Poltettu Maa: Ahdistuksen lisääntyminen työpaikoilla on osa pitkää trendiä

Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan jaksamisongelmat työpaikalla ovat lisääntyneet huomattavasti vuodesta 2013 ja työuupumuksen kokee selvänä vaarana jo 15% suomalaisista työntekijöistä, ja yli 50% ajattelee uupumusta silloin tällöin. Tähän Helsingin Sanomien haastattelema erikoistutkija Hanna Sutela lisää että ”muutoksen suuruus tässä suhteessa yllätti, ei niinkään suunta.” Niinpä. Aikaisemman THL:n Finterveys-tutkimuksen mukaan työkykyisinä itseään pitävien 30-69-vuotiaiden osuus on laskenut vuodesta 2011 vuoteen 2017 ja syynä ovat olleet nimenomaan psyykkiset syyt. Työterveyslaitoksen mukaan mielenterveysongelmien kustannukset ovat Suomessa itse asiassa jo 5,3% BKT:sta (mikä on EU-alueen korkeimpia) ja mielenterveyssyistä menetetään minimissään 17 miljoonaa työpäivää/vuosi. Normaalin ihmisen näkökulmasta tämä näyttäisi huolestuttavalta trendiltä, mutta kyse on itse asiassa varsin tietoisen (joskin myös varsin harhaisen) politiikan seurauksista. Selitetäänpä.

Ensin mainittakoon, että asiaan tietenkin vaikuttavat HS:nkin mainitsemat työn muutos, nopeatempoisuuden kasvaminen, jne. mutta pitkän ajan trendin kannalta olennaisinta on työn tarjonnan lisäämisen autuaaksi tekevän vaikutuksen hyväksyminen yleisenä ohjenuorana joka ainoaan tilanteeseen. Tämä on olennaista siksi, että työn tarjonnan pitämisen kysyntää suurempana nimenomainen pointti on lisätä työntekijöiden stressiä ja epävarmuutta työpaikastaan (sille löytyy aina toinen ottaja) ja sitä kautta heikentää neuvotteluvoimaa, jotteivat työntekijät voi palkkavaatimuksillaan aiheuttaa inflaatiota. Tämä on ollut linja 1990-luvun lamasta lähtien ja kulkee käsi kädessä esim. irtisanomisen uhan kokemusten kanssa.

Kärjistynyt piikki 2010-luvulla näkyy seurauksena tarjontapolitiikan yhdistämisestä talouskuriin, mikä aiheutti yhtäaikaisen kysynnän supistumisen ja tarjonnan lisääntymisen. Tämä puolestaan näkyy HS:nkin mainitsemana psykologisten ongelmien korostumisena nimenomaan naisvaltaisella kuntasektorilla (julkisen talouden leikkaukset à työtehtävien kuormittuminen pienemmälle porukalle) sekä työmarkkinoille saapuvien nuorten aikuisten keskuudessa (ylitarjonnasta seuraava aseman heikkous à ylisuorittaminen). Tämä on myös jälleen esimerkki siitä, kuinka tarjontapuolenporukka ja talouskurisekoilijat ovat saaneet aikaan pysyvää tuhoa ja joitain elämiä on epäilemättä pysyvästi tuhoutunut näiden toimien seurauksena. Tähän joukkoon eivät luonnollisestikaan kuulu talouskurittajat ja tarjonnan lisääjät itsessään, vaan heidän inkompetenssiaan kaupitellaan itse asiassa suuren viisautena. Asiasta tulee mieleen vanha Dilbert-strippi, jossa todettiin johtokuntaan etenemisen ehdoksi riittävän suuri ymmärtämättömyys ja yläkertaan siirrolla nämä henkilöt saatiin pois varsinaista työtä tekevien ihmisten tieltä. Mahdollisesti kyseessä on sama ilmiö, mutta seuraukset eivät ole yhtä hauskoja.