Poltettu Maa: Talouskurittajien kiinnostus empiiriseen maailmaan loppuu, argumentointi jatkuu rinnakkaistodellisuudesta

Kognitiivinen dissonanssi on tila, jossa ihmisen ennakkoasenteet menevät ristiriitaan hänen empiirisestä maailmasta saamien tietojensa kanssa. Jos siis haluaa uskoa, että kynsien leikkaaminen moottorisahalla on erinomainen idea, niin lattialla makaavat irtosormet eivät todista mitään, vaan ne putosivat sinne ihan muista syistä. Viimeisen 10v aikainen talouspoliittinen keskustelu julkisuudessa on pääasiassa koostunut ihmisistä, jotka noustuaan lavalle ovat alkaneet leikata kynsiään moottorisahalla, mutta harvoin kognitiivinen dissonanssi tuijottaa niin pahasti naamaan kuin tässä Ylen jutussa syntyvyyden laskusta. Uutisen mukaan syntyvyyden raju putoaminen 1970-luvun alussa saatiin loppumaan, kun laki velvoitti kunnat järjestämään alle kouluikäisille lapsille päivähoitoa, mikä suuntasi syntyvyyden jälleen nousuun. Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Ilkka Oksala toteaa että nykytilanteesta sen sijaan ei selvitä yhdellä suurella toimella ja että ”Nyt ei ole edes täysin selvää, mistä alhainen syntyvyys johtuu.” Tämän vieressä on Ylen kuvio, joka näyttää syntyvyyden pysyneen vuoden 1975 jälkeen varsin vakaasti 1,6-1,8 lapsessa/äiti, kunnes se lähtee selkeään pudotukseen vuoden 2010 jälkeen. On lähes mahdotonta kuvitella, ettei Oksala tietäisi talouskuriohjelmien alkaneen 2010, mikä johti talouden supistumiseen ja työttömyyden kasvamiseen, mikä puolestaan johti työelämään siirtymisen vaikeutumiseen uuden sukupolven kohdalla ja sitä kautta perheen perustamisen lykkäytymiseen/estymiseen. Koska kuripolitiikka on kuitenkin ennakkoon määritetty viisaudeksi, ei sormien irtoamisen ja moottorisahan välillä voi nähdä mitään yhteyttä.

Oksanen ei tietenkään ole yksin tässä asiassa ja esimerkiksi Etlan Aki Kangasharju kävi taannoin läpi talouskurin ja työn tarjonnan lisäämisen yhteisvaikutuksia viime vuosikymmenellä blogissaan. Koska jo pelkästään Suomen mittakaavassa tuloksena oli hitain palautuminen taantumasta viimeisen 100v aikana ja kymmenien tuhansien pitäminen huvikseen työttömänä, voisi joku odottaa negatiivista arviota harjoitetusta politiikasta, mutta Kangasharjua tuntevat saattavat jo arvata mihin tämä on menossa: hän sen sijaan suosittelee lisää talouskuria ja työn tarjonnan lisäämistä. Kun empiirinen maailma ei enää vastaa talouskurittajien näkemyksiä, näyttää heiltä loppuneen totaalisesti kiinnostus sen tapahtumiin, mikä on sikäli mielenkiintoista, että samaan aikaan heitä kohdellaan julkisuudessa vakavina kommentaattoreina. Tämä on sama kun jos joku ajelisi jatkuvasti bussillaan jalkakäytävillä, minkä seurauksena häntä kutsuttaisiin mediaan bussilla ajamisen eksperttinä. Jotkut toki väittävät, että jalkakäytävillä ajaminen tappaa ihmisiä, mutta toisaalta mikrosimulaatiot osoittavat jalankulkijoiden väistävän bussia, joten auton perässä seuraavista verijäljistä ei voi itse asiassa päätellä mitään. Tämä on tietenkin absurdia, mutta toisaalta olisi lienee kohtuutonta vaatia maan vaikutusvaltaisimpiin ihmisiin kuuluvilta samoja standardeja kuin bussikuskeilta.