maanantai 30. joulukuuta 2019

Keskuskauppakamari kertoo varakkaiden tarvitsevan lisää suojelua kilpailulta


Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten puheenjohtajat keskustelivat Suomen kilpailukyvyn keinovalikoimasta Keskuskauppakamarin Kilpailukyvyn avaimet 2020-luvulla -ohjelman julkaisun yhteydessä. Kuten odottaa saattaa kauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi penäsi ”kovia toimenpiteitä” sekä luopumista ”menneistä rakenteista ja saavutetuista eduista”, jotta suunta saadaan käännettyä. Onko suuntaa tarkoitus vääntää parempaan vain huonompaan ja kenen kannalta jäi epäselväksi, mutta poliitikkojen puolelta Petteri Orpo kerkesi Iltasanomien mukaan jo ainakin tyrmäämään hallituksen työllisyystoimet todeten niiden olevan itse asiassa haitallisia: ”Älkää hyvänen aika enää tehkö niitä toimia.” Tämä on sikäli mielenkiintoista, että kun edellisessä hallituksessa Kokoomuksen ja kumppaneiden säätämä aktiivimalli taannoin päätettiin äänestyksessä lähettää aktivoimaan ihmisiä tuonpuoleiseen, ei sen onnistumisten laulajia enää juuri löytynyt (vaikka Kokoomus ja Kristillisdemokraatit sen säilyttämisen puolesta vielä äänestivätkin). Tämä on sikäli ymmärrettävää, että vaikka aktiivimallille löytyikin positiivisia vaikutuksia simulaatiomalleista, varsinaisista empiirisistä tuloksista niitä ei sitten enää löytynytkään niin TEM:n kuin Kelankaan toimesta. Sama vaivaa esimerkiksi Kokoomuksen uusien työllistämistoimien lippulaivaehdotusta, eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastusta (mitä Keskuskauppakamari myös suosittelee). Logiikka on siis, että työttömyysturvaa leikataan lopusta ja kasvatetaan alusta, mikä oletetusti saa ihmiset hakeutumaan hanakammin töihin tukien leikkauksen pelossa. Ongelma jälleen on, ettei oletus vastaa empiiristä maailmaa ja esim. ruotsalaiset löytävät aineistollaan (Kolsrud, Landais, Nilsson & Spinnewijn 2017) nimenomaisesti päinvastaisen korrelaation – tämä malli hidastaa työllistymistä työttömyyskauden alussa koska tuki on suurempi ja toisaalta tekee haittaa työttömille silloin kun apua eniten tarvittaisiin eli työttömyyden pitkittyessä. Näiden meriittien pohjalta Orpon mahdollisesti kannattaisi kuunnella omaa neuvoaan.

Jos haluaa lukea todella sekavaa tekstiä, joutuu kuitenkin tutustumaan itse Keskuskauppakamarin ukaasiin kilpailukyvystä. Lähes joka sivulta löytyy jotain, mikä on täysin pähkähullua, mutta oma suosikkini on ehdotus 2000e/vuosi lukukausimaksujen tuomisesta kaikkiin korkeakouluihin. Näin siksi, että tämän ehdotuksen ainoa mahdollinen pointti on antaa varakkaampien perheiden lapsille kilpailuetu työelämässä vaikeuttamalla köyhien perheiden lasten hakeutumista korkeakouluihin ja meriittipohjaisen nousun vaikeuttaminen rikkaiden suojelemiseksi kilpailulta on haitallista kaikille paitsi hilpeän oligarkian ystäville. Lähes samalla tasolla on ehdotus patenttien ja tuotemerkkien suojan vahvistamisesta tuomioistuinkäytännössä. Patentit ja tuotemerkit ovat valtion myöntämiä ja takaamia yksityisiä monopoleja, joiden nimenomainen pointti on suojella niiden haltijaa kilpailulta vapailla markkinoilla. Suurimman osan patenteista ja tuotemerkeistä omistavat maailman suurimmat yritykset, joiden omistus puolestaan on maailman rikkaimpien ihmisten käsissä – tämän ehdotuksen tarkoitus on siis vahvistaa maailman rikkaimpien ihmisten valtion helmoissa nauttimaa protektionismia. Onneksi Iltasanomat sentään tuttuun selväjärkiseen tapaansa otsikoi näistä kilpailua heikentävistä ideoista toteamalla että ”Keskuskauppakamari esitteli rohkeita kilpailukykyideoita”. Eli normipäivä julkisessa keskustelussa. Toisaalta kauppakamarin ohjelmasta kyllä itse asiassa saa ihan loogisen kokonaisuuden, mutta tämän saavuttamiseksi pitää ruksia kannesta yli vanha nimi ”Kilpailukyvyn avaimet 2020-luvulla” ja laittaa tilalle sisältöä varsinaisesti kuvaava titteli: ”Lisää rahaa rikkaille, vähemmän kaikille muille”.



maanantai 16. joulukuuta 2019

Ahdistuksen lisääntyminen työpaikoilla on osa pitkää trendiä


Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan jaksamisongelmat työpaikalla ovat lisääntyneet huomattavasti vuodesta 2013 ja työuupumuksen kokee selvänä vaarana jo 15% suomalaisista työntekijöistä, ja yli 50% ajattelee uupumusta silloin tällöin. Tähän Helsingin Sanomien haastattelema erikoistutkija Hanna Sutela lisää että ”muutoksen suuruus tässä suhteessa yllätti, ei niinkään suunta.” Niinpä. Aikaisemman THL:n Finterveys-tutkimuksen mukaan työkykyisinä itseään pitävien 30-69-vuotiaiden osuus on laskenut vuodesta 2011 vuoteen 2017 ja syynä ovat olleet nimenomaan psyykkiset syyt. Työterveyslaitoksen mukaan mielenterveysongelmien kustannukset ovat Suomessa itse asiassa jo 5,3% BKT:sta (mikä on EU-alueen korkeimpia) ja mielenterveyssyistä menetetään minimissään 17 miljoonaa työpäivää/vuosi. Normaalin ihmisen näkökulmasta tämä näyttäisi huolestuttavalta trendiltä, mutta kyse on itse asiassa varsin tietoisen (joskin myös varsin harhaisen) politiikan seurauksista. Selitetäänpä.

Ensin mainittakoon, että asiaan tietenkin vaikuttavat HS:nkin mainitsemat työn muutos, nopeatempoisuuden kasvaminen, jne. mutta pitkän ajan trendin kannalta olennaisinta on työn tarjonnan lisäämisen autuaaksi tekevän vaikutuksen hyväksyminen yleisenä ohjenuorana joka ainoaan tilanteeseen. Tämä on olennaista siksi, että työn tarjonnan pitämisen kysyntää suurempana nimenomainen pointti on lisätä työntekijöiden stressiä ja epävarmuutta työpaikastaan (sille löytyy aina toinen ottaja) ja sitä kautta heikentää neuvotteluvoimaa, jotteivat työntekijät voi palkkavaatimuksillaan aiheuttaa inflaatiota. Tämä on ollut linja 1990-luvun lamasta lähtien ja kulkee käsi kädessä esim. irtisanomisen uhan kokemusten kanssa.

Kärjistynyt piikki 2010-luvulla näkyy seurauksena tarjontapolitiikan yhdistämisestä talouskuriin, mikä aiheutti yhtäaikaisen kysynnän supistumisen ja tarjonnan lisääntymisen. Tämä puolestaan näkyy HS:nkin mainitsemana psykologisten ongelmien korostumisena nimenomaan naisvaltaisella kuntasektorilla (julkisen talouden leikkaukset à työtehtävien kuormittuminen pienemmälle porukalle) sekä työmarkkinoille saapuvien nuorten aikuisten keskuudessa (ylitarjonnasta seuraava aseman heikkous à ylisuorittaminen). Tämä on myös jälleen esimerkki siitä, kuinka tarjontapuolenporukka ja talouskurisekoilijat ovat saaneet aikaan pysyvää tuhoa ja joitain elämiä on epäilemättä pysyvästi tuhoutunut näiden toimien seurauksena. Tähän joukkoon eivät luonnollisestikaan kuulu talouskurittajat ja tarjonnan lisääjät itsessään, vaan heidän inkompetenssiaan kaupitellaan itse asiassa suuren viisautena. Asiasta tulee mieleen vanha Dilbert-strippi, jossa todettiin johtokuntaan etenemisen ehdoksi riittävän suuri ymmärtämättömyys ja yläkertaan siirrolla nämä henkilöt saatiin pois varsinaista työtä tekevien ihmisten tieltä. Mahdollisesti kyseessä on sama ilmiö, mutta seuraukset eivät ole yhtä hauskoja.


Irtisanomisen uhan kokemus on kasvanut trendinomaisesti sen jälkeen, kun 1990-luvulla siirryttiin tarjontapuolen työmarkkinapolitiikkaan.



lauantai 7. joulukuuta 2019

Hallituksessa pallit heiluvat

Kuten kaikki jo epäilemättä tietävät, niin mitä ilmeisimmin ex-pääministeri Sipilän masinoimassa operaatiossa Keskusta onnistui kaatamaan hallituksen, johon itse kuului. Motivaatiot ovat vielä epäselviä, mutta oli taustalla sitten henkilökohtaisia kaunoja tai Keskustan taustavoimien antipatioita, niin joka tapauksessa Sipilä & kump. siis nappasivat kiinni pääministerin pallista ja vetäisivät niin lujaa, että mies tuupertui maahan. Prosessissa Antti Rinteeltä lähti siis yksi palli, mutta koska hallitus näyttäisi kuitenkin jatkavan samalla puoluekokoonpanolla, niin laskeutuu hän mahdollisesti istumaan toisen päälle. Varmaa tämä ei kuitenkaan ole ja kuten Sirpa Paateron ja Pekka Haaviston kohdalla näkyy, heiluvat hallituksessa pallit muutenkin ympäriinsä.

Tässä kohtaa Kokoomuksen Petteri Orpo päätti, että hän itse asiassa kuuluu Rautavaltaistuimelle ja haluaa muodostaa seuraavan hallituksen, mikä on jo sikäli erikoista, että Kokoomus on vasta 3. suurin puolue Eduskunnassa SDP:n ja Perussuomalaisten jälkeen. Joka tapauksessa tältä pohjalta on hyödyllistä, että Elina Lepomäki taannoin tiivisti jälleen Kokoomuksen talousosaamista kritisoimalla Rinteen (ex)hallituksen toimia näin: ”Nyt käsillä olevan suunnitelman mukaan julkinen talous on kauden lopussa 3,6 miljardia alijäämäinen […] Näin siis ihan normaalissa talouskehityksessä, ilman taantumaa tai varsinkaan kansainvälistä talouskriisiä. Tästä on tasapaino kaukana!” Jos hallitussekoilu ja pallien viuhuminen ympäriinsä pyörremyrskyssä onkin osaltaan koomista, niin tämän tason ymmärtämättömyys sen sijaan on jo traagista. Selitetäänpä.

EKP aloitti uudelleen velkakirjojenosto-ohjelmansa marraskuussa ostaen nyt siis 20 miljardilla euroalueen valtioiden velkakirjoja/kk. Suomen Pankin laskennallinen osuus tästä on 370 miljoonaa/kk, mikä on enemmän kuin valtion nettolainanoton tarve. Tämä puolestaan tarkoittaa, että koska SP siis ostaa valtion liikkeelle laskemaa velkaa, Suomi velkaantuu pääasiassa itselleen ja Lepomäki & kump. ovat missanneet koko pointin – EKP:n raharuiskun tarkoitus on nimenomaisesti saada valtiot käyttämään mainittua rahaa johonkin järkevään. Tiedän että velkariekkuminen takaa Suomessa syvällisen ja vakavan kommentaattorin maineen, mutta paniikin lietsominen itselleen velkaantumisesta on älyvapaata ja itse velkamarkkinoilla näytetään olevan samaa mieltä. Suomen sekä 10- että 5-vuotisjoukkovelkakirjan korko on negatiivinen, mikä puolestaan tarkoittaa, että lainoittajat pitävät Suomen valtionvelkaa äärimmäisen turvallisena sijoituskohteena. Että hyvää myöhästynyttä itsenäisyyspäivää vaan – tällaisilla tietotaidoilla sitä nykyään mennään Eduskuntaan.


Suomen valtion 10-vuotisjoukkovelkakirjan korko on jo hyvän aikaa sitten painunut negatiiviseksi. Myös korkoero yleensä turvallisimpana pidettyyn Saksan joukkovelkakirjaan on itse asiassa pysynyt marginaalisena koko vuosikymmenen.