Keskuskauppakamarissa muistellaan haikeana aktiivimallia

Taannoin oli paljon porua siitä, minkä ministeriön lukemia pitäisi käyttää puoliväliriihessä esitettyjen työllisyystoimien arviointiin ja olivatko yhdet numerot liian pieniä tai toiset liian suuria. Nyt Keskuskauppakamari ottaa asiaan myös kantaa toteamalla pääekonomistinsa Mauri Kotamäen kautta, että kaikki luvut ovat itse asiassa liioiteltuja, koska niissä ei oteta huomioon tehtyjen päätösten negatiivisia vaikutuksia: ”On koko lailla omituista, että edelleenkään hallitus ei ota laskelmissaan huomioon negatiivisia vaikutuksia aiheuttavia työllisyystoimia.” Negatiivisina työllisyystoimina mainitaan mm. aktiivimallin purkaminen, perusturvan ja muiden etuuksien tasokorotukset sekä perhevapaauudistus ja esimerkiksi Keskuskauppakamarin kotisivuilta löytyvien lukujen mukaan jo pelkästään aktiivimallin poisto yksinään heikentää työllisyyttä 2050 – 12000 henkilöllä. Tämä on tietenkin jo sikäli uutisen arvoista, koska näköjään jostain on löytynyt Juhana Vartiaisen lisäksi toinenkin taho, joka edelleen vannoo aktiivimallin nimeen ja ilmoittaa, että jopa 12000 ihmistä enemmän saattaisi saada töitä, jos heitä vain ymmärrettäisiin auttaa lyömällä pampulla päähän.

Vakavammin kyseinen lista negatiivisista työvoimatoimista kertoo ikävä kyllä mitä kovin usein tarkoitetaan, kun puhutaan työllisyyttä parantavista rakenteellisista uudistuksista: tukien leikkauksia, työajan pidentämistä, työnantajan neuvotteluvoiman lisäämistä, jne. Näiden hyveellisestä vaikutuksesta on n. 40v vallinnut vankka konsensus, vaikkakin erityisesti viime vuosina on alkanut kuulua myös soraääniä. Niinpä esimerkiksi Dosi et al. (2017, 2018) vertaavat mitä on tapahtunut siirtymässä ”fordistisesta mallista” – systeemi, jossa työsuhdeturva on hyvä ja palkat sidottu sekä yrityskohtaisen että kokonaistalouden tuottavuuden kehitykseen – malliin, jossa työsuhdeturvaa on heikennetty ja työmarkkinat ovat avoimet ja kilpailulliset. Tiivistettynä tuloksista voi sanoa, että siirtymän seurauksena työntekijöiden neuvotteluvoima heikkenee, mikä puolestaan alentaa palkkoja ja sitä kautta kokonaiskysyntää. Tämä vähentää yritysten investointeja T&K-toimintaan, mikä puolestaan näkyy matalampana tuottavuuden kasvuna ja sitä kautta jälleen matalammissa palkoissa, mutta myös pitkällä aikavälillä lisääntyneissä konkursseissa. Voittajina toimivat muutamat harvat yritykset sekä niiden omistajat ja funktionaalinen tulonjako työn ja pääoman välillä muuttuu epätasa-arvoisemmaksi. Lopputilanteessa tuottavuuden ja talouden kasvu on hitaampaa, työttömyys korkeammalla, tuloerot suurempia ja palkat matalampia. Olennaista tässä on, että erilaisia lukuja laskettaessa työllisyystoimille oletus on käytännössä päinvastainen, eli että näin *ei* ole tapahtunut, vaikka moni edellä esitetyistä seikoista pätee myös Suomeen. Sinällään erilaisten työllisyystoimien arviointi ei ole hyödytöntä, mutta niitä pitäisi arvioida niiden kokonaistaloudellisen vaikutuksen kautta, ei irrallisina toimina, ja yksittäisille luvuille sinetin vaatimista Valtionvarainministeriöstä (tai mistään muualtakaan) on käytännössä yhtä hyödytöntä kuin yrittää kammeta Paavo Väyrystä ulos politiikasta.

Keskuskauppakamarin laskelmat työllisyystoimien vaikuttavuudesta.

Listat työllisyystoimista kertovat esittäjästä, eivät toimien vaikuttavuudesta

Yle on tehnyt pitkän jutun Kokoomuksen Elina Lepomäestä ilmoittaen, että tämä haluaa sekä perustilin että ansiosidonnaisen turvan kaikille ja kysyen jotta onko Lepomäki mahdollisesti "pohjimmiltaan demari". Jälkimmäisestä en tiedä, mutta haastattelu on fantastinen esimerkki sellaisen poliittisen jargonin tuottamisesta, missä puhutaan kyllä paljon muttei sanota juuri mitään ja substanssia etsivät joutuvat pääasiassa odottamaan viimeiseen osioon, jossa Lepomäki puhuu työllistymisen edellytysten parantamisesta todeten: ”Ei tämä ole rakettitiedettä. Kannustinloukuista ja muista on puhuttu. Listat työllistämistä edistävistä asioista ovat jo olemassa. Tärkein yksittäinen toimi olisi paikallisen sopimisen edistäminen. Vapaus ja valta pitäisi olla ihmisellä itsellään.” Koska yleissitovista työehtosopimuksista voi kyllä paikallisesti sopimalla poiketa ylöspäin paremman palkan/ehtojen suuntaan, tarkoittaa vapaus tässä vapautta saada aikaisempaa pienempää palkkaa. Kyseisen vapauden meriiteistä voi olla montaa mieltä, mutta asian selventäminen on aina hyödyllistä, sillä muuten jotkut saattavat luulla puhuttavan joistain muista vapauksista.

Mahdollisesti olennaisempaa ovat kuitenkin oletetusti toimiviksi tiedetyt työllisyyttä edistävät toimet yleensäkin, joiden listoja Lepomäkikin liimailee jokaiseen vastaan sattuvaan jääkaapinoveen ja tv-kameraan. Katsotaanpa mitä empiirinen maailma asiasta sanoo. Hollannissa pyöritettiin taannoin pari käytännön koetta asiasta, joista ensimmäinen liittyi vuonna 2015 maassa säädettyyn paikalliseen aktiivimalliin ja jonka loppuraportti julkaistiin viime marraskuussa. (van Echtelt et al., 2019) Toinen puolestaan liittyi perustulokokeiluun, jossa osallistujat oli jaettu neljään ryhmään: 1) vastikkeettoman perustulon saajat 2) tehostettujen työvoimapalvelujen saajat 3) ihmiset jotka saivat pitää suuremman määrän rahaa tukien lisäksi ansaitusta palkastaan 4) kontrolliryhmä. (Verlaat et al., 2020) Tiivistelmä perustulokokeilun tuloksista on, että parhaat tulokset saavutettiin lähestymistavoilla 1 ja 2 (lähestymistapa 2 oli itse asiassa ainoa, joka tuotti mitattavissa olevia positiivisia tuloksia pitkäaikaistyöttömille). Sen sijaan aktiivimallin kepit eivät toimineet juuri lainkaan lain tarkoittamalla tavalla eikä sen käytännöistä ole ollut suurimmalle osalle lain piiriin kuuluvista mitään hyötyä. Tiedän että Suomessa aktiivimallin ilmoitettiin luovan useita tuhansia työpaikkoja, mutta on olennaista ymmärtää, että nämä luvut (ja listat ns. tunnetusti tehoavista toimista yleensäkin) perustuvat simulaatiomalleihin, jotka puolestaan perustuvat mallin tekijöiden oletuksiin. Tämä ei tee malleista hyödyttömiä, mutta se tarkoittaa, että jos oletukset ovat virheellisiä, silloin tuppaa sitä olemaan kaikki mallista ulos tulevakin. Samoin luonnollisesti jos varsinainen empiirinen maailma näyttää päinvastaiseen suuntaan kuin malli, niin silloin roskiin tulisi lentää malli, ei empiirinen maailma – ennen vanhaan tätä kutsuttiin tieteelliseksi metodiksi. Nykyään se kuitenkin on yllättävän monelle rakettitiedettä.

Keskusta haluaa jo ennakkoon sipilöidä työllisyyspolitiikasta järjen ulos

Urbaanisanakirja määrittelee sipilöinnin olevan ”hutiloinnin aiheuttamaa vatulointia” tai yksinkertaisemmin vain ”tohelointia”. Nimikkomiehenä ex-pääministeri itse kerkesi jo toteamaan valtiovarainministerin mahdollisesta pestistä, että tehtävät ”kansakunnan kusitolppana” eivät enää kiinnosta (hänen aikakaudellaan se lorottelu saattoi kyllä mennä enemmänkin päinvastaiseen suuntaan), mutta sipilöinnin kulttuuri näyttää ainakin viime aikojen perusteella juurtuneen Keskustaan laajemminkin. Paavo Väyrynen ei ole sentään vielä kerennyt ilmoittamaan saapuvansa (jälleen) pelastamaan Keskustaa, mutta nurmijärveläisen lautakasan takaa viimein löytyi vakaa käsi Valtiovarainministeriön ruoriin. Tai näin ainakin oletetusti, sillä Matti Vanhasen aloitus ei lupaa erityisen hyvää. Taloudellisista linjauksista hän siis toteaa että ”Kestävyystiekartta laaditaan budjettiriihen yhteydessä, ja työllisyyttä vahvistavat toimet ovat sen keskeinen osa. Tavoittelemme tilannetta, jossa työn riittämätön kysyntä ei rajoita työllisyyden kasvua” mihin Valtiovarainministeriön tiedote puolestaan jatkaa toteamalla asiasta että "Siksi tarvitaan myös työn tarjontaa vahvistavia uudistuksia.” Puretaanpa tätä jargonia hieman.

Työn tarjontaa lisäävät reformit ovat siis usein sellaisia, joiden tarkoitus on heikentää työttömien taloudellista asemaa ja neuvotteluvoimaa (aktiivimalli jne.), jotta he ottaisivat vastaan myös heikommin palkattua/huonommilla työehdoilla varustettua työtä ja lisäisivät työllisyyttä sitä kautta. Koska tarkoitus on luoda uusia työpaikkoja alentamalla työntekijäkustannuksia, voivat syntyneet työt olla määritelmällisesti ainoastaan äärimmäisen matalan tuottavuuden ja palkan töitä, mikä tekee niistä erityisen huonon kohteen johon ohjata resursseja, mutta fantastisesti tämä irrationaalisuus ei ole tässä tapauksessa edes ehdotusten suurin ongelma. Työntarjontaa lisäävät reformit voivat toimia edes mitenkään järkevästi, jos työmarkkinoilla on pulaa tarjonnasta eikä kysynnästä, mutta tässä tapauksessa sekä Vanhanen että VM jo etukäteen myöntävät ettei näin ole (tai edes tule olemaan). Tämän seurauksena suunnitelluilla linjauksilla on myös 0%:n mahdollisuus toimia mitenkään järkevästi, koska ne ilmeisen tiedostetusti on suunnattu väärään suuntaan – kiinnostus tätä seikkaa kohtaan yksinkertaisesti näyttää vain loppuneen. Samaa linjaa kokeiltiin itse asiassa koko viime vuosikymmenen ajan ja huonosti se toimi silloinkin, mutta toisaalta jos on jo yli kymmenen vuotta sitten päättänyt etukäteen olevansa oikeassa, mitäpä sitä enää mieltään muuttamaan. Asian voi jokainen mielensä mukaan arkistoida joko peräänantamattomaksi sisuksi tai vaihtoehtoisesti hulluksi pakkomielteeksi, joka on toki sipilöitynyt paljon laajemmallekin alueelle kuin vain Matti Vanhaseen, Keskustaan tai edes Valtiovarainministeriöön.

Keskuskauppakamari kertoo varakkaiden tarvitsevan lisää suojelua kilpailulta

Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten puheenjohtajat keskustelivat Suomen kilpailukyvyn keinovalikoimasta Keskuskauppakamarin Kilpailukyvyn avaimet 2020-luvulla -ohjelman julkaisun yhteydessä. Kuten odottaa saattaa kauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi penäsi ”kovia toimenpiteitä” sekä luopumista ”menneistä rakenteista ja saavutetuista eduista”, jotta suunta saadaan käännettyä. Onko suuntaa tarkoitus vääntää parempaan vain huonompaan ja kenen kannalta jäi epäselväksi, mutta poliitikkojen puolelta Petteri Orpo kerkesi Iltasanomien mukaan jo ainakin tyrmäämään hallituksen työllisyystoimet todeten niiden olevan itse asiassa haitallisia: ”Älkää hyvänen aika enää tehkö niitä toimia.” Tämä on sikäli mielenkiintoista, että kun edellisessä hallituksessa Kokoomuksen ja kumppaneiden säätämä aktiivimalli taannoin päätettiin äänestyksessä lähettää aktivoimaan ihmisiä tuonpuoleiseen, ei sen onnistumisten laulajia enää juuri löytynyt (vaikka Kokoomus ja Kristillisdemokraatit sen säilyttämisen puolesta vielä äänestivätkin). Tämä on sikäli ymmärrettävää, että vaikka aktiivimallille löytyikin positiivisia vaikutuksia simulaatiomalleista, varsinaisista empiirisistä tuloksista niitä ei sitten enää löytynytkään niin TEM:n kuin Kelankaan toimesta. Sama vaivaa esimerkiksi Kokoomuksen uusien työllistämistoimien lippulaivaehdotusta, eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastusta (mitä Keskuskauppakamari myös suosittelee). Logiikka on siis, että työttömyysturvaa leikataan lopusta ja kasvatetaan alusta, mikä oletetusti saa ihmiset hakeutumaan hanakammin töihin tukien leikkauksen pelossa. Ongelma jälleen on, ettei oletus vastaa empiiristä maailmaa ja esim. ruotsalaiset löytävät aineistollaan (Kolsrud, Landais, Nilsson & Spinnewijn 2017) nimenomaisesti päinvastaisen korrelaation – tämä malli hidastaa työllistymistä työttömyyskauden alussa koska tuki on suurempi ja toisaalta tekee haittaa työttömille silloin kun apua eniten tarvittaisiin eli työttömyyden pitkittyessä. Näiden meriittien pohjalta Orpon mahdollisesti kannattaisi kuunnella omaa neuvoaan.

Jos haluaa lukea todella sekavaa tekstiä, joutuu kuitenkin tutustumaan itse Keskuskauppakamarin ukaasiin kilpailukyvystä. Lähes joka sivulta löytyy jotain, mikä on täysin pähkähullua, mutta oma suosikkini on ehdotus 2000e/vuosi lukukausimaksujen tuomisesta kaikkiin korkeakouluihin. Näin siksi, että tämän ehdotuksen ainoa mahdollinen pointti on antaa varakkaampien perheiden lapsille kilpailuetu työelämässä vaikeuttamalla köyhien perheiden lasten hakeutumista korkeakouluihin ja meriittipohjaisen nousun vaikeuttaminen rikkaiden suojelemiseksi kilpailulta on haitallista kaikille paitsi hilpeän oligarkian ystäville. Lähes samalla tasolla on ehdotus patenttien ja tuotemerkkien suojan vahvistamisesta tuomioistuinkäytännössä. Patentit ja tuotemerkit ovat valtion myöntämiä ja takaamia yksityisiä monopoleja, joiden nimenomainen pointti on suojella niiden haltijaa kilpailulta vapailla markkinoilla. Suurimman osan patenteista ja tuotemerkeistä omistavat maailman suurimmat yritykset, joiden omistus puolestaan on maailman rikkaimpien ihmisten käsissä – tämän ehdotuksen tarkoitus on siis vahvistaa maailman rikkaimpien ihmisten valtion helmoissa nauttimaa protektionismia. Onneksi Iltasanomat sentään tuttuun selväjärkiseen tapaansa otsikoi näistä kilpailua heikentävistä ideoista toteamalla että ”Keskuskauppakamari esitteli rohkeita kilpailukykyideoita”. Eli normipäivä julkisessa keskustelussa. Toisaalta kauppakamarin ohjelmasta kyllä itse asiassa saa ihan loogisen kokonaisuuden, mutta tämän saavuttamiseksi pitää ruksia kannesta yli vanha nimi ”Kilpailukyvyn avaimet 2020-luvulla” ja laittaa tilalle sisältöä varsinaisesti kuvaava titteli: ”Lisää rahaa rikkaille, vähemmän kaikille muille”.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006343296.html

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/keskuskauppakamari-loysataan-verotusta-viinit-kauppoihin-tuplataan-tyo-ja-koulutusperainen-maahanmuutto-olemme-elaneet-pysahtyneisyyden-aikaa/2e9125b8-0f0a-4884-ad94-3536ac668c29

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_80+2019+11.aspx

https://www.kokoomus.fi/keskustelunavaus-kohti-60-000-uutta-tyopaikkaa/

https://kauppakamari.fi/wp-content/uploads/2019/12/kilpailukyvyn-avaimet.pdf

https://tem.fi/artikkeli/-/asset_publisher/aktiivimallin-vaikutuksia-arvioiva-loppuraportti-on-julkaistu

https://tutkimusblogi.kela.fi/arkisto/4938?fbclid=IwAR0IOobm7deGfxDTgQfCNhdJNm_325EIsnXNNbMHFCWfTnXMO9oWCtX20I0

http://personal.lse.ac.uk/spinnewi/dynamicUI.pdf

Työttömiä ex-kansanedustajia pitää auttaa risusavottaan patistamisella

Susanna Koski kertoo Iltalehdessä ilostaan ammuttuaan hirven ja Päivärinnan vanhemmassa haastattelussa myös omasta herkkyydestään ja kylmäksi ihmiseksi lokeroimisen ärsyttävyydestä. Jotkut saattavat muistaa, kuinka Koski myös aikaisemmin kertoi monisairaalle pitkäaikaistyöttömälle Anna-Maija Tikkaselle, että ”työttömyys on lisäarvon puutetta” ja että ”kaikilla meillä on kuule rajoitteita”. Kuitenkin pudottuaan Eduskunnasta viime keväänä ”työmahdollisuuksien etsinnän ajan Koski on nostanut kansanedustajien sopeutumisrahaa” ja toteaa että ”On projekteja viritteillä aika moniakin, mutta mikään ei elätä vielä aktiivisesti”. Tämä on erikoista sikäli, että Koski näyttäisi siis elelleen työttömänä veronmaksajan rahoilla viimeiset 6kk. Ratkaisu ongelmaan saattaisi löytyä Kosken vuonna 2016 muille työttömille osoittamista sanoista: ”Tekemätöntä työtä löytyy metsästä”. Jos Koski siis otettaisiin mukaan esimerkiksi kuntouttavaan työtoimintaan tekemään risusavottaa talvimetsään, niin eiköhän hänelle sieltä sen 9e/päivä kulukorvauksen lisäksi löytyisi myös avaimia omaan elämänhallintaan. Eihän aikuinen ihminen nyt voi kuukausi kaupalla istua kotisohvalla kaljaa kittaamassa ja hirviä ampumassa.

Jos ollaan hetken vakavissaan, niin kenenkään tuskin tarvitsee olla erityisen huolissaan Kosken työstä tai toimeentulosta ja asialla on itse asiassa hyvin vähän tekemistä työttömyysturvan tai edes kansanedustajien sopeutumisrahan kanssa, koska Koski ym. vastaavat henkilöt ovat erilaisen turvaverkon piirissä kuin me muut ja hänellä tuskin on vaikeuksia sijoittua lobbariksi/konsultiksi tms. jossain suuressa firmassa tai suurta rahaa edustavassa järjestössä. Näin siksi, että näiden tahojen kannattaa palkita tulonjaon ylöspäin suuntaamista ajavia poliitikkoja, sillä tämä lähettää viestin myös kaikille muille mainitun linjan seuraamisen henkilökohtaisista hyödyistä.

Asia liittyy myös Kosken mainitsemaan lisäarvoon, sillä Kosken kannattamien rakenteellisten uudistusten (aktiivimalli jne.) on tarkoitus luoda työpaikkoja pudottamalla työvoimasta aiheutuvia kustannuksia työntekijöiden neuvotteluvoiman heikentämisen kautta (matalampi sosiaaliturva tarkoittaa heikentyneitä mahdollisuuksia vaatia korkeampaa palkkaa). Tämä puolestaan tarkoittaa, että syntyvät työpaikat voivat määritelmällisesti olla ainoastaan matalan tuottavuuden ja palkan töitä (muunlaiset olisivat syntyneet muutenkin), mutta samalla niistä siis uudistuksen jälkeen jää työnantajalle lisäarvoa. Lobbaaminen toimii eri tavalla, sillä lobbari ei tuota työnantajalleen mitään tämän tarvitsemaa sisäistä palvelua (it-palvelut, henkilöstöhallinto, jne.) tai myyntiin tarkoitettua tuotetta/palvelua, vaan lobbarin lisäarvo perustuu kykyyn muuttaa kontaktiensa kautta yhteiskunnan sääntöjä työnantajalle suotuisiksi. Tämä kuuluu englanninkielisen termin ”rent-seeking” alle, mikä kuvaa toimintaa, jossa on tarkoitus vetää resursseja ulos yhteiskunnasta antamatta mitään kontribuutiota tuottavuuteen tilalle. Nyt kun asiaa ajattelee, niin kaljan kittaaminen kotisohvalla saattaisi sittenkin olla monelle ex-kansanedustajalle suositeltava vaihtoehto, koska sieltä he pystyisivät tekemään paljon vähemmän vahinkoa muille.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f980525-a0f6-405f-96b6-6fc1b29b3577

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0010f618-9134-4edc-88aa-3fd93ca3212f

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201805142200943188

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.220532

Kokoomus ehdottaa työllistymisen vaikeuttamista

Kokoomus ilmoittaa, että sillä on keinot saada 60000 ihmistä töihin, mutta vellihousuinen hallitus ”ei uskalla toimia itse tuoda” kuten Kaj Mykkänen asian toteaa. Jo tämän perusteella joku saattaa arvata näiden keinojen yleisluonteen (jos ne olisivat mukavia, ei uskallusta liene juuri tarvittaisi), mutta tässä keskityn ainoastaan ykkösnyrkiksi valittuun ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamiseen, josta Kokoomuksen tiedonanto toteaa seuraavaa: ”Muutetaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa niin, että turva on työttömyyden alussa nykyistä parempi, minkä jälkeen tukisumma laskee joko tasaisesti tai portaittain työttömyyden pitkittyessä. Tuen keston lyhentämistä voidaan myös arvioida, jos tukisumma on alkuvaiheessa nykyistä selkeästi suurempi.” Tässä kuljetaan siis aktiivimallin hyvin tallattua tietä, jolla ihmisiä rangaistaan siitä, etteivät he ole onnistuneet saamaan töitä ja yhteys on myös kirjattu tiedonantoon: ”Aktiivimallin perusperiaatteet voidaan siis sisällyttää myös porrastusmalliin soveltuvin osin.” Sen sijaan sitä ei mainita, että kuten aktiivimallinkin, on myös tämä ehdotus susi jo syntyessään. Selitetäänpä.

Ensiksi todettakoon, että porrastuksesta luvatut 10000 työllistä perustuvat simulaatiomalleilla tehtyihin laskelmiin, missä on se ongelma, että jos mallien premissit ovat virheelliset, niin silloin sitä tuppaa olemaan myös ulosanti. Tämä ei sinällään tarkoita, että mallit olisivat hyödyttömiä, mutta niiden tuloksia pitäisi aina pyrkiä vertaamaan varsinaiseen empiiriseen dataan ja onneksemme Ruotsissa taannoin julkaistiin kattava sikäläiseen porrastukseen pohjautuva empiirinen tutkimus (Kolsrud, Landais, Nilsson & Spinnewijn 2017). Porrastuksen intuitiivinen logiikka toimii siis niin, että kun tukia leikataan työttömyyden pitkittyessä, tämä saa ihmiset lähtemään hanakammin työnhakuun. Jos asiaa jaksaa miettiä hetken, tulee mieleen myös toinen intuitiivinen logiikka: jos tukia korotetaan alusta ja leikataan lopusta, tämä heikentää työllistymisen nopeutta alussa (koska tuki on suurempi) ja vahingoittaa työttömiä, silloin kun he eniten apua tarvitsisivat (työttömyyden pitkittyessä). Sattumoisin tämä on nimenomaisesti mitä ruotsalaisten aineistosta löytyi – työllistyminen hidastui ja pahoinvointi kasvoi. Tämän perusteella voi sanoa, että tuosta luvatusta 10000 työllisestä ei realistisen kuvan saamiseksi pidä ottaa niinkään nollia pois, vaan tuo ykkönen edestä. Joka tapauksessa tämä ehdotus joutaa aktiivimallin seuraksi Ö-mappiin.

Kolsrud et al. tutkimuksesta. Sarake (1) kuvaa heikennystä kannusteisiin työllistyä (suurempi luku huonompi), sarake (2) hyvinvointivaikutuksia (pienempi luku huonompi) ja sarake (6) hyöty/kustannussuhdetta (pienempi luku huonompi). Rivillä kaksi (Benefits given for the first 20 weeks) on Kokoomuksen ehdottama laskevan työllisyyskorvauksen vaihtoehto, joka sattumoisin on joka suunnalta arvioituna huonoin vaihtoehto.

https://yle.fi/uutiset/3-10930971

https://www.kokoomus.fi/keskustelunavaus-kohti-60-000-uutta-tyopaikkaa/

http://personal.lse.ac.uk/spinnewi/dynamicUI.pdf

Data *on* jo saapunut: aktiivimalli ei toimi

Ajatus aktiivimallin purkamisesta on nostanut kritiikkiä erityisesti siltä pohjalta, että sen työllisyysvaikutuksista ei oletetusti ole tietoa. Näillä linjoilla on esim. Suomen Yrittäjien Mika Kuismanen Kauppalehdessä: ”En pidä viisaana päätöksenä. Emmekä pidä hirveän hyvänä politiikkana sitä, että aktiivimallia lähdetään noin vain purkamaan, Malli ei ole ollut riittävän kauan voimassa eikä sen vaikutuksista ole vielä tietoa.” En tiedä mikä olisi ”riittävän kauan”, mutta Kuismasen ja muiden helpotukseksi voin todeta, että asiasta on kyllä tietoa ja esim. sekä Työ- ja elinkeinoministeriö että Kela ovat julkaisseet aktiivimallista tilastoihin perustuvat raportit. Vilkaistaanpa lyhyesti niitä.

Omassa raportissaan TEM löytää, että osallistuminen käsipäivää-kursseihin kyllä kasvoi (”Eniten kasvoi lyhyisiin juuri aktiivimallin ehdot täyttäviin viisi päivää kestäviin palvelujaksoihin osallistuminen”), mutta kasvaneen työnteon tai työttömyydestä poistumisen kohdalla vaikutuksia ei ole havaittavissa. Kela puolestaan toteaa seuraavaa: ”Aktiivimallin keskeisin ajatus on, että se kannustaa työttömiä täyttämään aktiivisuusehdon, jotta he välttyvät työttömyysetuuden alentamiselta. Kuitenkin tilastojen valossa vaikuttaa siltä, että aktiivisuusehdon täyttäminen tai sen täyttämättä jättäminen toistuu pitkälti samanlaisena tarkastelujaksosta toiseen.” Kelan mukaan aktiivimallin keskeisin mekanismi ei siis toimi. Jos haluaa sanoa, että asiasta pitää odottaa *lisää* tietoa, niin mikäpä siinä, mutta sen sanominen, ettei tietoa ole on yksinkertaisesti väärin ja se että aktiivimallin kannattajien näkökulmasta tämä tieto osoittaa väärään suuntaan ei tee siitä olematonta.

Todettakoon vielä, että kaikki edellä mainittu itse asiassa antaa aktiivimallille enemmän legitimiteettiä, kuin mitä se ansaitsee, koska tässä on hyväksytty (erittäin kyseenalainen) ajatus aktiivimallin potentiaalisesta hyödyllisyydestä. Aktiivimallin kautta toteutetun tuen laskemisen pointti on siis saada työtön hyväksymään työtä myös pienemmällä palkalla ja synnyttää uusia työpaikkoja sitä kautta. Tämän seurauksena ainoat mahdolliset syntyvät työpaikat ovat äärimmäisen matalan tuottavuuden ja palkan töitä (muunlaiset olisivat syntyneet jo ilman reformia). Tuottavuus on kepeästi olennaisin kansantaloutta ajava moottori, minkä seurauksena aktiivimallin kaltaiset toimet ovat itse asiassa haitallisia, sillä ne ohjaavat resursseja matalan tuottavuuden toimintaan, eikä optimaaliseen käyttöön. Tämä kuitenkin ilmeisesti jää tärkeysjärjestyksessä kepin antamisen taakse.

Tuen alentaminen ei näytä vaikuttavan juuri lainkaan työttömän aktiivisuuteen (alentamisen jälkeen aktiivisuusehto täyttyy työmarkkinatuella olevien kohdalla vain 14% tapauksista ja peruspäivärahalla olevien kohdalla 11% tapauksista). Aktiivimallin "kannustin" toimii siis erittäin huonosti.

Leikkuri ohjaa myös usein yksinkertaisesti toimeentulotuen piiriin, mikä näkyy erityisesti peruspäivärahan saajien keskuudessa (leikkurin kohteeksi joutuneista 31% saa toimeentulotukea, sen välttäneistä 18%).

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/aktiivimallia-ei-pida-purkaa-arahtaa-etujarjeston-ekonomisti-tarvitaan-selkeasti-myos-keppia/6aa379d5-d4ea-451a-b7ff-af4e9d15cf5a

https://tem.fi/documents/1410877/2132296/Aktiivimallin+vaikutusarvioinnin+v%C3%A4liraportti+05-2019/b4edfbe1-0a76-ecb6-b57b-93e2984e129b/Aktiivimallin+vaikutusarvioinnin+v%C3%A4liraportti+05-2019.pdf

https://tutkimusblogi.kela.fi/arkisto/4938?fbclid=IwAR0IOobm7deGfxDTgQfCNhdJNm_325EIsnXNNbMHFCWfTnXMO9oWCtX20I0

Väärät kansalaisaloitteet, eriarvoisuus ja sekulaari stagnaatio

Yli 140 000 allekirjoitusta kerännyt kansalaisaloite aktiivimallin kumoamisesta luovutettiin Eduskunnalle viime perjantaina, missä asiasta ollaan oltu niin riemuissaan, että puhemiehistössä on käyty keskusteluja allekirjoitusrajan nostamisesta ja puhemies Paula Risikko (kok) on pyytänyt oikeusministeriötä tekemään selvityksen kansalaisaloitteen toimivuudesta. [1] Luonnollisesti tässä ei ole kyse pelkästään juuri tästä aloitteesta, mutta se kertoo hallituksen yleisen nuivasta suhtautumisesta kansalaisten poliittiseen aktiivisuuteen, kuten myös esim. valtiovarainministeri Orpon (kok) liittyminen rintamaan, joka haluaa kieltää poliittiset lakot (hänen mukaansa myös tukilakkoihin ryhtymisen kynnys on liian matala) [2] ja sinisten Matti Torvisen taannoinen kuvaus SAK:n järjestämästä mielenilmauksesta mellakkana [3]. Jos kyseessä on mellakka, niin pitääkö osallistujia kohta alkaa kuskaamaan leivättömän pöydän ääreen? Aletaanko sinne seuraavaksi viemään lakkoilijoita?

Joka tapauksessa aktiivimallin itsensä puolustaminen luonnollisesti jatkuu ja esimerkiksi työministeri Lindströmin (sin.) mukaan se on jo alkanut purra, työttömyysluvut putoavat ja että budjettiriihessä tutkitaan ehditäänkö uusia toimenpiteitä käynnistää ennen seuraavia eduskuntavaaleja. [4] Häntä komppaa muun muassa Palvelualojen työnantajienliitto ilmoittamalla, että aktiivimalli on vasta välietappi, työvoiman saatavuus hidastaa Suomen talouskasvua jo nyt ja että rakennetyöttömyys pitää puolittaa, jotta kestävä työllisyyden taso voitaisiin saavuttaa. [5] Myös työmarkkinajärjestöjen toiselta puolelta aktiivimallia mukana suunnittelemassa ollut STTK:n ekonomisti Ralf Sund painottaa, että julkisen talouden tila on vakava ja että tätä on korjattava lisäämällä työvoiman tarjontaa ja aktivoimalla työttömiä. [6] Kaikkia näitä näkemyksiä yhdistää jälleen erikoinen oletus siitä, että rakennetyöttömyys (NAIRU) on tällä hetkellä talouden kannalta erityisen suuri ongelma ja että tätä ongelmaa paikkaamaan tarvitaan siis aktiivimallia ja muita vastaavia työntarjontaa lisääviä toimia. Kuitenkin kuten olen jo aikaisemmin maininnut, niin NAIRU tarkoittaa siis sitä pistettä työttömyydessä, jonka alle ei oletetusti voida mennä ilman, että inflaatio alkaa kasvamaan hallitsemattomasti. Näin ollen, koska inflaatio ei ole nyt eikä viime vuonna ollut ryskymässä katon läpi (tammikuussa se edelleen jatkoi tasaisesti yhden prosentin alapuolella [7]), on vaikea nähdä kuinka aktiivimalli olisi alkanut "purra", sillä sen on siis tarkoitus olla osaratkaisu ongelmaan, jota tällä hetkellä Suomen taloudessa ei määritelmällisesti ole (työllisyyden laskeminen niin alas, että inflaatio kasvaa). Vaikka työttömyysaste putosi siis tammikuussa 0,4% viime vuotisesta, [8] on lähes mahdoton kuvitella, että tällä olisi ollut jotain tekemistä aktiivimallin kanssa muuta kuin mahdollisesti täysin kosmeettisessa muodossa.

Tähän voi tietenkin todeta, että koska NAIRU kuitenkin jossain pisteessä sijaitsee (piste on todennäköisesti alempana kuin OECD:n virallinen 7,4% Suomelle, mutta silti), niin olennaista on pyrkiä tekemään reformeja jo ennen tämän pisteen saavuttamista, vaikka näillä toimilla ei siis tämän hetkiseen kehitykseen juuri olisikaan vaikutusta. Mahdollisesti, mutta ei aktiivimallin kaltaisia reformeja, joita ohjaavat virheelliset olettamukset. Kuten Tampereen Yliopiston taloustieteen professori Matti Tuomala osoittaa viittaamalla useaan tuoreeseen asiasta tehtyyn tutkimukseen, ajan mukana korvausta laskevat työttömyysturvamallit eivät ole juuri koskaan optimaalisia ratkaisuja johtuen mm. siitä, että työttömäksi joutuneilla on usein vahvasti yliarvioitu käsitys uudelleen työllistymisen helppoudesta (minkä seurauksena korvauksen pitäminen alussa suurempana kuin lopussa on tehoton keino rohkaista etsimään työtä ahkerammin), nopeampi työllistyminen huonompiin työsuhteisiin tarkoittaa lyhyempiä työsuhteita (koska työntekijän sopivuus niihin on heikko, mikä puolestaan on huono asia myös työnantajalle) ja poistuma työttömyysturvajakson lopussa ei yleisesti näyttäisi olevan niinkään takaisin työhön, kuin yksinkertaisesti vain pois rekisteröidystä työttömyydestä (eli turvan lyhentämisellä ei siis olisi vaikutusta joka tapauksessa). Tietenkin jos tarkoitus on yksinkertaisesti vähentää valtion menoja ja rangaista työttömiä vähentämällä heidän kulutusmahdollisuuksiaan, niin se on kokonaan eri asia, mutta tähänkin on todettava, että ainakin Tuomalan aineiston perusteella työttömät tekevät jälkimmäistä jo nyt vähentämällä siis kulutustaan omaehtoisesti työttömyysjakson pitkittyessä. [9]

Tällä viimeisellä pointilla on itse asiassa kauas kantoisia seurauksia, koska makrotaloudellisesta näkökulmasta tarjontapuolen reformeilla (kuten esim. pyrkimyksillä paikalliseen sopimiseen, halulla työllistää pitkäaikaistyöttömiä pienemmällä palkalla, indeksijäädytyksillä, jne.) on muitakin vaikutuksia kuin työvoiman tarjonnan lisääminen - ne vähentävät työntekijöiden neuvotteluvoimaa, mikä tarkoittaa pienempiä palkkoja ja todennäköisesti myös kasvavia tuloeroja, mitkä puolestaan vähentävät kysyntää entisestään taloudessa. Hallituksen aikaisempien toimien kohdalla pointti tuloeroista ei ole edes kyseenalainen, kuten Eduskunnan tietopalvelun oma laskelma osoittaa:

Lähde [10]

Kuten näkyy, alimman 40% tulot ovat tällä hallistuskaudella alentuneet ja alentuma on ollut erityisesti voimakasta alimman 10 % kohdalla. Tästä voi tietenkin moraalisesti tai ideologisesti olla ihan mitä mieltä tahansa (hyvä asia, huono asia, jotain siltä väliltä), mutta pidempiaikaisen talouskehityksen trendille sillä on konkreettisia seurauksia, mistä pääsemmekin sekulaariin stagnaatioon. Sekulaari stagnaatio tarkoittaa tilannetta, jossa kansantaloudet ovat käytännössä pysyvästi kykenemättömiä luomaan riittävästi kysyntää nousun ylläpitämiseksi kuplien ulkopuolella. Ongelma tulojen kasvun ohjaamisessa yhteiskunnan yläpäähän on siinä, että varakkaammat kuluttavat pienemmän prosentin ansioistaan kuin vähemmän varakkaat, mikä ruokkii pysyvästi riittämättömän kysynnän ongelmaa. Tämän takia esim. Euroopassa ja Yhdysvalloissa kelluu jättimäisiä pääomia, jotka ohjautuvat joko veroparatiiseihin tai arvopaperikeinotteluun (esim. yritysten omien osakkeiden takaisinostoon osakkeen arvon nostamiseksi keinotekoisesti) eivätkä tuottaviin investointeihin, koska näiden tuottavien investointien palveluille tai tuotteille ei siis ole riittävästi kysyntää.

Näin siis kysyntäpuolen näkökulmasta. Tarjontapuolella tuloerot eivät ole ongelma, koska vaurauden ohjaaminen yhteiskunnan huipulle johtaa sen valumiseen sieltä kaikille muillekin (trickle-down economics) ja työnantajien toimittaman palkkauksen määrittää työvoiman tarjonnan määrä, ei tuotettujen palveluiden tai tuotteiden kysyntä. Henkilökohtaisesti katson nämä (ja useat muutkin) tarjontapuolen uusliberaalien premissit vähintäänkin kyseenalaisiksi, mutta vakavamielisille ihmisille olennaisempaa kuin mikään teoreettinen lähtökohta on tietenkin mitä tapahtuu, kun teoriaa sovelletaan käytännössä. Koska tarjontapuolen näkemykset ovat viimeiset 30-40 vuotta olleet hegemonisessa asemassa sekä meillä että maailmalla, voimme onneksemme tarkistaa näiden ajatusten konkreettisen menestyksen empiirisestä datasta. Seuraavassa kaaviossa näkyy globaalin BKT:n kasvun keskiarvo vuosikymmenittäin 1960-luvulta eteenpäin:

Lähde[11]

Kuten näkyy, siirtyminen tarjontapuolen oppeihin 1980-luvulla näyttää korreloivan suoraan matalammalle kasvu-uralle jumiutumiseen. Tarkastelkaamme silti seuraavaksi Suomea - ehkä tarjontapuolella on täällä mennyt paremmin. Vertaaminen Suomeen on erityisen mielenkiintoista sikäli, että toisin kuin esim. Yhdysvalloissa, Britanniassa ja suuressa osassa kolmatta maailmaa missä siirtymä tarjontapuolen oppeihin ja uusliberalismiin tapahtui 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa, niin Suomessa se alkoi tapahtua toden teolla vasta 1980-luvun puolivälissä (erityisesti pankkisäätelyn purkamisena), minkä olettaisi näkyvän datassa:

Lähde [12]

Ja näkyyhän se; vajaa vuosikymmen myöhemmin tapahtunut siirtymä näyttäisi myös korreloivan myöhempään siirtymiseen matalammalle kasvu-uralle. Korrelaatio ei tietenkään välttämättä tarkoita kausaatiota, mutta on erittäin vaikeaa nähdä, kuinka sääntelyn purkamisesta seuranneet romahdukset ja kysyntää laskeva vaurauden ohjaaminen yhteiskunnan huipulle (Suomessakin top 1 % otti massiivisen irtioton kaikista muista vuonna 1993 tehdyn veroreformin myötä, jonka seurauksena ansiotuloja ja pääomatuloja alettiin verottaa eri tavoilla) eivät olisi yhteydessä sattumoisin samaan aikaan ajoittuneeseen pysyvään kasvun hidastumiseen.

Mainittakoon vielä loppuun, että periaatteessa tällä ei itse asiassa ole juuri tekemistä markkinoiden kanssa ja että ihmiset, jotka sanovat kannattavansa vapaita markkinoita interventionismin sijaan (esim. Elina Lepomäeltä [13] ja muilta Kokoomuksen edustajilta vastaavia lausahduksia tulee jatkuvasti), eivät tarkoita sanomisillaan yhtään mitään. Jaa, miten niin? Koska missä tahansa markkinat operoivat, ne operoivat siellä joidenkin sääntöjen perusteella - ilman sääntöjä ei ole markkinoita, vaan pelkästään kaaosta. Kunhan ymmärtää tämän, ymmärtää myös, että kaikki keskustelu markkinoista on itse asiassa keskustelua näistä säännöistä. Esim. ammattiliittojen heikentäminen ja siirtyminen paikalliseen sopimiseen ei ole valtion pysyttelemistä poissa työmarkkinoilta, vaan yksinkertaisesti sääntöjen muutos yhteen suuntaan, jonka seurauksena työvoiman neuvotteluvalta laskee ja sitä kautta myös tulot ja sitä kautta kysyntä. Tasapainotetun budjetin ja leikkausten vaatiminen taantumassa eivät myöskään ole valtion pysyttelemistä poissa markkinoilta, vaan jälleen yksinkertaisesti poliittinen päätös kysynnän laskemista täysin väärässä tilanteessa, mikä puolestaan johtaa odotettavasti irtisanomisiin ja työttömyyteen. Sen teeskenteleminen, että nämä ovat markkinafunktioita, eivätkä poliittisia päätöksiä, joilla on täysin ennustettavia seurauksia ei muuta näitä seurauksia yhtään miksikään ja viimeinen paikka ihmisille, jotka eivät näin yksinkertaisia asioita ymmärrä on Eduskunta. Jos siis haluamme virittää markkinoiden säännöt niin, että ne ohjaavat kasvavassa määrin tuloja yhteiskunnan huipulle ja aiheuttavat aika ajoin hallitsemattomia romahduksia, niin mikäpä siinä sitten. Henkilökohtaisesti katsoisin tämän olevan erittäin huono idea, mutta jos haluamme tarrautua siihen kaikesta huolimatta, niin minimissään voisimme edes lopettaa teeskentelyn siitä, että tämän tekivät markkinat, eivätkä poliittiset päätökset niiden säännöistä.

---

[1] https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005599018.html

[2] https://www.verkkouutiset.fi/petteri-orpo-lakkoilun-pelisaantoja-uudistettava-vastuu-tyomarkkinajarjestoilla/

[3] https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005558446.html

[4] https://www.talouselama.fi/uutiset/tyoministeri-haluaa-saataa-pysyvaksi-kokeilun-jonka-avulla-tyottomyysrahoja-on-voitu-muuttaa-palkkatueksi-tai-starttirahaksi/77979ce9-e02b-3a74-a781-3c4857f52258

[5] http://www.iltalehti.fi/talous/201802222200763810_ta.shtml

[6] https://yle.fi/uutiset/3-10077205

[7} https://fi.tradingeconomics.com/finland/inflation-cpi

[8] http://www.findikaattori.fi/fi/34

[9] http://alusta.uta.fi/artikkelit/2018/02/01/aktiivimallin-puolustajien-pitaeisi-paeivittaeae-taloustieteen-tietaemystaeaen.html

[10] https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229235-eduskunnan-tietopalvelun-kuva-nain-sipilan-hallitus-kasvattaa-tuloeroja-pienituloisia

[11] https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.KD.ZG?cid=GPD_30

[12] https://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.KD.ZG?cid=GPD_30&locations=FI

[13] Esim. https://www.verkkouutiset.fi/elina-lepomaki-annetaan-tuloerojen-kasvaa-itsestaan-20614/

Lakko, kustannukset ja velkahysteria

Viime perjantain lakko tuli ja meni ja Suomi löytyy kaikkien yllätykseksi edelleen maailmankartalta. Varsinaiset kustannusarviot tästä yhden päivän odotetusta maailmanlopusta vaihtelevat tällä hetkellä SAK:n 18 miljoonasta eurosta EK:n 120 miljoonaan. Laskelmien ero tulee siitä, että EK:n käsityksessä menetettyä tuotantoa ei voida kuroa umpeen teettämällä lakon jälkeisellä viikolla ylitöitä, kun taas SAK:n laskelmissa tämä on mahdollista. [1] Siinä missä EK:n laskelma perustuu siis lakkopäivän tuotannon menettämiseen pysyvästi, niin SAK:n vastaava puolestaan pohjaa tuotannon umpeen kuromisen ylityökorvauksiin ja jos jälkimmäinen on totta (tuotanto voidaan kokonaan kuroa umpeen), niin itse asiassa lakolla ei ole mitään vaikutusta Suomen BKT:en ja yritysten voitostaan menettämät 18 miljoonaa näkyvät yksinkertaisesti lisäansioina työntekijöiden tilipussissa. [2] Kumpikaan näistä laskelmista on tuskin täsmälleen totta, mutta vaikka hyväksyisimmekin EK:n laskelman sellaisenaan (mikä on hyvin kyseenalainen lähtökohta), on 120 miljoonan menetys yrityksille vain kertaluontoinen ja alle 0,1 % tuotannon arvosta - hädin tuskin siis ennustettu maailmanloppu ja huomattavasti pienempi prosentti verrattuna monilta työttömiltä aktiivimallin mukana pysyvästi vaadittuun 4,65 % menetykseen, jota samalla kuitenkin yleisesti vähätellään. Erinomaisen esimerkin tästä selektiivisestä huolenkannosta antaa professori Pekka Mattila Apun blogissaan, jossa hän ensin ilmoittaa lakon edustavan SAK:n kuolemanviettiä ja haittaavan koko yhteiskuntaa, mutta perään toteaa, että aktiivimallin heikennys työttömyysturvaan on marginaalinen. [3] Samaan aikaan kokoomuslaiset Ben Zyskowicz [4] ja Susanna Koski [5] sekä Elinkeinoelämän valtuuskunta (Eva) asiasta raportin kirjoittaneen professori Seppo Koskisen suulla [6] tietenkin menevät vielä pidemmälle ja vaativat itse asiassa koko poliittisten lakkojen kieltämistä. Toisaalla taas iltapäivälehdet revittelevät lapsilla, jotka eivät pääse kouluun ja vanhemmilla, jotka eivät pääse töihin. Ja niin edelleen. Normaaliin tapaan edes pieni vastarinnan pilke herättää hysteerisen pakokauhun siitä, kuinka maailma loppuu, jos kaikkiin ylhäältä saneltuihin ehtoihin ei suostuta mukisematta.

Kustannuksista puhuen onkin mielenkiintoista huomioida, että sen kummemmin Mattila, Zyskowicz, Koski, Eva tai iltapäivälehdetkään eivät ole osoittaneet suurempaa kiinnostusta niihin kymmeniin miljardeihin euroihin, jotka ovat kiistatta valuneet viemäriin kiristävästä talouspolitiikasta seuranneen menetetyn kasvun muodossa. Päinvastoin - mainitut tahot ovat pääasiassa olleet etulinjassa vaatimassa tätä politiikkaa ja lietsomassa sitä tukevaa velkapaniikkia. Esimerkkejä jälkimmäisestä ei tarvitse vuoden alustakaan kauaa etsiä: sekä valtiovarainministeri Orpo (kok) että sinisten puheenjohtaja Terho ymmärsivät muistuttaa presidentti Niinistön puhetta kommentoidessaan, että Suomi velkaantuu yhä, asia ei muutu itsekseen, ja koron nousua tulee pelätä löysät housussa [7]; Helsingin Sanomissa professori Vesa Puttonen kirjoittaa, että jos talouskasvu ei pysyvästi kiihdy, on hyvinvointivaltion karsiminen ainoa keino julkisen velan kasvun estämiseksi [8]; Susanna Koski puolustaa aktiivimallia, paikallista sopimista ja muita rakenneuudistuksia, koska valtio ottaa edelleen velkaa, eikä budjetti ole tasapainossa [9]; ja niin edelleen. Mahdollisesti parhaan riman alituksen antaa Juhana Vartiainen (kok) kommentoidessaan Jouni Tillin kritiikkiä uusliberalismista toteamalla että hänellä (Vartiaisella) velkaantumiseen ei liity mitään moraalipaniikkia, mutta että Kreikka ja Zimbabwe osoittavat ylivelkaantumisen vaarat. [10] Niinpä niin. Mitään moraalipaniikkia ei lietsota, mutta sattumalta mainitaan kaksi huonossa jamassa olevaa valtiota, joilla ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa ja joiden tilaan Suomen on lähes mahdotonta päätyä.

Viime kerralla esitin oman vaihtoehtoisen makrotason näkemykseni, jossa työttömyyteen suhtauduttaisiin tuotantokuilun sulkemisen kautta, eikä työn tarjonnan lisäämisen kautta. Esitin myös, että vallitsevassa ilmapiirissä tämän näkemyksen velkaantumiseen liittyvistä aspekteista on mahdoton keskustella julkisuudessa rationaalisesti johtuen asian ympärillä pyörivästä hysteriasta. Velkahysteria on poliittisesti sikäli ymmärrettävää, että velkaan on helppo liittää houkutteleva moraalitarina (säästäminen hyvä, velkaantuminen paha), mutta niille, jotka haluavat käsitellä velkaa sinä mitä se on (työkalu talouspolitiikassa) ja puhua velan kustannuksista vakavasti, asia näyttää hieman erilaiselta. Jos velan ottoa haluaa rationaalisesti kritisoida (hysteerisen kirkumisen sijasta siis), sen voi tehdä kahdesta suunnasta. Ensin on ns. syrjäytymisvaikutus (crowding out). Tässä tapauksessa valtion toimittama kulutus nostaa korkoja yleisesti (johtuen siis kasvaneesta kilpailusta lainarahasta, jonka määrä on rajallinen), mikä vähentää yksityisen sektorin halua/mahdollisuutta investoida, mikä puolestaan tarkoittaa vähemmän tuotantoa, vaurautta, veroja, jne. Nykytilanteessa tässä argumentissa ei tietenkään ole mitään tolkkua, koska korot ovat historiallisen matalalla, eivätkä ole nousemassa merkittävästi vielä pitkään aikaan, vaikka Euroopan Keskuspankki ensi vuonna niitä alkaisikin nostaa. Toiseksi voidaan sanoa, että velanotto asettaa taakan valtion taloudelle kasvavien korkomenojen muodossa. Tätä argumenttia voidaan tarkastella näiden menojen kehitystä vilkaisemalla:

Lähde [11]

Kuten näkyy, korkokulut olivat vuosituhannen vaihteessa huomattavasti suuremmat, kuin mitä ne ovat nykyään (korkokustannusten suhde BKT:en oli vuonna 2016 itse asiassa alle 1 %), ja koska ne eivät ajaneet Suomea vararikkoon silloinkaan, niin eivät ne tee sitä nytkään.

Edellä esitetyn pohjalta voidaan siis ensinnäkin todeta, että kansantalouden kannalta velka itsessään ei ole ongelma, vaan siitä mahdollisesti aiheutuvat kustannukset, eli korot. Orpolle ja muille, jotka kauhuissaan odottavat koron nousua voin todeta, että EKP ei nosta korkoja huvikseen tai sattumanvaraisesti, vaan korkojen noston tarkoitus on estää talouden ylikuumenemista, eli sitä tulee tapahtumaan vain silloin kun Euroopan valtioiden taloudet ovat myös paremmassa kuosissa maksaa näitä korkoja - tämä koskee siis myös Suomea ja johtuen ulkomaankaupan painotteisuudesta EU-alueelle, on mahdotonta kuvitella tilannetta, jossa Suomi olisi taantumassa samaan aikaan, kun koko muu Eurooppa on noususuhdanteessa. Professori Puttoselle ilmoitettakoon, että velkaa voidaan nimenomaisesti käyttää siihen talouskasvun kiihdyttämiseen, josta hän on niin kovin huolissaan. Rahoituksen professorina hänen luulisisi tämän ymmärtävän, sillä se on mitä menestyksekkäät yritykset tekevät joka päivä - ne arvioivat investointien mielekkyyttä odotettujen tuottojen perusteella ja jos tuottavaan investointiin tarvitaan velkarahoitusta ja tuotto ylittää riittävästi velan synnyttämät kustannukset, niin silloin sitä otetaan. Susanna Kosken huoli budjetin tasapainottamisesta puolestaan on yksinkertaisesti ilmoitus siitä, että jos hän saisi päättää, niin talouspolitiikkaa pyöritettäisiin irrationaalisuuden pohjalta. Miksikö? Koska talouden tila ei ole vakaa - joskus ollaan ylämäessä, joskus alamäessä, joskus pohjalla, joskus huipulla. Tämä tarkoittaa, että talouden hoidon sitominen johonkin ennalta valittuun mielivaltaiseen lukuun (oli se sitten -4 %, + 12 % tai 0 %) merkitsee sitä, että muuttuviin tilanteisiin ei reagoida tilanteen tarpeiden mukaan, vaan tämän mielivaltaisen luvun perusteella, mikä on resepti katastrofille. Vartiaiselle taas ei voi juuri muuta todeta, kuin että Suomesta ei ole tulossa Zimbabwea. Piste. 

Kokoomus ja kirjoituksessa mainitun tyyppiset uusliberalismia edustavat professorit ovat olleet etunenässä puolustamassa leikkauspolitiikkaa ja heidän pääargumenttinaan on yleensä toiminut vetoaminen velkaantumiseen ja sen vaaroihin, mutta kuten edellä on esitetty, nämä argumentit pohjaavat pääasiassa näennäisrationaaliseen retoriikkaan ja reaaliset argumentit korkokustannuksista eivät ole nykytilanteessa päteviä. Ei siinä, että Suomen kannattaisi tällä hetkellä erityisesti lisätä velanottoaan, mutta koska tuotantokuilu on edelleen negatiivinen varovainen kaasun painaminen ei olisi pahitteeksi ihan jo pelkästään työmarkkinoiden saattamiseksi kireämmäksi, mikä kannustaisi yrityksiä investoimaan ja mekanisoimaan. Tämän tapahtumista emme voi tietenkään varmuudella tietää, mutta taloudellisen kuripolitiikan seuraukset sen sijaan tiedämme liiankin hyvin: Suomen talous on ollut OECD:n mukaan joka vuosi talousromahduksen jälkeen potentiaalinsa alapuolella johtuen riittämättömästä kysynnästä. [12] Tämä on maksanut kansalaisille ja valtiolle kymmeniä miljardeja menetetyssä kasvussa sekä syrjäännyttänyt lukemattomia ihmisiä, jotka ovat joutuneet työttömäksi harjoitetun politiikan seurauksena - näiden päätösten jälkeensä jättämiä tuhoja tulemme korjaamaan hamaan tulevaisuuteen. Nyt tämän katastrofaalisen linjan edustajat ovat siis yhtäkkiä paniikinomaisesti huolissaan yhden päivän lakon kustannuksista. Mitä tähän voi enää edes sanoa? Nämä eivät ole vakavasti otettavia ihmisiä.

---

[1] http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ek-laski-lakon-hinnaksi-120-miljoonaa-euroa-sak-18-miljoonaa/783764/

[2] https://www.sak.fi/aineistot/blogi/ek-paisuttelee-lakkomenetyksia-sakn-laskukaavalla-menetys-lahes-7-kertaa-pienempi

[3] http://blogit.apu.fi/pekkamattila/itsetuhoisten-lakko/

[4] https://www.verkkouutiset.fi/ben-zyskowicz-miten-ay-liikkeella-voi-olla-ulkoparlamentaarinen-veto-oikeus/

[5] https://demokraatti.fi/kokoomuspoliitikko-kieltaisi-poliittiset-lakot-tyottomat-valjastettiin-ay-liikkeen-keppihevoseksi/

[6] https://yle.fi/uutiset/3-10052892

[7] https://yle.fi/uutiset/3-10061583

[8] https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005529779.html

[9] http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/vieraskolumnit/artikkeli-1.220048

[10] http://politiikasta.fi/oleskeluyhteiskunnasta-tyoyhteiskuntaan-aktiivimalli-uusliberaalina-vallankayttona/

[11] http://www.valtionvelka.fi/fi-FI/Tilastot/Riskienhallinta/Budjettitalouden_korkokulut

[12] http://stats.oecd.org/Index.aspx?QueryId=51655#

Aktiivimalli ja tuotantokuilu

Työttömyysturvan aktiivimallin laaja vastustus kansalaisten keskuudessa (asiaan liittyvän kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa täällä) on onnistunut aktivoimaan ainakin kaikki kynnelle kykenevät hallituspolitiikan puolustajat, vaikka heidän keskuudessaan tuntuu olevan suurta hämmennystä mallin sisällöstä. Ministeritasolla Kai Mykkänen (kok) kerkesi jo ilmoittamaan, että aktiivimallin ehtojen täyttämiseen riittää myös palkaton 18 tunnin työkokeilu esimerkiksi yhdistyksessä, säätiössä tai osuuskunnassa. Kuitenkin laki aktiivimallista toteaa, että tehdyn työn palkan on oltava työehtosopimuksen mukainen tai jos alalla ei ole työehtosopimusta, kokoaikatyön palkan olisi oltava vähintään 1 187 euroa kuukaudessa. Toisin kuin ministeri luulee, palkkarajan alittava tai ilmainen työ eivät siis kelpaa. Samoin elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) lupasi, että sanktioita ei tule, jos aktiivisesti hakee töitä. Laki on kuitenkin kiinnostunut vain lopputuloksesta (saako töitä vai ei), eikä ota mitään kantaa siihen, kuinka aktiivisesti niitä on haettu. [1] Jälleen toisin kuin ministeri luulee, laki tulee siis rankaisemaan myös aktiivisia työnhakijoita, koska työpaikkoja tai vaadittavia koulutuspaikkoja ei ole kaikille. 

Tietämättömyys itse säädetyn lain sisällöstä ei tietenkään ole hallituksen ainoa ongelma ja sivuhuomautuksena mainittakoon, että ajoittain pyöritään jo farssin tienoilla, kun ensin Mykkänen patistaa maaseudun työttömiä muuttamaan kaupunkeihin [2] ja parin päivän jälkeen Juhana Vartianen (kok) puolestaan hätyyttelee kaupunkien työttömiä maaseudulle [3]. Vartiainen ja Perussuomalaisten Tom Packalen [4] myös vaativat työttömiä siirtymään sankoin joukoin puhelinmyyjiksi (missä provisiopalkka saattaa helposti asettua ongelmaksi edellä mainitun palkkarajan alituksen suhteen), eli nimenomaan niihin matalan tuottavuuden työpaikkoihin, joista marraskuussa kirjoitin ja joista poispäin voimakkaammin täystyöllisyyteen tähtäävällä talouspolitiikalla voitaisiin halutessa siirtyä. Vartiainen ja hänen puolustajansa myös jatkavat tuttua sotaansa terminologiaa vastaan ja perustelevat aktiivimallia sillä, että lähestymme rakenteellisen työttömyyden rajaa (NAIRU). Tarkemman selostuksen voi lukea marraskuun kirjoituksestani, mutta koska NAIRU nimenomaan tarkoittaa sitä pistettä työttömyydessä, jonka alle ei oletetusti voida mennä ruokkimatta kiihtyvää inflaatiota, voidaan väitteet pisteen lähestymisestä tarkastaa viime vuoden inflaatiosta:

Koska inflaatio on edelleen kaukana EKP:n 2 % tavoitteesta ja trendi itse asiassa alaspäin, ovat väitteet NAIRUn lähestymisestä auttamatta roskaa. Tämä ei siis ole minun mielipiteeni, vaan määritelmällinen kysymys - koska inflaatio ei kasva, emme yksinkertaisesti voi olla siinä työllisyyden pisteessä, jossa se kasvaa.

Kaikki tämä sanottuna, koska esimerkiksi Mykkäsen ja Kokoomuksen ohjelmapäällikön Antti Vesalan [5] esittämä vaatimus kriitikoille aktiivimallille vaihtoehtoisista toimista työllisyyden kasvattamiseksi ei ole millään lailla kohtuuton, niin tässä tulee varsin vaatimaton ja yksinkertainen ehdotus makrotasolla - keskitytään tuotantokuilun sulkemiseen, eikä työvoiman tarjonnan lisäämiseen. Tuotantokuilu tarkoittaa reaalisen BKT:n erotusta kansantalouden potentiaaliseen bruttokansantuotteeseen, eli siihen BKT:n tasoon, joka saavutettaisiin, jos kansantalouden kapasiteetti olisi täyskäytössä. Negatiivinen luku tarkoittaa vajaa käyttöä ja OECD:n tilastoista [6] voimme nähdä, että Suomen tuotantokuilu on ollut miinusmerkkinen joka vuosi talousromahduksen jälkeen, eli potentiaalisen tuotannon alapuolella. Tämä kertoo myös meille varsin kiistattomasti talouden ongelmien olennaisimman lähteen - riittämätön kysyntä, mikä on siis pitänyt kapasiteetin vajaa käytössä, mikä puolestaan on tarkoittanut rahan kaatamista viemäriin menetetyn kasvun seurauksena.

Suomessa tähän ongelmaan on suhtauduttu nimenomaan viennin kautta (vaikka tässäkin suhteessa tarjontapuolen kilpailukykykonseptin kautta, ei kysynnän riittämättömyytenä ulkomailla), mutta tällöin unohtuu, että suurin osa taloudellisesta toiminnasta on kuitenkin kotimaista, ja että kotimainen kysyntä on viime vuosina ollut Suomessa hieman yli 70 prosenttia kokonaiskysynnästä. Koska vertaaminen Ruotsiin on muodikasta, niin tehdäänpä se tässäkin tapauksessa:

Lähde [7]

Kuten näkyy, siinä missä Ruotsissa on stimuloitu kotimaista kysyntää, täällä taas on tehty päinvastoin ja seuraukset ovat jälleen olleet sen mukaisia. Joku saattaisi vetää tästä joitain johtopäätöksiä valitun kurssin viisaudesta, mutta jos vertaaminen Ruotsiin onkin muodikasta, niin vielä muodikkaampaa on tehdä vertaus, huomata että se ei tue tarjontapuolen oppeja, jättää tämä sivuseikka huomioimatta ja ilmoittaa että todistus tarjontapuolen näkemyksille on löytynyt. Tämän jälkeen sitten markkinakultisteja marssitetaan median eteen pirskottelemaan vuohen verta temppelin nurkkiin ja lukemaan teelehdistä, mitä jumalan lepyttäminen seuraavaksi vaatii.

Hieman vakavammin asioihin suhtautuvat henkilöt saattavat huomauttaa, että OECD:n ennuste Suomen tuotantokuilusta on tälle vuodelle enää hieman negatiivinen (-0, 235 % kun taas 2017 se oli -1,742 %), ja että plussan puolelle siirtyminen luo inflaatiopaineita. Tämä on tietenkin periaatteessa totta, mutta kuten aikaisemmin totesin, inflaatio on edelleen erittäin kaukana tavoitteesta, joten asia ei ole todellinen ongelma. Tuotantokuilun siirtäminen positiiviseksi (kysyntä ylittää tarjonnan) ja sen pitäminen siellä on myös itse asiassa hyödyllistä, koska se kannustaa yrityksiä laajentamaan kapasiteettia (investoimaan) ja kasvattamaan tuottavuutta (mekanisoimaan) - molemmat näistä tekijöistä ovat kansantalouden kannalta huomattavasti olennaisempia seikkoja, kuin ihmisten usuttaminen häiritsemään muita kansalaisia puhelinmarkkinoinnilla. Se, mihin valtion rahoja sitten pitäisi tarkalleen ottaen ohjata, on kokonaan toinen kysymys ja legitiimi puheenaihe, mutta esim. suuremmalla panostuksella liikenneväylien kunnostukseen valtio säästäisi pitkässä juoksussa (korjauskustannukset pahenevat vaurioiden syventyessä) ja sama pätee sekä yrityksiin että yksityishenkilöihin (nopeammat yhteydet, vähemmän vaurioita ja kulumista ajoneuvoille), mikä puolestaan tarkoitaisi, että käytännössä kaikki voittaisivat.

Loppuun on kuitenkin pakko mainita, että esitetty keskittyminen tuotantokuiluun vaihtoehtoisena lähestymistapana työttömyyden hoitamisessa on nykyisessä ilmapiirissä käytännön tasolla mahdotonta. Miksikö? Koska se tarkoittaisi asiaan puuttumista lainarahalla ja sekä Kokoomus että Sipilä-johtoinen Keskusta ovat erittäin tehokkaasti onnistuneet sabotoimaan mahdollisuudet rationaaliseen keskusteluun talouspolitiikasta ja velkakeskustelu muuttuu aina välittömästi hysteeriseksi huutamiseksi. Näin ollen, kun Mykkänen ja Vesala kysyvät vaihtoehtoisia toimia työttömyyden parantamiseen ja sitten valittavat, ettei vastapuolelta sellaisia löydy, niin mitä he oikeasti tarkoittavat on, että kyllä löytyy, mutta emme pidä niistä, joten niitä ei ole.

---

[1] https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005513911.html

[2] http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/mykkanen-lyttaa-aktiivimallin-vastustajat-jos-ei-kotiseudulta-loydy-mitaan-taytyy-lopulta-muuttaa/780415/

[3] http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.219281

[4] https://www.aamulehti.fi/uutiset/sinisten-matti-torvinen-ay-liike-ja-vasemmistopuolueet-masinoivat-tyottomien-sahkopostitulvan-200637007/?ref=rns_fb

[5] https://yle.fi/uutiset/3-9997836

[6] http://stats.oecd.org/Index.aspx?QueryId=51655#

[7] http://www.labour.fi/ty/tylehti/ty/ty22016/ty22016pdf/ty22016TanninenTuomala.pdf

Halpatyövoima

Kuten viime kerralla ohimennen mainitsin, niin koska talouspolitiikan ohjenuoraksi Suomessa on valittu tarjontapuolen talousopit, niin leikkaukset ja vastikkeellisuus tulevat todennäköisesti olemaan päivän sana työllisyyspolitiikassa hamaan tulevaisuuteen. Eduskunnan käsittelyssä oleva työttömyysturvan aktiivimalli tarjoaa kumpaakin: aktiivimallin mukaan työttömyysetuus maksettaisiin 65 työttömyysetuuden maksupäivältä 4,65 prosentilla alennettuna, jos henkilö ei ole 65 edeltävän työttömyysetuuden maksupäivän aikana osoittanut aktiivisuutta. Aktiivisuutta voi osoittaa olemalla työssä yhteen työssäoloehtoa kerryttävään kalenteriviikkoon vaadittava työaika tai ansaita yritystoiminnasta vastaava tulo tai olla viisi päivää työllistymistä edistävässä palvelussa mainitun 65 päivän aikana. [1] Eli jos haluaa saada työttömyysetuutta, on tehtävä sen eteen tehtävä töitä, eikä näillä töillä ole siis alun perinkään tarkoitus tulla toimeen. Koska työllistymistä edistävä palvelu on usein 9 euron päiväpalkalla tehtävää "kuntouttavaa työtoimintaa", tarkoittavat nämä seikat siis yhdessä kasvavia halpatyömarkkinoita.

Edellä esitetty ei ikävä kyllä ole myöskään pelkkä hypoteesi, sillä esimerkiksi työministeri Jari Lindström (sin) myönsi jo julkisesti, että halpatyömarkkinoita nimenomaan ollaan luomassa ja oppositiostakin ainakin myös Vihreiden Antero Vartian mielestä on vaarallista ajatella, että palkalla pitäisi tulla toimeen. [2] Työnantajien piirissä on jo pitkään tietenkin haaveiltu vastaavista muutoksista ja esim. Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta kokee "valtavasti viehätystä ja tarvetta siirtyä saksalaistyyppiseen malliin", jossa siis on pysyvästi luotu halpatyömarkkinat heikentämällä yleissitovuutta, tiukentamalla oikeutta työttömyysturvaan, leikkaamalla ansiosidonnaisen kestoa ja tasoa jne. Sitä, että halpatyömarkkinat Saksassa ovat osoittautuneet köyhyysloukuksi (ja todennäköisesti tekevät siis saman täällä), ei ilmeisesti normaalin sanahelinän ulkopuolella koeta ongelmalliseksi. [3]

Kaikki tämä on siis moraalisesti vähintäänkin kyseenalaista, mutta miltä näyttää taloudellinen puoli, johon yleensä jonkin sortin välttämättömyysargumenteilla vedotaan? Vastatakseen tähän on ensiksi otettava esille asia, jota mediassa käsitellään aivan liian harvoin, eli työn tuottavuuden kehitys, jonka suhde bruttokansantuotteeseen on siis kaksisuuntainen - BKT:n kasvu yleensä ruokkii tuottavuuden kasvua ja toisinpäin. Alla kuvio työn tuottavuuden kehityksestä Suomessa (kuvio on saman suuntainen käytännössä kaikissa länsimaissa):

Lähde [4]

Kuviosta voimme siis nähdä, että kiristyspolitiikan seurauksena myös tuottavuuden kasvu on jumiutunut epänormaalin mataliin lukuihin pitkäksi aikaa. Työn tuottavuuden kasvu määräytyy lähes kokonaan mekanisaatiosta, jota myös digitalisaatioksi nykyään kutsutaan. Näin esimerkiksi kun 1950- ja 1960-luvuilla maaseudulla siirryttiin traktoreihin, puimureihin ja muihin vastaaviin koneisiin, nousi työntuottavuus selkeästi, koska yksi henkilö pystyi nyt tekemään työt, johon aiemmin tarvittiin monia. Tämä tietenkin teki monista työttömiä, mutta se ei ollut ylitse pääsemätön ongelma, koska Suomen valtio (kuten kaikki länsimaat) pyöritti täystyöllisyyteen tähtäävää kysyntäpuolen talouspolitiikkaa, minkä seurauksena maaseudun työttömät saivat töitä tehtaista, rakennustyömailta, jne. 

Ensimmäinen pointti tässä on siis, että paljon puhuttuja työntappajarobotteja ei ainakaan empiirisestä aineistosta löydy, koska numerot puhuvat itse asiassa epänormaalin hitaasta mekanisaatiosta, mistä voimme päätellä, että työttömyyden syy ei ole ollut teknologinen kehitys, vaan tietoisesti harjoitettu politiikka. Tämä asettaa myös kyseenalaiseksi Etlan Malirannan ja muiden vastaavien tahojen väitökset siitä, että muutosta Saksan suuntaan pakottaa "teknologinen murros". Koska merkkejä teknologisesta murroksesta tai työntappajaroboteista ei ainakaan datasta löydy, niin voi epäillä löytyykö niitä mistään muualta kuin ideologisista fantasioista ja poliittisesti tarkoituksenmukaisesta retoriikasta. Tämä on toki uusliberaali normi - empiria joutaa roskiin abstraktien mallien ja ideologisen vakaumuksen tieltä. 

Toinen pointti liittyy varsinaisesti halpatyövoimaan. Halpatyömarkkinoiden ja laajan työvoimareservin ylläpitäminen (johon työntarjontaa lisäävät "reformit" tähtäävät) ehkäisevät tuottavuuden kasvua ja investointeja, koska työnantajilla on kannustin käyttää halpaan työvoimaan perustuvia työvoimaintensiivisiä metodeja mekanisaatioon investoimisen sijaan, mikä siis osaltaan jarruttaa BKT:n kasvua pitkällä tähtäimellä. Voimakkaammin täystyöllisyyteen tähtäävä politiikka paitsi antaa siis työntekijöille paremmat mahdollisuudet neuvotella korkeammasta palkasta, niin se myös kannustaa työnantajia mekanisaatioon, koska tiukempien työmarkkinoiden olosuhteissa halpatyövoimareserviä on vähemmän käytettävissä. Tämä tietenkin tarkoittaa, että tietyt matalan tuottavuuden työpaikat jäävät osittain täyttämättä (kuuluisat risusavotat, kivien lakaisut ja muut piikatyöt tai vaikkapa feissarit kadun kulmissa), mutta ainoastaan siksi, että niiden tekijöille tarjoutuu paremmat mahdollisuudet neuvotella itsensä paremmin maksaviin töihin, mikä on siis halpatyövoimamallin luoman köyhyysloukun vastakohta. Tämä ei myöskään ole pelkkä hypoteesi, sillä esim. Yhdysvalloissa työmarkkinoiden kiristyminen (työttömyysprosentti 4,1%) näyttäisi vieneen aikaisemmin aneemisen tuottavuuden kasvun vuoden kahdella viimeisellä neljänneksellä yli kolmeen prosenttiin, [5] kun taas päinvastaisesti esim. paikallisen sopimisen ja muiden työmarkkinoiden deregulaation positiivisista vaikutuksista ei edes IMF [6] (tai moni muukaan [7]) löydä reaalimaailmasta todistusaineistoa.

Työvoimareserviin liittyen voidaankin ottaa vielä esille yksi pointti, joka jäi tekemättä viime kertaisessa kirjoituksessa, eli että käytettävissä olevan työvoimareservin arvioinnissa ei tietenkään ole syytä jäädä ainoastaan varsinaiseen työttömyysprosenttiin, vaan mukaan tulee laskea myös alityöllistetyt ja piilotyöttömät. Tämän pohjalta tilanne näyttää seuraavalta:

Lähde [8]

Piilotyöttömillä tässä tarkoitetaan niitä, jotka haluaisivat tehdä työtä ja olisivat käytettävissä kahden viikon kuluessa, mutta eivät ole viimeisen neljän viikon aikana etsineet työtä. Alityölliset puolestaan ovat niitä, jotka ovat esim. osa-aikaisia, mutta haluaisivat tehdä enemmän työtä. Kun nämä ryhmät lasketaan yhteen, saadaan käytettävissä olevaksi työvoimareserviksi 13% työikäisistä, mikä jälleen näyttäisi viittaavan siihen, että työntarjonnan lisäämisen pitäminen prioriteettien eturivissä ei näytä perustellulta ja että työttömyyttä voidaan huoletta painaa huomattavasti alemmaksi ilman erityistä huolta inflaatiosta. Tämä siis tietenkin sillä oletuksella, että käynnissä olevien toimien tarkoitus on todella vaikuttaa positiivisesti talouteen tai ihmisten elämään, eikä pyrkiä luomaan työssä käyvien köyhien luokkaa, johon putoamisella myös oikeissa töissä käyviä voidaan kätevästi pelotella pysymään ruodussa.

---

[1] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3822805-syrjiva-ja-epatasa-arvoinen-tyottomien-keskusjarjesto-pitaa-aktiivimallia-leikkauksena

[2] https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ministeri-lindstrom-ennustaa-suomeen-halpatyomarkkinoita-ja-myontaa-tyottomien-aktiivimallin-saattavan-tarvita-korjauksia/6695858#gs.MgHMGVc

[3] https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/saksassa-osa-saa-niin-pienta-palkkaa-etta-silla-ei-tule-toimeen-ja-suomessa-haikaillaan-samaa/?shared=1764374-dddd2b90-999

[4] https://www.stat.fi/til/ttut/2016/ttut_2016_2017-11-30_tie_001_fi.html

[5] http://cepr.net/blogs/beat-the-press/higher-wages-can-boost-productivity-but-wages-are-already-growing

[6] https://www.socialeurope.eu/labour-market-deregulation-productivity-imf-finds-no-link

[7] Esim. https://papers.ssrn.com/sol3/papers.cfm?abstract_id=2206526; https://academic.oup.com/ser/article-abstract/11/4/739/1690275?redirectedFrom=fulltext

[8] http://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2017/11/29/niin-syva-on-kuin-pitkakin/