Suurista odotuksista huolimatta Mad Max -tulevaisuus ei
näytä vieläkään olevan täällä ja autonrenkaista valmistetut haarniskat
joudutaan pitämään komerossa koronankin aikana. Onneksi on kuitenkin Iltalehden
Mika Koskinen, joka pelkää jengien hallitseman autiomaan odottavan nurkan
takana, jos velkahysteriasta pidettään viikon tauko. Tämän seurauksena hän
käyttää Iltalehden pääkirjoituksen luettelemalla paljon ISOJA NUMEROITA valtion
velkaantumisesta, joiden hyödyllisyys on kuitenkin kyseenalainen, sillä
kelkasta on pudonnut kaikista olennaisin. Ymmärtääkseen asiasta mitään on ensin
ymmärrettävä varsin yksinkertainen seikka – valtio ei ole kotitalous. Siinä
missä kotitalous tasapainottaa budjettinsa rahan loppumisen estämiseksi ja
pyrkii maksamaan velkansa niiden ottajan elinkaaren aikana, valtiontaloudet
eivät toimi näin, vaan käytännössä vanha velka kuitataan samalla määrällä uutta
velkaa. Tämä puolestaan tarkoittaa, että olennaisin metriikka on velasta aiheutuvat
kustannukset (käytännössä korot), koska nämä jäävät silti maksettavaksi ja mahdollisesti
vetävät pois resursseja hyödyllisemmistä käyttökohteista. Vaikka Koskinen siis
luettelee könttäsummia velan kasvusta, jostain syystä hän ei mainitse
korkokustannusten olleen 2019 ainoastaan 0,5% BKT:sta (luku on ollut näin
matala viimeksi 1980-luvun alkupuolella), kun taas esim. vuosituhannen
taitteessa luku pyöri 2-4%:ssa – tämä ei kuitenkaan estänyt vuosituhannen
vaihdetta olemasta varsin vaurasta aikaa.
Mahdollisesti merkittävintä on kuitenkin Koskisen tapa
lopettaa kirjoituksensa: ”Korona ei voi olla avoin shekki. Ei, vaikka korot
olisivat kuinka alhaalla, sillä joskus korot vielä nousevat ja uusia kriisejä
tulee”. Tämä on olennaista, sillä Koskinen näyttää kuvaavan korkoja jonain mystisenä voimana,
jotka jossain vaiheessa nousevat esim. jumalten raivon seurauksena. Koroilla on
kuitenkin oikea funktiokin ja osa tätä funktiota on keskuspankkien toteuttama
makroekonomisen syklin säätely – talouden alamäessä kysyntää lisätään
laskemalla korkoja ja ylikuumenemisen estämiseksi niitä nostetaan. Toisin
sanoen EKP siis nostaa korkoja siinä vaiheessa, kun se katsoo Euroopan
taloudella menevän liian hyvin ja se uhkaa ylikuumeta, missä vaiheessa
korkeampien korkojen maksaminenkaan ei ole ongelma. Korot vaihtelevat myös
jonkin verran markkinaehtoisesti, mutta Suomen 10-vuotisten velkakirjojen korko
on itse asiassa koko 2000-luvun seuraillut hyvin lähellä turvallisimpina
pidettyjen Saksan velkakirjojen korkoa ja Suomen luottoluokitus on luottoluokittajien toiseksi korkeimmalla tasolla –
mikään tästä ei ole muuttumassa ja itse asiassa korkojen pitkän ajan trendi on
jatkuvasti mennyt alaspäin vähintään 18oo-luvulta eteenpäin (ks. esim. Barrett 2018 ja Haldane 2015).
Viime vuosikymmenen lopulla aina välillä näkyi pankkien,
valtiovarainministeriön, ym. toimijoiden tekemiä projektioita korkojen
nousemisesta 2020-luvulla. Näistä näytetään nyt olevan siirrytty
yksinkertaisesti Koskisen tyylisiin ilmoituksiin, että korot nousevat joskus ja
jostain syystä. Nämä ilmoitukset eivät kuitenkaan enää kerro mitään relevanttia
ulkopuolisesta maailmasta, vaan ainoastaan ilmoitusten esittäjien omista
neurooseista. Olisi hauskempaa, jos he hoidattaisivat ongelmiaan kuten
normaalit suomalaiset ja kävisivät joko terapiassa tai vaihtoehtoisesti
joisivat erittäin paljon viinaa.
 |
| Korkomenojen suhde BKT:en nousi 1990-luvun laman myötä, mutta on jo hyvän aikaa sitten palannut 1980-luvun tasolle. |
 |
| Korkojen historiallinen kehityssuunta on ollut vähintään 1800-luvun alusta trendinomaisesti alaspäin ja 1980- ja 1990-lukujen piikki on poikkeus, ei normi. Ei ole mitään erityistä syytä olettaa tämän muuttuvan. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti