Keskon pääjohtaja ilmoittaa Suomen olevan (melkein) Pohjois-Korea

Karjalainen kirjoittaa Keskon pääjohtajan Mikko Helanderin puheesta ja aloittaa jutun siteeraamalla tämän toteamusta ”Sosialismi on viety Suomessa pidemmälle kuin missään muualla maailmassa Pohjois-Koreaa lukuun ottamatta.” Tässä vaiheessa järkevä lukija laittaa lehden kiinni, sillä tämän aloituksen jälkeen ei enää voi olla tulossa mitään muuta kuin julkinen tragedia. Pidemmälle jaksavat löytävät kuitenkin pian mm. tämän toteamuksen: ”Tässä ilmapiirissä ei ole suosittua puolustaa markkinataloutta, joten se pitäisi kansantajuistaa. Markkinataloudella kun on heikkoutensa, mutta se pystyy maailman muuttuessa itse korjaamaan itseään.” En ole varma missä Helander on viettänyt tämän vuoden, sillä häneltä näyttää jääneen huomaamatta globaali pandemia ja sitä seurannut kansantalouksien supistuminen, jonka aikana markkinataloutta on pidetty pystyssä massiivisilla julkisen sektorin interventioilla, ei markkinoiden omilla mekanismeilla. Tämän toteaminen ei ole kommunismia, vaan yksinkertaisesti kuvaus reaalisen maailman toiminnasta. Koska perustavanlaatuisetkin asiat näyttävät surullisen usein olevan täysin hukassa, niin kansantajuistetaanpa sitten hieman. 

Tästä kaikki ovat samaa mieltä: missä tahansa markkinat operoivat, ne operoivat siellä joidenkin sääntöjen pohjalta ja ilman sääntöjä ei ole markkinoita, vaan pelkkää kaaosta. Nämä säännöt puolestaan voidaan kullakin hetkellä laittaa ohjaamaan toimintaa joko järkevästi tai vähemmän järkevästi, mutta mihin vinkkeliin niitä ikinä ruuvataankin, se on aina poliittinen päätös. Helander esim. ilmoittaa että turvaverkot ovat tehottomina rakenteina ”jäytäneet Suomea 1960-luvulta alkaen” ja ilmeisesti haluaisi lisää markkinoita tilalle. Ongelma tässä on, että sekä turvaverkkojen asettaminen että niiden poistaminen ovat yhtäläisiä valtion interventioita sääntöihin, eikä asian muuttaminen suuntaan tai toiseen tuo yhtään enempää markkinoita, vaan ainoastaan erilaisia lopputuloksia ulos markkinoilta (turvaverkkojen poistamisen tapauksessa pienentämällä työttömien ja työntekijöiden neuvotteluvoimaa). Tästä voi sitten pitää tai olla pitämättä, mutta ajatus siitä, että sääntöjen rukkaaminen ohjaamaan enemmän vaurautta huipulle ja vähemmän kaikille muille on jonkin sortin osoitus markkinarakkaudesta, on yhtä absurdi kuin Suomen pitäminen Pohjois-Koreana. Tiedän että nykyään täysin hullujakin asioita voi sanoa julkisuudessa joutumatta naurun alaiseksi, mutta jos joku ensin ilmoittaa rakastavansa markkinoita ja perään luettelee listan haluamistaan markkinainterventioista, tämä ei kerro rakkaudesta markkinoihin vaan rakkaudesta interventioihin – siis kunhan ne vain osoittavat itselle mieluiseen suuntaan.