maanantai 16. marraskuuta 2020

Verkkouutiset kertoo Suomen olevan Vanuatu

Tekniikan tohtori ja DIMECC Oy:n toimitusjohtaja Harri Kulmalan mukaan Suomi potee Baumolin tautia, eli kärsii liian suuresta julkisesta sektorista, joka tukahduttaa alleen markkinaehtoisen toiminnan. Verkkouutisten mukaan hän kirjoittaa: ”2010-luvulla julkisen sektorimme koko suhteessa bruttokansantuotteeseemme oli noin 58 prosenttia. Vanuatu päässee samalle tasolle.” Viime vuosina olen nähnyt Suomen ilmoitettavan olevan ainakin Kreikka, Italia, Pohjois-Korea, Venezuela ja Zimbabwe, mutta Vanuatun täytyy sanoa kekseliäisyydessään ansaitsevan vähintään pientä kiitosta, vaikka toisaalta se myös näyttäisi viittaavan maiden luettelijoilta alkavan kohta loppua maailmankartta kesken. Joka tapauksessa Kulmalan toteamuksessa on se ongelma, että hänen käyttämällään mittarilla yksityisen sektorin koko 2010-luvulla oli Suomessa 180%. Jos tämä vaikuttaa omituiselta, se johtuu siitä että Kulmala vertaa asioita, jotka eivät vertaudu toisiinsa. Luku 58% viittaa siis julkisiin menoihin (samoin kuten 180% yksityisiin menoihin), mutta BKT ei koostu menoista, vaan siitä mitä tuotetaan. Olennaisempia mittareita asiassa ovat esimerkiksi julkisen sektorin *osuus* BKT:sta (jolloin luvuksi saadaan 20%) tai julkisella sektorilla työskentelevien osuus kaikista työikäisistä (25%) ja esimerkiksi jälkimmäisessä tapauksessa kaikki muut Pohjoismaat kiilaavat selkeästi edelle Norjan luvun ollessa 32% ja Ruotsin sekä Tanskan 28%. Ilmeisesti kaikki haluavat Vanuatuksi Vanuatun paikalle.


Kulmalan pääteesi siis kuitenkin on, että yksityinen sektori on luonnostaan tehokkaampi kuin julkinen, minkä seurauksena hän ehdottaa että ”minkä tahansa ongelmankorjauksen kolme ensimmäistä kokeilua saisi tehdä vain yritystoimintana” ja ”vasta sitten asia siirrettäisiin julkiselle sektorille”. Koska yksityistämisprojekteja on tehty useissa eri paikoissa viimeiset 30-40 vuotta, meillä on itse asiassa käytössämme huomattavasti enemmän kuin kolme kokeilua eikä asiassa tarvitse nojata hypoteeseihin. Esimerkiksi YK:n raportti ”Is the Private Sector more Efficient?” (2015) ja EPSUn viime vuonna päivitetty “Public and Private Sector Efficiency” käyvät läpi satoja ympäri maailmaa tehtyjä tutkimuksia asiasta ja niiden johtopäätökset voi summata seuraavasti: mitään systemaattista empiiristä aineistoa yksityissektorin suuremmasta tehokkuudesta palvelutuotannossa ei yksinkertaisesti ole. Selkeimmän poikkeuksen muodostaa terveydenhuolto, joka varsin johdonmukaisesti toteutuu tehokkaammin julkisella sektorilla (johtuen alalle erityisen huonosti sopivista kannustimista yksityisellä) ja koska väestön vanheneminen tulee lisäämään terveyspalvelujen kysyntää, tulee tämä myös todennäköisesti kasvattamaan julkista sektoria. Tiedän että tämä ärsyttää joitain, mutta se nyt vain on miten maailma makaa eikä kiukuttelu sitä muuksi muuta. Lohdukkeena voi ajatella asian todistavan Suomen muuttumisesta Etelä-Kirgisian pääkaupungin sivukortteliksi.


Julkisen sektorin työntekijöiden osuus kaikista työikäisistä Pohjoismaiden keskuudessa. Kuten näkyy, on Suomella aina ollut tässä joukossa vähiten porukkaa töissä julkisella sektorilla. Omituisesti tämä seikka ei ikinä nouse esille keskusteluissa muiden Pohjoismaiden korkeammista työllisyysasteista, vaikka sen relevanssia on erittäin vaikea kiistää.


maanantai 2. marraskuuta 2020

Kauppalehti ei anna koronan häiritä markkinafantasioita

Koronan alussa maaliskuussa kirjoitin, että samoin kuten finanssikriisissä, myös tällä kertaa hassuimmat kommentaattorit siirrettäisiin todennäköisesti hyllylle noin vuoden ajaksi, koska heidän toteamuksensa muuttuvat liian noloiksi kaiken toimiessa tismalleen päinvastoin kuin heidän sanomisensa. Ainakin Kauppalehdessä vuosi on näköjään koettu liian pitkäksi ajaksi ja normaaliin on palattu jo hyvissä ajoin. Olli Herrala kirjoittaa: ”Liian vähän puhutaan siitä, että pääministeri ymmärtää perin heikosti yritystoimintaa. Pääministerin linjaukset voi tulkita jopa yritysvihamielisyydeksi, koska hallituksen elvytystoimet kohdistuvat yksipuolisesti julkisten menojen kasvattamiseen […] Kaiken kaikkiaan hän kannattaa valtion yhä vahvempaa roolia taloudessa ja elinkeinopolitiikassa. Meillä on kaikesta päätellen pääministeri, joka ei luota yksityisen sektorin arvonluontiin tai kykyyn luoda työpaikkoja.” On aina fantastista katsella, kun valtiot ympäri maailman pitävät sekä yrityksiä että koko markkinajärjestelmää toimillaan pystyssä ja jonkinlaisessa rinnakkaistodellisuudessa tämä sitten tulkitaan yritysvihamielisyydeksi. Koska Herralan ymmärrys markkinoista näyttää muutenkin olevan puutteellinen, selitetäänpä pari asiaa.

 

Käytännössä yritykset tekevät päätöksiä investoimisesta/laajentumisesta/tms. perustuen siihen, voidaanko toimien tuoton arvioida tulevaisuudessa ylittävän niihin laitetut kustannukset riittävällä marginaalilla. Ongelma on, että tällaisten arvioiden tekeminen nykytilanteessa on koronan aiheuttamasta epävarmuudesta johtuen hankalaa/mahdotonta, minkä seurauksena yksityiselle yrityssektorille suunnatut elvytysrahat kanavoituvat erittäin heikosti takaisin kysyntään/kulutukseen investointeina (mikä olisi siis järkevän elvytyksen logiikka). Jälleen tämä ei tarkoita, että toimintakykyisiä yrityksiä kannattaisi päästää konkurssiin huvin vuoksi, mutta ennen koronaepävarmuuden poistumista yksityisistä investoinneista ei kannata odottaa pelastajaa. Tällä ei ole mitään tekemistä yritysvastaisuuden kanssa vaan markkinarealiteettien, mikä jättää sitten muutaman vaihtoehdon a) Kauppalehden toimittaja ei ymmärrä markkinoita ja yritystoimintaa b) ymmärtää, mutta korona todella kestää liian pitkään ja halu päästä kierrättämään samoja vanhoja juttuja kuin mitään ei olisi tapahtunut on liian suuri c) varallisuuden siirto julkisista varoista yksityiseen omistukseen on pääpointti; tuleeko se takaisin elvytyskertoimena vai ei on sivuseikka. Minä en sinällään osaa sanoa mikä näistä on lähimpänä totuutta, mutta mitä kauemmin korona-aika jatkuu, sitä todennäköisemmin myös täysin todellisuudesta irtautuneiden kommentaarien intensiteetti kasvaa. Kyseenalainen ymmärrys sekä halu ohjata valtion interventioilla lisää rahaa yhteiskunnan huipulle kulkevat sen sijaan nimellä ”normipäivä” ja ovat koronasta riippumattomia ilmiöitä.