Urbaanisanakirja määrittelee sipilöinnin olevan ”hutiloinnin
aiheuttamaa vatulointia” tai yksinkertaisemmin vain ”tohelointia”. Nimikkomiehenä
ex-pääministeri itse kerkesi jo toteamaan valtiovarainministerin mahdollisesta
pestistä, että tehtävät ”kansakunnan kusitolppana” eivät enää kiinnosta (hänen
aikakaudellaan se lorottelu saattoi kyllä mennä enemmänkin päinvastaiseen
suuntaan), mutta sipilöinnin kulttuuri näyttää ainakin viime aikojen
perusteella juurtuneen Keskustaan laajemminkin. Paavo Väyrynen ei ole sentään vielä kerennyt ilmoittamaan saapuvansa (jälleen) pelastamaan Keskustaa, mutta
nurmijärveläisen lautakasan takaa viimein löytyi vakaa käsi
Valtiovarainministeriön ruoriin. Tai näin ainakin oletetusti, sillä Matti
Vanhasen aloitus ei lupaa erityisen hyvää. Taloudellisista linjauksista hän
siis toteaa että ”Kestävyystiekartta laaditaan budjettiriihen yhteydessä, ja
työllisyyttä vahvistavat toimet ovat sen keskeinen osa. Tavoittelemme
tilannetta, jossa työn riittämätön kysyntä ei rajoita työllisyyden kasvua”
mihin Valtiovarainministeriön tiedote puolestaan jatkaa toteamalla asiasta että "Siksi tarvitaan myös työn tarjontaa vahvistavia uudistuksia.” Puretaanpa tätä jargonia hieman.
Työn tarjontaa lisäävät reformit ovat siis usein sellaisia,
joiden tarkoitus on heikentää työttömien taloudellista asemaa ja
neuvotteluvoimaa (aktiivimalli jne.), jotta he ottaisivat vastaan myös
heikommin palkattua/huonommilla työehdoilla varustettua työtä ja lisäisivät
työllisyyttä sitä kautta. Koska tarkoitus on luoda uusia työpaikkoja
alentamalla työntekijäkustannuksia, voivat syntyneet työt olla
määritelmällisesti ainoastaan äärimmäisen matalan tuottavuuden ja palkan töitä,
mikä tekee niistä erityisen huonon kohteen johon ohjata resursseja, mutta
fantastisesti tämä irrationaalisuus ei ole tässä tapauksessa edes ehdotusten
suurin ongelma. Työntarjontaa lisäävät reformit voivat toimia edes mitenkään
järkevästi, jos työmarkkinoilla on pulaa tarjonnasta eikä kysynnästä, mutta
tässä tapauksessa sekä Vanhanen että VM jo etukäteen myöntävät ettei näin ole (tai edes tule olemaan).
Tämän seurauksena suunnitelluilla linjauksilla on myös 0%:n mahdollisuus toimia
mitenkään järkevästi, koska ne ilmeisen tiedostetusti on suunnattu väärään suuntaan
– kiinnostus tätä seikkaa kohtaan yksinkertaisesti näyttää vain loppuneen. Samaa
linjaa kokeiltiin itse asiassa koko viime vuosikymmenen ajan ja huonosti se
toimi silloinkin, mutta toisaalta jos on jo yli kymmenen vuotta sitten päättänyt
etukäteen olevansa oikeassa, mitäpä sitä enää mieltään muuttamaan. Asian voi
jokainen mielensä mukaan arkistoida joko peräänantamattomaksi sisuksi tai
vaihtoehtoisesti hulluksi pakkomielteeksi, joka on toki sipilöitynyt paljon laajemmallekin alueelle kuin vain Matti Vanhaseen, Keskustaan tai edes Valtiovarainministeriöön.