Viimeisen 10 vuoden aikana on ollut surullista katsella,
kuinka helposti aikaisempi (ainakin oletettu) markkinausko on monella vaihtunut
yksinkertaisesti taikauskoon, kun omat näkemykset eivät enää vastaa maailman
tapahtumia. Niinpä arvioidessaan hallituksen talouspolitiikkaa talouspolitiikan arviointineuvostokin suosittelee lisää
talouskuria ja työn tarjonnan lisäämistä, koska oletetusti ”hidastunut kasvu ei
näytä olevan suhdanneluontoista, vaan liittyy talouden rakenteisiin” ja
työvoimapula on päällä niin Suomessa kuin Euroopassakin. Mielenkiintoisesti
esim. EKP näyttää uskovan täysin päinvastaista. Nollakorkopolitiikan ja uudelleen
aloitettujen velkakirjojen osto-ohjelmien nimenomainen tarkoitus on stimuloida Euroopan
taloutta kysyntää lisäämällä, koska EKP katsoo sen pyörivän systemaattisesti
potentiaalinsa alapuolella ja pitävän ihmisiä tätä kautta tarpeettomasti
työttöminä. Ongelmana on tietenkin, että korkojen siirtyessä negatiivisiksi
(kuten on käynyt) niiden laskemisen teho heikkenee huomattavasti ja
osto-ohjelmien vaikutus puolestaan on aina epävarma – itse asiassa viime kesänä
kansainväliselle ekonomistipaneelille tehdyssä kyselyssä ainoastaan 20% uskoi
EKP:n pystyvän tekemään riittävästi toimia tuotannon pitämisenä vakaana/kasvussa.
Suomen kohdalla tietenkin esim. OECD:n mukaan talous on vuodesta 2011 eteenpäin
pyörinyt jatkuvasti potentiaalinsa alapuolella (tuotantokuilu negatiivinen, eli
resursseja vapaana/alikäytössä) ja ennusteen mukaan tilanne jatkuu myös
tulevaisuudessa. Olennaisemmin koska inflaatio on pysyvästi jämähtänyt alhaalle
näyttävät talouden fundamentit itse asiassa päinvastaiseen suuntaan kuin
arviointineuvoston oletukset – koska hinnat eivät nouse, ei kysyntä ylitä
tarjontaa, vaan päinvastoin. Tässä ei siis ole mitään rakenteellista, vaan
oletukset kapasiteetin täyskäytöstä ja työvoimapulasta perustuvat fiiliksiin ja
Eurooppaa sekä Suomea vaivaa edelleen sama asia mikä niitä on vaivannut
finanssikriisistä lähtien, eli talouskurittajien perässään tarpeettomasti
kylvämä tuho.
Linjauksia luonnollisesti perustellaan kestävyysvajeella,
mikä on sikäli hyödyllistä, että vuoteen 2070 ulottuvia laskelmia on
käytännössä mahdotonta empiirisesti vahventaa tai hylätä. Neuvosto itse asiassa
suosittelee ennustehorisontin ulottamista vuoteen 2100 asti, mikä tietenkin
tekee ennusteista yksinkertaisesti entistä epävarmempia, mutta kertoo jotain
olennaista lähtökohdista: tarjontapuolen oppien koetaan olevan ikuisesti
päteviä. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että suuri osa tarjontapuolen
oletuksista (jatkuvasti kireät työmarkkinat, korkea korko-oletus, jne.)
näyttäisi pätevän ainoastaan aikakaudella n. 1980-2008, mutta ei sitä ennen tai
sen jälkeen; jostain syystä tätä aikaa kuitenkin kohdellaan normina, eikä
historiallisena anomaliana, mitä se datan valossa on. Raportissa on täysin
aiheellistakin kritiikkiä (esim. valtion omaisuuden myyminen ns.
tulevaisuusinvestointien rahoittamiseksi), mutta luonnollisesti jos
perusoletukset ovat virheellisiä, silloin sitä on myös suuri osa
johtopäätöksistä. Oma ennustukseni (jonka en kuitenkaan oleta olevan pätevä
satojen vuosien päähän) onkin että täysin riippumatta maailman tapahtumista
myös tulevaisuudessa tullaan jatkuvasti suosittelemaan lisää talouskuria ja
työn tarjonnan lisäämistä.
 |
| "Arviointineuvosto ei tee omia ennusteitaan, vaan nojaa enimmäkseen valtiovarainministeriön tekemiin ennusteisiin", kuten neuvoston raportissa todetaan. Yllä olevassa kuviossa puolestaan näkyy VM:n ennustevirhe verrattuna todellisuudessa tapahtuneeseen BKT:n kasvuun viime vuosikymmeneltä. Virheellisyyksien suuruudesta johtuen joku saattaisi alkaa pohtimaan käytettyjen pohjaoletusten pätevyyttä puhumattakaan siitä, että niiden voitaisiin olettaa olevan päteviä vuonna 2100. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti