Tästä kaikki ovat samaa mieltä: missä tahansa markkinat operoivat, ne operoivat siellä joidenkin sääntöjen pohjalta ja ilman sääntöjä ei ole markkinoita, vaan pelkkää kaaosta. Nämä säännöt puolestaan voidaan kullakin hetkellä laittaa ohjaamaan toimintaa joko järkevästi tai vähemmän järkevästi, mutta mihin vinkkeliin niitä ikinä ruuvataankin, se on aina poliittinen päätös. Helander esim. ilmoittaa että turvaverkot ovat tehottomina rakenteina ”jäytäneet Suomea 1960-luvulta alkaen” ja ilmeisesti haluaisi lisää markkinoita tilalle. Ongelma tässä on, että sekä turvaverkkojen asettaminen että niiden poistaminen ovat yhtäläisiä valtion interventioita sääntöihin, eikä asian muuttaminen suuntaan tai toiseen tuo yhtään enempää markkinoita, vaan ainoastaan erilaisia lopputuloksia ulos markkinoilta (turvaverkkojen poistamisen tapauksessa pienentämällä työttömien ja työntekijöiden neuvotteluvoimaa). Tästä voi sitten pitää tai olla pitämättä, mutta ajatus siitä, että sääntöjen rukkaaminen ohjaamaan enemmän vaurautta huipulle ja vähemmän kaikille muille on jonkin sortin osoitus markkinarakkaudesta, on yhtä absurdi kuin Suomen pitäminen Pohjois-Koreana. Tiedän että nykyään täysin hullujakin asioita voi sanoa julkisuudessa joutumatta naurun alaiseksi, mutta jos joku ensin ilmoittaa rakastavansa markkinoita ja perään luettelee listan haluamistaan markkinainterventioista, tämä ei kerro rakkaudesta markkinoihin vaan rakkaudesta interventioihin – siis kunhan ne vain osoittavat itselle mieluiseen suuntaan.
Vauhti kiihtyy ja pohjaa ei näy. Poliittisia, taloudellisia ja yhteiskunnallsia kirjoituksia Suomesta ja maailmalta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste markkinat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste markkinat. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 16. syyskuuta 2020
Keskon pääjohtaja ilmoittaa Suomen olevan (melkein) Pohjois-Korea
Karjalainen kirjoittaa Keskon pääjohtajan Mikko Helanderin puheesta ja aloittaa jutun siteeraamalla tämän toteamusta ”Sosialismi on viety Suomessa pidemmälle kuin missään muualla maailmassa Pohjois-Koreaa lukuun ottamatta.” Tässä vaiheessa järkevä lukija laittaa lehden kiinni, sillä tämän aloituksen jälkeen ei enää voi olla tulossa mitään muuta kuin julkinen tragedia. Pidemmälle jaksavat löytävät kuitenkin pian mm. tämän toteamuksen: ”Tässä ilmapiirissä ei ole suosittua puolustaa markkinataloutta, joten se pitäisi kansantajuistaa. Markkinataloudella kun on heikkoutensa, mutta se pystyy maailman muuttuessa itse korjaamaan itseään.” En ole varma missä Helander on viettänyt tämän vuoden, sillä häneltä näyttää jääneen huomaamatta globaali pandemia ja sitä seurannut kansantalouksien supistuminen, jonka aikana markkinataloutta on pidetty pystyssä massiivisilla julkisen sektorin interventioilla, ei markkinoiden omilla mekanismeilla. Tämän toteaminen ei ole kommunismia, vaan yksinkertaisesti kuvaus reaalisen maailman toiminnasta. Koska perustavanlaatuisetkin asiat näyttävät surullisen usein olevan täysin hukassa, niin kansantajuistetaanpa sitten hieman.
keskiviikko 10. elokuuta 2016
Orpo olo
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (Kok) on jo lupailemassa
uusia leikkauksia ensi keväälle jos työllisyystilanne ei parane[1],
eikä häntä ilmeisesti häiritse, että vaikka mainittua kuristuspolitiikkaa on
harjoitettu Suomessa ja Euroopassa jo vuosia, niin seuraukset ovat olleet
pääasiassa lupausten vastakohtia talous- ja työllisyystilanteen luisuessa
enemmänkin heikompaan suuntaan. Kuristuksen lisäksi hallitus on esittänyt
vastalääkkeeksi erityisesti viennin kasvattamista ja tuskinpa kellään on mitään
tätä päämäärää vastaan itsessään, mutta vilkaistaanpa asiaa hieman tarkemmin.
Ensin on hyvä mainita, että Suomen viennistä 85 % on
suuryritysten käsissä,[2]
mikä siis käytännössä tarkoittaa, että viennin edistäminen esimerkiksi
kilpailukykysopimuksella, joka jäädyttää palkkoja on pääasiassa rahan
kaatamista näiden yritysten ja niiden omistajien taskuihin. Mutta ehkäpä
nämäkin yritykset ovat taloudellisesti heikoilla ja tarvitsevat väliaikaisesti
valtion ja työntekijöiden vetoapua päästäkseen taas plussalle? Tuoreimpien
tietojen[3]
mukaan esimerkiksi vientijättien Kone (1,053 miljardia), Supercell (693,34
miljoonaa) ja Wärtsilä (449 miljoonaa) nettotulokset näyttävät varsin asiallisilta.
Sama pätee yleisemminkin, mutta yrityksiä sinällään on vaikea syyttää siitä,
että ne vaativat itselleen lisää rahaa, sillä markkinajärjestelmässä yksityisen
yrityksen ainoa looginen funktio on tuottaa omistajilleen maksimaalinen määrä
voittoa. Tämän seurauksena on luonnollista odottaa, että vaikka esimerkiksi
mainitut jättiläiset tekisivät kymmenen kertaa enemmän nettotulosta, niin ne
silti ilmoittaisivat tarvitsevansa lisää. Siimaa toki vedetään niin kauan kun
sitä annetaan, mutta rationaalisen kansalaisen ja häntä oletetusti edustavan
kansanedustajan on syytä suhtautua näihin väitteisiin terveellä epäluulolla.
Rahaa siis taotaan, mutta sitä ei käytetä
toiminnanlaajentamiseen tai investoimiseen. Miksi? Tämän selvittämiseksi ei
tarvitse olla taloustieteen professori jos vain ymmärtää sen seikan, että
investointeja ei tehdä harrastukseksi. Koska yritysten on tarkoitus tuottaa
voittoa, niin luonnollisesti investointeja tehdään ainoastaan silloin, jos on
syytä odottaa että tuotetuille palveluille tai tuotteille löytyy ostajia. Niin
kauan kun ei ole kysyntää, ei kannata pidättää hengitystä odotellessa
investointien kasvua, minkä seurauksena esimerkiksi vuoden 2014 yhteisöveron
alennus ei tuonut investointeja saati työpaikkoja, vaan lisää budjetin
alijäämää, jota sittemmin tietenkin paikkailtiin leikkaamalta heikkotuloisilta.[4]
No kuinka kysyntää sitten luodaan? Yksi ilmiselvä ratkaisu olisi tietenkin
valtion tuntuva investoiminen esimerkiksi infrastruktuuriin. Tämä lisäisi
kysyntää aihealueeseen liittyville tuotteille ja palveluille, mikä toisi
kannustimia yrityksille laajentaa toimintaansa kasvavan kysynnän edessä ja sitä
kautta tarvetta myös uusille työntekijöille ja lisääntyvä taloudellinen
toiminta puolestaan kasvattaisi valtion bruttokansantuotetta ja verotuloja.
Mistä rahat, kysytään. Rummun lyönnistä ja hysteriasta
huolimatta totuus on, että Suomen julkisen sektorin nettovelka on maailman
seitsemänneksi pienin ja Euroopan Unionissa kaikkein pienin,[5]
minkä lisäksi Suomen luottoluokitus on AA+ ja Euroopan keskuspankin korot
erittäin matalalla. Lainan ottamisesta on julkisessa keskustelussa saatu varsin
tehokkaasti tehtyä kirosana, vaikka jokainen ymmärtää, että olennaista ei ole
laina itsessään, vaan kuinka se käytetään. Jos lainan sijoittaa tuottavaan
toimintaan, niin se alkaa maksamaan itseään takaisin, mutta jos rahaa
puolestaan käyttää kyseenalaisella tavalla, kuten esimerkiksi viljelemällä
verohelpotuksia miljonääreille ja suuryrityksille, niin löytää itsensä pian
vaikeuksista. Joka tapauksessa pointti oli siis, että periaatteessa halpaa
rahaa olisi tarjolla, jos päättäjiä kiinnostaisi lisätä kysyntää ja tuotantoa.
Kuristuspolitiikkaa on nyt jatkettu seitsemän vuotta
ja sen positiiviset vaikutukset ovat aina alkamassa ensi vuonna tai vähintään
sitä seuraavana. Miksi eivät Orpo tai hänen kollegansa Euroopassa ole
kiinnostuneet kokeilemaan toisenlaisia vaihtoehtoja, vaikka valittu linja
näyttää jatkuvasti epäonnistuvan julkilausutuissa tavoitteissaan? Yksi vaihtoehto
on, että lähes kaikki päättäjät ovat yhtäkkiä tulleet hulluiksi. Kutkuttava ajatus,
muttei kovin todennäköinen. Toinen vaihtoehto on, että päättäjien palleilla
istuu markkinafundamentalisteja, jotka uskovat ettei kuolevaisten parane
puuttua kaikkitietävien markkinoiden toimintaan, sillä ne toimivat
täydellisesti. Näitä hurmahenkiä ei kiinnosta esimerkiksi se, että toisen
maailman sodan jälkeen varsin vahvan sääntelyn alla Euroopan talouskasvu oli
paitsi voimakasta, niin myös tasa-arvoista ja että kun sääntelyä alettiin 1970–80
luvuilla purkaa, ympäri maailmaa alkoi salaperäisesti myös lamakausia ilmaantua
noin kerran kymmenessä vuodessa samalla kun kasvu hidastui. Pisteitä on myös
mahdoton yhdistää siinä, että tämä deregulaatiomania lopulta johti 2007 pahimpaan
talousromahdukseen sitten 1930-luvun. Ikävä kyllä on vielä kolmaskin
vaihtoehto: jos joku tekee samaa asiaa 20 kertaa samalla tavalla ja tulokset
ovat aina samat, alkaa rationaalinen ihminen epäillä, josko nämä tulokset ovat
ne mihin on pyrittykin, vaikka ne samalla olisivatkin ristiriidassa
julkilausuttujen pyrkimysten kanssa.
No mitkä ne tulokset sitten ovat? Selkein lienee on hyvinvointivaltion alasajo huonokuntoisen talouden siivellä. Hyvinvointivaltiossa on se ongelma, että se palvelee kansalaisia, eikä miljonäärejä ja jo Adam Smith tiesi 1700-luvulla, että niillä, jotka omistavat yhteiskunnan on taipumus järjestää se palvelemaan omia intressejään.[6] Miksi antaa lantti eläkeläiselle, kun voit antaa sen jollekin, joka vie sen turvaan veroparatiisiin? Auta omaa miljonääriäsi jo tänään.
No mitkä ne tulokset sitten ovat? Selkein lienee on hyvinvointivaltion alasajo huonokuntoisen talouden siivellä. Hyvinvointivaltiossa on se ongelma, että se palvelee kansalaisia, eikä miljonäärejä ja jo Adam Smith tiesi 1700-luvulla, että niillä, jotka omistavat yhteiskunnan on taipumus järjestää se palvelemaan omia intressejään.[6] Miksi antaa lantti eläkeläiselle, kun voit antaa sen jollekin, joka vie sen turvaan veroparatiisiin? Auta omaa miljonääriäsi jo tänään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)