Muutama päivä sitten Juhana
Vartiainen (kok.) totesi Twitterissä hallituksen työttömien aktivointitoimista
että "Kurssit ja aktivoinnit eivät tutkimuksen valossa yleensä lisää
työllistymistodennäköisyyttä. Sen sijaan ne vaikuttavat pelotevaikutuksen kautta:
ihmiset työllistyvät hanakammin jotta voisivat välttää aktivointitoimet,
kurssit, jne." [1] Samaan aikaan marjanjalostajayritykset tuskailevat,
että ne saavat liian vähän kotimaista metsämarjaa käyttöönsä vientiä varten,
koska tarpeeksi halukkaita marjanpoimijoita ei yksinkertaisesti ole tarjolla.
[2] Toisaalla opetusministeri Sanni Grahn-Laaksonen (kok.) on huolissaan
hallituksen yliopistosairaaloiden
tutkimusrahoitukseen kaavaillusta leikkauksesta (aikomatta ilmeisesti
kuitenkaan pyrkiä sitä perumaan). [3] Mitä näillä asioilla on tekemistä
keskenään? Vastaus on työn tuottavuus.
Vartiaisen kommentit ovat herättäneet närkästystä, mutta jos asiaa kysyy keneltä tahansa edes puoliksi rehelliseltä tarjontapuolen taloustieteilijältä, niin hän kertoo suurin piirtein saman asian (tuskin ihan Vartiaisen sanoja käyttäen, koska se kuulostaa liian ikävältä, mutta silti). Tämä siksi, että koko tarjontapuolen pointti on sota inflaatiota vastaan ja inflaation pitämiseksi kurissa on olennaista heikentää työntekijöiden neuvotteluvoimaa (mm. tekemällä työttömyydestä mahdollisimman kiusallista), jottei heidän palkkavaatimuksensa ala nostaa hintoja yleisesti. Itse olen kirjoittanut aikaisemmin esimerkiksi täällä, miksi Vartiaisen ja hänen pysyvästi 1970-luvulle juuttuneiden hengenheimolaistensa ajattelu ei ole tästä päivästä, mutta jos hyväksyy tarjontapuolen premissit, ei Vartiaisen kommenteissa ole mitään erityisen ihmeellistä.
Niin mutta se tuottavuus. Työn tuottavuus on siis yhtä kuin bruttokansantuote tehtyä työtuntia kohden - kun sama arvonlisäys (BKT) saadaan aikaan pienemmällä määrällä työtunteja, nousee tuottavuus. Työn tuottavuuden kasvuun vaikuttavat seikat voidaan puolestaan luokitella kolmeen kategoriaan: 1) kiinteä pääoma (olemassa olevat koneet, tuotantolaitokset, jne) 2) henkinen pääoma (käytännössä koulutuksen taso) ja 3) teknologian kehitys (olennaisin seikka kaikista kolmesta). Ekspansiivista talouspolitiikkaa vastaan puhuvat ovatkin todenneet, että elvytyksestä ja kysynnän lisäämisestä ei ole apua, koska pitkällä aikavälillä BKT:n kasvu ei voi juuri ylittää tuottavuuden kasvua. Koska tuottavuuden kasvu todellakin on kaikista olennaisin kasvun moottori pitkässä juoksussa, niin tarkastellaanpa ensin sen kehitystä Suomessa viime vuosina:
 |
| Lähde [4] |
Kuten näkyy, tuottavuuden kehitys seuraa monesta muusta asiasta tuttua kaavaa 1) romahtaa vuonna 2008 finassikriisin yhteydessä 2) ampuu takaisin ylös yhden vuoden elvytyksen myötä 2009-2010 3) romahtaa taas kiristyspolitiikan aloituksen myötä. Jos haluaa väittää, että kiristyksen suoralla korrelaatiolla tuottavuuden putoamiseen ei ole oikeasti mitään kausaalista yhteyttä, täytyy esittää huomattavan vahvaa todistusaineistoa tämän tueksi - itse en ole vielä nähnyt mitään edes etäisesti uskottavaa.
Vartiaiseen ja kumppaneihin tämä liittyy sitä kautta, että heidän näkemyksessään tarjontapuolen opeilla tuottavuus saadaan kyllä kasvuun ja esim. työministeri Jari Lindström (sin.) [5] sekä Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula [6] ovat puolustaneet hallituksen ehdotusta irtisanomisen helpottamisesta alle 20 henkilöä työllistävissä yrityksissä toteamalla, että muutos kasvattaisi tuottavuutta. Perustelut tälle väitteelle sen sijaan ovat olleet niukemmassa ja ainoa viitaus empiiriseen aineistoon mitä olen itse nähnyt, on Etlan Niku Määttäsen viittaus Carl Magnus Bjuggrenin Ruotsia koskevaan aineistoon. [7] Lähtemättä käymään asiaa sen enempää läpi, Bjuggrenin tutkimus viittaa Ruotsin senioriteettiperiaatteeseen, mitä Suomessa ei edes ole, eikä tutkimus käsittele henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista siinä mielessä, missä siitä täällä keskustellaan. [8] Tämä on erittäin heikkoa "näyttöä" tuottavuuden kasvulle ja esim. Saksan vuosituhannen alussa toteuttamat irtisanomissuojan heikennykset eivät puolestaan näytä vaikuttaneen tuottavuuteen millään lailla [9] ja itse asiassa IMF:n laaja-alainen tutkimus ei löydä minkäänlaista korrelaatiota tuottavuuden ja työmarkkinoiden korkean/matalan suojelun kanssa [10].
Mistä
pääsemmekin kadoksissa oleviin marjanpoimijoihin. Marjanpoiminta (kuten myös
esim. puhelinmyynti, feissaus, jne.) ovat äärimmäisen matalan tuottavuuden
töitä, joihin ei työmarkkinoiden kiristyessä löydy riittävästi tekijöitä, koska
ne eivät pysty maksamaan kilpailukykyistä palkkaa. Tilanne luonnollisesti
johtaa joidenkin yritysten konkurssiin, mutta tätä nyt vain kutsutaan
markkinataloudeksi: heikommin tuottavat yritykset väistyvät paremmin tuottavien
tieltä, mikä puolestaan tarkoittaa suurempaa tuottavuuttaa yleisesti ja kasvavaa vaurautta
koko yhteiskunnalle. Tämä on myös syy siihen, miksi emme kaikki ole enää töissä
hevosten lihasvoimaan nojaavilla maatiloilla - ne eivät pärjänneet kilpailussa
suuremman tuottavuuden traktorifarmeille tai tehdasteollisuudelle. Ongelma
tarjontapuolen halpatyövoimareserviin tähtäävissä opeissa on, että ne itse
asiassa ohjaavat yhteiskuntaa päinvastaiseen suuntaan. Miksikö? Koska jos
yrityksillä on puutetta työvoimasta, on niillä suuria kannustimia kehittää
metodeja, laitteita, yms., joilla asiat saadaan tehdyksi pienemmällä
työpanoksella, mikä puolestaan parantaa siis kokonaistuottavuutta.
Halpatyövoimareservin olemassaolo puolestaan takaa, että tämä kannustin on
paljon pienempi. Näin ollen olennaisempaa kuin työntarjonnan lisääminen ja
jokaisen saaminen vähintään kahden tunnin kadunlakaisuhommiin per viikko (minkä
merkitys kansantaloudelle on lähes olematon), on pitää työmarkkinat kireinä
koska a) työntekijät saavat työtä (mikä myös estää heidän taitojensa
rapautumisen) b) yritykset saavat asiakkaita (koska palkkatulojen myötä
ihmisillä on enemmän varaa kuluttaa) c) kannustimet kasvattaa tuottavuutta
takaavat talouskasvun myös tulevaisuudessa (mikä on koko järjestelmän
säilymisen elinehto).
 |
| Lähde [11] |
Kuten näkyy, on kiristyspolitiikka olennaisesti iskenyt myös suoraan tuottavuuden kasvun olennaisimman osion, eli uuden teknologian kehityksen rahoitukseen (toki myös koulutuksen määrärahoja on leikattu, jotta tuho olisi mahdollisimman laaja-alaista). Hallituksen edustajien suusta saa jatkuvasti kuulla, kuinka emme voi elää kädet tulevien sukupolvien taskussa, samalla kun se toimillaan torpedoi talouskasvun tulevaisuuden perustaa – selkeämpää esimerkkiä kädet tulevien sukupolvien taskussa elämisestä on vaikea löytää. Vaihtoehtoiset faktat ovat kuitenkin uusi normi ja George Orwell pyörii haudassaan niin kovaa, että syttyy kohta tuleen.
[1] https://twitter.com/filsdeproust/status/1032297297827319809?s=21
[2] https://yle.fi/uutiset/3-10364027
[3] https://yle.fi/uutiset/3-10366406
[4] https://www.stat.fi/til/ttut/2016/ttut_2016_2017-11-30_tie_001_fi.html
[5] https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410877/hallituksen-vastaus-valikysymykseen-nuorten-tyoehdoista
[6] https://yle.fi/uutiset/3-10355713
[7] http://blog.hse-econ.fi/?p=8880
[8] https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0047272717302013; tarkempi analyysi esim. https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2018/05/26/nayton-paikka/
[9] http://www.astrid-online.it/static/upload/pbri/pbrief_german_labour_10.7.172.pdf
[10] IMF World Economic Outlook huhtikuu 2015 luku 3
[11] https://yle.fi/uutiset/3-10220827
