Kestävyysvajetarinassa ei ole tolkkua

Tämä tarina on surullinen esimerkki siitä, kuinka Valtiovarainministeriön 10v sitten lanseeraama kestävyysvajeen konsepti on pysyvästi jäänyt partioimaan katuja, missä se puukottaa kaikkia järkeviä ehdotuksia silmään ja hautaa ruumiit yöllä nakkikioskin taakse. Mika Lintilä toteaa Ylelle seuraavaa: ”Ei meillä ole missään nimessä varaa lähteä velkarahalla elvyttämään” ja perustelee ”tiukkaa kantaansa Suomen ikärakenteen muutoksella.” Vaikka koko muu Eurooppa elvyttäisi, Suomella ei siis väestön vanhenemisen takia ole varaa ottaa lisävelkaa (tämä on siis standardi kestävyysvajetarina). Olen aikaisemmin kirjoittanut kestävyysvajetarinaan liittyvistä teoreettisista ongelmista (VM:n korko-oletus on lähes 100%:n varmuudella väärä; muiden sijoitusinstrumenttien tuotot voivat nousta vaikka korot laskisivatkin), joten vilkaistaanpa tällä kertaa empiiristä esimerkkiä vanhenevan väestön maasta nimeltä Japani, joka on asiassa n. 10-15v Suomea edellä.

Ensin jotain ilmiselvää, jota ei jostain syystä suomalaisissa kommentaareissa mainita: tarina vanhenevasta väestöstä on tarina liiallisesta kysynnästä. Toisin sanoen kutistuva määrä työntekijöitä (tarjonta) ei pysty vastaamaan vanhusten huollosta aiheutuvaan liialliseen kysyntään. Jos tilanne on oikeasti tämä, on kaksi vaihtoehtoa. 1) Hinnat (inflaatio) nousevat kysynnän ylittäessä tarjonnan. 2) Korkokustannukset kasvavat keskuspankin taistellessa inflaatiota vastaan koronnostoilla. Viimeiset 20v Japanin inflaatio on pyörinyt 1%:ssa, käyden välillä negatiivisena. Korkokustannukset ovat IMF:n mukaan 0,1% suhteessa BKT:en ja nekin muuttuvat negatiivisiksi vuodesta 2021 eteenpäin. Tämä on siis päinvastoin kuin mitä kestävyysvajetarina sanoo ja Japania vaivaa itse asiassa pysyvästi riittämätön kysyntä (sama on pätenyt euroalueella viimeiset 10v).

Syytäkään ei ole vaikea ymmärtää. Vaikka vanhustenhuolto kasvattaa julkisia menoja, vanhukset myös tuppaavat kuluttamaan vähemmän kuin nuoret, jotka ovat perustamassa perhettä, ostamassa taloa, jne., eli väestön vanhetessa yksityisen kysynnän määrä yhteiskunnassa itse asiassa laskee, mihin valtion tulisikin vastata kasvattamalla sitä omalta puoleltaan pitääkseen kapasiteetin täyskäytössä ja työttömyyden mahdollisimman matalalla (tämän takia Japani on pyörittänyt alijäämää viimeiset 20v). Tämä ei siis tarkoita, etteikö väestön vanhenemiseen liittyisi ongelmia, mutta se ongelma on resurssien kohdistaminen uudelleen sinne, missä kysyntä kasvaa (vanhusten huollossa; Rinteen hallitus painii tämän kanssa esim. kysymyksessä mistä löytää työntekijöitä hoitajamitoitukseen), mutta koska tämä onnistuttiin aikoinaan tekemään päinvastaiseen suuntaan (resurssien ohjaaminen suurten ikäluokkien koulutiehen), ei sen pitäisi olla mahdotonta nytkään. Tiedän ettei Suomi ole Japani, mutta tarina väestön vanhenemisesta on siitä fantastinen, että ratkaisuksi laskevaan kysyntään ehdotetaan aina kysynnän laskemista enemmän (leikkaukset julkiseen kulutukseen), mikä saa keskustelijat näyttämään tärähtäneiltä.

Kuten näkyy, 1990-luvun alun jälkeen Japanin inflaatio jää pyörimään nollan ja 1%:n tienoille. Tämän on tarina jatkuvasta deflaation uhasta, eli riittämättömästä kysynnästä.

https://yle.fi/uutiset/3-10970752

https://fi.tradingeconomics.com/japan/inflation-cpi

https://www.imf.org/external/pubs/ft/weo/2019/01/weodata/weorept.aspx?pr.x=64&pr.y=13&sy=2017&ey=2024&scsm=1&ssd=1&sort=country&ds=.&br=1&c=158&s=GGXCNL_NGDP%2CGGXONLB_NGDP&grp=0&a=