sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Halpatyövoima

Kuten viime kerralla ohimennen mainitsin, niin koska talouspolitiikan ohjenuoraksi Suomessa on valittu tarjontapuolen talousopit, niin leikkaukset ja vastikkeellisuus tulevat todennäköisesti olemaan päivän sana työllisyyspolitiikassa hamaan tulevaisuuteen. Eduskunnan käsittelyssä oleva työttömyysturvan aktiivimalli tarjoaa kumpaakin: aktiivimallin mukaan työttömyysetuus maksettaisiin 65 työttömyysetuuden maksupäivältä 4,65 prosentilla alennettuna, jos henkilö ei ole 65 edeltävän työttömyysetuuden maksupäivän aikana osoittanut aktiivisuutta. Aktiivisuutta voi osoittaa olemalla työssä yhteen työssäoloehtoa kerryttävään kalenteriviikkoon vaadittava työaika tai ansaita yritystoiminnasta vastaava tulo tai olla viisi päivää työllistymistä edistävässä palvelussa mainitun 65 päivän aikana. [1] Eli jos haluaa saada työttömyysetuutta, on tehtävä sen eteen tehtävä töitä, eikä näillä töillä ole siis alun perinkään tarkoitus tulla toimeen. Koska työllistymistä edistävä palvelu on usein 9 euron päiväpalkalla tehtävää "kuntouttavaa työtoimintaa", tarkoittavat nämä seikat siis yhdessä kasvavia halpatyömarkkinoita.

Edellä esitetty ei ikävä kyllä ole myöskään pelkkä hypoteesi, sillä esimerkiksi työministeri Jari Lindström (sin) myönsi jo julkisesti, että halpatyömarkkinoita nimenomaan ollaan luomassa ja oppositiostakin ainakin myös Vihreiden Antero Vartian mielestä on vaarallista ajatella, että palkalla pitäisi tulla toimeen. [2] Työnantajien piirissä on jo pitkään tietenkin haaveiltu vastaavista muutoksista ja esim. Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta kokee "valtavasti viehätystä ja tarvetta siirtyä saksalaistyyppiseen malliin", jossa siis on pysyvästi luotu halpatyömarkkinat heikentämällä yleissitovuutta, tiukentamalla oikeutta työttömyysturvaan, leikkaamalla ansiosidonnaisen kestoa ja tasoa jne. Sitä, että halpatyömarkkinat Saksassa ovat osoittautuneet köyhyysloukuksi (ja todennäköisesti tekevät siis saman täällä), ei ilmeisesti normaalin sanahelinän ulkopuolella koeta ongelmalliseksi. [3]


Kaikki tämä on siis moraalisesti vähintäänkin kyseenalaista, mutta miltä näyttää taloudellinen puoli, johon yleensä jonkin sortin välttämättömyysargumenteilla vedotaan? Vastatakseen tähän on ensiksi otettava esille asia, jota mediassa käsitellään aivan liian harvoin, eli työn tuottavuuden kehitys, jonka suhde bruttokansantuotteeseen on siis kaksisuuntainen - BKT:n kasvu yleensä ruokkii tuottavuuden kasvua ja toisinpäin. Alla kuvio työn tuottavuuden kehityksestä Suomessa (kuvio on saman suuntainen käytännössä kaikissa länsimaissa):

Lähde [4]

Kuviosta voimme siis nähdä, että kiristyspolitiikan seurauksena myös tuottavuuden kasvu on jumiutunut epänormaalin mataliin lukuihin pitkäksi aikaa. Työn tuottavuuden kasvu määräytyy lähes kokonaan mekanisaatiosta, jota myös digitalisaatioksi nykyään kutsutaan. Näin esimerkiksi kun 1950- ja 1960-luvuilla maaseudulla siirryttiin traktoreihin, puimureihin ja muihin vastaaviin koneisiin, nousi työntuottavuus selkeästi, koska yksi henkilö pystyi nyt tekemään työt, johon aiemmin tarvittiin monia. Tämä tietenkin teki monista työttömiä, mutta se ei ollut ylitse pääsemätön ongelma, koska Suomen valtio (kuten kaikki länsimaat) pyöritti täystyöllisyyteen tähtäävää kysyntäpuolen talouspolitiikkaa, minkä seurauksena maaseudun työttömät saivat töitä tehtaista, rakennustyömailta, jne. 


Ensimmäinen pointti tässä on siis, että paljon puhuttuja työntappajarobotteja ei ainakaan empiirisestä aineistosta löydy, koska numerot puhuvat itse asiassa epänormaalin hitaasta mekanisaatiosta, mistä voimme päätellä, että työttömyyden syy ei ole ollut teknologinen kehitys, vaan tietoisesti harjoitettu politiikka. Tämä asettaa myös kyseenalaiseksi Etlan Malirannan ja muiden vastaavien tahojen väitökset siitä, että muutosta Saksan suuntaan pakottaa "teknologinen murros". Koska merkkejä teknologisesta murroksesta tai työntappajaroboteista ei ainakaan datasta löydy, niin voi epäillä löytyykö niitä mistään muualta kuin ideologisista fantasioista ja poliittisesti tarkoituksenmukaisesta retoriikasta. Tämä on toki uusliberaali normi - empiria joutaa roskiin abstraktien mallien ja ideologisen vakaumuksen tieltä. 


Toinen pointti liittyy varsinaisesti halpatyövoimaan. Halpatyömarkkinoiden ja laajan työvoimareservin ylläpitäminen (johon työntarjontaa lisäävät "reformit" tähtäävät) ehkäisevät tuottavuuden kasvua ja investointeja, koska työnantajilla on kannustin käyttää halpaan työvoimaan perustuvia työvoimaintensiivisiä metodeja mekanisaatioon investoimisen sijaan, mikä siis osaltaan jarruttaa BKT:n kasvua pitkällä tähtäimellä. Voimakkaammin täystyöllisyyteen tähtäävä politiikka paitsi antaa siis työntekijöille paremmat mahdollisuudet neuvotella korkeammasta palkasta, niin se myös kannustaa työnantajia mekanisaatioon, koska tiukempien työmarkkinoiden olosuhteissa halpatyövoimareserviä on vähemmän käytettävissä. Tämä tietenkin tarkoittaa, että tietyt matalan tuottavuuden työpaikat jäävät osittain täyttämättä (kuuluisat risusavotat, kivien lakaisut ja muut piikatyöt tai vaikkapa feissarit kadun kulmissa), mutta ainoastaan siksi, että niiden tekijöille tarjoutuu paremmat mahdollisuudet neuvotella itsensä paremmin maksaviin töihin, mikä on siis halpatyövoimamallin luoman köyhyysloukun vastakohta. Tämä ei myöskään ole pelkkä hypoteesi, sillä esim. Yhdysvalloissa työmarkkinoiden kiristyminen (työttömyysprosentti 4,1%) näyttäisi vieneen aikaisemmin aneemisen tuottavuuden kasvun vuoden kahdella viimeisellä neljänneksellä yli kolmeen prosenttiin, [5] kun taas päinvastaisesti esim. paikallisen sopimisen ja muiden työmarkkinoiden deregulaation positiivisista vaikutuksista ei edes IMF [6] (tai moni muukaan [7]) löydä reaalimaailmasta todistusaineistoa.


Työvoimareserviin liittyen voidaankin ottaa vielä esille yksi pointti, joka jäi tekemättä viime kertaisessa kirjoituksessa, eli että käytettävissä olevan työvoimareservin arvioinnissa ei tietenkään ole syytä jäädä ainoastaan varsinaiseen työttömyysprosenttiin, vaan mukaan tulee laskea myös alityöllistetyt ja piilotyöttömät. Tämän pohjalta tilanne näyttää seuraavalta:
Lähde [8]

Piilotyöttömillä tässä tarkoitetaan niitä, jotka haluaisivat tehdä työtä ja olisivat käytettävissä kahden viikon kuluessa, mutta eivät ole viimeisen neljän viikon aikana etsineet työtä. Alityölliset puolestaan ovat niitä, jotka ovat esim. osa-aikaisia, mutta haluaisivat tehdä enemmän työtä. Kun nämä ryhmät lasketaan yhteen, saadaan käytettävissä olevaksi työvoimareserviksi 13% työikäisistä, mikä jälleen näyttäisi viittaavan siihen, että työntarjonnan lisäämisen pitäminen prioriteettien eturivissä ei näytä perustellulta ja että työttömyyttä voidaan huoletta painaa huomattavasti alemmaksi ilman erityistä huolta inflaatiosta. Tämä siis tietenkin sillä oletuksella, että käynnissä olevien toimien tarkoitus on todella vaikuttaa positiivisesti talouteen tai ihmisten elämään, eikä pyrkiä luomaan työssä käyvien köyhien luokkaa, johon putoamisella myös oikeissa töissä käyviä voidaan kätevästi pelotella pysymään ruodussa.




[1] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3822805-syrjiva-ja-epatasa-arvoinen-tyottomien-keskusjarjesto-pitaa-aktiivimallia-leikkauksena
[2] https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ministeri-lindstrom-ennustaa-suomeen-halpatyomarkkinoita-ja-myontaa-tyottomien-aktiivimallin-saattavan-tarvita-korjauksia/6695858#gs.MgHMGVc
[3] https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/saksassa-osa-saa-niin-pienta-palkkaa-etta-silla-ei-tule-toimeen-ja-suomessa-haikaillaan-samaa/?shared=1764374-dddd2b90-999
[4] https://www.stat.fi/til/ttut/2016/ttut_2016_2017-11-30_tie_001_fi.html
[5] http://cepr.net/blogs/beat-the-press/higher-wages-can-boost-productivity-but-wages-are-already-growing
[6] https://www.socialeurope.eu/labour-market-deregulation-productivity-imf-finds-no-link
[7] Esim. https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=2206526; https://academic.oup.com/ser/article-abstract/11/4/739/1690275?redirectedFrom=fulltext
[8] http://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2017/11/29/niin-syva-on-kuin-pitkakin/