Varallisuuden siirto yhteiskunnan huipulle *on* pois kaikilta muilta

Valtiovarainministeri Vanhanen ei lämpene ajatukselle pääomatuloverotuksen progression nostamisesta ansiotuloverotuksen kanssa yhtäläiseksi, vaikka taannoinen kyselytutkimus asetti toimen kannatukseksi kansalaisten keskuudessa n. 70%. Vanhanen toteaa: ”Kohteliaasti sanottuna, vastaajien kanta on väärä. Luulen, että samat suomalaiset kaipaavat lisää kasvua ja työllisyyttä. Nämä kaksi kantaa eivät vain käy yksiin.” Ajattelu näillä tiimoilla tuntuu usein olevan äärimmäisen hämärää, mutta asia on varsin helppo ymmärtää seuraavasti. Yhteiskunnassa tuotetaan vuosittain tietty määrä vaurautta (yleensä mitattuna BKT:lla), joka sitten jakautuu kansalaisten keskuuteen voimassa olevien sääntöjen perusteella. Nämä säännöt (mukaan lukien verosäännöt) voidaan laittaa niin, että ne ohjaavat enemmän vaurautta huipulle ja vähemmän kaikille muille tai sitten tämä voidaan jättää tekemättä, mutta huipulle ohjattavan määrän kasvattaminen on yleisesti ottaen pois muilta. Esim. jos oletetaan, että alkutilanteessa top 1% saa 20% vuodessa tuotetusta vauraudesta, mutta sääntöjen muutoksella tätä osuutta kasvatetaan 25%:in, tarkoittaa tämä muiden saavan nyt entisen 80%:n sijaan vain 75%, eli objektiivisesti vähemmän ja alkuperäinen ansio- ja pääomatuloverotuksen eriyttäminen 1990-luvun puolivälissä teki käytännössä tismalleen näin. Ainoa tie tämän ympäri on, jos vaurauden ylimääräinen ohjaaminen huipulle vauhdittaisi kasvua itseään, mutta esimerkiksi sekä IMF että OECD ovat todenneet käyvän nimenomaisesti päinvastoin. Valtiovarainministerillä on siis konseptit päälaellaan.

 

Rikkaiden korkeampi verottaminen on tietenkin oikeasti helpommin sanottu kuin tehty ja näin erityisesti siksi että vaurauden suurempi keskittyminen on kasvattanut sen viereen myös asiaa nimenomaisesti palvelevan veronvälttelyteollisuuden (verokonsultteja, asianajajia, jne.) ja siinä missä varakkaampi väki yksinkertaisesti haluaa mahdollisuuden maksaa vähemmän veroja, veronvälttelyteollisuus haluaa lisäksi mahdollisimman monimutkaisen säännöstön, jotta heidän palveluilleen on kysyntää. Veronvälttelyteollisuuden ongelma on, että yhteiskunnallisesta näkökulmasta se on täysin hyödytön ala eikä anna minkäänlaista kontribuutiota kansantalouden tuottavuuteen, minkä takia reikien tukkiminen verolainsäädännössä (vakuutuskuorien poistaminen, tulonmuuntoon puuttuminen, tasevapautuksesta luopuminen, jne.) helpottaisi paitsi rikkaiden tehokkaampaa verotusta, niin mahdollistaisi veronvälttelyteollisuudessa työskentelevien ohjaamista oikeasti hyödyllisiin töihin ja esim. metsissä kuulemma riittää risusavottaa verokonsulteillekin. Joka tapauksessa lisävaurauden ohjaaminen huipulle ei paranna niin kasvua kuin työllisyyttäkään ja koska korona aiheuttaa oikeitakin taloudellisia ongelmia, olisi mukavaa, jos edes näistä kaikkein hassuimmista ajatuksista viitsittäisiin luopua.

Tulojen koostumuksen kehitys eri tuloluokissa 1995-2018. Vasemmalla ylhäällä kaikkien tuloluokkien yhdistetty koostumus, sitä seuraavana ylimmän 99-99,9% tulojen koostumus, sitten ylimmän 99,9-99,99% koostumus ja lopuksi kaikkein ylimmän 99,99-100% tulojen koostumus. Kuten näkyy, 1990-luvun verouudistuksen myötä ylimmissä tuloluokissa pääomatulojen osuus kasvoi huomattavasti ja koska pääomatulojen verotuksen progressio on lähes olematon, tarkoitti verouudistus (ja tarkoittaa edelleen) huomattavaa veronalennusta kaikkein rikkaimmille.

Kotitalouksien velka lyö Suomen ennätyksiä

Kauppalehdessä LähiTapiolan yksityistalouden ekonomistin Hannu Nummiaron mukaan ”yllättävän monen suomalaisen talous nyrjähtää jo sadan euron tulojen laskusta”, mikä on surullinen muistutus 30 vuotta kestäneen uusliberaalin hyökkäyksen seurauksista. Kun palkat eivät nouse eikä inflaatio toisaalta syö pois velkaa, on tämä myös johtanut viime vuosina useampien ennätysten rikkoutumiseen kotitalouksien velkaantumisessa, mikä osaltaan lisää haavoittuvuutta ja esimerkiksi maksuhäiriömerkintöjä kirjattiin viime vuonna jo vajaalle 400000 henkilölle samalla kun kotitalouksien yleinen lainakanta suhteessa BKT:en on kerennyt nousemaan jo 65%:in. Kuten Kauppalehti itsekin muistuttaa ”kotitalouksien velkaantumisen on todettu heikentävän kansantalouden kestokykyä shokkien iskiessä”, mikä mahdollisesti avaisi tien syvälliseen pohdiskeluun nykyisen tien järkevyydestä ja siitä kuinka tähän on jouduttu. Joku saattaa jo arvata mihin tämä on matkalla: KL sen sijaan ilmoittaa, että jos olet menossa konkurssiin 100e tulonmuutoksen takia se on oma vikasi ja nyt olisi aika kehittää budjetointitaitoa sekä parantaa omaa markkina-arvoa sisäisen yrittäjyyden kautta. Koska oma sisäinen, ulkoinen tai edes komerossa kaapin päälläkään asuva yrittäjäni ei osaa näitä lauseita tulkata, joudun minä tyytymään vähemmän fantastisiin selityksiin.

Sekä julkinen että kotitalouksien velkaantumisaste oli aikaisemmin huomattavasti nykyistä alemmalla tasolla, mikä kuitenkin muuttui 1990-luvun laman ja sitä seuranneiden tarjontapuolen reformien myötä, joista olennaisin oli ansio- ja pääomatuloverotuksen erottaminen toisistaan. Koska reformi käytännössä tarkoitti huomattavaa leikkausta pääomatuloveroon ja sitä kautta tulonsiirtoa kaikkein rikkaimmille (pääomatulot ovat hyvin keskittyneitä yhteiskunnan yläpäähän) tarkoitti tämä tietenkin että resursseja oli vähemmän ohjattavaksi muita hyödyttäviin asioihin, mutta toisaalta myös leikkausta kokonaiskysyntään (rikkaat kuluttavat tuloistaan huomattavasti pienemmän osuuden kuin muut ryhmät). Talouden pyörittämiseksi täydellä kapasiteetilla on kysynnän kuitenkin pysyttävä riittävällä tasolla, mikä nostaa kysymyksen kuinka tämä saadaan aikaan varakkaiden ottaessa entistä suuremman palan tuloista. Vastaus on ollut velka.

Joku saattoi jo huomata, ettei tällä ole mitään tekemistä budjetointitaitojen tai sisäisen yrittäjyyden kanssa, vaan koska luodusta vauraudesta suurempi osa on päätetty kanavoida varakkaimpien kautta istumaan veroparatiiseihin, on jonkun (kotitalouksien tai valtion) paikattava tämä aukko kysynnässä velan kautta. Koska tämä on suoraan leivottu nykyjärjestelmän sisään, tarkoittaisi yksilön vastuun toteutuminen, että ylivelkaantuneet tai köyhyysrajalla kieppuvat kotitaloudet olisivat itse olleet tekemässä päätöksiä tarjontapuolen reformeista, mikä on kohtuullisen absurdi oletus. Mutta niinhän SDP:n ex-kansanedustaja Mikael Jungnerkin ilmoitti pari vuotta sitten leipäjonojen olevan valinnanvapautta – kun on karannut tarpeeksi kauas todellisuudesta, voi uskoa mitä vaan.

Kuten näkyy, kotitalouksien lainakanta prosenttina bruttokansantuotteesta on kasvanut 1980-luvun n. 25%:sta nykyiseen n. 65%:in. Samanlainen kehityskulku kuvaa myös kotitalouksien velkojen suhdetta käytettävissä oleviin tuloihin.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/osaatko-budjetoida-monen-talous-ei-kesta-edes-pienia-yllatyksia/20d89f5a-5d33-400a-ac2f-22db72c31122

https://www.eurojatalous.fi/fi/2015/2/kotitalouksien-velka--kuinka-paljon-on-liikaa/

https://www.asiakastieto.fi/web/fi/asiakastieto-media/jalleen-uusi-ennatys-maksuhairiorekisteriin-lahes-5-000-ihmista-lisaa.html