Juhana Vartiaisella on fantastinen tapa puolustaa hänelle mieluisia asioita tekemällä toteamuksia, jotka usein saavat kyseiset asiat näyttämään itse asiassa vielä huonommilta. Niinpä ottaessaan kantaa puoluetoverinsa Kai Mykkäsen taannoisiin kommentteihin sosiaalietuuksien leikkaamisen tarpeellisuudesta Vartiainen ilmoittaa, ettei nyt sentään *ihan* jokainen Kokoomuksen ehdotus olisi leikkaus: ”Eivätkä kaikki Kokoomuksen ehdotukset ole ’leikkauksia’. Jos poistaisimme saatavuusharkinnan, pienyritysten neuvottelukiellot tai yleiskorotusten yleissitovuuden, mitään ei ’leikattaisi’ keneltäkään.” Selkeimpänä ongelmana tässä tietenkin on, että ns. työvoimatoimina nämäkin ehdotukset itse asiassa ovat leikkauksia ja sellaisia niiden on tarkoituskin olla. Niinpä esimerkiksi saatavuusharkinnasta [1] luopumisen pointti tässä on lisätä kilpailua työpaikoista ja yleiskorotusten yleissitovuudesta luopumisen estää näiden korotusten toteutumista automaattisesti ja siirtää neuvotteluvastuu yksittäiselle henkilölle työpaikalla – yhteinen nimittäjä on siis työnhakijoiden ja työntekijöiden neuvotteluvoiman vähentäminen. Vartiaisen ja kumppaneiden näkökulmasta tämä on loogista ja ainoa toimiva tie, koska – niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin – heidän näkemyksessään työvoima on Suomessa tälläkin hetkellä vähintäänkin lähellä täyskäyttöä. Katsotaanpa asiaa hieman tarkemmin.
Valtiovarainministeriön taannoin julkaistussa raportissa jälleen peräänkuulutettiin alentamaan Suomen rakennetyöttömyyttä ja
vaikkei tarkkaa lukua mainitakaan, niin esim. Suomen pankki on ilmoittanut
rakennetyöttömyyden kohdaksi 8% (myös VM mainitsee työttömyyden pysytelleen
keskiarvona 8%:ssa viime vuosikymmenen, joten mitä ilmeisimmin se käyttää samaa
lukua pohjaoletuksena). Rakennetyöttömyys siis tarkoittaa sitä, ettei
työttömyys vallitsevien työmarkkinajärjestelyjen puitteissa voi (oletetusti)
laskea alemmaksi kiristämättä työmarkkinoita niin, että työnantajien välinen
kilpailu työvoimasta alkaa siirtää kasvavia palkkakustannuksia hintoihin ja aiheuttaa
sitä kautta inflaatiospiraalin palkkojen ja hintojen noustessa vuorotellen. Työttömyysaste
oli joulukuussa 7,8% ja jos tosissaan uskoo työmarkkinoiden olevan jo nyt
äärimmäisen kireät, työntarjonnan lisääminen on itse asiassa looginen ratkaisu.
Ongelmallista tämän tarinan kannalta on, ettei mikään reaalimaailman
indikaattori varsinaisesti tue sitä eikä oikeastaan ole tukenut missään
vaiheessa finanssikriisin jälkeen. Pohjainflaatio kävi jo vuonna 2018 varsin
historiallisessa 0,0%:ssa (viime keväänä se kävi siellä uudelleen) mikä itse
asiassa viittaisi päinvastaiseen – kilpailu työvoimasta on huomattavan vähäistä
ja oli sitä käytännössä koko viime vuosikymmenen ja jos ongelma ei ole
työntarjonnassa, ei sitä työntarjontaa lisäämällä myöskään voi ratkaista. Vartiaisen
ja kumppanien esittämät ideat perustuvat maailmaan, joka katosi jo vähintään 13
vuotta sitten ja ehkä olisi jo aika päivittää omaa oppimista tähän päivään (mitä
kaikilta muilta kyllä aina vaaditaan) sen sijaan että kiukuttelee omassa aikakoneessaan.
[1] Lyhyesti
saatavuusharkinta tarkoittaa, että EU:n/ETA-alueen ulkopuolelta tuleva
työntekijä saa työntekijän oleskeluluvan vain, jos hänellä on työpaikka, johon
ei löydy suomalaista työvoimaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti