Metsäteollisuus ja paikallinen sopiminen

Viime aikoina on ollut paljon puhetta Metsäteollisuuden päätöksestä luopua työehtosopimusten tekemisestä ja siirtää sopiminen yritystasolle. Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle kirjoittaa asiasta että ”Rakenteista tapeltaessa unohtuu helposti, mistä oikeastaan lopulta on kyse: suomalaisten yritysten menestymisestä kansainvälisessä kilpailussa ja sitä myöten suomalaisten työllisyydestä ja hyvinvoinnin rahoittamisesta. Se on win win kaikille […] Kustannuskilpailukyky uhkaa taas heiketä. Ei voi olla niin, että 1940-1950-luvuilla luotuja rakenteita ei saa muuttaa eikä niitä uskalleta muuttaa”. Jos tätä haluaa tulkita mahdollisimman hyväntahtoisesti, niin Helle tarkoittaa paikallisen sopimisen lisäävän yrityksille joustavuutta maksaa pienempiä palkkoja huonoina aikoina mutta samalla myös suurempia hyvinä aikoina (koska palkat voivat jo joustaa ylöspäin, oletus ilmeisesti on, että ilman alaspäin joustoa yritykset ajautuvat konkurssiin tai muuttavat muualle, minkä seurauksena ylöspäin joustoja ei ylipäätäänkään tule). Asiallisesti on kyselty, että mikä tarkalleen ottaen varsinaisesti takaa palkkojen suuremman nousun hyvinä aikoina, mutta teknisessä mielessä Helteen & kump. on helppo tähän vastata että neuvotteluvoima. Toisin sanoen talouskasvun nopeutuessa myös kysyntä työvoimalle kasvaa, mikä puolestaan kasvattaa työntekijöiden neuvotteluvoimaa ja pakottaa työnantajia maksamaan suurempia palkkoja. Tai näin siis ainakin teoriassa. Jos asiaa katsotaan viime vuosikymmenen valossa, niin nousukauden välillä 2014-2018 palkansaajien ansiotasoindeksi nousi keskiarvona n. 1-1,5% vuosivauhdilla, kun taas esimerkiksi maksettujen pörssiosinkojen määrä kasvoi 6,9 miljardista 9,5 miljardiin, eli n. 7-8% vuosivauhdilla. Syitä miksi kasvanut tuotanto välittyy alaspäin erittäin huonosti on monia (esim. se että työmarkkinat eivät varsinaisesti ole olleet missään vaiheessa kireät viimeiseen 12 vuoteen), mutta jos odottaa palkkojen nousevan nopeammin tämän mekanismin kautta voi joutua odottamaan aika kauan.

 

Paikallisesta sopimisesta itsestään usein todetaan, ettei sen työllisyysvaikutuksista ole selkeää tutkimusnäyttöä (näin Hellekin kirjoittaa), mutta tämä ei varsinaisesti ole totta ja esim. OECD pitää asiasta indeksiä luokitellen valtioiden työmarkkinajärjestelmiä kahden akselin mukaan: keskittyneisyys ja koordinaatio. Lyhyesti summattuna tulokset kertovat, että keskittyneisyydellä ei itsessään ole erityisen suurta merkitystä ja esim. huomattavasti suuremman keskittyneisyyden maissa kuten Saksassa voidaan saada yhtä hyviä tai parempia työmarkkinatuloksia kuin täysin hajautetun järjestelmän maissa kuten Yhdysvalloissa. Olennaisempaa sen sijaan on koordinaatio, joka mittaa paitsi organisoitumisastetta niin myös sekä työantaja- että työntekijäjärjestöjen välistä kykyä yhteistyöhön ja vaatii varsin suurta määrää sosiaalista pääomaa ja luottamusta. On mahdotonta sanoa tarkalleen ottaen mitä tulevaisuus tuo, mutta koska Metsäteollisuuden päätöksestä eivät olleet tietoisia edes toiset työnantajajärjestöt, tällä akselilla ei välttämättä olla matkalla hyvään suuntaan.

Hieman asian vierestä, mutta tämä kuvio siis kuvaa palkkojen joustavuutta suhteessa tuottavuuteen eri maissa. Kuten näkyy Suomi on varsin joustamattomien joukossa (vasemmalla), mutta mielenkiintoisesti kaikki muut Pohjoismaat ovat vielä enemmän joustamattomia tässä suhteessa, mistä en suoraan sanoen muista nähneeni ikinä mainintaa missään. On erikoista, kuinka jotkut asiat koetaan kiinnostaviksi ja toiset ei lainkaan.