeriö, joka kesän
talouskatsauksessaan arvioi Suomen tuotantokuiluksi viime vuonna +1,6%, mikä ei
siis pelkästään tarkoittaisi täyskäyttöä, vaan työmarkkinoiden ylikuumenemista.
Tämä sinällään näyttäisi puhuvan tarjontareformien tarpeellisuuden puolesta.
Ongelma tietenkin on, ettei mikään reaalitaloudessa tue
näitä oletuksia ja asia näkyy helposti vertaamalla tämän syklin loppua sitä
edeltävän syklin loppuun finanssikriisin edellä. Työmarkkinoiden kireyttä
mittaa pohjainflaatio, joka siis käytännössä kuvaa palkkakilpailun aiheuttamaa
hintojen nousua (eli markkinaehtoista työvoimapulaa). Vuoden 2008 joulukuussa
pohjainflaatio oli 2,6%. Vuoden 2019 joulukuussa se oli 0,5%. Ensimmäisessä
tapauksessa on mahdollista väittää työmarkkinoiden olevan kireät, jälkimmäisessä
ei. Jostain syystä Vihriälä, VM ja monet muut näyttävät kuitenkin jääneen
elämään ikuiseen vuosituhannen vaihteeseen ja huutelevat aikakoneestaan kyseenalaisia
ohjeistuksia muille.
Mahdollisesti vielä omituisempaa on suositeltujen toimien
oletetun tarpeellisuuden peruste, joka Vihriälän mukaan on ”julkisen talouden
rahoitustasapainon parantaminen hyvinvointivaltion rahoituksen
varmistamiseksi”. Hyvinvointivaltion pointti on taata kaikille kohtuullinen
elanto, mihin kuuluu myös ajatus, ettei mitä tahansa työtä tarvitse ottaa
vastaan mistä tahansa hinnasta. Tarjontapuolen reformien nimenomainen pointti puolestaan
on tarjontaa lisäämällä vähentää työntekijöiden neuvotteluvoimaa, jotta näiden palkkavaatimukset
eivät aiheuttaisi kasvavaa inflaatiota. Tarjontapuolen reformit tuppaavat siis
puskemaan hyvinvointivaltiosta päinvastaiseen suuntaan ja ainoa tapa miten
ensimmäisillä voi oletetusti pelastaa jälkimmäisen on käyttää logiikka, mikä
sisältyy erään yhdysvaltalaisupseerin raportoituun lentävään lauseeseen Vietnamin
sodan ajalta: ”Pelastaaksemme kylän, meidän täytyi ensin tuhota se.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti