torstai 8. helmikuuta 2018

Lakko, kustannukset ja velkahysteria

Viime perjantain lakko tuli ja meni ja Suomi löytyy kaikkien yllätykseksi edelleen maailmankartalta. Varsinaiset kustannusarviot tästä yhden päivän odotetusta maailmanlopusta vaihtelevat tällä hetkellä SAK:n 18 miljoonasta eurosta EK:n 120 miljoonaan. Laskelmien ero tulee siitä, että EK:n käsityksessä menetettyä tuotantoa ei voida kuroa umpeen teettämällä lakon jälkeisellä viikolla ylitöitä, kun taas SAK:n laskelmissa tämä on mahdollista. [1] Siinä missä EK:n laskelma perustuu siis lakkopäivän tuotannon menettämiseen pysyvästi, niin SAK:n vastaava puolestaan pohjaa tuotannon umpeen kuromisen ylityökorvauksiin ja jos jälkimmäinen on totta (tuotanto voidaan kokonaan kuroa umpeen), niin itse asiassa lakolla ei ole mitään vaikutusta Suomen BKT:en ja yritysten voitostaan menettämät 18 miljoonaa näkyvät yksinkertaisesti lisäansioina työntekijöiden tilipussissa. [2] Kumpikaan näistä laskelmista on tuskin täsmälleen totta, mutta vaikka hyväksyisimmekin EK:n laskelman sellaisenaan (mikä on hyvin kyseenalainen lähtökohta), on 120 miljoonan menetys yrityksille vain kertaluontoinen ja alle 0,1 % tuotannon arvosta - hädin tuskin siis ennustettu maailmanloppu ja huomattavasti pienempi prosentti verrattuna monilta työttömiltä aktiivimallin mukana pysyvästi vaadittuun 4,65 % menetykseen, jota samalla kuitenkin yleisesti vähätellään. Erinomaisen esimerkin tästä selektiivisestä huolenkannosta antaa professori Pekka Mattila Apun blogissaan, jossa hän ensin ilmoittaa lakon edustavan SAK:n kuolemanviettiä ja haittaavan koko yhteiskuntaa, mutta perään toteaa, että aktiivimallin heikennys työttömyysturvaan on marginaalinen. [3] Samaan aikaan kokoomuslaiset Ben Zyskowicz [4] ja Susanna Koski [5] sekä Elinkeinoelämän valtuuskunta (Eva) asiasta raportin kirjoittaneen professori Seppo Koskisen suulla [6] tietenkin menevät vielä pidemmälle ja vaativat itse asiassa koko poliittisten lakkojen kieltämistä. Toisaalla taas iltapäivälehdet revittelevät lapsilla, jotka eivät pääse kouluun ja vanhemmilla, jotka eivät pääse töihin. Ja niin edelleen. Normaaliin tapaan edes pieni vastarinnan pilke herättää hysteerisen pakokauhun siitä, kuinka maailma loppuu, jos kaikkiin ylhäältä saneltuihin ehtoihin ei suostuta mukisematta.

Kustannuksista puhuen onkin mielenkiintoista huomioida, että sen kummemmin MattilaZyskowicz, Koski, Eva tai iltapäivälehdetkään eivät ole osoittaneet suurempaa kiinnostusta niihin kymmeniin miljardeihin euroihin, jotka ovat kiistatta valuneet viemäriin kiristävästä talouspolitiikasta seuranneen menetetyn kasvun muodossa. Päinvastoin - mainitut tahot ovat pääasiassa olleet etulinjassa vaatimassa tätä politiikkaa ja lietsomassa sitä tukevaa velkapaniikkia. Esimerkkejä jälkimmäisestä ei tarvitse vuoden alustakaan kauaa etsiä: sekä valtiovarainministeri Orpo (kok) että sinisten puheenjohtaja Terho ymmärsivät muistuttaa presidentti Niinistön puhetta kommentoidessaan, että Suomi velkaantuu yhä, asia ei muutu itsekseen, ja koron nousua tulee pelätä löysät housussa [7]; Helsingin Sanomissa professori Vesa Puttonen kirjoittaa, että jos talouskasvu ei pysyvästi kiihdy, on hyvinvointivaltion karsiminen ainoa keino julkisen velan kasvun estämiseksi [8]; Susanna Koski puolustaa aktiivimallia, paikallista sopimista ja muita rakenneuudistuksia, koska valtio ottaa edelleen velkaa, eikä budjetti ole tasapainossa [9]; ja niin edelleen. Mahdollisesti parhaan riman alituksen antaa Juhana Vartiainen (kok) kommentoidessaan Jouni Tillin kritiikkiä uusliberalismista toteamalla että hänellä (Vartiaisella) velkaantumiseen ei liity mitään moraalipaniikkia, mutta että Kreikka ja Zimbabwe osoittavat ylivelkaantumisen vaarat. [10] Niinpä niin. Mitään moraalipaniikkia ei lietsota, mutta sattumalta mainitaan kaksi huonossa jamassa olevaa valtiota, joilla ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa ja joiden tilaan Suomen on lähes mahdotonta päätyä.

Viime kerralla esitin oman vaihtoehtoisen makrotason näkemykseni, jossa työttömyyteen suhtauduttaisiin tuotantokuilun sulkemisen kautta, eikä työn tarjonnan lisäämisen kautta. Esitin myös, että vallitsevassa ilmapiirissä tämän näkemyksen velkaantumiseen liittyvistä aspekteista on mahdoton keskustella julkisuudessa rationaalisesti johtuen asian ympärillä pyörivästä hysteriasta. Velkahysteria on poliittisesti sikäli ymmärrettävää, että velkaan on helppo liittää houkutteleva moraalitarina (säästäminen hyvä, velkaantuminen paha), mutta niille, jotka haluavat käsitellä velkaa sinä mitä se on (työkalu talouspolitiikassa) ja puhua velan kustannuksista vakavasti, asia näyttää hieman erilaiselta. Jos velan ottoa haluaa rationaalisesti kritisoida (hysteerisen kirkumisen sijasta siis), sen voi tehdä kahdesta suunnasta. Ensin on ns. syrjäytymisvaikutus (crowding out). Tässä tapauksessa valtion toimittama kulutus nostaa korkoja yleisesti (johtuen siis kasvaneesta kilpailusta lainarahasta, jonka määrä on rajallinen), mikä vähentää yksityisen sektorin halua/mahdollisuutta investoida, mikä puolestaan tarkoittaa vähemmän tuotantoa, vaurautta, veroja, jne. Nykytilanteessa tässä argumentissa ei tietenkään ole mitään tolkkua, koska korot ovat historiallisen matalalla, eivätkä ole nousemassa merkittävästi vielä pitkään aikaan, vaikka Euroopan Keskuspankki ensi vuonna niitä alkaisikin nostaa. Toiseksi voidaan sanoa, että velanotto asettaa taakan valtion taloudelle kasvavien korkomenojen muodossa. Tätä argumenttia voidaan tarkastella näiden menojen kehitystä vilkaisemalla:
Lähde [11]
























Kuten näkyy, korkokulut olivat vuosituhannen vaihteessa huomattavasti suuremmat, kuin mitä ne ovat nykyään (korkokustannusten suhde BKT:en oli vuonna 2016 itse asiassa alle 1 %), ja koska ne eivät ajaneet Suomea vararikkoon silloinkaan, niin eivät ne tee sitä nytkään.

Edellä esitetyn pohjalta voidaan siis ensinnäkin todeta, että kansantalouden kannalta velka itsessään ei ole ongelma, vaan siitä mahdollisesti aiheutuvat kustannukset, eli korot. Orpolle ja muille, jotka kauhuissaan odottavat koron nousua voin todeta, että EKP ei nosta korkoja huvikseen tai sattumanvaraisesti, vaan korkojen noston tarkoitus on estää talouden ylikuumenemista, eli sitä tulee tapahtumaan vain silloin kun Euroopan valtioiden taloudet ovat myös paremmassa kuosissa maksaa näitä korkoja - tämä koskee siis myös Suomea ja johtuen ulkomaankaupan painotteisuudesta EU-alueelle, on mahdotonta kuvitella tilannetta, jossa Suomi olisi taantumassa samaan aikaan, kun koko muu Eurooppa on noususuhdanteessa. Professori Puttoselle ilmoitettakoon, että velkaa voidaan nimenomaisesti käyttää siihen talouskasvun kiihdyttämiseen, josta hän on niin kovin huolissaan. Rahoituksen professorina hänen luulisisi tämän ymmärtävän, sillä se on mitä menestyksekkäät yritykset tekevät joka päivä - ne arvioivat investointien mielekkyyttä odotettujen tuottojen perusteella ja jos tuottavaan investointiin tarvitaan velkarahoitusta ja tuotto ylittää riittävästi velan synnyttämät kustannukset, niin silloin sitä otetaan. Susanna Kosken huoli budjetin tasapainottamisesta puolestaan on yksinkertaisesti ilmoitus siitä, että jos hän saisi päättää, niin talouspolitiikkaa pyöritettäisiin irrationaalisuuden pohjalta. Miksikö? Koska talouden tila ei ole vakaa - joskus ollaan ylämäessä, joskus alamäessä, joskus pohjalla, joskus huipulla. Tämä tarkoittaa, että talouden hoidon sitominen johonkin ennalta valittuun mielivaltaiseen lukuun (oli se sitten -4 %, + 12 % tai 0 %) merkitsee sitä, että muuttuviin tilanteisiin ei reagoida tilanteen tarpeiden mukaan, vaan tämän mielivaltaisen luvun perusteella, mikä on resepti katastrofille. Vartiaiselle taas ei voi juuri muuta todeta, kuin että Suomesta ei ole tulossa Zimbabwea. Piste. 

Kokoomus ja kirjoituksessa mainitun tyyppiset uusliberalismia edustavat professorit ovat olleet etunenässä puolustamassa leikkauspolitiikkaa ja heidän pääargumenttinaan on yleensä toiminut vetoaminen velkaantumiseen ja sen vaaroihin, mutta kuten edellä on esitetty, nämä argumentit pohjaavat pääasiassa näennäisrationaaliseen retoriikkaan ja reaaliset argumentit korkokustannuksista eivät ole nykytilanteessa päteviä. Ei siinä, että Suomen kannattaisi tällä hetkellä erityisesti lisätä velanottoaan, mutta koska tuotantokuilu on edelleen negatiivinen varovainen kaasun painaminen ei olisi pahitteeksi ihan jo pelkästään työmarkkinoiden saattamiseksi kireämmäksi, mikä kannustaisi yrityksiä investoimaan ja mekanisoimaan. Tämän tapahtumista emme voi tietenkään varmuudella tietää, mutta taloudellisen kuripolitiikan seuraukset sen sijaan tiedämme liiankin hyvin: Suomen talous on ollut OECD:n mukaan joka vuosi talousromahduksen jälkeen potentiaalinsa alapuolella johtuen riittämättömästä kysynnästä. [12] Tämä on maksanut kansalaisille ja valtiolle kymmeniä miljardeja menetetyssä kasvussa sekä syrjäännyttänyt lukemattomia ihmisiä, jotka ovat joutuneet työttömäksi harjoitetun politiikan seurauksena - näiden päätösten jälkeensä jättämiä tuhoja tulemme korjaamaan hamaan tulevaisuuteen. Nyt tämän katastrofaalisen linjan edustajat ovat siis yhtäkkiä paniikinomaisesti huolissaan yhden päivän lakon kustannuksista. Mitä tähän voi enää edes sanoa? Nämä eivät ole vakavasti otettavia ihmisiä.



[1] http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ek-laski-lakon-hinnaksi-120-miljoonaa-euroa-sak-18-miljoonaa/783764/
[2] https://www.sak.fi/aineistot/blogi/ek-paisuttelee-lakkomenetyksia-sakn-laskukaavalla-menetys-lahes-7-kertaa-pienempi
[3] http://blogit.apu.fi/pekkamattila/itsetuhoisten-lakko/
[4] https://www.verkkouutiset.fi/ben-zyskowicz-miten-ay-liikkeella-voi-olla-ulkoparlamentaarinen-veto-oikeus/
[5] https://demokraatti.fi/kokoomuspoliitikko-kieltaisi-poliittiset-lakot-tyottomat-valjastettiin-ay-liikkeen-keppihevoseksi/
[6] https://yle.fi/uutiset/3-10052892
[7] https://yle.fi/uutiset/3-10061583
[8] https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005529779.html
[9] http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/vieraskolumnit/artikkeli-1.220048
[10] http://politiikasta.fi/oleskeluyhteiskunnasta-tyoyhteiskuntaan-aktiivimalli-uusliberaalina-vallankayttona/
[11] http://www.valtionvelka.fi/fi-FI/Tilastot/Riskienhallinta/Budjettitalouden_korkokulut
[12] http://stats.oecd.org/Index.aspx?QueryId=51655#