torstai 30. heinäkuuta 2020

Listat työllisyystoimista kertovat esittäjästä, eivät toimien vaikuttavuudesta


Yle on tehnyt pitkän jutun Kokoomuksen Elina Lepomäestä ilmoittaen, että tämä haluaa sekä perustilin että ansiosidonnaisen turvan kaikille ja kysyen jotta onko Lepomäki mahdollisesti "pohjimmiltaan demari". Jälkimmäisestä en tiedä, mutta haastattelu on fantastinen esimerkki sellaisen poliittisen jargonin tuottamisesta, missä puhutaan kyllä paljon muttei sanota juuri mitään ja substanssia etsivät joutuvat pääasiassa odottamaan viimeiseen osioon, jossa Lepomäki puhuu työllistymisen edellytysten parantamisesta todeten: ”Ei tämä ole rakettitiedettä. Kannustinloukuista ja muista on puhuttu. Listat työllistämistä edistävistä asioista ovat jo olemassa. Tärkein yksittäinen toimi olisi paikallisen sopimisen edistäminen. Vapaus ja valta pitäisi olla ihmisellä itsellään.” Koska yleissitovista työehtosopimuksista voi kyllä paikallisesti sopimalla poiketa ylöspäin paremman palkan/ehtojen suuntaan, tarkoittaa vapaus tässä vapautta saada aikaisempaa pienempää palkkaa. Kyseisen vapauden meriiteistä voi olla montaa mieltä, mutta asian selventäminen on aina hyödyllistä, sillä muuten jotkut saattavat luulla puhuttavan joistain muista vapauksista.

Mahdollisesti olennaisempaa ovat kuitenkin oletetusti toimiviksi tiedetyt työllisyyttä edistävät toimet yleensäkin, joiden listoja Lepomäkikin liimailee jokaiseen vastaan sattuvaan jääkaapinoveen ja tv-kameraan. Katsotaanpa mitä empiirinen maailma asiasta sanoo. Hollannissa pyöritettiin taannoin pari käytännön koetta asiasta, joista ensimmäinen liittyi vuonna 2015 maassa säädettyyn paikalliseen aktiivimalliin ja jonka loppuraportti julkaistiin viime marraskuussa. (van Echtelt et al., 2019) Toinen puolestaan liittyi perustulokokeiluun, jossa osallistujat oli jaettu neljään ryhmään: 1) vastikkeettoman perustulon saajat 2) tehostettujen työvoimapalvelujen saajat 3) ihmiset jotka saivat pitää suuremman määrän rahaa tukien lisäksi ansaitusta palkastaan 4) kontrolliryhmä. (Verlaat et al., 2020) Tiivistelmä perustulokokeilun tuloksista on, että parhaat tulokset saavutettiin lähestymistavoilla 1 ja 2 (lähestymistapa 2 oli itse asiassa ainoa, joka tuotti mitattavissa olevia positiivisia tuloksia pitkäaikaistyöttömille). Sen sijaan aktiivimallin kepit eivät toimineet juuri lainkaan lain tarkoittamalla tavalla eikä sen käytännöistä ole ollut suurimmalle osalle lain piiriin kuuluvista mitään hyötyä. Tiedän että Suomessa aktiivimallin ilmoitettiin luovan useita tuhansia työpaikkoja, mutta on olennaista ymmärtää, että nämä luvut (ja listat ns. tunnetusti tehoavista toimista yleensäkin) perustuvat simulaatiomalleihin, jotka puolestaan perustuvat mallin tekijöiden oletuksiin. Tämä ei tee malleista hyödyttömiä, mutta se tarkoittaa, että jos oletukset ovat virheellisiä, silloin tuppaa sitä olemaan kaikki mallista ulos tulevakin. Samoin luonnollisesti jos varsinainen empiirinen maailma näyttää päinvastaiseen suuntaan kuin malli, niin silloin roskiin tulisi lentää malli, ei empiirinen maailma – ennen vanhaan tätä kutsuttiin tieteelliseksi metodiksi. Nykyään se kuitenkin on yllättävän monelle rakettitiedettä.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Työmarkkinoiden kerrotaan jälleen olevan erittäin kireät


Etlan entinen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä peräänkuuluttaa rakenteellisia työllisyystoimia ja katsoo niihin kuuluvan olennaisesti myös ”työntekijöiden heikennyksiksi kokemia uudistuksia”, kuten ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston lyhennys tai tason lasku, todeten että ”on yksinkertaisesti epärealistista olettaa, että työllisyysastetta pystyttäisiin nostamaan julkista taloutta vahvistavalla tavalla ilman tämän tapaisia toimia”. Olennainen osa tätä ajatuksen juoksua on siis oletus, ettei Suomessa työllisyys voi parantua tietyn pisteen tuolle puolen, koska yhteiskunnalliset rakenteet tulevat vastaan ja Vihriälän kirjoituksia tarkemmin seuraavat saattavat muistaa hänen ilmoittaneen viime vuonna kyseisen pisteen nimenomaisesti tulleen vastaan (”työvoima on talouden nykyisten rakenteiden vallitessa suurin piirtein täyskäytössä eli työllisyyden kasvua rajoittaa pikemminkin tarjonta kuin kysyntä”). Samaa mieltä on esim. Valtiovarainministeriö, joka kesän talouskatsauksessaan arvioi Suomen tuotantokuiluksi viime vuonna +1,6%, mikä ei siis pelkästään tarkoittaisi täyskäyttöä, vaan työmarkkinoiden ylikuumenemista. Tämä sinällään näyttäisi puhuvan tarjontareformien tarpeellisuuden puolesta.

Ongelma tietenkin on, ettei mikään reaalitaloudessa tue näitä oletuksia ja asia näkyy helposti vertaamalla tämän syklin loppua sitä edeltävän syklin loppuun finanssikriisin edellä. Työmarkkinoiden kireyttä mittaa pohjainflaatio, joka siis käytännössä kuvaa palkkakilpailun aiheuttamaa hintojen nousua (eli markkinaehtoista työvoimapulaa). Vuoden 2008 joulukuussa pohjainflaatio oli 2,6%. Vuoden 2019 joulukuussa se oli 0,5%. Ensimmäisessä tapauksessa on mahdollista väittää työmarkkinoiden olevan kireät, jälkimmäisessä ei. Jostain syystä Vihriälä, VM ja monet muut näyttävät kuitenkin jääneen elämään ikuiseen vuosituhannen vaihteeseen ja huutelevat aikakoneestaan kyseenalaisia ohjeistuksia muille.

Mahdollisesti vielä omituisempaa on suositeltujen toimien oletetun tarpeellisuuden peruste, joka Vihriälän mukaan on ”julkisen talouden rahoitustasapainon parantaminen hyvinvointivaltion rahoituksen varmistamiseksi”. Hyvinvointivaltion pointti on taata kaikille kohtuullinen elanto, mihin kuuluu myös ajatus, ettei mitä tahansa työtä tarvitse ottaa vastaan mistä tahansa hinnasta. Tarjontapuolen reformien nimenomainen pointti puolestaan on tarjontaa lisäämällä vähentää työntekijöiden neuvotteluvoimaa, jotta näiden palkkavaatimukset eivät aiheuttaisi kasvavaa inflaatiota. Tarjontapuolen reformit tuppaavat siis puskemaan hyvinvointivaltiosta päinvastaiseen suuntaan ja ainoa tapa miten ensimmäisillä voi oletetusti pelastaa jälkimmäisen on käyttää logiikka, mikä sisältyy erään yhdysvaltalaisupseerin raportoituun lentävään lauseeseen Vietnamin sodan ajalta: ”Pelastaaksemme kylän, meidän täytyi ensin tuhota se.”


Jos asiaan haluaa historiallista perspektiiviä, niin kuten näkyy 1970- ja 1980-luvun jälkeen työmarkkinat eivät itse asiassa ole enää missään vaiheessa ole olleet kireät, ne vain ovat (tai eivät ole) sitä normaalin 2% inflaatiotavoitteen näkökulmasta. Joka tapauksessa tästäkään perspektiivistä kenelläkään ei ole mitään meriittejä väittää työmarkkinoiden olleen missään vaiheessa kireät vuodesta 2012 eteenpäin.


keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Juhana Vartiainen kertoo Suomen muuttuvan Italiaksi


Juhana Vartiainen seisoo jälleen suurten kysymysten äärellä pohdiskellen jotta ”Onko meistä pikkuhiljaa tulossa Pohjolan Italia?” Tarkimmat saattavat muistaa, että aikaisemmin hän on arvuutellut Suomen mahdollisella muuttumisella paitsi Kreikaksi niin myös ehkä jopa Zimbabweksi. Jännittäjille voin kertoa jo etukäteen, että vastaus kaikkiin näihin pohdintoihin mahdollisista muutoksista on ”ei”, mutta katsotaanpa lyhyesti Vartiaisen logiikkaa Italia-kysymyksessä. Hänen peruspointtinsa on siis, että jo ennen koronakriisiä Suomen valtion velkaantuminen oli (erityisesti) väestön ikääntymisen johdosta kestämättömällä uralla, minkä seurauksena tarvitaan leikkauksia sekä työn tarjontaa lisääviä reformeja ja jos näitä ei tule, hukka perii. Ekonomistien tuntuu usein olevan vaikea ajatella selkeästi, mutta selitetäänpä ensiksi yksi perusasia: Vartiaisen kertoma tarina väestön vanhenemisesta on tarina liiallisesta kysynnästä, eli kutistuva määrä työikäistä työvoimaa (tarjonta) ei pysty vastaamaan vanhusten huoltoon liittyvään kasvavaan kysyntään (terveydenhoidossa ym.). Jos tämä tarina vastaa todellisuutta, on käytännössä kaksi mahdollisuutta: a) hinnat (inflaatio) nousevat kysynnän ylittäessä tarjonnan b) korot nousevat keskuspankin yrittäessä koronnostoilla taistella inflaatiospiraalia vastaan. Kaikki tämä on suoraan taloustieteen ABC:stä eikä mitenkään kyseenalaista.

Varsinaisen empiirisen esimerkin väestön vanhenemisen seurauksista löydämme Japanista, missä ollaan asiassa Eurooppaa 10-15v edellä ja jos työn tarjonta ei todellakaan riitä kattamaan kysyntää, pitäisi käynnissä olla skenaario a tai b. Japanin inflaatio on viimeiset 25v ollut keskiarvona alle 1% ja IMF:n mukaan korkokustannukset suhteessa BKT:en ovat 0,005%. Paitsi että tämä on päinvastoin kuin Vartiaisen ja muiden työn tarjonnan lisääjien tyrkyttämä tarina, ei syytä myöskään ole vaikea ymmärtää. Eli siinä missä väestön vanheneminen todellakin lisää monien julkisesti tuotettujen palveluiden kysyntää, niin vanhetessa ihmisten henkilökohtainen kulutus kuitenkin laskee (vanhat eivät ole perustamassa perhettä, ostamassa asuntoa, jne.), minkä seurauksena kokonaiskysyntä yhteiskunnassa jatkuvasti putoaa. Tämän takia Japanin keskuspankki on viimeiset 20v pitänyt ohjauskorkoaan lähellä nollaa stimuloidakseen taloutta ja samaa on odotettavissa EKP:ltä, ellei johtokunnan rekrytointikierroksia aleta pitää hullujen huoneella. Resurssien uudelleenohjaaminen alueille missä niitä varsinaisesti tarvitaan (kuten juuri terveydenhuoltoon) on se asiaan liittyvä reaalinen ongelma, ei Vartiaisen ja kumppaneiden jatkuvasti kaupittelema matkapaketti Italiaan tai Zimbabween. Oikeita ongelmia on maailmassa tarpeeksi tarvitsematta keksiä mielikuvituksellisia niiden seuraksi.

IMF:n luvut ovat heidän viimeisimmästä datasetistään, joka on koronaa edeltävältä ajalta, mutta koska Japanin korkotaso pysyy edelleen äärimmäisen matalana, ei olennaista eroa tule.