tiistai 29. lokakuuta 2019

Björn Wahlroos haluaa valtion interventioita rikkaiden hyväksi mutta ei köyhien


Björn Wahlroos kertoo uudessa kirjassaan, mikä Suomessa on pilalla ja esittää ehdotuksia asioiden korjaamiseksi. Talouden alalla nämä ehdotukset voi tiivistää kolmeen kohtaan 1) omistus- ja yritysveroja tulisi keventää huomattavasti (verotuksen painopistettä siis siirrettävä ylhäältä alas) 2) työehtosopimusten yleissitovuudesta on päästävä eroon (työntekijöillä siis liikaa neuvotteluvoimaa) 3) sosiaaliturvaa on alennettava (työttömillä siis liikaa neuvotteluvoimaa). Joku saattoi jo huomata, että näiden ehdotusten yhteinen piirre on siirtää tulonjakoa suosimaan yläpäässä olevia (mikä ei Nallelta ole erityisen yllättävää), mutta fantastisinta tässä on sekä Nallen että Ylen näistä näkemyksistä vetämä johtopäätös: ”Wahlroos kaipaa siis kepeämpiä rakenteita, ’pienempää valtiota’, eli lisää toimintavapautta markkinoille.” Nalle luettelee siis läjän interventioita, joita hän haluaisi valtion tekevän markkinoille, mistä seuraa johtopäätös, että Nalle kaipaa vähemmän valtion interventioita markkinoille (pienempää valtiota). On ymmärrettävää, että Nalle yms. tahot haluavat esittää omat interventionsa ei-interventioina (niitä on silloin helpompi myydä), mutta toimittajien jotka kokevat näin sekavan logiikan uskottavaksi pitää vähentää meskaliinin käyttöään. Selitetäänpä taas perusasioita.

Tästä kaikki voivat olla samaa mieltä: missä tahansa markkinat operoivat, ne operoivat siellä aina joidenkin sääntöjen pohjalta ja ilman sääntöjä ei ole markkinoita, vaan pelkkää kaaosta. Nämä säännöt voidaan sitten laittaa niin, että ne ohjaavat enemmän vaurautta huipulle ja vähemmän kaikille muille (kuten Nalle haluaa) tai sitten tämä voidaan jättää tekemättä – mikään luonnonvoima ei kuitenkaan pakota kumpaakaan suuntaan. Toisessa Ylen jutussa Nalle mainitsee, että varallisuuserojen kasvu johtuu ihmisten erilaisesta tuottavuudesta (ei siis rikkaita suosivista sääntöjen muutoksista) ja mainitsee esimerkkinä Bill Gatesin. Gates on epäilemättä IT-alan pioneeri, mutta syy hänen statukseensa miljardöörinä on patentti- ja tekijänoikeusjärjestelmä, ei tuottavuus. Patentit ovat valtion takaamia yksityisiä monopoleja, jotka sallivat omistajansa (kuten Microsoftin) veloittaa huomattavasti suurempia hintoja kuin mitä vapailla markkinoilla olisi mahdollista, eli ne ovat itse asiassa protektionismia ja vapaiden markkinoiden vastakohta. Toisena esimerkkinä mainittakoon pankkisektori (josta Nalle Nordean hallituksen ex-johtajanakin tietää), missä tutkimuksesta riippuen 100-55% suurten pankkien voittomarginaalista tulee valtioiden antamasta ”liian-suuri-kaatumaan” -takuusta. Jälleen tällä ei siis ole mitään tekemistä tuottavuuden tai markkinoiden kanssa ja Nalle & kump. eivät suosi markkinoita sen enempää kuin kukaan muukaan, vaan heidän ainoa meriittinsä on halu virittää säännöt suosimaan varakkaita kaikkien muiden kustannuksella.

"Liian-suuri-kaatumaan" -takuun arvo IMF:n mukaan systeemisesti tärkeiksi määritellyissä pankeissa mitattuna miljardeissa dollareissa. Kuten näkyy, arvo on huomattavan suuri kaikkialla teollisessa maailmassa, mutta euroalueella itse asiassa niin massiivinen, ettei se mahdu edes samaan skaalaan muiden kanssa (vihreä leikattu pylväs oikealla).


maanantai 21. lokakuuta 2019

Työttömiä ex-kansanedustajia pitää auttaa risusavottaan patistamisella


Susanna Koski kertoo Iltalehdessä ilostaan ammuttuaan hirven ja Päivärinnan vanhemmassa haastattelussa myös omasta herkkyydestään ja kylmäksi ihmiseksi lokeroimisen ärsyttävyydestä. Jotkut saattavat muistaa, kuinka Koski myös aikaisemmin kertoi monisairaalle pitkäaikaistyöttömälle Anna-Maija Tikkaselle, että ”työttömyys on lisäarvon puutetta” ja että ”kaikilla meillä on kuule rajoitteita”. Kuitenkin pudottuaan Eduskunnasta viime keväänä ”työmahdollisuuksien etsinnän ajan Koski on nostanut kansanedustajien sopeutumisrahaa” ja toteaa että ”On projekteja viritteillä aika moniakin, mutta mikään ei elätä vielä aktiivisesti”. Tämä on erikoista sikäli, että Koski näyttäisi siis elelleen työttömänä veronmaksajan rahoilla viimeiset 6kk. Ratkaisu ongelmaan saattaisi löytyä Kosken vuonna 2016 muille työttömille osoittamista sanoista: ”Tekemätöntä työtä löytyy metsästä”. Jos Koski siis otettaisiin mukaan esimerkiksi kuntouttavaan työtoimintaan tekemään risusavottaa talvimetsään, niin eiköhän hänelle sieltä sen 9e/päivä kulukorvauksen lisäksi löytyisi myös avaimia omaan elämänhallintaan. Eihän aikuinen ihminen nyt voi kuukausi kaupalla istua kotisohvalla kaljaa kittaamassa ja hirviä ampumassa.

Jos ollaan hetken vakavissaan, niin kenenkään tuskin tarvitsee olla erityisen huolissaan Kosken työstä tai toimeentulosta ja asialla on itse asiassa hyvin vähän tekemistä työttömyysturvan tai edes kansanedustajien sopeutumisrahan kanssa, koska Koski ym. vastaavat henkilöt ovat erilaisen turvaverkon piirissä kuin me muut ja hänellä tuskin on vaikeuksia sijoittua lobbariksi/konsultiksi tms. jossain suuressa firmassa tai suurta rahaa edustavassa järjestössä. Näin siksi, että näiden tahojen kannattaa palkita tulonjaon ylöspäin suuntaamista ajavia poliitikkoja, sillä tämä lähettää viestin myös kaikille muille mainitun linjan seuraamisen henkilökohtaisista hyödyistä.

Asia liittyy myös Kosken mainitsemaan lisäarvoon, sillä Kosken kannattamien rakenteellisten uudistusten (aktiivimalli jne.) on tarkoitus luoda työpaikkoja pudottamalla työvoimasta aiheutuvia kustannuksia työntekijöiden neuvotteluvoiman heikentämisen kautta (matalampi sosiaaliturva tarkoittaa heikentyneitä mahdollisuuksia vaatia korkeampaa palkkaa). Tämä puolestaan tarkoittaa, että syntyvät työpaikat voivat määritelmällisesti olla ainoastaan matalan tuottavuuden ja palkan töitä (muunlaiset olisivat syntyneet muutenkin), mutta samalla niistä siis uudistuksen jälkeen jää työnantajalle lisäarvoa. Lobbaaminen toimii eri tavalla, sillä lobbari ei tuota työnantajalleen mitään tämän tarvitsemaa sisäistä palvelua (it-palvelut, henkilöstöhallinto, jne.) tai myyntiin tarkoitettua tuotetta/palvelua, vaan lobbarin lisäarvo perustuu kykyyn muuttaa kontaktiensa kautta yhteiskunnan sääntöjä työnantajalle suotuisiksi. Tämä kuuluu englanninkielisen termin ”rent-seeking” alle, mikä kuvaa toimintaa, jossa on tarkoitus vetää resursseja ulos yhteiskunnasta antamatta mitään kontribuutiota tuottavuuteen tilalle. Nyt kun asiaa ajattelee, niin kaljan kittaaminen kotisohvalla saattaisi sittenkin olla monelle ex-kansanedustajalle suositeltava vaihtoehto, koska sieltä he pystyisivät tekemään paljon vähemmän vahinkoa muille.



tiistai 15. lokakuuta 2019

Kreikkalaisten maihinnousu

Ihmiset jotka ovat seuranneet Eduskunnan budjettikeskustelua ovat saattaneet tulla johtopäätökseen, että kyseessä on jokin parhaalla suomalaisella perinteellä tehty tosi-tv-show, jossa ihmiset juovat änkyräkännit, huutelevat sekavia asioita, haastavat riitaa huvikseen ja lopuksi Sebastian Tynkkynen ulostaa auton ikkunasta. No, tuota viimeistä ainakin sentään saadaan vielä odottaa, mutta sekavia kyllä puhuttiin. Tuttuun tapaan Kokoomus ilmoitti, että velkaa ottamalla viedään leipä tulevien sukupolvien suusta ja Petteri Orpo totesikin hallitukselle että ”Teidän politiikka johtaa ihmisten palvelujen ja suomalaisten hyvinvoinnin osalta katastrofiin, kun jaatte varoja, joita ei ole.” Samoilla linjoilla hän myös totesi että ”Rahat eivät riitä, jos tämä linja jatkuu. Te poraatte reikää suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen […] Ei nyt ole aika niille lisämenoille, hyvät ystävät, ei ole!” Oma suosikkini tuli kuitenkin jo joitain aikoja sitten, kun Orpo ilmoitti että hallituksen talousohjelma "vie Suomen konkurssiin" ja että ”olemme Kreikan tiellä.” Niinpä niin - tulivathan ne kreikkalaisetkin sieltä.

Selitetäänpä taas perusasioita. Finanssipolitiikan (valtion suora kulutus + verot) ensimmäinen velvollisuus on pitää kansantalouden tuotantokapasiteetti (kaikki käytettävissä oleva työvoima, koneet, tuotantolaitokset, jne.) niin lähellä täyskäyttöä kuin mahdollista, mikä toteutetaan stimuloimalla kysyntää (pyörittämällä alijäämää) niin kauan kunnes tähän tilanteeseen saavutaan – kaikki muu tarkoittaa rahan kaatamista viemäriin menetetyssä kasvussa ja ihmisten pitämistä työttöminä huvikseen. Koska Orpo & kump. ovat sen sijaan asettaneet asiat päälaelleen ja pistäneet velkahysterian ykkösprioriteetiksi (huoli velkaantumisesta pitäisi siis olla alisteinen kapasiteetin täyskäytölle), katsotaanpa kuinka hyvin Kokoomuksen liputtama talouskuri on palvellut Suomea 2010-2018. Tarkastelemalla OECD:n laskelmia Suomen tuotantokuilusta (erotus tuotantokapasiteetin potentiaalin ja toteutuneen käytön välillä, esim. vuonna 2015 luku oli -5,1%)) ja vertaamalla sitä toteutuneeseen BKT:en saamme talouskurikokeilun hintalapuksi pelkästään Suomen kohdalla minimissään n. 50 miljardia euroa menetetyssä kasvussa (viitevuosi 2018). Työttömyys luonnollisesti myös nousi 9,5%:n huippuunsa 2015. Tätä kutsutaan siis vastuulliseksi talouspolitiikaksi.

Erityisen härskejä ovat vetoomukset tulevien sukupolvien hyvinvointiin, sillä talouskuri osui kaikkein voimakkaimmin työmarkkinoilla heikoimmassa neuvotteluasemassa oleviin, mihin kuuluvat luonnollisesti myös juuri työelämään siirtyvät seuraavan sukupolven edustajat. Tämän seurauksena alle 35-vuotiaitten kotitalouksissa käytettävissä olevat tulot eivät ole nousseet lainkaan vuoden 2007 jälkeen, mikä heijastuu myös koko elinkaareen hidastuneessa varallisuus- ja eläkekertymässä. Jostain syystä talouskuriporukan voihkimiseen ja hampaitten kiristelyyn tulevista sukupolvista suhtaudutaan kuitenkin vailla ironiaa ja heiltä jatkuvasti kysellään syitä nuorten taloudellisiin ongelmiin. Tästä voisikin ottaa idean johonkin TV:n poliisisarjaan: alussa poliisit näkevät miehen jäävän auton alle ja loppu jakso käytetään pohtimalla, mikä mysteerinen voima oikein murskasi miehen luut. Lopuksi annetaan palkinto auton kuljettajalle huomautuksesta, ettei se ainakaan hänen autostaan johtunut.

Kuten näkyy, alle 35-vuotiaiden käytettävissä olevat tulot eivät ole kasvaneet lainkaan viimeisen päälle kymmenen vuoden aikana, vaikka muissa ikäryhmissä on tapahtunut enenmmän tai vähemmän liikettä ylöspäin. Mielenkiintoisesti jopa ikäryhmä, jossa suurimman osan edustajista pitäisi olla jo eläkkeellä (64-74-vuotiaat) on mennyt ohi. Mainittakoon tosin, että sekä eläkelläisissä että alle 35-vuotiaissa tuloerot ovat polarisoituneet ja molemmissa ryhmissä on kasvava määrä pienituloisia.


https://www.hs.fi/talous/art-2000006168361.html

tiistai 8. lokakuuta 2019

Verkkouutiset kertoo työttömien välttelevän työtä ja omistavan hevosia

Nimettömänä pysyttelevä puhtaanapitoalan yritys kertoo Verkkouutisille, etteivät työttömät nouse sohvalta kaljaa kittaamasta ja tule heille töihin, koska laiskimukset omistavat hevosia ja lehmiä, mutta toisaalta eivät kuitenkaan autoa tai ajokorttia. Oikeasti. Tämä on yksi surrealistisimpia uutisia mitä olen lukenut vähään aikaan ja hyvä muistutus siitä mitä tapahtuu, kun jättää teollisuusliimapurkin auki kirjoituspöydälle. Vakavammin Verkkouutiset kertoo yrityksen myös laatineen työnhakijoille ohjeistuksen onnistunutta työnhakua varten ja se alkaa sanoilla ”jos haluat töitä, hae töitä.” Tämä on epäilemättä tarpeellinen osa rekrytointiprosessia, mutta koska yrityksen johdolla näyttää olevan pahasti hukassa markkinatalouden aakkoset, niin minä voin tässä ystävällisesti antaa tiiviin ohjeistuksen työntekijöiden löytämiseen markkinoilta (spoileri: hevosten rooli on marginaalinen).

Markkinajärjestelmä toimii pohjimmiltaan kysynnän ja tarjonnan periaatteella. Jos jostain on pulaa, silloin siitä joutuu maksamaan enemmän ja jos näin ei tee, jää ilman. Yksinkertaista. Sama pätee työvoimamarkkinoilla, missä työvoimapulasta kärsivät yritykset voivat aina rekrytoida työntekijöitä kilpailijoidensa listoilta tarjoamalla heille korkeampaa palkkaa (samalla tavoin porukkaa saa kortistosta). Oikean työvoimapulan tilanteessa näin toimiminen itse asiassa antaa rekrytoivalle yritykselle A absoluuttisen kilpailuedun, koska se pystyy nyt suorittamaan kaikki tilauksensa toisin kuin työvoimaa menettävä yritys B. Työmarkkinoiden kiristyessä huonommin organisoidut ja vähemmän tuotteliaat yritykset eivät pysy kilpailun perässä ja menevät konkurssiin paremmin organisoitujen ja tuotteliaampien tieltä. Tämä on ikävää matalasti tuottavien yritysten kannalta, mutta näin markkinajärjestelmässä pitääkin tapahtua ja harvempi tuskin pukeutuu säkkikankaaseen ja ripottelee tuhkaa hiuksiinsa, jos esimerkiksi puhelinmyyntiyhtiöt eivät saa rekrytoitua riittävästi porukkaa soittelemaan ihmisille keskellä päivää.

Katsotaanpa sitten Verkkouutisten yritystä itseään. Koska yksityiskohtia ei kerrota, on vaikea olla täysin varma, mutta puhtaanapitoala näyttäisi viittaavan yrityksen olevan toimialaluokassa E (vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito). Alan ansiotasokehityksen trendi on ensinnäkin selkeästi matalampi kuin kaikkien alojen yhteinen trendi (1,9% vs. 2,5%). Ehkä olennaisemmin viime vuosina ansiotason kehitys alalla on tullut lähes kokonaan keskitetysti neuvotelluista sopimuskorotuksista ja ainoastaan marginaalisesti palkkaliukumasta. Koska palkkaliukuma kuvastaa selkeämmin työvoimakilpailun vaikutuksia, tarkoittaa tämä että alan työmarkkinat ovat itse asiassa huomattavan löysät. Tämä puolestaan tarkoittaa, että suurin pula osaavasta työvoimasta on yrityksen johdossa, jonne on jollain käsittämättömällä tavalla päässyt henkilöitä, joilta on hukassa markkinatalouden ABC.

Ansiokehitys toimialoittain vuosina 2015–2018. Kuten näkyy, toimialaluokan E palkkaliukuman kehitys on marginaalinen ja itse asiassa toimialalluokkien keskuudessa neljänneksi pienin.