Iltalehti kertoo työttömyyden korjaantuvan jos keppiä annetaan tarpeeksi

Koska on päivä, joka loppuu i-kirjaimeen, Iltalehdessä halutaan antaa lisää keppiä työttömille. Niinpä Kreeta Karvala kirjoittaakin että ”Ikääntyvä Suomi tarvitsee työssä käyviä veronmaksajia, mutta jos kotona olemisesta saa lähes saman verran rahaa, ei ole ihme, jos kaikilla ei työhaluja ole. Marinin hallitus ei kuitenkaan käytä työttömien töihin patistamiseksi kovaa keppiä.” Tässä on pari ongelmaa, joista ensimmäisen pitäisi olla itsestään selvä: työttömyys ei ole kasvussa koska ihmiset ovat lähteneet kotisohvalle paremman elämän toivossa, vaan koska heidät on irtisanottu. On vaikea kuvitella kenenkään tosissaan uskovan tällä nimenomaisella hetkellä työtä olevan enemmän tarjolla kuin tekijöitä (Iltalehden kohdalla ei täysin hullujakaan ajatuksia tosin voi kokonaan jättää pois laskuista), mutta asiaan liittyy myös pidemmän aikavälin ongelma. Toisin sanoen osa koronan aiheuttamasta talouden uudelleen järjestelystä tulee jäämään pysyvästi voimaan, mistä selkeimpänä esimerkkinä mainittakoon etätyön lisääntyminen. Tämä tarkoittaa esim. vähemmän autolla (ja muilla analogisilla laitteilla) ajamista, mikä puolestaan tarkoittaa vähemmän autojen myyntiä, korjaamista ja tarvetta varaosien valmistukseen tai autovakuutuksiin. Fyysisten toimistoalueiden palvelemiseen on myös rakennettu oma infrastruktuurinsa, mikä tarkoittaa esim. tätä varten perustettujen ravintoloiden joutumista vaikeuksiin. Pidempien matkojen matkustuksen vähentyessä sama pätee hotelleihin ym. majoituspaikkoihin. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä, mutta kysynnän vähentyessä mainituilta sektoreilla pysyvästi, tämä tarkoittaa huomattavan määrän työvoimaa ohjautuvan sieltä kortistoon, mihin IL:n vastaus on sitten antaa kovemmin keppiä, jotta laiskottelu loppuisi.

 

Tiedän että IL:ssä on töissä varsin hassua porukkaa, mutta tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä laiskuuden kanssa vaan talouden uudelleen järjestelyn, mikä puolestaan tarkoittaa, että olennainen kysymys on mihin vanhoista työpaikoista vapautuvat työvoimaresurssit halutaan ohjata. IL:n vastaus on, että mahdollisimman matalan tuottavuuden töihin (tämä on määritelmällistä: Karvala nimenomaisesti ilmoittaa, että keppiä on annettava, jotta ihmiset ottaisivat vastaan matalamman palkan töitä, mikä tarkoittaa matalaa tuottavuutta) ja koska tuottavuus on pitkässä juoksussa kepeästi olennaisin tekijä kansantalouden kasvun kannalta, on tämä todennäköisesti hölmöin mahdollinen lähestymistapa. Mainittakoon että sama ongelma tuppaa vaivaamaan työn tarjontaa lisääviä reformeja yleisemminkin (myös silloin jos ne ovat Marinin hallituksen tekemiä), mutta on fantastista nähdä, kuinka IL:lle huonot ideat eivät enää yksinään riitä, vaan ne on myös aina väännettävä tappiin saakka.

Työllisten määrä ei ole vähentynyt koska ihmisiä on yhtäkkiä alkanut laiskottaa, vaan koska korona aiheuttaa talouden uudelleen järjestelyä lyhyt aikaisemman kysyntäshokin lisäksi.  

Talous alkaa avautua, miten käy lomautettujen?

Koska ollaan Suomessa, koronarajoitusten purkamisessa ensimmäisenä tietenkin kiinnostaa milloin korkit aukeavat baareissa ja millaisten sääntöjen mukaisesti. Avautumisen ehdoksi on hallituksen määräyksellä asetettu rajoituksia (esim. ravintoloiden täyttöasteeksi ainoastaan 50%), joista on esitetty erilaisia näkemyksiä. Rajoituksia kritisoiva MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa että ”Kesän alusta kulut tulevat maksettavaksi täysimääräisinä, mutta tuloista on mahdollista saada enimmillään puolet” ja jatkaa sanoen että ”rajoitukset voivat johtaa siihen, etteivät ravintoloitsijat näe avaamista kannattavana tai uskalla kutsua kaikkia lomauttamiaan työntekijöitä takaisin”. Ravintolasektori on yksi kovimmin kärsineistä ja monet ovat oikeasti ahtaassa raossa, mutta tulojen ja menojen epäsuhdan ratkaiseminen uudessa tilanteessa ihan markkinaehtoisesti ei pitäisi olla mysteeri. Hallituksen asettamat rajoitukset vähentävät ravintolapalveluiden tarjontaa sekä paikallisesti että koko maassa (pienempi kapasiteetti asiakkaiden ottamiselle = supistuva tarjonta), mikä puolestaan tarkoittaa, että normaalin markkinamekanismin mukaisesti ravintoloitsijat voivat pyytää palveluistaan korkeampaa hintaa ja silti pitää paikkansa uuteen kapasiteettiin asti täyttyneenä (enemmän kysyntää kuin tarjontaa). Tiedän ettei kukaan pidä korkeampien hintojen maksamisesta, mutta näin markkinatalous toimii ja tämän takia kannattaa odottaa kohonneita hintoja (ja todennäköisesti myöhemmin inflaatiota yleensäkin). Hallitus voi luonnollisesti halutessaan antaa lisäapua eikä elinkelpoisten yritysten konkurssiin päästämisessä ole järkeä, mutta tämä aspekti ei näytä katastrofilta.

Lapin huoli lomautettujen kohtalosta sen sijaan on täysin osuva ja koskee muitakin aloja. Näin siksi, että takaisin otettavien määrään ei vaikuta pelkästään koronarajoitusten aiheuttama pienentynyt työvoiman tarve (vaikka tulot palautuisivatkin hintojen noustessa normaaleiksi, pienempi asiakasmäärä tarkoittaa silti pienempää työntekijä määrää), vaan viime kuukausien ja tulevien uudelleen järjestelyjen yhteydessä monet yritykset todennäköisesti löytävät/ovat löytäneet tehokkaampia tapoja tehdä asioita (esim. etätyön tms. kautta). Tämä tarkoittaa tuottavuuden parantumista ja on normaalisti hyvä asia, mutta ei välttämättä tällä nimenomaisella hetkellä, koska useammat tekijät yhtä aikaa muutenkin supistavat työvoiman tarvetta. Tämä puolestaan tarkoittaa, että osa lomautetuista ei pysty palaamaan entisille työpaikoilleen edes koronarajoitusten höllentyessä (ja jotkut yritykset todella menevät konkurssiin), minkä takia olisi hyvä jo alkaa suunnittelemaan kuinka tätä väestönosaa autetaan, sillä jossain vaiheessa alkaa taas kuulua hölmöimpiä mahdollisia ehdotuksia heidän kärräämisestään jonkun takapihalle risusavottaa tekemään.

Lomauttamisjärjestelmä pitää työntekijät kiinnitettynä työpaikkaansa  ja mahdollistaa toiminnan uudelleen käynnistämisen mahdollisimman nopeasti tilanteen muuttuessa (mikä on hyvä asia), mutta osa lomautettujen kolumnista joutuu todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin siirtymään työttömien kolumniin.

https://www.talouselama.fi/uutiset/hallituksen-esitys-ravintoloiden-avaamisesta-keraa-kritiikkia-uudet-rajoitukset-pitavat-tyontekijat-lomautettuina-ja-siirtavat-juomisen-julkiselle-paikalle/590974e3-d307-4335-a79a-081038425e6e

https://yle.fi/uutiset/3-11351014

Etla ohjeistaa Keskustaa kasvattamaan työttömyyttä

Jos haluaa kuulla huonoja ideoita, Etlan Aki Kangasharju harvoin pettää. Jari Korkin haastattelussa hän toteaa työllisyysasteesta: ”Hyvässä lykyssä hallitus voi hurrata, että 75% on saavutettu, mutta sitten hallitus hajoaa siihen, että julkisen talouden tasapainotavoitetta ei saavuteta” ja ohjeistaa erityisesti Keskustaa sanomalla että ”Keskustan on näillä kannatusluvuilla oman uskottavuutensa tähden pakko pitää kiinni julkisen talouden tasapainottamisesta.” Tämä on sen verran sekavaa ajattelua, että lienee jälleen syytä selittää perusasioita. Valtion talouden kannalta alijäämä (budjetin epätasapaino) on ongelma, koska se kasvattaa velkaa ja velka puolestaan on (potentiaalisesti) ongelma, koska se kasvattaa kustannuksia (käytännössä korkojen muodossa). Jos kansantalouden arvo (BKT) kuitenkin kasvaa nopeammin kuin velasta aiheutuva kustannus, on velan ottaminen itse asiassa hyödyllistä, koska kustannuksen suhde arvoon jatkuvasti laskee – olennainen kysymys on siis kuinka paljon valtionvelka aiheuttaa kustannuksia. Asioita seuraavat saattavat muistaa, että valtion sekä 10-vuotisen että 30-vuotisen velkakirjan korko siirtyi velkamarkkinoilla viime vuonna negatiiviseksi (5-vuotinen teki näin jo 2016), minkä lisäksi EKP uudelleen aloitti syksyllä velkakirjojen osto-ohjelmansa. Osto-ohjelma siis tarkoittaa, että euroalueen keskuspankit (Suomen tapauksessa Suomen Pankki) ostavat kotivaltioidensa liikkeelle laskemaa velkaa ja tämä puolestaan tarkoittaa, että Suomen valtio siis velkaantuu pääasiassa itselleen ja tekee vielä niin negatiivisilla koroilla. Tässä tilanteessa hyvinkin matalilla kasvuluvuilla BKT:n arvo kasvaa jatkuvasti nopeammin kuin korkokustannukset.

Tähän voi tietenkin todeta, että kyllä korot jossain vaiheessa nousevat. Todennäköisesti, mutta ihmisiltä näyttää unohtuneen millaisessa tilanteessa näin tapahtuisi ja käytännössä korkojen nousu tapahtuu silloin, kun EKP päättää niitä nostaa. EKP:n korkojen noston pointti puolestaan on estää euroalueen taloutta ylikuumenemasta vähentämällä kysyntää, mikä puolestaan määritelmällisesti tarkoittaa talouden olevan voimakkaassa nousukiidossa – ennen vanhaan tässä skenaariossa avattiin samppanjapullot, ei ranteita. Joka tapauksessa Kangasharju siis ilmoittaa, että hallituksen on vähennettävä työvoiman kysyntää markkinoilla (tätä budjetin tasapainottaminen tarkoittaa), mikä puolestaan tarkoittaa työttömyyden kasvamista ja sitä kautta jotenkin Keskustan uskottavuuden säilymistä. Oli hallituksesta mitä mieltä tahansa, niin ajatus sen kaatumisesta ellei Keskusta käytännössä huvin vuoksi vaadi työttömyyden lisäämistä on sen verran hurja, että tavalliselle ihmiselle sen hyväksyminen vaatii liiman haistelun tuntuvaa lisäämistä. On tietenkin aina mahdollista, että Keskustan johto on menettänyt järkensä, mutta vähintään yhtä mahdollista on, että niin on käynyt Aki Kangasharjulle.

Velkakirjamarkkinoiden mukaan Suomen valtionvelan korko pysyy äärimmäisen matalana niin kaus kun silmä siintää, mikä tarkoittaa huomattavankin matalalla BKT:n nimellisellä kasvulla arvon nousevan nopeammin kuin korkokustannusten.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nyt-tuli-pysayttava-arvio-naista-syista-hallitus-kaatuu/8b4ea48f-1ab3-4be7-8b20-ca17586bc1ea

https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/arvopaperitilastot/kuviot/arvopaperit-kuviot-fi/viitelainojen_korot_fi/

https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2019/06/12/tasapainoilua/

Iltalehti ilmoittaa Suomen kannustavan työttömiä loisimiseen

Iltalehti jatkaa urheaa talvisotaansa puolustuskyvyttömiä vastaan ja kommentoidessaan Ylen dokumenttisarjaa, joka kertoo yhteiskunnan ulkopuolelle pudonneiden nuorten elämästä Mika Koskinen kirjoittaa: ”Millään tavalla liioittelematta voidaan sanoa, että Suomi jopa kannustaa nuoriaan sarjassa kuvatunlaiseen elämäntapaan. Se on hyvinvointivaltiomme nurja puoli, josta asiantuntijat ja poliitikot mielellään vaikenevat. Kelan Iltalehdelle laatima esimerkkilaskelma kertoo, että yhteiskunnan kannustimet nuorten loisimiselle ovat kohdallaan.” Koskisen logiikka on siis, että syrjäytyneitä oikeasti autetaan parhaiten leikkaamalla heidän tukiaan, koska tällöin he siirtyvät tehokkaammin työmarkkinoiden käytössä oleviksi ja sieltä sitten varsinaiseen työelämään. Tämä tarkoittaa määritelmällisesti työmarkkinoiden löysentämistä (lisää henkilöitä työvoimapooliin) ja kilpailun lisäämistä työnhakijoiden keskuudessa, minkä Koskinen sitten olettaa monia vuosia työttömänä olleiden syrjäytyneiden voittavan. Tämä on kohtuullisen hurja oletus ja jos joku odottaa todistusaineistoa sen tueksi, niin ei sitä ainakaan IL:stä löydy. Itse asiassa päinvastainen on totta: työmarkkinoiden kireys (enemmän kysyntää työvoimalle kuin tarjontaa) ohjaa työnantajia hyväksymään myös vähemmän optimaalisia työnhakijoita (joitain aikoja sitten tästä oli esim. New York Timesissa juttu), mikä auttaa paitsi vaikeasti työllistettäviä niin myös suurinta osaa muusta väestöstä parantamalla heidän neuvotteluvoimaansa ja vakauttamalla sitä kautta työelämää. Asiantuntijat todennäköisesti eivät kirjoita niin kuin Koskinen, koska näin sekavilla analyyseilla saa töitä vain harvoista paikoista, joiden nimi ei ole Iltalehden toimitus.

Toinen mahdollisuus on tietenkin, että Koskinen toivoo tukien alentamisen pakottavan ottamaan vastaan myös matalammin palkattua työtä, josta kilpailu on matalaa ja jonka tarjoaminen olisi kustannusten alentamisen seurauksena siis työnantajalle kannattavaa. Tämä työ on määritelmällisesti äärimmäisen matalan tuottavuuden työtä (muunlaiseen palkkaaminen olisi mahdollista ilman kustannusten alentamistakin), mikä siis tarkoittaa että Koskinen toivoo valtion tarkoituksella ohjaavan yhteiskunnan resursseja mahdollisimman matalan tuottavuuden toimintaan. Koska tuottavuus on kansantalouden kasvun kannalta kepeästi olennaisin komponentti, on tämä pähkähullu ehdotus ja jälleen päinvastainen on suositeltavaa: työmarkkinoiden kiristäminen ohjaa kasvattamaan tuottavuutta, koska työvoiman tarjonnan ollessa niukempaa on toimintaa organisoitava tehokkaammin. Mainittakoon myös, että osaltaan työelämästä syrjäytymisessä on kyse ns. hystereesi-ilmiöstä, eli kun viime vuosikymmenellä suuressa huudossa ollut talouskuripolitiikka piti kymmeniä tuhansia ihmisiä tarpeettomasti vuosikausia työttömänä, muodostui väliaikaisesta ongelmasta lopulta pysyvä syrjäytymisen kautta. IL ja Koskinen ovat tietenkin olleet talouskurin eturivin kannattajia ja on aina fantastista katsella, kun tämän katastrofin aiheuttajat myhäillen syyttävät uhrejaan. Toisaalta talouskurisekoilijoiden irrationaalisuus on tietenkin hyvinvointivaltiomme nurja puoli, josta asiantuntijat ja poliitikot mielellään vaikenevat.

Talouskuri piti erityisesti viime vuosikymmenen keskivaiheilla huomattavaa määrää ihmisiä täysin tarpeettomasti työttömänä. Ilmeisesti tulee joillekin suurena yllätyksenä, että osa tästä porukasta syrjäytyi.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ed8845be-a6e7-437a-bdf9-07fdcf9143c7

https://www.nytimes.com/2018/07/28/us/politics/trump-truck-driver-shortage.html?rref=collection%2Fsectioncollection%2Fbusiness&action=click&contentCollection=business&region=rank&module=package&version=highlights&contentPlacement=1&pgtype=sectionfront
https://www.statista.com/statistics/328297/unemployment-rate-in-finland/

Iltalehti kommentoi työttömyyttä traagisen huonossa pääkirjoituksessa

Kreeta Karvalan taannoinen pääkirjoitus Iltalehdessä kerkesi aloittamaan keskustelun opiskelijoista ym. tahoista ja heidän toimeentulostaan, jota Ylellä on jo kuvattu moraalipaniikiksi. Asiasta voi moraalisesti olla mitä mieltä tahansa, mutta osoituksena ymmärryksestä empiirisen maailman toiminnasta Karvalan kirjoitusta kuvaa todennäköisesti parhaiten sana ”tragedia”. Karvala kirjoittaa: ”tiedetään, että Suomessa on alueita, joilla on samanaikaisesti työvoimapulaa ja työttömyyttä, lisäksi yrityksistä kerrotaan, etteivät jotkut työttömät suostu tulemaan töihin, vaikka töitä olisi tarjolla.” Itse asiassa tiedetään päinvastaista: jos markkinajärjestelmässä on pulaa jostain resurssista (kuten työntekijöistä), silloin tästä resurssista joutuu maksamaan korkeampaa hintaa (kysyntä ylittää tarjonnan). Yrittäjät löytävät päteviä työntekijöitä aina kilpailevien yritysten listoilta, joilta niitä saa houkuteltua tarjoamalla korkeampaa palkkaa ja sama pätee työttömyyskortistossa oleviin, joiden mahdollista pätevyyden puutetta voi korjata järjestämällä täsmäkoulutusta. Tämän mekanismin kautta suuremman tuottavuuden yritykset (jotka pystyvät maksamaan suurempia palkkoja) menestyvät ja ajavat huonommin organisoidut yritykset konkurssiin, parantaen koko kansantalouden tilaa. Jos Karvala olisi jaksanut kuunnella yhteiskuntaopin tunneilla, hän saattaisi tietää tämän. Joka tapauksessa markkinaehtoista työvoimapulaa (puhumattakaan samanaikaisesta työttömyydestä) ei ainakaan datasta löydy.

Seuraava toteamus Karvalalta on silti oma suosikkini: ”Osa työikäisistä ja työkykyisistä ihmisistä näyttää olettavan, että yhteiskunnan pitää kustantaa heidän vastikkeeton oleilunsa, vaikka Suomi elää jatkuvasti velaksi.” Tämä on fantastinen lause siksi, että ensimmäinen osa on suoraan ristiriidassa jälkimmäisen kanssa. Selitetäänpä jälleen yksinkertaisuuksia. Alijäämän (velan ottamisen) pointti valtiolle on pitää yllä/lisätä kysyntää kansantalouden pyöriessä kapasiteettinsa alapuolella; kaikki muu tarkoittaa rahan viskomista kaivoon menetetyssä kasvussa ja ihmisten pitämistä työttömänä huvikseen riittämättömän kysynnän seurauksena. Ylijäämän/neutraalin budjetin pointti on puolestaan estää ylikuumenemista vähentämällä kysyntää; koska pohjainflaatio pysyy edelleen sitkeästi vaivaisessa 0,7%, saa ylikuumenemista etsiä kissojen ja koirien kanssa. Karvala siis saman lauseen sisällä ensin valittaa työttömien laiskuudesta ja sitten valittaa budjetin asennosta, joka estää useampia joutumasta työttömäksi. Itse asiassa kirjoituksen joka toinen lause näyttäisi sisältävän täysin käsittämättömiä toteamuksia ja jos minä olisin tuottanut jotain näin absurdia, en todennäköisesti kehtaisi enää koskaan kirjoittaa muuta kuin ehkä kaskuja julkisten vessojen seinille. Mutta minä en kirjoitakaan IL:n pääkirjoituksia.

Data ei suostu tekemään yhteistyötä työvoimapulasta ja ylikuumenemisesta valittavan porukan kanssa; pohjainflaatio oli kesäkuussa edelleen vain 0,7%.

https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/f0526e03-3341-4abc-8531-7b767ec405a1

https://yle.fi/uutiset/3-10869392
https://tradingeconomics.com/finland/core-inflation-rate?continent=australia

Budjetin tasapainottajat ja alijäämä

Puolueitten leikkaus/veronkorotuspreferensseistä on keretty jo kirjoittamaan kaikenlaista, mutta ikävä kyllä edelleen näyttää usein pätevän professori Pertti Haaparannan vuonna 2015 toteama maksiimi: ”Suomen talouspuhe on täysin epä-älyllistä.” Näin koska keskustelun lähtökohdaksi otetaan automaattisesti oletus budjetin tasapainottamisen hyveellisestä vaikutuksesta, minkä Ylekin tekee: ”Pitääkö talous laittaa kuntoon kasvattamalla tuloja vai pienentämällä menoja?” Järkevää vastausta ei voi antaa, koska kysymys on järjetön.

Selitetäänpä jälleen perusasioita. Talouden tilanne ei ole koskaan vakaa, vaan joskus ollaan alamäessä ja joskus ylämäessä. Talouden ylijäämän/alijäämän pyörittämisen järkevyys määräytyy perustasolla tämän mukaan ja ihmiset, jotka jatkuvasti ilmoittavat, että he aikovat ”tasapainottaa budjetin” yksinkertaisesti ilmoittavat, että he eivät ymmärrä mistään mitään ja kuuluvat jonnekin muualle, kuin päättämään asioista. Periaatteessa alamäessä valtion tulee lisätä kysyntää (pyörittää alijäämää) ja ylämäessä estää ylikuumeneminen (pyörittää ylijäämää). Tämä on kuitenkin sikäli harhaanjohtavaa, ettei ylämäki sinällään määritä kiristyksen/elvytyksen hyveellisyyttä, vaan sen tekee talouden kapasiteetin (työvoima, koneet, jne.) käyttöaste. Niin kauan, kun ollaan täyden käyttöasteen alapuolella, valtion *tulee* pyörittää alijäämää kasvun vauhdittamiseksi ja jokainen päivä, kun näin ei tehdä, tarkoittaa rahan viskomista kaivoon menetetyssä kasvussa ja ihmisiä työttöminä vailla syytä. Kysymys ei siis ole budjetin tasapainotuskeinoista, vaan siitä onko kapasiteetti tapissa.

Minä sanon, ettei ole (vaikka muutakin väitetään). Näin koska arviot rakennetyöttömyydestä (Suomen Pankin mukaan edelleen yli 8%) ovat jo vuosia olleet päin honkia ja työttömyysprosentti (tällä hetkellä trendi 6,4%) pudonnut selkeästi näiden alapuolelle ilman merkittäviä inflaatiopaineita. Jos työvoimasta on pulaa (kapasiteetti täyskäytössä), se tarkoittaa markkinoiden peruslakien mukaan, että hinnat nousevat (kysyntä ylittää tarjonnan). Tämän voimme puolestaan tarkistaa pohjainflaatiosta, joka oli helmikuussa edelleen vain 0,7% – tämän pitäisi minimissään tuplautua, että voisimme harkita ajatusta kapasiteetin täyskäytöstä. En haluaisi lällätellä, että minä olin oikeassa ja muut väärässä, mutta totuus on, että alijäämävinkujien ja rakennetyöttömyyden yliarvioijien toimien seurauksena kymmenet tuhannet ovat turhaan olleet vailla työtä ja jotkut elämät pysyvästi tuhoutuneet samaan aikaan kun näiden linjausten kannattajat itkevät oletettua huoltaan työttömyydestä.

https://www.hs.fi/talous/art-2000002810622.html

https://www.eurojatalous.fi/fi/blogit/2018/rakennetyottomyyden-pieneneminen-laskisi-tyottomyytta-pysyvasti/

https://www.tilastokeskus.fi/til/tyti/2019/01/tyti_2019_01_2019-02-26_tie_001_fi.html

https://tradingeconomics.com/finland/core-inflation-rate?continent=australia

Halpatyövoima

Kuten viime kerralla ohimennen mainitsin, niin koska talouspolitiikan ohjenuoraksi Suomessa on valittu tarjontapuolen talousopit, niin leikkaukset ja vastikkeellisuus tulevat todennäköisesti olemaan päivän sana työllisyyspolitiikassa hamaan tulevaisuuteen. Eduskunnan käsittelyssä oleva työttömyysturvan aktiivimalli tarjoaa kumpaakin: aktiivimallin mukaan työttömyysetuus maksettaisiin 65 työttömyysetuuden maksupäivältä 4,65 prosentilla alennettuna, jos henkilö ei ole 65 edeltävän työttömyysetuuden maksupäivän aikana osoittanut aktiivisuutta. Aktiivisuutta voi osoittaa olemalla työssä yhteen työssäoloehtoa kerryttävään kalenteriviikkoon vaadittava työaika tai ansaita yritystoiminnasta vastaava tulo tai olla viisi päivää työllistymistä edistävässä palvelussa mainitun 65 päivän aikana. [1] Eli jos haluaa saada työttömyysetuutta, on tehtävä sen eteen tehtävä töitä, eikä näillä töillä ole siis alun perinkään tarkoitus tulla toimeen. Koska työllistymistä edistävä palvelu on usein 9 euron päiväpalkalla tehtävää "kuntouttavaa työtoimintaa", tarkoittavat nämä seikat siis yhdessä kasvavia halpatyömarkkinoita.

Edellä esitetty ei ikävä kyllä ole myöskään pelkkä hypoteesi, sillä esimerkiksi työministeri Jari Lindström (sin) myönsi jo julkisesti, että halpatyömarkkinoita nimenomaan ollaan luomassa ja oppositiostakin ainakin myös Vihreiden Antero Vartian mielestä on vaarallista ajatella, että palkalla pitäisi tulla toimeen. [2] Työnantajien piirissä on jo pitkään tietenkin haaveiltu vastaavista muutoksista ja esim. Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta kokee "valtavasti viehätystä ja tarvetta siirtyä saksalaistyyppiseen malliin", jossa siis on pysyvästi luotu halpatyömarkkinat heikentämällä yleissitovuutta, tiukentamalla oikeutta työttömyysturvaan, leikkaamalla ansiosidonnaisen kestoa ja tasoa jne. Sitä, että halpatyömarkkinat Saksassa ovat osoittautuneet köyhyysloukuksi (ja todennäköisesti tekevät siis saman täällä), ei ilmeisesti normaalin sanahelinän ulkopuolella koeta ongelmalliseksi. [3]

Kaikki tämä on siis moraalisesti vähintäänkin kyseenalaista, mutta miltä näyttää taloudellinen puoli, johon yleensä jonkin sortin välttämättömyysargumenteilla vedotaan? Vastatakseen tähän on ensiksi otettava esille asia, jota mediassa käsitellään aivan liian harvoin, eli työn tuottavuuden kehitys, jonka suhde bruttokansantuotteeseen on siis kaksisuuntainen - BKT:n kasvu yleensä ruokkii tuottavuuden kasvua ja toisinpäin. Alla kuvio työn tuottavuuden kehityksestä Suomessa (kuvio on saman suuntainen käytännössä kaikissa länsimaissa):

Lähde [4]

Kuviosta voimme siis nähdä, että kiristyspolitiikan seurauksena myös tuottavuuden kasvu on jumiutunut epänormaalin mataliin lukuihin pitkäksi aikaa. Työn tuottavuuden kasvu määräytyy lähes kokonaan mekanisaatiosta, jota myös digitalisaatioksi nykyään kutsutaan. Näin esimerkiksi kun 1950- ja 1960-luvuilla maaseudulla siirryttiin traktoreihin, puimureihin ja muihin vastaaviin koneisiin, nousi työntuottavuus selkeästi, koska yksi henkilö pystyi nyt tekemään työt, johon aiemmin tarvittiin monia. Tämä tietenkin teki monista työttömiä, mutta se ei ollut ylitse pääsemätön ongelma, koska Suomen valtio (kuten kaikki länsimaat) pyöritti täystyöllisyyteen tähtäävää kysyntäpuolen talouspolitiikkaa, minkä seurauksena maaseudun työttömät saivat töitä tehtaista, rakennustyömailta, jne. 

Ensimmäinen pointti tässä on siis, että paljon puhuttuja työntappajarobotteja ei ainakaan empiirisestä aineistosta löydy, koska numerot puhuvat itse asiassa epänormaalin hitaasta mekanisaatiosta, mistä voimme päätellä, että työttömyyden syy ei ole ollut teknologinen kehitys, vaan tietoisesti harjoitettu politiikka. Tämä asettaa myös kyseenalaiseksi Etlan Malirannan ja muiden vastaavien tahojen väitökset siitä, että muutosta Saksan suuntaan pakottaa "teknologinen murros". Koska merkkejä teknologisesta murroksesta tai työntappajaroboteista ei ainakaan datasta löydy, niin voi epäillä löytyykö niitä mistään muualta kuin ideologisista fantasioista ja poliittisesti tarkoituksenmukaisesta retoriikasta. Tämä on toki uusliberaali normi - empiria joutaa roskiin abstraktien mallien ja ideologisen vakaumuksen tieltä. 

Toinen pointti liittyy varsinaisesti halpatyövoimaan. Halpatyömarkkinoiden ja laajan työvoimareservin ylläpitäminen (johon työntarjontaa lisäävät "reformit" tähtäävät) ehkäisevät tuottavuuden kasvua ja investointeja, koska työnantajilla on kannustin käyttää halpaan työvoimaan perustuvia työvoimaintensiivisiä metodeja mekanisaatioon investoimisen sijaan, mikä siis osaltaan jarruttaa BKT:n kasvua pitkällä tähtäimellä. Voimakkaammin täystyöllisyyteen tähtäävä politiikka paitsi antaa siis työntekijöille paremmat mahdollisuudet neuvotella korkeammasta palkasta, niin se myös kannustaa työnantajia mekanisaatioon, koska tiukempien työmarkkinoiden olosuhteissa halpatyövoimareserviä on vähemmän käytettävissä. Tämä tietenkin tarkoittaa, että tietyt matalan tuottavuuden työpaikat jäävät osittain täyttämättä (kuuluisat risusavotat, kivien lakaisut ja muut piikatyöt tai vaikkapa feissarit kadun kulmissa), mutta ainoastaan siksi, että niiden tekijöille tarjoutuu paremmat mahdollisuudet neuvotella itsensä paremmin maksaviin töihin, mikä on siis halpatyövoimamallin luoman köyhyysloukun vastakohta. Tämä ei myöskään ole pelkkä hypoteesi, sillä esim. Yhdysvalloissa työmarkkinoiden kiristyminen (työttömyysprosentti 4,1%) näyttäisi vieneen aikaisemmin aneemisen tuottavuuden kasvun vuoden kahdella viimeisellä neljänneksellä yli kolmeen prosenttiin, [5] kun taas päinvastaisesti esim. paikallisen sopimisen ja muiden työmarkkinoiden deregulaation positiivisista vaikutuksista ei edes IMF [6] (tai moni muukaan [7]) löydä reaalimaailmasta todistusaineistoa.

Työvoimareserviin liittyen voidaankin ottaa vielä esille yksi pointti, joka jäi tekemättä viime kertaisessa kirjoituksessa, eli että käytettävissä olevan työvoimareservin arvioinnissa ei tietenkään ole syytä jäädä ainoastaan varsinaiseen työttömyysprosenttiin, vaan mukaan tulee laskea myös alityöllistetyt ja piilotyöttömät. Tämän pohjalta tilanne näyttää seuraavalta:

Lähde [8]

Piilotyöttömillä tässä tarkoitetaan niitä, jotka haluaisivat tehdä työtä ja olisivat käytettävissä kahden viikon kuluessa, mutta eivät ole viimeisen neljän viikon aikana etsineet työtä. Alityölliset puolestaan ovat niitä, jotka ovat esim. osa-aikaisia, mutta haluaisivat tehdä enemmän työtä. Kun nämä ryhmät lasketaan yhteen, saadaan käytettävissä olevaksi työvoimareserviksi 13% työikäisistä, mikä jälleen näyttäisi viittaavan siihen, että työntarjonnan lisäämisen pitäminen prioriteettien eturivissä ei näytä perustellulta ja että työttömyyttä voidaan huoletta painaa huomattavasti alemmaksi ilman erityistä huolta inflaatiosta. Tämä siis tietenkin sillä oletuksella, että käynnissä olevien toimien tarkoitus on todella vaikuttaa positiivisesti talouteen tai ihmisten elämään, eikä pyrkiä luomaan työssä käyvien köyhien luokkaa, johon putoamisella myös oikeissa töissä käyviä voidaan kätevästi pelotella pysymään ruodussa.

---

[1] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3822805-syrjiva-ja-epatasa-arvoinen-tyottomien-keskusjarjesto-pitaa-aktiivimallia-leikkauksena

[2] https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ministeri-lindstrom-ennustaa-suomeen-halpatyomarkkinoita-ja-myontaa-tyottomien-aktiivimallin-saattavan-tarvita-korjauksia/6695858#gs.MgHMGVc

[3] https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/saksassa-osa-saa-niin-pienta-palkkaa-etta-silla-ei-tule-toimeen-ja-suomessa-haikaillaan-samaa/?shared=1764374-dddd2b90-999

[4] https://www.stat.fi/til/ttut/2016/ttut_2016_2017-11-30_tie_001_fi.html

[5] http://cepr.net/blogs/beat-the-press/higher-wages-can-boost-productivity-but-wages-are-already-growing

[6] https://www.socialeurope.eu/labour-market-deregulation-productivity-imf-finds-no-link

[7] Esim. https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=2206526; https://academic.oup.com/ser/article-abstract/11/4/739/1690275?redirectedFrom=fulltext

[8] http://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2017/11/29/niin-syva-on-kuin-pitkakin/

Vartiainen ja työttömyys

Juhana Vartiainen (kok) onnistui taannoin aiheuttamaan laajaa pahennusta Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa toteamalla, että Suomen työttömistä ainoastaan noin 40 000 pystyy oikeasti työllistymään. [1] Sittemmin hän on myös jo kerennyt sydämistymään jutun aiheuttamista reaktioista, [2] moittinut HS:n otsikointia ja kirjoittanut blogissaan selvennyksen näkemyksistään [3]. Otsikoinnin tasosta en tiedä, mutta koska olennaista asiassa on tietenkin Vartiaisen näkemysten sisältö, niin vilkaistaanpa niitä.

Kuten Vartiainen blogissaan selittää, niin tuo 40 000 työttömän mahdollisuus työllistymiseen perustuu tämän hetkisen kausitasoittetuun työttömyysprosentin (8,7 %) ja arvioidun rakenteellisen työttömyysasteen (OECD:n mukaan 7,4 %) erotukseen. Rakenteellinen työttömyysaste (englanninkielinen lyhenne NAIRU) tarkoittaa sitä työttömyysprosenttia, jonka alle tietyssä yhteiskunnassa ei oletetusti voida mennä ilman, että se kiihdyttää inflaatiota. Tämä puolestaan johtuu siitä, että työllisyyden laskiessa työntekijöiden mahdollisuudet vaatia enemmän palkkaa kasvavat, mikä puolestaan alkaa siirtyä kuluttajahintoihin ja molemmat seikat yhdessä siis johtavat inflaatiospiraaliin kun työntekijät vaativat kierroksittain suurempia palkkoja, mihin työnantajat taas vastaavat kohottamalla hintoja.

Näin siis ainakin teoriassa. Ongelma NAIRUn kanssa on, että sen arvioimiseen ei ole luotettavia metodeja ja arvioilla on yleensä suuri taipumus mennä yläkanttiin - esimerkiksi sekä Ruotsi että Saksa ovat alittaneet omat NAIRUnsa, mutta niiden inflaatio ei ole edes Euroopan Keskuspankin määrittämässä 2 %:n tavoitteessa. [4] NAIRUun liittyviä inflaatiospiraaleja ei ole itse asiassa juuri nähty sitten 1980-luvun puolivälin, mikä onkin Vartiaisen ja hänen uusliberaalien hengenheimolaistensa mahdollisesti suurin ongelma - heidän teesiensä perusta pohjaa 1970-lukuun, mutta silloin teollisuusmaissa voimassa ollut työvoimapoliittinen konfiguraatio on jo ajat sitten käännetty käytännössä päälaelleen. NAIRUn kuvaaman 1970-luvun inflaatiogeneraattorin ja nykypäivän erot voi summata seuraavalla kaaviolla:

Tilanne 1970-luvulla:	Tilanne nykyään:
Korkea inflaatio	Sekulaari inflaation puute
Työvoiman osuus BKT:sta korkea	Pääoman osuus BKT:sta korkea
Yritysten voitot matalalla	Reaalipalkkojen kasvu matalalla
Ammattiliitot vahvoja	Ammattiliitot heikkoja
Matala epätasa-arvoisuus	Kasvava epätasa-arvoisuus
Kansalliset markkinat	Globaalit markkinat
Finanssitalous heikko	Finanssitalous vahva
Keskuspankit heikkoja	Keskuspankit vahvoja
Parlamentit vahvoja	Parlamentit heikkoja

 Lähde [5]

1970-luvulla työvoiman vaikutusvalta sekä työmarkkinoilla että politiikassa oli siis suhteellisesti vahvempi kuin koskaan ja se pystyi tehokkaasti vaatimaan oikeuksiaan, Kapitalistisessa järjestelmässä tämä on kuitenkin aina ongelma, koska yritysten täytyy jollain tavalla tehdä voittoa tai muuten ne menevät konkurssiin, minkä seurauksena palkankorotuksiin vastattiin hintojen nostoilla, mikä siis johti inflaatiospiraaliin. Uusliberaalien muutosten myötä 1980- ja 1990-luvuilla tämä konfiguraatio on kuitenkin hyvässä tai pahassa suurelta osin romutettu (mahdollistamalla ulkoistukset kehitysmaihin, siirtämällä keskuspankit pois parlamentaarisesta kontrollista, jne.), minkä perusteella voi todeta, että Vartiainen ja kumppanit todennäköisesti arvioivat NAIRUN yläkanttiin, koska työvoima on jo onnistuttu varsin tehokkaasti kesyttämään, mikä puolestaan näkyy esimerkiksi lakkojen määrän romahtamisessa [6] ja toisaalta EKP:n kyvyttömyytenä saada inflaatiota edes haluamaansa 2 %:in. Vartiaiselle sanoisin siis, että edelleen on olennaisempaa keskittyä tuotantokuilun sulkemiseen (kysynnän stimuloimiseen) kuin työvoimareservin kasvattamiseen, mutta koska Vartiainen uskoo sellaisiinkin konsepteihin kuin rikardolainen ekvivalenssi [7] (jota on empiirisestä maailmasta etsitty kissojen ja koirien kanssa - tuloksetta), niin tuskinpa häntä erityisesti kiinnostaisi.

Mutta työvoimareservin kautta voimmekin palata HS:n haastatteluun, jossa Vartiainen toteaa työvoimapulan olevan jo ongelma ja että hän on saanut asian tiimoilta useita soittoja työnantajilta ympäri Suomea. Ehkä on, ehkä ei, mutta tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä rationaalisen päätöksenteonkannalta, sillä (mahdollisen) työvoimapulan näemme numeroista, emme kuuntelemalla anekdootteja naapurin Kakelta. Todellisen työvoimapulan tilanteessa työnantajat luonnollisesti pyrkivät tarjoamaan korkeampia palkkoja houkutellakseen työvoimaa kilpailijoiltaan, koska tämä antaa absoluuttisen edun - esimerkiksi jos kaupungissa on pulaa remonttimiehistä, niin yritys A saa absoluuttisen edun houkuttelemalla remonttimiehiä yritykseltä B, koska sen jälkeen yritys A pystyy toteuttamaan siltä tilatut remontit toisin kuin yritys B. Jos tätä ei tapahdu se voi johtua kahdesta syystä: a) kyseiset yrittäjät eivät ymmärrä markkinataloudesta mitään ja mahdollisesti siten korvautuvat pätevämmillä kilpailijoilla mennessään konkurssiin b) oikeaa työvoimapulaa ei ole ja asiasta valitetaan muista syistä. Joka tapauksessa ansiotasoindeksistä voimme siis tarkistaa, onko Suomessa hurja palkkakilpailu käynnissä:

Lähde [8]

Kuten näkyy, palkkojen korotussuunta on ollut alaspäin, ei ylös, mikä näyttäisi viittaavan siihen, ettei Vartiaisella ole ainakaan mitään empiiristä pohjaa toteamukselleen. Tähän voi tietenkin todeta, että tilastot näyttävät aina viiveellä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja että kuvio loppuu tämän vuoden syyskuuhun, mutta minä voin nojata vain siihen mitä saatavilla oleva data minulle kertoo, en puhelinsoittoihin yrittäjäystäviltäni tai ideologisiin fantasioihin.

Lopuksi Vartiainen toteaa, että "iso elefantti huoneessa" on se, mitä sosiaaliturvan uudistus merkitsee työttömyysturvan kannalta. Valtioneuvoston kanslia on asettanut 28.9.2017 Perusturvan ja toimeliaisuuden kokonaisuudistushankkeen, [9] ja vaikka sitä ei ainakaan vielä kerrota suoraan, kuinka sosiaaliturvaa on tarkoitus uudistaa, niin todennäköisesti tällä tarkoitetaan Vartiaisenkin peräänkuuluttamia työvoimareservin kasvattamiseen pyrkiviä toimia, eli leikkauksia ja mahdollista vastikkeellisuutta. Itse ansiosidonnainen työttömyysturvahan kerettiin jo lyhentää 400 päivään ja koska työttömyys todennäköisesti vähenee ensi vuonna talouskasvun myötä, niin tämäkin "uudistus" todennäköisesti julistetaan onnistuneeksi riippumatta sen todellisista meriiteistä. Näitä todellisia meriittejä on tietenkin mahdoton tietää etukäteen, mutta koska ruotsalaiset kerkesivät jo vuosina 2001-2002 tehdä samansuuntaisen reformin (työttömyyskorvauksen tasoa alennettiin 20 viikon jälkeen), voimme seurata sen vaikutuksia vertaamalla työttömyyden kehitystä reformittomaan Suomeen:

Lähde [10]

Kuten näkyy, Ruotsin työttömyys jatkoi kasvuaan vielä yli kaksi vuotta reformin jälkeen ja on sen jälkeen seurannut varsin yksi yhteen Suomen kehitystä aina vuoteen 2013 saakka. Jos nykyisen eron syyksi haluaa hakea Ruotsin työttömyysturvareformia tai enemmän paikalliseen sopimiseen nojaavaa työmarkkinajärjestelmää, joutuu tekemään kohtuullisesti mentaalista akrobatiaa selittääkseen miksi näiden seikkojen vaikutus näyttää aktivoituvan varsin selektiivisesti, erityisesti koska käyrien eroaminen vuoden 2013 kohdalla sattumalta korreloi myös Ruotsin siirtymisellä elvyttävämpään talouspolitiikkaan samalla kun Suomi on jatkanut kiristystä (puhuin tästä lyhyesti viime kuussa). Tämän toteaminen on kuitenkin poliittisesti epäkorrektia kerettiläisyyttä kunniallisissa keskustelukerhoissa, minkä seurauksena poliittinen diskurssi on degeneroitunut tasolle, jossa kaikki jotka eivät hyväksy uusliberaalin tarjonta-puolen talousopin olettamuksia Jumalan totuuksina lynkataan julkisesti törsäävinä hyysäreinä. Ei ihme, että Vartiainenkin kauhistui THL:n raportista, jossa kehdattiin epäillä hänen käsitystään, että työttömien äitien lisääminen työmarkkinoille oikeasti alentaakin työttömyyttä.

---

[1] https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005454334.html

[2] https://yle.fi/uutiset/3-9944811

[3] https://juhanavartiainen.fi/2017/tyovoimavirrat-ja-rakenteellinen-tyottomyys/

[4] http://stats.oecd.org/Index.aspx?QueryId=61365#; https://fi.tradingeconomics.com/sweden/inflation-cpi; https://fi.tradingeconomics.com/sweden/unemployment-rate; https://fi.tradingeconomics.com/germany/inflation-cpi; https://fi.tradingeconomics.com/germany/unemployment-rate

[5] http://www.readcube.com/articles/10.1007/s10272-016-0629-4?author_access_token=6WZAX6MYuq8klP_knSHpQve4RwlQNchNByi7wbcMAY6OtT4TeY_DX0VnADkr76rVJ_jZJzNq1JWkm1hNcbEa5zupZoPmmbOJARbNg1MlYrLrMxG0hycztfrYLf1cC0xk-lIB_TQOa7xOFiogDvuklQ%3D%3D

[6] http://www.tilastokeskus.fi/til/tta/2016/tta_2016_2017-04-28_tau_002_fi.html

[7] http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004875641.html

[8] http://www.stat.fi/til/ati/2017/03/ati_2017_03_2017-10-12_tie_001_fi.html

[9] http://vnk.fi/documents/10616/3934867/Perusturvan-ja-toimeliaisuuden-kokonaisuudistus.pdf

[10] http://www.labour.fi/ty/tylehti/ty/ty22016/ty22016pdf/ty22016TanninenTuomala.pdf

Riihi palaa

Hallituksen puoliväliriiheen liittyen Nordeassa kerettiin jo etukäteen surkuttelemaan sitä, että maailmantalouden (ja sitä kautta Suomen talouden) paremmat näkymät vähentävät painetta kansalaisten kepittämiselle.[1] Mahdollisesti tämä ja/tai Perusuomalaisten tuleva puheenjohtajan vaihdos riiheen vaikuttivatkin, mutta ei Wahlroosin ja kumppaneiden kuitenkaan täysin suru puserossa tarvitse olla, sillä odotusten mukaisesti sekä Keskusta että Perussuomalaiset söivät jälleen lupauksensa siitä, ettei lisäleikkauksia tule (Kokoomus sentään on johdonmukaisesti vaatinut jatkuvasti lisää kepitystä – ei ihme että vaalivoitto tuli).

Asumistukeen tulee siis leikkauksia, mutta ei riittävästi, ainakaan jos kysytään Elinkeinoelämän Keskusliiton johtajalta Ilkka Oksalalta, joka toteaa: ”Meidän mielestämme olisi pitänyt pystyä päättämään selkeästi asumismenojen omavastuun lisäämisestä niin asumistuen kuin toimeentulotuen puolella”,[2] mikä tarkoittaisi siis leikkauksia kaikkein vähätuloisimmille. Linja on EK:n peruskauraa ja viime kuussahan liiton puheenjohtaja Veli-Matti Mattila kerkesi jo ilmoittamaan, että suomalaisten palkatkin ovat 10-15 % liian korkeat.[3] Normiajatuskaavan mukaisesti köyhät ovat liian rikkaita ja rikkaat liian köyhiä.

Työttömyysturvaa myös alennetaan aktiivimallin kautta, jossa työttömän saamaa rahamäärää leikataan yhden päivän verran kuukaudessa, jos hän ei tee 65 päivän aikana viikon verran töitä tai osallistu viideksi päiväksi työllisyyspalveluihin, mistä jälkimmäinen tarkoittaa siis palkatonta työtä. [4]  Vaikka kuinka vihaisi työttömiä ja pitäisi heitä laiskoina sohvaperunoina, niin jokainen omien intressiensä eteen ymmärtävä työntekijä tajuaa, että palkattomien työntekijöiden tuominen työmarkkinoille on äärimmäisen haitallista myös kaikille jo työssä oleville, koska jos työnantajan täytyy valita palkallisen ja palkattoman työvoiman välillä, hän luonnollisesti valitsee aina jälkimmäisen.

Näiden toimien on siis ainakin periaatteessa tarkoitus nostaa työllisyysastetta, mihin on helppo sanoa (totuudenmukaisesti), että eivät ne nosta, koska työpaikkoja on paljon vähemmän tarjolla kuin mitä hakijoita on työmarkkinoilla ja esimerkiksi helmikuussa suhdeluvut olivat 57 000 avointa työpaikkaa 332 000 työtöntä varten. Paljon kuitenkin riippuu myös siitä, miten hallitus haluaa luvuilla pelata ja jos esimerkiksi viisi päivää kuukaudessa palkattomassa työssä ollut siirtyykin näin työttömän statuksesta osa-aikaisen työntekijän statukseen, niin luvut alkavat heti näyttää paremmilta. Eihän toimenpiteellä mitään oikeasti korjattu, mutta peruspolitiikassa optiikka korvaa aina substanssin.

Menoleikkausten julkilausuttu pointti on tietenkin saattaa julkisen talouden tulot ja menot tasapainoon, minkä pohjalta onkin mielenkiintoista, että uuteen hävittäjähankintaan upotetaan samalla 7-10 miljardia euroa, eli tuplasti se, mitä tähän mennessä on leikkauksilla saatu ja luonnollisesti tämä siis rahoitetaan sillä paljon pelätyllä velkarahalla.[5] Investointia voi tietenkin pitää oleellisena Suomen turvallisuuden kannalta, mutta tämä on mahdollista ainoastaan, jos on myös sitä mieltä, että veli venäläinen oli kyllä tulossa vierailulle, mutta kuultuaan Suomen uusista hävittäjistä menetti uskonsa koko projektiin. Koska kulutusjuhla hävittäjien kanssa siis vaikuttaa lähinnä hallituksen satiirilta omista toimistaan, niin ehkä kiinnostavampaa ovatkin jossain vaiheessa tulevaisuudessa saapuvat lisärahat poliisille. Tämä siksi, ettei niiden määrää tai kohdetta ole vielä ilmoitettu, mutta tarkimmat saattavat muistaa hallituksen aikeet leikata 6,4 miljoonaa euroa harmaan talouden torjuntaohjelmasta 2015 syksyllä.[6] Leikkaukset kaatuivat julkisen painostuksen alla, mutta tämän pohjalta voi tuskin odottaa, että poliisia laitetaan nytkään pamputtamaan miljonäärejä ja heidän yrityksiään, jotka ryöstävät rahaa suomalaiselta veronmaksajalta, vaan lantit suunnataan jonnekin ihan muualle.

Hallitus itse ainakin näyttää uskovan pääsevänsä asetettuun 10 miljardin euron säästötavoitteeseensa, mikä on sikäli mielenkiintoista, että osa lukuun sisällytetyistä oletetuista säästösummista on täysin mielivaltaisia. Esimerkiksi sote-uudistuksen lasketaan pienentävän kuluja 3 miljardin edestä, mutta tähän summaan päästään laskemalla, että kulut kasvavat 3 miljardia vähemmän kuin ilman sotea.[7] Toisin sanoen, asiaa ei voi todistaa oikeaksi tai vääräksi nyt, tulevaisuudessa tai oikeastaan ikinä; se nyt vain on jotain, mitä hallitus on päättänyt todeta. Tämä tietenkin myös huolimatta siitä, että sisäministeri Paula Risikko (kok.) kerkesi siis jo ilmoittamaan, että kustannukset soten myötä itse asiassa nousevat.[8] Hallintokustannuksista pitäisi myös säästyä 1 miljardi, mutta mielenkiintoisesti tämä on siis tarkoitus saavuttaa samaan aikaan, kun hallitus perustaa tarpeettoman kerroksen valtion byrokratiaa maakuntahallinnon muodossa. Byrokratiaa siis lisätään, vaikka sitä piti vähentää ja säästöjä odotetaan, vaikka samalla myönnetään, että kulut kasvavat. Tilanne voi näyttää irrationaaliselta, mutta ei sitä välttämättä ole, jos unohdetaan julkilausutut tavoitteet ja suhtaudutaan asiaan realistisemmin. Sote on tarkoitettu Kokoomukselle, jonka taustaryhmille veronmaksaja alkaa kaatamaan rahaa sen toteutumisen myötä ja useampia kokoomuslaisia onkin jo ehtinyt hypätä politiikasta yksityisen terveydenhuoltobisneksen tuottoisammille vesille. Keskusta saa maakuntahallinnon, joka lisää sen suhteellista paikkamäärää valtakunnan alueella, sillä sen kannatus on suurinta juuri maakunnissa. Mitä saa Perussuomalaiset? Ei juuri mitään konkreettista, sillä heidän ”ystävänsä” hallituksessa jatkuvasti raahaavat Perussuomalaisia mudassa, mikä jälleen näkyy riihen yhteydessä toteutetussa ministerisalkkujen uudelleen jaossa. Oikeusministeri Kokoomukselle, kulttuuri- ja liikuntaministeri Perusuomalaisille – jokainen voi itse pohtia, kumpi on painavampi salkku.

Todetaan vielä loppuun, että vaikka kuinka haluaisin toivoa toisin, niin talous ei ole korjaantumassa Suomessa eikä Euroopassa, vaan kasvussa on kyse pääasiassa suhdannevaihtelusta ja samoissa luvuissa itse asiassa pyörittiin vuoden 2011 tienoilla. Tämä siksi, että kyseessä on rakenteellinen ongelma, mutta ei siinä mielessä kuten termiä yleensä julkisuudessa käytetään, eli että köyhillä on liikaa rahaa, työntekijöillä liikaa etuja jne. Eurooppa (ja hieman pienemmässä määrin Yhdysvallat) on ajautunut ns. sekulaariin stagnaatioon. Sekulaari stagnaatio tarkoittaa tilannetta, jossa kriisistä tulee uusi normaali ja kasvu taloudessa jää pysyvästi matalaksi. Tilanne johtuu siitä, että raha ei kierrä taloudessa, mikä puolestaan johtuu siitä, että ei ole kysyntää. Euroopan hallitusten samanaikainen säästökuuri pahentaa tilannetta leikkaamalla kysyntää entisestään, mikä puolestaan johtaa ainoastaan uusiin leikkauksiin. Samalla odotetaan ratkaisua markkinavoimilta, vaikka ne lähtökohtaisesti eivät voi ongelmaa ratkaista, koska kenenkään ei ole järkevää sijoittaa tai perustaa yritystä, jos tuotteille tai palveluille ei ole kysyntää, sillä se johtaa yksinkertaisesti konkurssiin. Tämän takia potentiaalisten sijoittajien näkökulmasta on järkevämpää pitää nollakorkojenkin aikana rahoja pankissa (tai vielä parempaa, veroparatiisissa) tekemässä ei mitään, kuin haaskata niitä sijoittamalla tuotantoon tai toimintaan, jolle ei ole kysyntää. Tämän takia myöskään verohelpotukset rikkaille tai suuryrityksille eivät luo investointeja, vaan ainoastaan lisää voittoja ja lihavampia pankkitilejä – mikä tietenkin voi olla se ainoa tarkoituskin.

---

[1] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3693760-suomen-nousu-harmittaa-nordeaa-uudistukset-jaavat-tekematta

[2] http://yle.fi/uutiset/3-9581819

[3] http://www.hs.fi/talous/art-2000005123826.html

[4] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3710128-hallitus-jatkaa-tyottomien-kepittamista

[5] http://yle.fi/uutiset/3-9575687

[6] http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3438072-kansanedustaja-aimistyi-kuuden-miljoonan-saastolla-15-miljoonan-vahinko

[7] http://yle.fi/uutiset/3-9575687

[8] https://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/risikko_valinnanvapaus-60913