sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Kikyn "tuottavuusloikka" on loikka taaksepäin

Kikyn mukana tulleista ilmaiseksi tehtävistä työtunneista ei haluta luopua, koska ne oletetusti parantavat työllisyyttä. Kauppalehti kertoo Etlan simulaatiomalliin vedoten, että työajan pidennys luo 8000-16000 työpaikkaa vuoteen 2022 mennessä todeten että pidennys ”on lisännyt kilpailukykyä, kasvattanut tuotantoa ja helpottanut töiden järjestelyä.” Etlan logiikka asiassa tietenkin on, että työpanoksen halventaminen kasvattaa voittoja, mikä puolestaan saa yritykset työllistämään enemmän. Mielenkiintoisesti jos vilkaisemme Etlan itsensä asiassa käyttämiä tilastoja (Eurostat), huomaamme että sekä Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa että Saksassa (joiden aina ilmoitetaan olevan Suomelle olennainen viiteryhmä ja joista Suomen pitäisi ottaa oppia) tehdyt työtunnit/viikko ovat itse asiassa vähäisemmät kuin täällä. Sen sijaan euroalueen kyseenalaista johtosijaa tehdyissä työtunneissa/viikko pitää Kreikka, jonka työttömyys on 17%. Jostain syystä en ole yhdessäkään uutisessa tai kommentaarissa nähnyt mainintaa muiden Pohjoismaiden ja Saksan vähäisemmistä tunneista – mahdollisesti ne kelpaavat vertailuryhmäksi ainoastaan silloin, kun tulokset näyttävät mieluisaan suuntaan.

Joka tapauksessa koko keskustelu on sikäli absurdi, että olennaista ei tietenkään ole kuinka kauan työpaikalla kulutetaan penkkiä, vaan mitä siellä saadaan aikaan; tekninen termi on tuottavuus. Väitteet kikyn positiivisesta vaikutuksesta tähän ovat yksinkertaisesti fantasioita ja siinä missä kiky tuli voimaan 2017, niin sekä investointien että tuottavuuden kasvun huippuvuosi oli 2016, minkä jälkeen lähdettiin selkeään laskuun. Jos joku ei sitä vielä huomannut, tämä on päinvastoin kuin mitä kiky-tarinan "tuottavuusloikan" mukaan piti tapahtua. Työajan pidentämisen ja palkkojen laskemisen *negatiivinen* vaikutus tuottavuuteen on itse asiassa yleismaailmallinen ilmiö (ks. esim. Vergeer & Kleinknecht 2007) ja johtuu toisaalta sen investointeja vähentävästä vaikutuksesta (työtuntien halventaminen ja halpatyövoiman lisääminen vähentävät tarvetta investoida tehokkaampaan tuotantoon) ja toisaalta siitä, että ihmisten työteho alkaa laskemaan päivän pidentyessä (ks. esim. Collewet & Sauerman 2017). Suomessa asiasta tehtiin 1996-1998 kokeilukin, jossa 6h työpäivää kokeiltiin 30 yrityksessä, minkä seurauksena tuottavuus nousi niin paljon (esim. Nokian Renkaissa 33% ja putkiyhtiö KWH Pipessä 42%), että 6h työpäivästä oli mahdollista maksaa 8h työpäivän palkkaa. Tradenomiliiton aikaisemmin tänä vuonna toteuttamassa kyselyssä oman henkilökohtaisen tuottavuutensa kikyn seurauksena 36% koki laskeneen ja vain 3% parantuneen, mikä on linjassa edellä esitetyn kanssa. Tuttuun tapaan kiky-porukka siis näyttää olevan kiipeämässä perse edellä puuhun ja haluaa väenvängällä raahata sinne kaikki muutkin.

Kuten näkyy, investointien huippuvuosi oli 2016 ja ne alkavat hidastua sen jälkeen. Jos kiky olisi tuonut mukanaan luvatun "tuottavuusloikan", olisi pitänyt käydä päinvastoin.



sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kestävyysvajetarinassa ei ole tolkkua

Tämä tarina on surullinen esimerkki siitä, kuinka Valtiovarainministeriön 10v sitten lanseeraama kestävyysvajeen konsepti on pysyvästi jäänyt partioimaan katuja, missä se puukottaa kaikkia järkeviä ehdotuksia silmään ja hautaa ruumiit yöllä nakkikioskin taakse. Mika Lintilä toteaa Ylelle seuraavaa: ”Ei meillä ole missään nimessä varaa lähteä velkarahalla elvyttämään” ja perustelee ”tiukkaa kantaansa Suomen ikärakenteen muutoksella.” Vaikka koko muu Eurooppa elvyttäisi, Suomella ei siis väestön vanhenemisen takia ole varaa ottaa lisävelkaa (tämä on siis standardi kestävyysvajetarina). Olen aikaisemmin kirjoittanut kestävyysvajetarinaan liittyvistä teoreettisista ongelmista (VM:n korko-oletus on lähes 100%:n varmuudella väärä; muiden sijoitusinstrumenttien tuotot voivat nousta vaikka korot laskisivatkin), joten vilkaistaanpa tällä kertaa empiiristä esimerkkiä vanhenevan väestön maasta nimeltä Japani, joka on asiassa n. 10-15v Suomea edellä.

Ensin jotain ilmiselvää, jota ei jostain syystä suomalaisissa kommentaareissa mainita: tarina vanhenevasta väestöstä on tarina liiallisesta kysynnästä. Toisin sanoen kutistuva määrä työntekijöitä (tarjonta) ei pysty vastaamaan vanhusten huollosta aiheutuvaan liialliseen kysyntään. Jos tilanne on oikeasti tämä, on kaksi vaihtoehtoa. 1) Hinnat (inflaatio) nousevat kysynnän ylittäessä tarjonnan. 2) Korkokustannukset kasvavat keskuspankin taistellessa inflaatiota vastaan koronnostoilla. Viimeiset 20v Japanin inflaatio on pyörinyt 1%:ssa, käyden välillä negatiivisena. Korkokustannukset ovat IMF:n mukaan 0,1% suhteessa BKT:en ja nekin muuttuvat negatiivisiksi vuodesta 2021 eteenpäin. Tämä on siis päinvastoin kuin mitä kestävyysvajetarina sanoo ja Japania vaivaa itse asiassa pysyvästi riittämätön kysyntä (sama on pätenyt euroalueella viimeiset 10v).

Syytäkään ei ole vaikea ymmärtää. Vaikka vanhustenhuolto kasvattaa julkisia menoja, vanhukset myös tuppaavat kuluttamaan vähemmän kuin nuoret, jotka ovat perustamassa perhettä, ostamassa taloa, jne., eli väestön vanhetessa yksityisen kysynnän määrä yhteiskunnassa itse asiassa laskee, mihin valtion tulisikin vastata kasvattamalla sitä omalta puoleltaan pitääkseen kapasiteetin täyskäytössä ja työttömyyden mahdollisimman matalalla (tämän takia Japani on pyörittänyt alijäämää viimeiset 20v). Tämä ei siis tarkoita, etteikö väestön vanhenemiseen liittyisi ongelmia, mutta se ongelma on resurssien kohdistaminen uudelleen sinne, missä kysyntä kasvaa (vanhusten huollossa; Rinteen hallitus painii tämän kanssa esim. kysymyksessä mistä löytää työntekijöitä hoitajamitoitukseen), mutta koska tämä onnistuttiin aikoinaan tekemään päinvastaiseen suuntaan (resurssien ohjaaminen suurten ikäluokkien koulutiehen), ei sen pitäisi olla mahdotonta nytkään. Tiedän ettei Suomi ole Japani, mutta tarina väestön vanhenemisesta on siitä fantastinen, että ratkaisuksi laskevaan kysyntään ehdotetaan aina kysynnän laskemista enemmän (leikkaukset julkiseen kulutukseen), mikä saa keskustelijat näyttämään tärähtäneiltä.


Kuten näkyy, 1990-luvun alun jälkeen Japanin inflaatio jää pyörimään nollan ja 1%:n tienoille. Tämän on tarina jatkuvasta deflaation uhasta, eli riittämättömästä kysynnästä.



sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Verkkouutiset kertoo ettei Suomessa ole rikkaita tai jos onkin niin ei heillä rahaa ole

Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan taannoinen tutkimus Suomen varakkaimpien kyseenalaisesta ajatusmaailmasta herätti kriittistä keskustelua ja luonnollisesti myös tarpeen kutsua tutut tahot kertomaan, kuinka markkinasääntöjen järjestäminen niin, että ne ohjaavat enemmän vaurautta huipulle ja vähemmän muille, on itse asiassa fantastinen idea. Verkkouutisten puolustuspuhe ei ala erityisen vakuuttavasti Kasperi Summasen todetessa, ettei tuloeroissa ”ole tapahtunut juurikaan muutosta 2000-luvun aikana.” Tämä väite on yksinkertaisesti väärä. Köyhimmän 20% tulot kasvoivat aikavälillä 1995-2007 15% ja keskiluokan (tulodesiilit 20%-80%) 36%, kun taas puolestaan rikkaimman 1% tulot kasvoivat 158% ja rikkaimman promillen 252%. Kehitys jatkui myös aina finanssikriisin ovelle saakka ja Suomessa selkeästi suurin selittäjä tapahtuneelle on vuoden 1993 veroreformi, joka eriytti ansio- ja pääomaverotuksen toisistaan suosien pääomaa (rikkaimman promillen tuloista n. 70% on pääomatuloja). Kehitys on kuitenkin kulkenut samaan suuntaan kaikissa teollisuusmaissa ja esim. IMF toteaa 15% tuloerokehityksestä tulevan työvoiman tarjontaa lisäävistä ja työnsuojelua heikentävistä reformeista, joiden kaupittelemisesta palstoilla ja pellonpientareilla on tullut normaalia ajanvietettä. Mainittakoon myös ettei mikään sinällään pakota valtiota tekemään tällaisia interventioita markkinoille, vaan niitä tehdään koska niitä halutaan tehdä.

Jos faktuaaliset virheet jätetään sikseen, niin mielenkiintoista on myös Summasen ohjeistus paremmasta suunnasta: ”[Ongelmia] ei ratkaista lisäämällä kituliaan kansan ja talouden verotusta, vaan kasvattamalla tuloja.” Ongelma tässä on, että markkinasääntöjen muuttaminen niin, että varakkaiden tulot kasvavat on itse asiassa pois muilta (vaikka usein muuta väitetään). Asia on helppo ymmärtää seuraavasti. Kansantaloudessa tuotetaan per vuosi tietty määrä vaurautta (usein tätä mitataan BKT:lla tai kansantulolla), joka sitten jakautuu kansalaisille. Jos oletetaan, että top 1% saa alkutilanteessa tästä 20% ja sitten sääntöjä muutetaan niin, että se saakin 25%, niin tämä objektiivisesti tarkoittaa, että muille jää nyt ainoastaan 75% entisen 80% sijaan. Ainoa tie tämän ympäri on, jos varallisuuden siirto huipulle oikeasti vauhdittaisi kasvua itseään, mutta tässä törmätään taas empiiriseen maailmaan, joka sanoo päinvastaista ja esim. sekä IMF että OECD ovat viime vuosina suositelleet tuloeroja tasaavia linjauksia, koska päinvastainen tuppaa haittaamaan kansantalouksia. Tai näin siis, jos joku olisi oikeasti kiinnostunut kansantaloudesta – jos sen sijaan tarkoitus on yksinkertaisesti ohjata enemmän rahaa rikkaille, niin se on sitten eri asia.

Käytettävissä olevien tulojen kasvu, indeksi 1995=100. Ylimmän promillen 252%:n tulojen kasvu ei mahdu kuvion skaalaan.



https://www.imf.org/en/Publications/FM/Issues/2017/10/05/fiscal-monitor-october-2017

tiistai 3. syyskuuta 2019

Kokoomus ehdottaa työllistymisen vaikeuttamista


Kokoomus ilmoittaa, että sillä on keinot saada 60000 ihmistä töihin, mutta vellihousuinen hallitus ”ei uskalla toimia itse tuoda” kuten Kaj Mykkänen asian toteaa. Jo tämän perusteella joku saattaa arvata näiden keinojen yleisluonteen (jos ne olisivat mukavia, ei uskallusta liene juuri tarvittaisi), mutta tässä keskityn ainoastaan ykkösnyrkiksi valittuun ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamiseen, josta Kokoomuksen tiedonanto toteaa seuraavaa: ”Muutetaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa niin, että turva on työttömyyden alussa nykyistä parempi, minkä jälkeen tukisumma laskee joko tasaisesti tai portaittain työttömyyden pitkittyessä. Tuen keston lyhentämistä voidaan myös arvioida, jos tukisumma on alkuvaiheessa nykyistä selkeästi suurempi.” Tässä kuljetaan siis aktiivimallin hyvin tallattua tietä, jolla ihmisiä rangaistaan siitä, etteivät he ole onnistuneet saamaan töitä ja yhteys on myös kirjattu tiedonantoon: ”Aktiivimallin perusperiaatteet voidaan siis sisällyttää myös porrastusmalliin soveltuvin osin.” Sen sijaan sitä ei mainita, että kuten aktiivimallinkin, on myös tämä ehdotus susi jo syntyessään. Selitetäänpä.

Ensiksi todettakoon, että porrastuksesta luvatut 10000 työllistä perustuvat simulaatiomalleilla tehtyihin laskelmiin, missä on se ongelma, että jos mallien premissit ovat virheelliset, niin silloin sitä tuppaa olemaan myös ulosanti. Tämä ei sinällään tarkoita, että mallit olisivat hyödyttömiä, mutta niiden tuloksia pitäisi aina pyrkiä vertaamaan varsinaiseen empiiriseen dataan ja onneksemme Ruotsissa taannoin julkaistiin kattava sikäläiseen porrastukseen pohjautuva empiirinen tutkimus (Kolsrud, Landais, Nilsson & Spinnewijn 2017). Porrastuksen intuitiivinen logiikka toimii siis niin, että kun tukia leikataan työttömyyden pitkittyessä, tämä saa ihmiset lähtemään hanakammin työnhakuun. Jos asiaa jaksaa miettiä hetken, tulee mieleen myös toinen intuitiivinen logiikka: jos tukia korotetaan alusta ja leikataan lopusta, tämä heikentää työllistymisen nopeutta alussa (koska tuki on suurempi) ja vahingoittaa työttömiä, silloin kun he eniten apua tarvitsisivat (työttömyyden pitkittyessä). Sattumoisin tämä on nimenomaisesti mitä ruotsalaisten aineistosta löytyi – työllistyminen hidastui ja pahoinvointi kasvoi. Tämän perusteella voi sanoa, että tuosta luvatusta 10000 työllisestä ei realistisen kuvan saamiseksi pidä ottaa niinkään nollia pois, vaan tuo ykkönen edestä. Joka tapauksessa tämä ehdotus joutaa aktiivimallin seuraksi Ö-mappiin.

Kolsrud et al. tutkimuksesta. Sarake (1) kuvaa heikennystä kannusteisiin työllistyä (suurempi luku huonompi), sarake (2) hyvinvointivaikutuksia (pienempi luku huonompi) ja sarake (6) hyöty/kustannussuhdetta (pienempi luku huonompi). Rivillä kaksi (Benefits given for the first 20 weeks) on Kokoomuksen ehdottama laskevan työllisyyskorvauksen vaihtoehto, joka sattumoisin on joka suunnalta arvioituna huonoin vaihtoehto.