Maltilliset korporatistit

Euroopan perinteisten vallankäyttäjien keskuudessa kuuluu helpotuksen huokaus, kun uusliberaali Emmanuel Macron vie voiton presidenttikisassa Marine Le Peniä vastaan. Presidentti Niinistö[1] ja pääministeri Sipilä[2] ovat ilmoittaneet olevansa tyytyväisiä tulokseen. Suomen europarlamentaarikoista ainakin Kokoomuksen Henna Virkkunen ja Sirpa Pietikäinen sekä Vihreiden Heidi Hautala odottavat itse asiassa paluuta normaaliin järjestykseen jo viimeistään syksyllä järjestettävien Saksan liittopäivävaalien jälkeen ja kuten entinen EU-suurlähettiläs ja nykyinen suomalaisen lobbausyritys Milttonin johtaja Jan Store toteaa Macronin voitosta: ”Haluaisin käyttää termiä game changer.”[3]

Populismi on siis kukistettu ja mainstream-poliitikot sekä heidän takanaan seisova suurpääoma voivat jatkaa asioiden pyörittämistä vanhaan malliin. Mahdollisesti. Yksi näkemys populismista onkin, että se on syklistä ja aika ajoin kansalaiset murisevat kokemistaan epäkohdista, kunnes sittemmin alistuvat ja asiat palaavat taas entiselleen. Jos tämä näkemys on totta, niin maailman omistajilla ei ole huolen häivää ja systeemi jatkaa nilkuttamistaan hamaan tulevaisuuteen suurimman osan kansalaisista hyväksyessä, että heidän tulevaisuutensa ei ole heidän omissa käsissään, sisältää kasvavaa turvattomuutta ja että asioista oikeasti päättävien virheet tulevat aina heidän maksettavakseen.

Toisen näkemyksen mukaan populismi on rakenteellista ja jos epädemokraattisia instituutioita, pankkiirien riskinoton maksattamista kansalaisilla, työväen asettamista kilpajuoksuun pohjalle, jne. ei korjata, niin populismi tai yleensäkin epävakaus eivät ole menossa minnekään. Jos tämä näkemys on totta, niin Macron ei ole ratkaisu, vaan osa vanhaa järjestelmää, joka on ajanut itsensä kriisiin, eikä halua uudistua sellaiseksi, että se toimisi kaikkien yhteiskunnan jäsenten hyväksi. Itse asiassa Macron onkin luvannut hyökätä työläisiä vastaan (pyrkimällä pidentämään työviikkoa aikana, jolloin työttömyys on ongelma),[4] alentaa yritysveroa[5] (vaikka alhaisen kysynnän aikana vapautunutta pääomaa ei juuri ole järkeä investoida, vaan se todennäköisesti valuu ulos osinkoina) ja ilmoittaa, että ”Ranska tarvitsee lisää nuoria, jotka haluavat miljonääreiksi”[6] (Oxfamin raportin mukaan rikkaimmat kahdeksan henkilöä omistavat maailmassa yhtä paljon kuin köyhin 50 % koko väestöstä; miljonäärien vähäisyys on siis selkeästi polttava ongelma)[7].

Le Pen ei tietenkään ole mikään ratkaisu ja tämä pitäisi ainakin Suomessa olla kohtuullisen selvää kaikille sen jälkeen, kun kotimaiset oikeistopopulistimme Perussuomalaisten muodossa ovat myyneet kaikki hiemankaan järkevät lupauksensa, viimeisimpänä hyväksymällä hallintarekisterin toteuttamisen, joka helpottaa yritysten veronkiertoa ja josta Timo Soini siis vielä vuoden 2015 lopulla totesi näin: ”Hallintarekisteriä ei viedä eteenpäin. Päätös on oikea ja vastaa Perussuomalaisten linjaa. Tämä on ollut johdonmukainen kantamme jo viime eduskuntakaudella.”[8] Samaa johdonmukaista linjaa vetää myös Yhdysvaltain oikeistopopulisti Donald Trump, joka ensimmäisenä päivänään Valkoisessa Talossa nosti keskiluokkaan kohdistuvaa verotusta[9] ja joka nyttemmin suunnittelee puolestaan massiivisia verohelpotuksia miljonääreille ja suuryrityksille (mikä sattumalta hyödyttäisi myös häntä itseään suunnattomasti).[10] Suurin ongelma oikeistopopulisteissa onkin se, että he eivät oikeasti ole populisteja, vaan pelkästään perinteisiä valtavirtaporvareita uudessa kaavussa ja ajavat tuttua työntekijöitä, työttömiä ja köyhiä kurittavaa talouslinjaa, joka samalla hyödyttää kaikkein vauraimpia.

Yläluokka siis toisaalta kyllä puskee uusliberaalejaan vastaehdokkaiksi oikeistopopulisteille, joista se ei erityisemmin pidä, mutta vielä innokkaammin yleensä käy vaihtoehtojen kimppuun, jotka yrittävät oikeasti ajaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Yhdysvalloissa Demokraattien esivaaleissa Hillary Clintonin haastajan Bernie Sandersin kampanjaa tietenkin torpedoitiin Demokraattien oman puoluekoneiston toimesta[11] ja häntä maalattiin esimerkiksi naisvihaajaksi, rasistiksi ja kommunistiksi (uusliberaalit korporatistit sen sijaan ovat aina maltillisia).[12] Sandersia vastaava versio Ranskassa on Jean-Luc Melenchon, joka myös yllättävästi nousi suhteellisesta tuntemattomuudesta vakavaksi haastajaksi ja jonka poliittinen liike odotettavasti esimerkiksi YLEssä on sittemmin ilmoitettu ”lähes kommunistiseksi”[13] ja hänen halustaan hajottaa EU voi lukea melkein minkä tahansa lehden sivuilta – sen, että hän ei ole kommunisti ja haluaa korjata EU:n nimenomaan estääkseen sen hajoamisen ei anneta päästä hyvän narratiivin tielle.[14] Yksi mielenkiintoinen seikka Sandersissa ja Melenchonissa on, että heidän kannatuksensa on erityisen voimakasta nuorison keskuudessa. Tähän voi tietenkin aina vastata, että nuoret ovat typeriä eivätkä ymmärrä mistään mitään. Toisaalta voi olla, että he ymmärtävät liiankin hyvin joutuvansa suurimmiksi maksumiehiksi harmaahapsisten miljonäärien toteuttamasta ympäristön ja talousjärjestelmän tuhoamisesta, eivätkä ole erityisen mielissään tästä.

Yleinen varoitus siis kuluu: älä heiluta raharikkaiden venettä tai muuten maailma loppuu. Ehkä näin on, ehkä ei. Joka tapauksessa esimerkiksi nuorisotyöttömyys on EU:ssa keskimäärin 18,7 %[15] ja bruttokansantuotteen kasvun keskiarvo viimeisen seitsemän vuoden ajalta pyörii suunnilleen 1 %:n tienoilla, mikä ei ole erityisen hyvin toimiva yhtälö. Lääkkeeksi tarjotaan käytännössä palkkojen leikkauksia ja pakkotyötä, mikä puolestaan lisää suurehkon kansanosan (oikeutettua) ärtymystä entisestään, minkä pohjalta voisi puolestaan odottaa, että syklisen näkemyksen kannattajat ovat todennäköisesti väärässä ja rakenteelliset ongelmat on pakko korjata, että voimme oikeasti siirtyä kriisistä eteenpäin. 1970-luvulla sodan jälkeinen keynesiläinen talousregiimi tuli tiensä päähän korkealla laukkaavan inflaation myötä ja makrotaloudessa painettiin reset-nappia. Sitä seurannut neoliberaali talousregiimi tuli oman tiensä päähän talousromahduksessa 2007-2008, mutta tällä kertaa reset jäi painamatta. Systeemi on edelleen hengityskoneessa, mutta paluuta entiseen ei ole ja toisaalta sillä ei myöskään ole juuri mitään visiota tulevaisuudesta. Käytännössä kysymys on vain siitä, mitä tulee seuraavaksi – jotain parempaa vai jotain huonompaa.

---

[1] http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005201023.html

[2] http://yle.fi/uutiset/3-9599609

[3] http://yle.fi/uutiset/3-9611198

[4] http://www.reuters.com/article/us-france-election-economy-analysis-idUSKBN1830UW

[5] http://www.ndtv.com/world-news/the-main-points-of-emmanuel-macrons-economic-programme-1691099

[6] http://www.dw.com/en/macron-set-to-lead-france-as-youngest-ever-president/a-38742223

[7] https://www.oxfam.org/en/pressroom/pressreleases/2017-01-16/just-8-men-own-same-wealth-half-world

[8] http://timosoini.fi/2015/12/hallintarekisteri/

[9] https://theintercept.com/2017/01/20/on-his-first-day-in-office-trump-raises-taxes-on-middle-class-homebuyers/

[10] https://www.vox.com/policy-and-politics/2017/5/2/15500882/trump-corporate-tax-cut-wages-kevin-hassett

[11] http://www.huffingtonpost.com/entry/wikileaks-dnc-bernie-sanders_us_579381fbe4b02d5d5ed1d157

[12] https://www.theguardian.com/us-news/2016/jan/22/bernie-sanders-communist-sympathiser-hillary-clinton-us-election-2016

[13] http://yle.fi/uutiset/3-9587396

[14] https://www.theguardian.com/commentisfree/2017/apr/19/jean-luc-melenchon-french-president-europe

[15] https://data.oecd.org/unemp/youth-unemployment-rate.htm