torstai 26. maaliskuuta 2020

Jari Ehrnrooth ennustaa 2020-luvun sosiaalipolitiikkaa


Koska menneisyyden pohjalta voi muodostaa ainakin todennäköisen kuvan myös tulevaisuuden tapahtumista, on hyvä aina välillä palata tarkastelemaan mitä viime vuosikymmenellä sanottiin tästä vuosikymmenestä. Kesäkuussa 2018 Jari Ehrnrooth siis ennusti 2020-luvun sosiaalipolitiikkaa ilmoittaen että ”tulevaisuuden sosiaalipolitiikka tarkoittaa jotakin muuta kuin valtion vastuuta kansalaisistaan”. Nykytilanteessa on aina mielenkiintoista lukea kommentaareja ihmisiltä, joiden mukaan valtion ei pitäisi ottaa vastuuta kansalaisistaan, mutta erinomainen on myös Ehrnroothin linjaus jonka mukaan ”Tukiriippuvuus tekee ihmisistä epävapaita valtion alamaisia”. Hallituksen tukipakettiin yritysten tueksi koronaepidemian haittojen torjumiseksi kuuluu mm. 10 miljardin euron lisärahoituksen kanavoiminen yrityksille Finnveran kautta. Koska tällä hetkellä on mahdotonta tietää tarkalleen epidemiasta johtuvan poikkeustilan pituutta, voi tämä tukiriippuvuus pitkittyä huomattavastikin ja hallituksen toimet saattavat vakavasti häiritä ihmisten vapautta mennä konkurssiin ja menettää omaisuutensa.

Toisaalta Ehrnrooth tietenkin myös ilmoittaa, että ”2020-luvun sosiaalipolitiikassa päätöksentekoa ja vaalilupauksia järkevöittävät budjettirajoittimet, jotka ennaltaehkäisevät kriisit”. On vaikea nähdä, kuinka budjettirajoittimet olisivat ennaltaehkäisseet nykyistä kriisiä (virus ei ottanut vastaan e-mailiani budjettikurin tärkeydestä), mutta ne sen sijaan saattaisivat tehokkaasti sabotoida järkevän reaktion estämällä valtioita ohjaamasta riittäviä rahamääriä tarvittaviin kohteisiin. Oma suosikkini on kuitenkin Ehrnroothin esittämä toteamus että 2020-luvulla ”marxilaisen kollektivismin ja tulontasauksen aatteellinen perusta romahtaa lopullisesti”. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että hallitus juuri laajensi työttömyysturvaa koskemaan toistaiseksi myös yrittäjiä sekä freelancereita ja työttömyysturvan yksi olennainen funktio luonnollisesti on tulontasaus vaikeiden aikojen yli. Vielä mielenkiintoisempaa on, että käytännössä kaikkien valtioiden ja kansainvälisten instituutioiden johtajat näyttävät päätyneen jonkinlaiseen konsensukseen voimakkaiden kollektiivisten toimien tarpeellisuudesta valtion taholta koronaepidemian terveys- ja talousvaikutusten lieventämiseksi. Omituisena käänteenä nämä marxilaiset kollektivistit näyttäisivät kuitenkin yrittävän estää kapitalismia ja markkinataloutta romahtamasta, mitä ei välttämättä odottaisi marxilaisilta kollektivisteilta, mutta toisaalta tuntemattomat ovat marxilaisten kollektivistien tiet.

Jos kaikki tämä saa Ehrnroothin näkemykset kuulostamaan hassuilta, se johtuu siitä, että ne ovat. On hyvä muistaa, että myös finanssikriisin yhteydessä valtioiden pelastaessa pankkeja Ehrnrooth & kump. käytännössä siirrettiin vuodeksi hyllylle, koska heidän sanomisensa olivat hetkellisesti liian räikeässä ristiriidassa reaalisen maailman toiminnan kanssa ja sikäli varsin noloja. Sieltä heidät myöhemmin tietysti otettiin takaisin puhumaan marxilaisista kollektivisteista ja tuomaan hitaimman palautumisen taantumasta koko itsenäisyyden aikana. Jos vanhat merkit pätevät, näin tehdään myös tällä kertaa.


maanantai 16. maaliskuuta 2020

Koronavirus ja pörssit


Helsingin Sanomat kirjoittaa että ”Osakemarkkinoilla on nähty finanssikriisin jälkeen kymmenen vuoden nousuputki, jota talouskasvu ei yksin selitä. Vuoden 2009 alusta tämän vuoden tammikuuhun Yhdysvaltain osakemarkkinoiden kehitystä kuvaava S&P 500 -indeksi vahvistui lähes 300% […] Koronaepidemian puhkeamisen jälkeen S&P 500 -indeksi on heikentynyt yli 25%.” Koronaepidemian puhkeamiseen liittyy huomattavia ongelmia (joista olennaisin on, että se tappaa ihmisiä), mutta pörssikurssien putoaminen ei kuulu näiden joukkoon. Näin siksi että pörssin kirjaimellinen funktio on mitata odotuksia yritysten tulevaisuuden voitoista, eikä mitään muuta. Tilastokeskuksen mukaan varakkain kymmenys omistaa Suomessa 84% pörssiosakkeista ja tämänkin joukon keskuudessa omistus on äärimmäisen keskittynyttä, sillä varakkain 1% sijoittajista omistaa 46% kaikesta sijoitusvarallisuudesta. Itse asiassa monet toimet, jotka muuttaisivat markkinasääntöjä ohjaamaan vähemmän vaurautta huipulle ja enemmän kaikille muille tarkoittaisivat käytännössä määritelmällisesti osakekurssien laskua, koska esim. Nokia tai Microsoft eivät kasvata osakkeidensa arvoa maksamalla työntekijöilleen suurempaa palkkaa tai mahdollistamalla pidempiä lomia, vaan päinvastoin. Joka tapauksessa osakekurssit eivät mittaa kansantalouksien tilaa, koska niiden ei ole missään vaiheessa ollut tarkoituskaan tätä tehdä ja vaikka ennätyksellinen pudotus osakemarkkinoilla tarkoittaakin kaikkein rikkaimpien omistavan nyt hieman vähemmän nettovarallisuutta, lähes kaikkien muiden kohdalla pörssin putoaminen on kuriositeetti, ei katastrofi.

Epidemialla on tietenkin myös täysin todellisia taloudellisia vaikutuksia ja vaikka tilanne on osittain samanlainen kuin finanssikriisissä, se ei ole suoraan analoginen. Näin erityisesti siksi, että viime vuosina kuluttajakysyntä on ollut selkeästi suuremmassa roolissa talouden kasvussa kuin finanssikriisiä edeltävinä vuosina ja korona todennäköisesti aiheuttaa negatiivisen shokin nimenomaisesti tälle alueelle sosiaalisen kulutuksen (tapahtumiin osallistuminen, jne.) vähentyessä; jos ihmiset pysyvät kodeissaan tartuntapelon vuoksi, valtion perinteiset elvytystoimet pystyvät ainoastaan osittain kompensoimaan tätä. Joka tapauksessa hallitus aikoo siis myöhemmin tänään esitellä oman elvytyspakettinsa (mikä on hyvä asia), mutta nähtäväksi jää onko se riittävä ja todennäköisesti ainakin Ruotsin 30 miljardin paketista jäädään jälkeen. Olennaisinta on kuitenkin ensimmäisenä huolehtia ihmisten terveydestä ja kuolleiden määrän pitämisestä mahdollisimman matalana – pörssikursseista voidaan huolehtia myöhemmin (jos silloinkaan).

Sijoitusvarallisuuden jakautuminen. 1. kolumni: sijoittajien osuus rikkaimmasta köyhimpään 2. kolumni: euromääräinen omistusosuus 3. kolumni: osuus sijoittajien sisällä 4. kolumni: osuus koko väestön sisällä.



maanantai 9. maaliskuuta 2020

Etla ohjeistaa Keskustaa kasvattamaan työttömyyttä


Jos haluaa kuulla huonoja ideoita, Etlan Aki Kangasharju harvoin pettää. Jari Korkin haastattelussa hän toteaa työllisyysasteesta: ”Hyvässä lykyssä hallitus voi hurrata, että 75% on saavutettu, mutta sitten hallitus hajoaa siihen, että julkisen talouden tasapainotavoitetta ei saavuteta” ja ohjeistaa erityisesti Keskustaa sanomalla että ”Keskustan on näillä kannatusluvuilla oman uskottavuutensa tähden pakko pitää kiinni julkisen talouden tasapainottamisesta.” Tämä on sen verran sekavaa ajattelua, että lienee jälleen syytä selittää perusasioita. Valtion talouden kannalta alijäämä (budjetin epätasapaino) on ongelma, koska se kasvattaa velkaa ja velka puolestaan on (potentiaalisesti) ongelma, koska se kasvattaa kustannuksia (käytännössä korkojen muodossa). Jos kansantalouden arvo (BKT) kuitenkin kasvaa nopeammin kuin velasta aiheutuva kustannus, on velan ottaminen itse asiassa hyödyllistä, koska kustannuksen suhde arvoon jatkuvasti laskee – olennainen kysymys on siis kuinka paljon valtionvelka aiheuttaa kustannuksia. Asioita seuraavat saattavat muistaa, että valtion sekä 10-vuotisen että 30-vuotisen velkakirjan korko siirtyi velkamarkkinoilla viime vuonna negatiiviseksi (5-vuotinen teki näin jo 2016), minkä lisäksi EKP uudelleen aloitti syksyllä velkakirjojen osto-ohjelmansa. Osto-ohjelma siis tarkoittaa, että euroalueen keskuspankit (Suomen tapauksessa Suomen Pankki) ostavat kotivaltioidensa liikkeelle laskemaa velkaa ja tämä puolestaan tarkoittaa, että Suomen valtio siis velkaantuu pääasiassa itselleen ja tekee vielä niin negatiivisilla koroilla. Tässä tilanteessa hyvinkin matalilla kasvuluvuilla BKT:n arvo kasvaa jatkuvasti nopeammin kuin korkokustannukset.

Tähän voi tietenkin todeta, että kyllä korot jossain vaiheessa nousevat. Todennäköisesti, mutta ihmisiltä näyttää unohtuneen millaisessa tilanteessa näin tapahtuisi ja käytännössä korkojen nousu tapahtuu silloin, kun EKP päättää niitä nostaa. EKP:n korkojen noston pointti puolestaan on estää euroalueen taloutta ylikuumenemasta vähentämällä kysyntää, mikä puolestaan määritelmällisesti tarkoittaa talouden olevan voimakkaassa nousukiidossa – ennen vanhaan tässä skenaariossa avattiin samppanjapullot, ei ranteita. Joka tapauksessa Kangasharju siis ilmoittaa, että hallituksen on vähennettävä työvoiman kysyntää markkinoilla (tätä budjetin tasapainottaminen tarkoittaa), mikä puolestaan tarkoittaa työttömyyden kasvamista ja sitä kautta jotenkin Keskustan uskottavuuden säilymistä. Oli hallituksesta mitä mieltä tahansa, niin ajatus sen kaatumisesta ellei Keskusta käytännössä huvin vuoksi vaadi työttömyyden lisäämistä on sen verran hurja, että tavalliselle ihmiselle sen hyväksyminen vaatii liiman haistelun tuntuvaa lisäämistä. On tietenkin aina mahdollista, että Keskustan johto on menettänyt järkensä, mutta vähintään yhtä mahdollista on, että niin on käynyt Aki Kangasharjulle.

Velkakirjamarkkinoiden mukaan Suomen valtionvelan korko pysyy äärimmäisen matalana niin kaus kun silmä siintää, mikä tarkoittaa huomattavankin matalalla BKT:n nimellisellä kasvulla arvon nousevan nopeammin kuin korkokustannusten.