Tuottavuus ja miksi halpatyövoima on huono idea

Muutama päivä sitten Juhana Vartiainen (kok.) totesi Twitterissä hallituksen työttömien aktivointitoimista että "Kurssit ja aktivoinnit eivät tutkimuksen valossa yleensä lisää työllistymistodennäköisyyttä. Sen sijaan ne vaikuttavat pelotevaikutuksen kautta: ihmiset työllistyvät hanakammin jotta voisivat välttää aktivointitoimet, kurssit, jne." [1] Samaan aikaan marjanjalostajayritykset tuskailevat, että ne saavat liian vähän kotimaista metsämarjaa käyttöönsä vientiä varten, koska tarpeeksi halukkaita marjanpoimijoita ei yksinkertaisesti ole tarjolla. [2] Toisaalla opetusministeri Sanni Grahn-Laaksonen (kok.) on huolissaan hallituksen yliopistosairaaloiden tutkimusrahoitukseen kaavaillusta leikkauksesta (aikomatta ilmeisesti kuitenkaan pyrkiä sitä perumaan). [3] Mitä näillä asioilla on tekemistä keskenään? Vastaus on työn tuottavuus.

Vartiaisen kommentit ovat herättäneet närkästystä, mutta jos asiaa kysyy keneltä tahansa edes puoliksi rehelliseltä tarjontapuolen taloustieteilijältä, niin hän kertoo suurin piirtein saman asian (tuskin ihan Vartiaisen sanoja käyttäen, koska se kuulostaa liian ikävältä, mutta silti). Tämä siksi, että koko tarjontapuolen pointti on sota inflaatiota vastaan ja inflaation pitämiseksi kurissa on olennaista heikentää työntekijöiden neuvotteluvoimaa (mm. tekemällä työttömyydestä mahdollisimman kiusallista), jottei heidän palkkavaatimuksensa ala nostaa hintoja yleisesti. Itse olen kirjoittanut aikaisemmin esimerkiksi täällä, miksi Vartiaisen ja hänen pysyvästi 1970-luvulle juuttuneiden hengenheimolaistensa ajattelu ei ole tästä päivästä, mutta jos hyväksyy tarjontapuolen premissit, ei Vartiaisen kommenteissa ole mitään erityisen ihmeellistä.

Niin mutta se tuottavuus. Työn tuottavuus on siis yhtä kuin bruttokansantuote tehtyä työtuntia kohden - kun sama arvonlisäys (BKT) saadaan aikaan pienemmällä määrällä työtunteja, nousee tuottavuus. Työn tuottavuuden kasvuun vaikuttavat seikat voidaan puolestaan luokitella kolmeen kategoriaan: 1) kiinteä pääoma (olemassa olevat koneet, tuotantolaitokset, jne) 2) henkinen pääoma (käytännössä koulutuksen taso) ja 3) teknologian kehitys (olennaisin seikka kaikista kolmesta). Ekspansiivista talouspolitiikkaa vastaan puhuvat ovatkin todenneet, että elvytyksestä ja kysynnän lisäämisestä ei ole apua, koska pitkällä aikavälillä BKT:n kasvu ei voi juuri ylittää tuottavuuden kasvua. Koska tuottavuuden kasvu todellakin on kaikista olennaisin kasvun moottori pitkässä juoksussa, niin tarkastellaanpa ensin sen kehitystä Suomessa viime vuosina:

Lähde [4]

Kuten näkyy, tuottavuuden kehitys seuraa monesta muusta asiasta tuttua kaavaa 1) romahtaa vuonna 2008 finassikriisin yhteydessä 2) ampuu takaisin ylös yhden vuoden elvytyksen myötä 2009-2010 3) romahtaa taas kiristyspolitiikan aloituksen myötä. Jos haluaa väittää, että kiristyksen suoralla korrelaatiolla tuottavuuden putoamiseen ei ole oikeasti mitään kausaalista yhteyttä, täytyy esittää huomattavan vahvaa todistusaineistoa tämän tueksi - itse en ole vielä nähnyt mitään edes etäisesti uskottavaa.

Vartiaiseen ja kumppaneihin tämä liittyy sitä kautta, että heidän näkemyksessään tarjontapuolen opeilla tuottavuus saadaan kyllä kasvuun ja esim. työministeri Jari Lindström (sin.) [5] sekä Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula [6] ovat puolustaneet hallituksen ehdotusta irtisanomisen helpottamisesta alle 20 henkilöä työllistävissä yrityksissä toteamalla, että muutos kasvattaisi tuottavuutta. Perustelut tälle väitteelle sen sijaan ovat olleet niukemmassa ja ainoa viitaus empiiriseen aineistoon mitä olen itse nähnyt, on Etlan Niku Määttäsen viittaus Carl Magnus Bjuggrenin Ruotsia koskevaan aineistoon. [7] Lähtemättä käymään asiaa sen enempää läpi, Bjuggrenin tutkimus viittaa Ruotsin senioriteettiperiaatteeseen, mitä Suomessa ei edes ole, eikä tutkimus käsittele henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista siinä mielessä, missä siitä täällä keskustellaan. [8] Tämä on erittäin heikkoa "näyttöä" tuottavuuden kasvulle ja esim. Saksan vuosituhannen alussa toteuttamat irtisanomissuojan heikennykset eivät puolestaan näytä vaikuttaneen tuottavuuteen millään lailla [9] ja itse asiassa IMF:n laaja-alainen tutkimus ei löydä minkäänlaista korrelaatiota tuottavuuden ja työmarkkinoiden korkean/matalan suojelun kanssa [10].

Mistä pääsemmekin kadoksissa oleviin marjanpoimijoihin. Marjanpoiminta (kuten myös esim. puhelinmyynti, feissaus, jne.) ovat äärimmäisen matalan tuottavuuden töitä, joihin ei työmarkkinoiden kiristyessä löydy riittävästi tekijöitä, koska ne eivät pysty maksamaan kilpailukykyistä palkkaa. Tilanne luonnollisesti johtaa joidenkin yritysten konkurssiin, mutta tätä nyt vain kutsutaan markkinataloudeksi: heikommin tuottavat yritykset väistyvät paremmin tuottavien tieltä, mikä puolestaan tarkoittaa suurempaa tuottavuuttaa yleisesti ja kasvavaa vaurautta koko yhteiskunnalle. Tämä on myös syy siihen, miksi emme kaikki ole enää töissä hevosten lihasvoimaan nojaavilla maatiloilla - ne eivät pärjänneet kilpailussa suuremman tuottavuuden traktorifarmeille tai tehdasteollisuudelle. Ongelma tarjontapuolen halpatyövoimareserviin tähtäävissä opeissa on, että ne itse asiassa ohjaavat yhteiskuntaa päinvastaiseen suuntaan. Miksikö? Koska jos yrityksillä on puutetta työvoimasta, on niillä suuria kannustimia kehittää metodeja, laitteita, yms., joilla asiat saadaan tehdyksi pienemmällä työpanoksella, mikä puolestaan parantaa siis kokonaistuottavuutta. Halpatyövoimareservin olemassaolo puolestaan takaa, että tämä kannustin on paljon pienempi. Näin ollen olennaisempaa kuin työntarjonnan lisääminen ja jokaisen saaminen vähintään kahden tunnin kadunlakaisuhommiin per viikko (minkä merkitys kansantaloudelle on lähes olematon), on pitää työmarkkinat kireinä koska a) työntekijät saavat työtä (mikä myös estää heidän taitojensa rapautumisen) b) yritykset saavat asiakkaita (koska palkkatulojen myötä ihmisillä on enemmän varaa kuluttaa) c) kannustimet kasvattaa tuottavuutta takaavat talouskasvun myös tulevaisuudessa (mikä on koko järjestelmän säilymisen elinehto).

Mistä puolestaan pääsemmekin sitten lyhyesti vielä viimeiseen aiheeseen, eli Grahn-Laaksosen huoleen hallituksen itsensä tekemistä leikkauksista tutkimus ja kehitys rahoitukseen. Koska tämän kertainen leikkaus on tietenkin vain pisara meressä, niin vilkaistaanpa kokonaiskuvaa tämän ja edellisen hallituksen toimista:

Lähde [11]

Kuten näkyy, on kiristyspolitiikka olennaisesti iskenyt myös suoraan tuottavuuden kasvun olennaisimman osion, eli uuden teknologian kehityksen rahoitukseen (toki myös koulutuksen määrärahoja on leikattu, jotta tuho olisi mahdollisimman laaja-alaista). Hallituksen edustajien suusta saa jatkuvasti kuulla, kuinka emme voi elää kädet tulevien sukupolvien taskussa, samalla kun se toimillaan torpedoi talouskasvun tulevaisuuden perustaa – selkeämpää esimerkkiä kädet tulevien sukupolvien taskussa elämisestä on vaikea löytää. Vaihtoehtoiset faktat ovat kuitenkin uusi normi ja George Orwell pyörii haudassaan niin kovaa, että syttyy kohta tuleen.

---

[1] https://twitter.com/filsdeproust/status/1032297297827319809?s=21

[2] https://yle.fi/uutiset/3-10364027

[3] https://yle.fi/uutiset/3-10366406

[4] https://www.stat.fi/til/ttut/2016/ttut_2016_2017-11-30_tie_001_fi.html

[5] https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410877/hallituksen-vastaus-valikysymykseen-nuorten-tyoehdoista

[6] https://yle.fi/uutiset/3-10355713

[7] http://blog.hse-econ.fi/?p=8880

[8] https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0047272717302013; tarkempi analyysi esim. https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2018/05/26/nayton-paikka/

[9] http://www.astrid-online.it/static/upload/pbri/pbrief_german_labour_10.7.172.pdf

[10] IMF World Economic Outlook huhtikuu 2015 luku 3

[11] https://yle.fi/uutiset/3-10220827

Irtisanominen ja määräaikaistyöt

Mahdollisesti saadakseen vaihtelua ainaiseen työttömien kepittämiseen, päätti hallitus kevään budjettiriihen yhteydessä palata takaisin myös työtä tekevien kurmottamiseen. Tarkoituksena oli siis helpottaa yksilöllisen irtisanomisen kriteerejä alle 20 hengen yrityksissä sekä tehdä mahdolliseksi alle 30-vuotiaiden palkkaaminen määräaikaisiin työsuhteisiin ilman perusteita; jälkimmäinen ehdotuksista kerkesi jo kaatua heinäkuun alussa, mutta ensimmäistä yritetään edelleen puskea läpi, [1] joten tarkastellaanpa hieman sen meriittejä. Kuten odottaa saattaa, on hallitus perustellut työsuhdeturvan heikentämistä työllisyyden parantamiseen liittyvänä projektina ja uskollisena työjuhtana tunnettu työministeri Jari Lindström toteaa asiasta muun muassa että "On tilastollisesti todistettu, että tänä päivänä suurin osa työpaikoista syntyy pieniin yrityksiin. Mutta jos on pieni yritys, rekrytointiriski on paljon korkeampi kuin suuressa yrityksessä." [2] Jos haluamme uskoa hallituksen logiikkaa, on kyseessä siis pyrkimys kohdennetusti helpottaa nimenomaan pienyritysten asemaa ja vähentää riskiä rekrytoinnissa. Tässä on kuitenkin se lievä ongelma, että alle 20 hengen yrityksiä koskevana ehdotus koskisi suurin piirtein 270 000 yritystä, eli sen ulkopuolelle jäisi ainoastaan n. 1 % Suomessa toimivista yrityksistä - kohdennettu säädös tämä ei ole. [3]

Jos kuitenkin oletamme, että hallitus tulee edes jossain määrin tolkkuihinsa (mikä mahdollisesti on katteeton oletus) ja veivaa 20 henkilön lukua enemmän tai vähemmän alaspäin, niin miltä hallituksen ehdotus muuten sitten näyttää suhteessa oletettuihin työllisyyttä parantaviin vaikutuksiin? Työnantajien puolella positiivisiin vaikutuksiin ainakin löytyy uskoa ja esim. Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula toteaa asiasta seuraavaa: "Kun katsotaan kansainvälisesti esimerkiksi verrattuna Saksaan, Suomessahan on korkeampi kynnys irtisanoa työntekijä henkilöperusteisella syyllä". [4] Samoilla linjoilla on myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtaja, Aalto-yliopiston dosentti Niku Määttänen: "Oma käsitykseni on, että Suomessa on varsin hankalaa irtisanoa työntekijä vain sillä perusteella, että hän ei osaa tai viitsi tehdä työtään kunnolla". [5] Näiden näkemysten mukaan Suomen työsuhdeturvaa olisi siis ruuvattava alaspäin, koska siellä se on myös matalamman työttömyysprosentin omaavissa maissa ja asioiden välillä oletetaan olevan korrelaatio.

On aina fantastista katsella kuinka paljon mediassa annetaan palstatilaa ihmisille, jotka eivät ilmeisesti ole viitsineet käyttää edes viittä minuuttia sanomisiensa tarkistamiseen. OECD pitää yllä tietokantaa, johon se on kerännyt tietoja jäsenmaidensa työsuhdeturvalainsäädännöstä ja laskenut näiden tietojen perusteella maakohtaiset indeksit työsuhdeturvan eri kategorioille. Seuraavassa näiden indeksien vertailua muutamien eri maiden kohdalla:

Lähde [6]

Ensimmäisenä vasemmalla olevat pylväät kuvaavat siis yleisindeksiä siitä, kuinka vaikeaa irtisanominen esillä olevien maiden keskuudessa on ja kuten näkyy, Suomi on vaikeudessa hännillä, ei kärjessä - eteen kiilaavat myös siis suosikkiverrokit Saksa, Ruotsi ja Tanska. Koska myös kaikkien OECD maiden (34) keskuudessa Suomen sija yleisindeksissä on 12 (siis keskiarvon alapuolella; pienempi sija tarkoittaa helpompaa irtisanomista), [7] ovat väitteet irtisanomisen vaikeudesta täällä yleisesti ottaen vähintään kyseenalaisella pohjalla. Ollaksemme reiluja, niin sekä Makkula että Määttänen kuitenkin viittaavat nimenomaan yksilöllisiin irtisanomisiin ja Suomen yleisindeksisijoitusta laskee huomattavasti kolmannessa pylväskokoelmassa kuvattu erittäin matala suojelu kollektiivisia irtisanomisia vastaan (esim. tuotannollisiin ja taloudellisiin tekijöihin perustuvat irtisanomiset). Kuitenkaan vilkaisu toiseen pylväskokoelmaan vasemmalta ei juuri muuta tilannetta - yksilölliset irtisanomiset ovat sekä Saksassa että Ruotsissa vaikeampia, joskin Tanskassa ne ovat hieman helpompia. Jos kuitenkin halutaan olla erityisen reiluja, niin lisätäänpä tarkasteluun myös viimeinen pylväskokoelma (vaikka Makkula ja Määttänen eivät siihen itse asiassa edes viitanneet), joka kuvaa siis tilapäisten työntekijöiden suojelua - kuten näkyy, tässä kategoriassa Suomi on marginaalisesti Tanskan sekä Saksan yläpuolella ja selkeästi korkeammalla verrattuna Ruotsiin. Jos henkilöperusteisen irtisanomisen arviointiin halutaan laskea mukaan siis myös tilapäisten työntekijöiden suojelu, saadaan Suomen ja Saksan indeksiluvuiksi 4,4, Tanskalle 3,9 ja Ruotsille 3,7.

Mitä tästä nyt sitten voi päätellä? No, itse asiassa hyvin vähän - työsuhdeturvalainsäädännön heikkoudella tai vahvuudella ei näyttäisi empiirisen aineiston perusteella olevan juuri mitään vaikutusta työllisyyden kokonaisasteeseen eikä yleisindeksi tai sen alaindeksit osoita mitään loogista korrelaatiota työttömyyden määrään maiden välillä. Todennäköisin syy on siksi, että vaikka irtisanomisen helpottaminen saattaa lisätä väen virtaamista sisään työpaikan ovista, se myös lisää samalla volyymillä siirtymistä sieltä kortistoon, mikä jättää kokonaisvaikutukseksi pyöreän nollan. Mitä tulee Makkulaan ja Määttäseen, niin todettakoon vielä että a) Makkula on objektiivisesti väärässä väittäessään henkilöperusteisen irtisanomisen olevan helpompaa Saksassa kuin Suomessa - miten tahansa laskettuna indikaattorit näyttävät muuta b) vaikka tilapäisiä työntekijöitä koskeva suojelu on Suomessa vahvempaa kuin Saksassa, Ruotsissa tai Tanskassa, on Suomi tässäkin indeksissä itse asiassa OECD:n keskiarvon alapuolella (suojelu keskivertoa vähäisempää) - jos Määttänen siis viittaa tähän indeksiin ja haluaa sen perusteella sanoa, että henkilöperusteinen irtisanominen on Suomessa "varsin hankalaa", niin ilmeisesti se on sitä myös yli puolessa OECD maista. Vaikka jatkuvan valituksen perusteella voisi toisin luulla, niin työsuhdeturvalainsäädännössä Suomi on pääasiassa kansainvälisesti vertailtuna keskitien kulkija.

Koska työsuhdeturva ei ole täällä siis mitenkään erityisen korkealla, eikä siihen liittyvällä lainsäädännöllä edes ole havaittavaa linkkiä työllisyyden määrään, niin miksi hillitön hinku saada asiaan liittyviä lakeja läpi? Jos jätämme hallituksen hurskaat puheet työllisyyden lisäämisestä omaan arvoonsa (sekä empiirinen että teoreettinen aineisto siis puhuu tätä käsitystä vastaan), niin jäljelle ei oikeastaan jää muita selityksiä kuin ideologinen hulluus tai tarkoituksenmukainen työehtojen heikentäminen. Jälkimmäiseen vaihtoehtoon liittyviä tarkempia syitä voidaan pohtia esimerkiksi seuraavan kuvan äärellä:

Lähde [8]

Ehdotus alle 30-vuotiaiden palkkaamisesta määräaikaisiin työsuhteisiin ilman perusteita siis kaatui, mutta kuten näkyy tietystä näkökulmasta määräaikaisten suhteiden lisäämisessä olisi paljonkin mielekkyyttä, sillä kuvioon liittyvän tarkastelun alussa (vuonna 0) määräaikaisessa työsuhteessa olleet saivat vielä 8 vuoden jälkeenkin vain 70-75 % samankaltaisissa pysyvissä työsuhteissa vuonna 0 olleiden palkasta. Tähän vaikuttaa paitsi määräaikaisen työn epävakaus, niin myös työnantajien haluttomuus investoida määräaikaisiin työntekijöihin esim. työnantajan kustantaman koulutuksen kautta, mikä tarkoittaa, että vaikka määräaikainen työ tulevaisuudessa vaihtuisikin pysyvään, on työpaikan laatu (ja sitä kautta palkka) todennäköisesti heikompi. Määräaikaista työtä lisäämällä palkat pysyvät siis kätevästi matalammalla.

Asialla on myös yhteys hallituksen "työllisyysihmeeseen" (työllisyysasteen odotetaan nousevan hallituksen 72 %:n tavoitteeseen) ja kuten Tilastokeskus meille avuliaasti kertoo, siinä missä jatkuvaan kokoaikatyöhön perustuvien työsuhteiden määrä on viimeisen vuoden aikana kasvanut ainoastaan 4,7 %, on määräaikaisten työsuhteiden määrä puolestaan noussut 11,1 %. [9] Tämän eron seurauksena kokoaikatyötä tekevien prosenttiosuus kaikista työssäkävijöistä on itse asiassa vähentynyt 0,3 %, [10] mikä mahdollisesti antaa myös osviittaa tulevalle - työehtojen heikennyksiä, määräaikaisia työsuhteita ja pienempiä palkkoja. Huomion arvoista tässä tietenkin on, että vaikka usein toisin teeskennellään, ei tämä kehitys ole seurausta luonnonlaeista, työntappajaroboteista tai muista esoteerisista voimista, vaan poliittisista päätöksistä. Työntarjonnan lisääminen ilman sen kysyntää lisäävää talouspolitiikkaa johtaa auttamatta työntekijöiden neuvotteluvoiman laskemiseen, mikä puolestaan johtaa työtekijöiden kannalta huonompiin työsopimuksiin (esim. määräaikaisuuden muodossa) ja sitä kautta tulonsiirtoon yhteiskunnan alemmilta kerroksilta ylemmille. Päätösten negatiivisia seurauksia kantamaan joutuvat voivat kuitenkin lohduttautua esimerkiksi sillä, että kehitys todennäköisesti luo tulevaisuudessa lisää hyvin palkattuja töitä työryhmiin, joiden tehtävä on arvuutella, missä eriarvoisuuden syyt oikein luuraavat.

---

[1] https://yle.fi/uutiset/3-10290376

[2} https://yle.fi/uutiset/3-10192262

[3] https://yle.fi/uutiset/3-10157542

[4] https://yle.fi/uutiset/3-10157640

[5] https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/247460-tutkimusjohtaja-irtisanomissuoja-voi-suoraan-vahentaa-joidenkin-intoa-tehda-tyonsa

[6] https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2018/05/26/nayton-paikka/

[7] https://www.oecd.org/els/emp/Employment-Outlook-2013-chap2.pdf

[8] https://www.labour.fi/ty/tylehti/ty/ty22017/ty22017pdf/ty22017.pdf

[9] http://tilastokeskus.fi/til/tyti/2018/05/tyti_2018_05_2018-06-26_tau_013_fi.html

[10] http://tilastokeskus.fi/til/tyti/2018/05/tyti_2018_05_2018-06-26_tau_014_fi.html