Uusliberalismia numeroina

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) uudessa kansalaisten asenteita kartoittavassa raportissa tutkittiin populismia ja sen mahdollisia kasvualustoja Suomessa.[1] Tutkimuksessa populismiksi määritellään muun muassa väite ”Yhteiskuntamme eliitti ajaa vain omia etujaan eikä välitä tavallisten suomalaisten elinolosuhteista” (74 % samaa mieltä, 15 % eri mieltä) ja ”Tuloerot väestöryhmien välillä ovat maassamme kasvaneet liian suuriksi” (70 % samaa mieltä, 19 % eri mieltä) sekä ”Suomalainen yhteiskunta on antautunut liiaksi sokeiden markkinavoimien ja itsekkään voitontavoittelun ohjattavaksi” (62 % samaa mieltä, 19 % eri mieltä). Sitä millä perusteella esimerkiksi nämä näkemykset ovat populismia ei kerrota, mutta ainakin yksi yhteinen nimittäjä näyttäisi olevan, että kansalaisten suuresta saman mielisyydestä huolimatta eliitin edustajat ovat puolestaan täysin päinvastaista mieltä. Mahdollisesti populismi nykyään määritelläänkin kansalaisten enemmistön näkemykseksi ja eliitin oma näkemys sitten taas selväjärkisyydeksi.

Tätä kantaa näyttäisi tukevan ainakin raporttiin liitetty viime vuoden talousnobelisti Bengt Holmströmin haastattelu. Holmström on epäilemättä omalla erityisalueellaan (sopimusteoria) pätevä tutkija, mutta lausunnoissaan hän tuntuu usein (mahdollisesti tahattomasti) kanavoivan todellisesta maailmasta irtautuneen eliitin näkemyksiä ja siihen usein liittyvää ajattelun ristiriitaisuutta. Perustellessaan vähemmän läpinäkyvyyden tarvetta politiikkaan hän muuan muassa toteaa: ”Tieto on pinnallista, koska nykymaailmassa poliittisen viestin on oltava niin yksinkertainen, että laajat kansanjoukot sen ymmärtävät.”[2] Kansalaisten pitäminen tietämättöminä ja päätösten haluaminen pimentoon on odotettua, eikä siitä siis sen enempää, mutta mielenkiintoisempaa Holmströmin näkemyksissä on hänen ilmeinen kyvyttömyytensä nähdä ristiriitoja omassa ajattelussaan. Holmström kannattaa siis markkinoiden tehokkuuteen perustuvaa uusliberaalia talousajattelua, jonka ytimessä puolestaan on ajatus taloudellisen etunsa maksimoimiseen pyrkivästä rationaalisesta yksilöstä. Jos siis oletus tästä yksilöstä ja hänen käyttäytymisestään heitetään roskiin, niin sinne lentävät samalla kaikki teoriat tehokkaista markkinoista. Teorian pätevyydestä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta koska Holmström kumppaneineen tietenkin ottaa sen vakavasti, niin tästä seuraa olennainen kysymys: mitä tapahtuu, jos eliittiä edustava pieni ryhmä tekee päätöksiä läpinäkymättömästi, eikä kansalaisilla ole mahdollisuutta saada tietoa heidän toimistaan? Vastaus ainakin uusliberaalin teorian mukaan on, että he ajavat rationaalisesti omaa etuaan ja maksimoivat taloudellisen hyötynsä välittämättä mistään muusta. Siitä tapahtuuko näin todellisuudessa vai ei, voi jälleen olla mitä mieltä tahansa, mutta samaan aikaan ei voi hyväksyä uusliberaalin teorian perusoletuksia ja olettaa, että kunhan vallanpitäjät vain saavat olla rauhassa julkiselta tarkkailulta, niin yhtäkkiä heistä muodostuukin altruistisia puunhalaajia. Kyky ristiriitaiseen ajatteluun itsensä nimittäneiden parempien ihmisten keskuudessa on joskus hämmentävää.

Toisaalta tämä ei sikäli ole yllättävää, sillä uusliberaalia talousregiimiä on nyt pyöritetty 30-40 vuotta ja tulosten vääntäminen positiivisiksi vaatii väkisin jonkinlaista itsepetosta. Otetaanpa ensin entisen Maailman Pankin ekonomistin, Branco Milanovicin niin sanottu norsukäyrä.

Lähde[3]

Kuva siis kertoo maailman talouskasvusta ja sen jakautumisesta vuosien 1988-2011 välillä. Pystysuora akseli kertoo kasvun määrän ja vaakasuora puolestaan sen jakautumisen eri varallisuusryhmien kesken, vasemmalla siis köyhimmät ja oikealla rikkaimmat. Katkoviiva keskellä on mediaani. Äärivasemmalla (köyhimmät n. 5-10 %) ovat siis ihmisiä paikoissa kuten Zimbabwe, jotka eivät ole juuri lainkaan päässeet kasvuun mukaan. Sen jälkeen tulee norsun pitkä selkä, mikä koostuu pääosin Kiinan ja Intian keski- ja työväenluokasta ja missä kasvu on ollut vahvaa (kohdat n. 10-65 % väestöstä). Tietenkin reaalituloissa kyse on esimerkiksi yhden dollarin tuntipalkan muuttumisesta kahteen dollariin, mutta joka tapauksessa tämä ei muuta sitä seikkaa, että todellista muutosta parempaan on tapahtunut. Noin 65 % kohdalla alkaa kuitenkin jyrkkä pudotus kohti huomattavasti pienempiä kasvulukuja, lähes stagnaatiota, koska kyseessä on kumulatiivinen kasvu. Mitä on kohdassa 65 %? Köyhin ihminen läntisissä teollisuus maissa. Kuopan pohjan (n. 78-90%) muodostavat länsimaiden keski- ja työväenluokka. Kuten näkyy, todellista kasvua alkaa tulla jälleen vasta saavuttaessa top 5 % kohdalle ja top 1 % varallisuus on singonnut stratosfääriin.

Tähän voi tietenkin todeta, että ahneet länsimaalaiset työntekijät (top 1 % ahneutta on epäkohteliasta mainita) eivät halua jakaa vaurautta kehittyviin maihin ja että kasvua on kuitenkin selvästi uusliberaalilla kaudella tapahtunut. Näin voi siis todeta samalla kun toteaa, että 1600-luvun talousjärjestelmä oli hyvä, koska kasvua toki tapahtui. Pointtina siis, että kasvua tapahtuu lähes aina, eikä tähän vetoaminen itsessään kerro yhtään mitään, vaan rehelliset ihmiset haluavat ottaa kasvulle relevantin vertauskohdan. Relevantti vertauskohta uusliberalismin suhteen on sitä edeltävä paljon tiukemman sääntelyn, pääoman kontrollin, hyvätuloisten verotuksen ja demokraattisessa kontrollissa olevien keskuspankkien aika, eli keynesiläinen talousregiimi toisen maailman sodan lopusta 1970-luvun lopulle. Vertailu bruttokansantuotteen kasvussa näyttää tältä:

	1960-1980 (%)	1980-2000 (%)
Kehitysmaat	3,0	1,7
Kehittyneet maat	3,2	2,1

Lähde[4]

Neoliberalismin yksi perusargumenteista on, että pienemmän piirakan suuremman jakamisen sijaan pitäisi tehdä suurempaa piirakkaa sen ajamilla talousopeilla. No, kuten data näyttää, niin ainoastaan toinen puoli tästä toteutuu käytännössä – piirakkaa toki jaetaan vähemmän (top 1% saa kohtuuttoman paljon), mutta samalla sitä myös syntyy vähemmän jaettavaksi (kasvu hidastuu). Taulukon luvut ovat aggregaatteja, mutta itse asiassa ainoa todellinen poikkeus laskevasta trendistä on Kiina, joka hypestä huolimatta ei ole itse asiassa juuri noudattanut neoliberaalien neuvoja, eikä Maailman kauppajärjestön mukaan ole edes markkinatalous.[5] Joka tapauksessa, jos vaikka ihan vain hyväntahtoisuuttamme oletamme, että Kiina onkin neoliberaalien talousohjeiden ihmelapsi, niin 1/6 maailman väestön parempi menestys tämän talousregiimin alla ei osoita sen toimivuutta, kun loput 5/6 todistavat muuta. Mainittakoon vielä, että taulukon luvut ovat siis uusliberalismin ”hyvältä” kaudelta, eli ennen talousromahdusta ja kiristyspolitiikkaa. Se että edes tämän valossa ei saatu aikaan parempia lukuja pistää hämmästelemään itsevarmuutta, joilla näitä näkemyksiä edelleen pusketaan.

Mitä tästä nyt voi sitten taas oppia? No, ainakin sen, että jos palataan takaisin Evan raporttiin, niin 62 % suomalaisista, jotka katsovat maan joutuneen liikaa markkinavoimien ja voitontavoittelun riepottelemaksi tietävät vähintään alitajuisesti sen minkä luvutkin näyttävät – uusliberalismi ei toimi hyvin. Itse asiassa ainoastaan 19 % kannattaa Bengt Holmströmin ja muiden paremmin tietävien näkemystä markkinoiden roolin lisäämisestä. Tämän takia demokratia koetaan paremmin tietävien keskuudessa aina ongelmana ja kansalaisten halutaan olevan hiljaa – se että paremmin tietävien tieto sotii pahasti empiiristä todellisuutta vastaan ei ole ikinä ongelma, kunhan se vain turvaa maailman omistajien etuja. Tämä siis ei ole hyökkäys tiedettä vastaan – päinvastoin, ainoastaan tutustumalla faktoihin voimme ymmärtää maailmaa – vaan muistutus siitä, kuinka paljon raha vaikuttaa siihen, mikä on salonkikelpoista ja hyväksytään toimenpiteiden ohjenuoraksi. Tämän takia päätöstenteko myös tietenkin halutaan suljettujen ovien taakse – jos ihmiset tietävät kuinka heitä vedätetään, on heidän vedättämisensä paljon vaikeampaa.

---

[1] http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2017/06/eva_raportti_populismi_2_haavisto.pdf

[2] https://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/holmstrom%20eva-66304

[3] http://www.smartweek.it/a-hint-on-global-inequality/

[4] https://www.afdb.org/fileadmin/uploads/afdb/News/Chang%20AfDB%20lecture%20text.pdf

[5] https://www.forbes.com/sites/douglasbulloch/2016/12/12/china-doesnt-deserve-its-market-economy-status-by-wto/#7eb3906db937