Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteisövero. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yhteisövero. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. marraskuuta 2019

Verosuunnittelija kertoo vastuullisesta yritystoiminnasta

Uutisia selaillessa kannattaa usein pitää mukana mittaria, joka piipityksellään varoittaa ironian noususta vaaralliselle tasolle. Ex-kansanedustaja Lenita Toivakan (kok) Verkkouutisten kirjoituksen tapauksessa ylimääräinen varoituksen sana on kuitenkin paikallaan, sillä jo muutaman rivin jälkeen joutuu pakenemaan suojalasin taakse eristettyyn huoneeseen ironiatasojen noustessa hengenvaarallisiksi. Hän kirjoittaa, että yritysmaailmassa ”vastuullisuus ei ole trendi vaan ilmiö, joka on tullut jäädäkseen” ja mainitsee esimerkkinä oman elämänsä, jossa ”vastuullisuuden edistäminen on kulkenut mukanani lähes koko työurani, ensin kauppiaana, sitten poliitikkona ja nyt olen opiskellut vastuullisuutta keväästä lähtien.” Toivakka oli edellisessä hallituksessa ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä, kunnes selvisi että hänen perheyhtiönsä oli perustanut 2007 Belgiaan holdingyhtiön verosuunnittelua varten. Vaikka Toivakka istui perheyhtiön hallituksessa, hän ei oman kertomansa mukaan muista koska sai tietää verosuunnittelujärjestelyistä vai saiko tietää ollenkaan. Vastuussa asiasta hän ei kuitenkaan ollut. Tietenkin tämä on sikäli merkityksetöntä, että Toivakka myös katsoo verosuunnittelun olevan ihan ok, kunhan se vain tehdään laillisesti (mikä on hyödyllinen näkemys lainsäätäjälle), mutta joku voisi tähän sanoa, että ehkä Toivakan olisi kannattanut käydä opiskelemassa sitä vastuullisuutta jo ennen viime kevättä.

Asiaan liittyy tietenkin myös vakavampi pointti ja pelkästään yhteisöverolla mitattuna Suomi menettää arviolta 430-1400 miljoonaa euroa/vuosi verosuunnitteluun. Verosuunnittelu myös vääristää markkinoita, sillä ainoastaan suurimmilla toimijoilla on varaa veronvälttelyteollisuuden palveluihin, mikä puolestaan mahdollistaa huonostikin toimivien suurten toimijoiden pysymisen voitollisina ja kilpailussa mukana (esim. jatkuvissa hoitoskandaaleissa ryvettynyt Esperi Care ei ole maksanut yhteisöveroa Suomessa 3 vuoteen korkojärjestelyjen seurauksena). Veronvälttelyteollisuus on itsessään sikäli mielenkiintoinen toiminta-ala, ettei se itse asiassa hyödytä ketään muuta kuin alalla toimivia asianajajia ja verokonsultteja sekä näiden päämiehiä – jokainen verosuunnitteluun käytetty euro on poissa varsinaiseen tuotannolliseen toimintaan suuntautuvista resursseista ja kuten esim. sekä Valtiovarainministeriö että VATT toteavat, oikein suunnatuilla toimilla verosuunnitteluun voidaan puuttua tekemättä mitään haittaa muulle taloudelle. Tämä puolestaan tarkoittaa, että verosuunnittelumahdollisuuksien minimoiminen olisi kaikissa tapauksissa toivottavaa vaikka se samalla vähentäisikin työllisyyttä veronvälttelyteollisuudessa, sillä näiden ihmisten uudelleen sijoittuminen lähes mihin tahansa muuhun työpaikkaan olisi kaikkien muiden näkökulmasta parempi vaihtoehto kuin heidän nykyinen ammattinsa. Tämän valossa onkin mukava tietää, että Toivakka oli mukana viime eduskunnassa säätämässä esim. verosuunnittelua helpottavaa hallintarekisteriä ja nyt kertoo meille vastuullisuuden pysyvästä maihinnoususta.

Arvioita Suomen veromenetyksistä verosuunnitteluun yhteisöveron kannalta.


https://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tyoryhma-veronvalttaminen-vaikeutuu-kansainvalisin-toimin

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Yritystuet

Hallituksen budjettiriihessä esittämä lista suunnitelluista toimista on pitkä ja sisältää lisärahaa mm. muuntokoulutukseen, oppikirjoihin ja muutamiin päivärahoihin. [1] Nämä ovat toki periaatteessa positiivisia muutoksia, mutta pyöritellyt summat itse asiassa varsin pieniä (uusiin menoihin laitettiin vain 115,5 miljoonaa euroa, eli n. 0,2 % koko budjetista) ja normaaliin tapaan ne lähinnä paikkaavat hallituksen itsensä aikaisemmin tekemiä suurempia reikiä, kuten tukien indeksijäädytyksiä - kyynisempi henkilö saattaisi todeta, että lähinnä kosmeettisella lisärahoituksella pohjustellaan tulevia vaaleja. Jotkut suunnitelmista ovat toki mahdollisilta seurauksiltaan erittäin kauas kantoisia (esim. irtisanomissuojan heikentäminen ja palkkauksen mahdollistamisen määräaikaisiin töihin ilman perusteita) [2], mutta tämän kirjoituksen aiheena on suurin piirtein samaan aikaan totaalisesti lässähtänyt yritystukiuudistus. Mielenkiintoista tässä on tietenkin, kuinka helposti toisilta leikataan, mutta toisten kanssa pitkälläkään vatvomisella ei saada mitään aikaan - joku saattaa jo arvata todennäköisen syyn, mutta palataan siihen kirjoituksen lopussa.

Yritystukien leikkaamisella on Suomessa pitkä historia (sanoissa, ei teoissa) ja tätä edeltänyt yritys kaatui vuoden 2017 budjettiriihessä, kun Kokoomus, Keskusta ja Perussuomalaiset eivät päässeet yksimielisyyteen asiasta. Tämän seurauksena perustettiin sitten uusi kaikki eduskuntapuolueet kattava työryhmä, jonka toiminta on muistuttanut karnevaalia käytännössä jo alkuoletuksesta lähtien - jos hallituspuolueet eivät päässeet sopuun edes keskenään, millä ihmeen logiikalla ne pääsisivät siihen koko Eduskunnan kanssa? Ryhmää alun perin johtanut elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ymmärsikin jo hyvissä ajoin siirtyä takavasemmalle yllättäen havaittujen jääviysongelmien seurauksena ja hänen seuraajakseen tuli Mauri Pekkarinen (kesk.), joka on myös sittemmin jo ehtinyt katumaan päätöstään, todeten myös, että työryhmän laajentamisen pointti saattoi nimenomaan olla odotetun epäonnistumisen sysääminen koko Eduskunnan niskoille. [3] Ja ryhmän laajentaminen ei tietenkään tässä tarkoittanut edes pelkästään poliittista laajentamista, vaan mukaan tulivat myös elinkeinoelämän lobbarit, eli päätöksiä tehtäessä pöydässä istui nimenomaan niiden tahojen edustajia, joiden tukia piti oletetusti leikata. Tässä tilanteessa työryhmän epäonnistuminen ei ole ihme - jos se olisi saanut jotain aikaan, se olisi ihme.

Jos poliittinen sirkus kuitenkin jätetään omaan arvoonsa, niin yritystukien leikkaamatta jättämiselle voi toki esittää myös ainakin periaatteessa järkeviä perusteluja, joten käsitelläänpä tässä muutamia olennaisimpia. Yleisin esitetty syy on tietenkin vetoaminen työllisyyteen, eli jos tukia leikataan, se oletetusti vähentää työpaikkoja. Ongelmana tässä on makrotasolla se, että kasvatetut yritystuet [4] eivät näytä viimeisen kymmenen vuoden aikana heijastuneen millään lailla itse työttömyysprosenttiin ja mikrotasolla se, että suuri osa tuista kohdistuu aloille, jotka työllistävät yhä vähemmässä määrin ihmisiä, kuten raskaaseen tehdasteollisuuteen ja alkutuotantoon (mukaan lukien siis maatalous):
Lähde [5]
















Kuten näkyy, tehdasteollisuuden ja alkutuotannon osuus tehdyistä työtunneista on ollut jatkuvassa alamäessä, eikä ole mitään erityistä syytä olettaa trendiin muutosta. Jos tarkoituksena on siis työpaikkojen säilyttäminen, niin näille aloille suunnatuissa tuissa se kohdistuu yhä harvenevaan joukkoon työntekijöitä. Toki on myös hyvä huomioida, että ei ole mitään erityistä syytä olettaa tukien poiston vähentävän työpaikkoja tai työntekijöiden etuisuuksia alun perinkään, vaan rahat uusiin kustannuksiin voidaan yrityksessä ottaa periaatteessa mistä tahansa seuraavista kolmesta kohteesta a) asiakkaat (nostamalla tuotteiden hintoja) b) työntekijät (irtisanomalla tai palkkoja/etuisuuksia leikkaamalla) c) omistajat (vähentämällä tehdyn voiton määrää ja osakeantia). Kohdan a toteuttaminen toimivilla markkinoilla on riskialtista, koska jos kilpailijat pitävät omat hintansa vakaina, voi toimenpide osoittautua yritykselle kokonaisuutena haitalliseksi pudonneen myyntivolyymin muodossa. Jos myyntivolyymin ei arvioida laskevan ja kohta a toteutetaan, menevät kustannukset kuitenkin siis (pääasiassa ulkomaisille) ostajille. Kohdan b toteutuminen riippuu ensisijaisesti työvoiman järjestäytymisasteesta, eli ammattiyhdistykset pystyvät kollektiivisella neuvotteluvoimalla estämään kustannusten siirtymisen työntekijöiden maksettavaksi - tämä on luonnollisesti yksi syy siihen, miksi niistä halutaan niin kovasti eroon. Pienemmässä määrin asia riippuu jälleen myös markkinoiden toimivuudesta; jos alalla on palkkakilpailua (eli useampia yrityksiä todellisuudessa toimimassa markkinateorian odottamalla tavalla, eikä oligopolin kaltaisessa systeemissä), on palkkoja ja etuisuuksia vaikea laskea, koska ne saattavat aiheuttaa työvoiman siirtymistä kilpailijoille. Pääasiassa voitaneen siis sanoa, että jos ammattiyhdystysliike pitää huolen kohdasta b ja kohta a on joko yritykselle itselleen haitallinen tai sitten siirtää kustannukset pääasiassa ulkomaalaisille, jäljelle jää kohta c. Kohtaa c ei tietenkään ole mahdollista toteuttaa, jos yrityksen voittomarginaali on erityisen pieni, mutta tämä ei luonnollisesti ainakaan tehdasteollisuudessa päde (esim. UPM teki voittoa 2016 n. miljardin verran) [6}, mikä puolestaan tarkoittaa yritystuen poistamisen vaikuttavan erittäin todennäköisesti ainoastaan hieman pienempinä voittoina omistajille. Yritystukien puolustaminen työpaikkojen tai työntekijöiden etuisuuksien säilyttämisen näkökulmasta on siis vähintäänkin heikoissa kantimissa.

Säilyttämisen lisäksi toinen usein käytetty tulokulma on työpaikkojen luonti, eli investointien lisääminen, ja oletuksena on siis, että tukien avulla yrityksiä voidaan auttaa investoimaan uuteen teknologiaan ja tuottavuuden kehittämiseen, mikä puolestaan on hyödyllistä koko kansantaloudelle. Ongelmana tässä on se, että siinä missä tehottomia verotukia on viime vuosina lisätty, niin tehokkaimmiksi arvioituja tukia (esim. Tekesin tutkimus- ja kehitystuet) on puolestaan leikattu, [7] mikä pistää epäilemään tukien antajien tarkoitusperiä. Mainittakoon myös, että vaikka niitä ei yritystukiin lasketakaan, aikaisempien vuosien leikkaukset yhteisöveroon (yritysveroon) myytiin myös osittain lupauksilla kasvavista investoinneista. Joka tapauksessa sekä veronkevennysten että kasvaneiden yritystukien vaikutuksen voimme tietenkin tarkistaa tapahtuneista investoinneista:
Lähde [8]




















Investointiaste siis pääasiassa myötäilee suhdannetta ja lähtee selkeään laskuun kiristävän talouspolitiikan seurauksena vuoden 2012 jälkipuoliskolla nousten uudestaan merkittävästi vasta 2016 talouden elpyessä. Mitään olennaista korrelaatiota n. 870 miljoonaa maksaneeseen [9] vuoden 2014 yritysveronalennukseen tai kasvaneisiin yritystukiin ei ole havaittavissa - itse asiassa Kataisen hallituksen ensimmäisen yhteisöveroalen jälkeen vuonna 2012 investoinnit laskivat. Lasku ei tietenkään johtunut veroalesta, vaan yksinkertaisesti vahvistaa sen mitä jo ennakkoon tiesimme [10] - yleisellä yritysveroasteella tai verotuilla ei ole juuri mitään vaikutusta investointiasteeseen, vaan yksityisellä sektorilla ne määräytyvät odotetun kysynnän mukaan.

Miksi hyödyttömistä yritystuista (joita arvioiden mukaan on jopa 80-90 % kokonaismäärästä) [11] ei sitten hankkiuduta eroon? Uusimman työryhmän poliittinen suhmurointi ja kaikkien halu olla suututtamatta omia taustaryhmiään ovat tietenkin osasyitä, mutta katsoisin niiden kuitenkin olevan vain heijastuksia pinnalla. Olennaisin syy todennäköisesti löytyy seuraavasta kuviosta:
Lähde [12]














Kuten näkyy, Suomessa top 5 % omistaa hieman yli 70 % kaikista osakkeista ja seuraava 15 % käytännössä kaikki loput. Suurille osakeyhtiöille annettujen tukien ei siis ole tarkoituskaan ylläpitää työpaikkoja tai kasvattaa investointeja, vaan niiden tarkoituksena on ylläpitää top 5 %:n elämäntyyliä ja kasvattaa heidän varallisuuttaan - kukaan ei uskalla astua rikkaiden varpaille ja tämä hallitus kaikkein vähiten. Jos joku kaipaa konkreettisia ehdotuksia muutoksesta parempaan suuntaan, niin pistetään nyt loppuun vielä muutama 1) siirtyminen verotuista jälleen esim. Tekesin myöntämiin suoriin tukiin, jotta rahan käytön tarkoituksenmukaisuutta voidaan valvoa ja varmistaa, että veronmaksaja saa rahalle vastinetta (verotuen käytöstä päättää yritys, suoran tuen käytöstä tuen myöntäjä) 2) Irtisanomissuojan ja työntekijän yleisen aseman heikentämisen sijaan palkkatuen rahoituksen lisääminen, jotta esim. pitkäaikaistyöttömiä voidaan paremmin työllistää (viime vuonna palkkatukeen varattiin vain 30 miljoonaa euroa, tänä vuonna enää 25 miljoonaa) 3) Yritysverokannan nostaminen vähintään Ruotsin tasolle 22 %:in valtion uusien investointien rahoittamiseksi. Jos pk-yrittäjiä halutaan kompensoida muutoksesta, voidaan esim. arvonlisäveron täysmittaista huojennusta laajentaa 10 000 euron liikevaihdon yrityksistä 20 000 euron liikevaihdon yrityksiin ja/tai osittaista huojennusta 30 000 eurosta 40 000 euroon, mutta koska pk-yrittäjien markkinat ovat lähes yksinomaan Suomessa, olisi heidän kannaltaan (ja lähes kaikkien muidenkin kannalta) paras vaihtoehto yksinkertaisesti siirtyä pois kiristävästä talouspolitiikasta kohti varovaisesti laajentavaa. On toki myönnettävä, että kaikissa näissä ehdotuksissa on kohtalokas vika - koska ne hyödyttävät muitakin tahoja kuin top 5 %:a, ei toteuttamista kannata odottaa henkeä pidätellen.




[1] https://yle.fi/uutiset/3-10155645
[2] https://yle.fi/uutiset/3-10157542
[3] https://yle.fi/uutiset/3-10149157
[4] https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001923316.html; https://yle.fi/uutiset/3-9863140
[5] http://jussikiviluoto.blogspot.fi/2015/09/se-pois-jaanyt-argumentti.html
[6] http://www.upm.fi/UPM/Uutishuone/uutiset/Pages/Tilinpaatostiedote-2016-Ennatysvuosi-UPMlle---hyva-tulos-viimeisella-neljannekse-001-Tue-31-Jan-2017-09-36.aspx
[7] https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/11/30/lobbaus-tuottaa-tulosta-yritystukien-leikkauslistojen-laatimiseen-otetaan
[8] http://www.stat.fi/til/sekn/2017/04/sekn_2017_04_2018-03-16_kuv_005_fi.html
[9] https://veropolitiikka.wordpress.com/2017/12/29/ekn-yhteisoveroselvitys-johti-harhaan/
[10] Yhdysvaltain näkökulmasta esim. Dean Baker http://cepr.net/blogs/beat-the-press/as-the-data-show-higher-corporate-profits-mean-higher-investment-not
[11] https://yle.fi/uutiset/3-9598059; https://www.sttk.fi/2015/11/10/taloudesta-tiistaina-yritykset-yhteiskunnan-kukkarolla/
[12] https://www.stat.fi/artikkelit/2012/art_2012-12-10_009.html?s=0
[13] http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79863/TEMrap_22_2017_verkkojulkaisu.pdf

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Orpo olo

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (Kok) on jo lupailemassa uusia leikkauksia ensi keväälle jos työllisyystilanne ei parane[1], eikä häntä ilmeisesti häiritse, että vaikka mainittua kuristuspolitiikkaa on harjoitettu Suomessa ja Euroopassa jo vuosia, niin seuraukset ovat olleet pääasiassa lupausten vastakohtia talous- ja työllisyystilanteen luisuessa enemmänkin heikompaan suuntaan. Kuristuksen lisäksi hallitus on esittänyt vastalääkkeeksi erityisesti viennin kasvattamista ja tuskinpa kellään on mitään tätä päämäärää vastaan itsessään, mutta vilkaistaanpa asiaa hieman tarkemmin.

Ensin on hyvä mainita, että Suomen viennistä 85 % on suuryritysten käsissä,[2] mikä siis käytännössä tarkoittaa, että viennin edistäminen esimerkiksi kilpailukykysopimuksella, joka jäädyttää palkkoja on pääasiassa rahan kaatamista näiden yritysten ja niiden omistajien taskuihin. Mutta ehkäpä nämäkin yritykset ovat taloudellisesti heikoilla ja tarvitsevat väliaikaisesti valtion ja työntekijöiden vetoapua päästäkseen taas plussalle? Tuoreimpien tietojen[3] mukaan esimerkiksi vientijättien Kone (1,053 miljardia), Supercell (693,34 miljoonaa) ja Wärtsilä (449 miljoonaa) nettotulokset näyttävät varsin asiallisilta. Sama pätee yleisemminkin, mutta yrityksiä sinällään on vaikea syyttää siitä, että ne vaativat itselleen lisää rahaa, sillä markkinajärjestelmässä yksityisen yrityksen ainoa looginen funktio on tuottaa omistajilleen maksimaalinen määrä voittoa. Tämän seurauksena on luonnollista odottaa, että vaikka esimerkiksi mainitut jättiläiset tekisivät kymmenen kertaa enemmän nettotulosta, niin ne silti ilmoittaisivat tarvitsevansa lisää. Siimaa toki vedetään niin kauan kun sitä annetaan, mutta rationaalisen kansalaisen ja häntä oletetusti edustavan kansanedustajan on syytä suhtautua näihin väitteisiin terveellä epäluulolla.

Rahaa siis taotaan, mutta sitä ei käytetä toiminnanlaajentamiseen tai investoimiseen. Miksi? Tämän selvittämiseksi ei tarvitse olla taloustieteen professori jos vain ymmärtää sen seikan, että investointeja ei tehdä harrastukseksi. Koska yritysten on tarkoitus tuottaa voittoa, niin luonnollisesti investointeja tehdään ainoastaan silloin, jos on syytä odottaa että tuotetuille palveluille tai tuotteille löytyy ostajia. Niin kauan kun ei ole kysyntää, ei kannata pidättää hengitystä odotellessa investointien kasvua, minkä seurauksena esimerkiksi vuoden 2014 yhteisöveron alennus ei tuonut investointeja saati työpaikkoja, vaan lisää budjetin alijäämää, jota sittemmin tietenkin paikkailtiin leikkaamalta heikkotuloisilta.[4] No kuinka kysyntää sitten luodaan? Yksi ilmiselvä ratkaisu olisi tietenkin valtion tuntuva investoiminen esimerkiksi infrastruktuuriin. Tämä lisäisi kysyntää aihealueeseen liittyville tuotteille ja palveluille, mikä toisi kannustimia yrityksille laajentaa toimintaansa kasvavan kysynnän edessä ja sitä kautta tarvetta myös uusille työntekijöille ja lisääntyvä taloudellinen toiminta puolestaan kasvattaisi valtion bruttokansantuotetta ja verotuloja.

Mistä rahat, kysytään. Rummun lyönnistä ja hysteriasta huolimatta totuus on, että Suomen julkisen sektorin nettovelka on maailman seitsemänneksi pienin ja Euroopan Unionissa kaikkein pienin,[5] minkä lisäksi Suomen luottoluokitus on AA+ ja Euroopan keskuspankin korot erittäin matalalla. Lainan ottamisesta on julkisessa keskustelussa saatu varsin tehokkaasti tehtyä kirosana, vaikka jokainen ymmärtää, että olennaista ei ole laina itsessään, vaan kuinka se käytetään. Jos lainan sijoittaa tuottavaan toimintaan, niin se alkaa maksamaan itseään takaisin, mutta jos rahaa puolestaan käyttää kyseenalaisella tavalla, kuten esimerkiksi viljelemällä verohelpotuksia miljonääreille ja suuryrityksille, niin löytää itsensä pian vaikeuksista. Joka tapauksessa pointti oli siis, että periaatteessa halpaa rahaa olisi tarjolla, jos päättäjiä kiinnostaisi lisätä kysyntää ja tuotantoa.

Kuristuspolitiikkaa on nyt jatkettu seitsemän vuotta ja sen positiiviset vaikutukset ovat aina alkamassa ensi vuonna tai vähintään sitä seuraavana. Miksi eivät Orpo tai hänen kollegansa Euroopassa ole kiinnostuneet kokeilemaan toisenlaisia vaihtoehtoja, vaikka valittu linja näyttää jatkuvasti epäonnistuvan julkilausutuissa tavoitteissaan? Yksi vaihtoehto on, että lähes kaikki päättäjät ovat yhtäkkiä tulleet hulluiksi. Kutkuttava ajatus, muttei kovin todennäköinen. Toinen vaihtoehto on, että päättäjien palleilla istuu markkinafundamentalisteja, jotka uskovat ettei kuolevaisten parane puuttua kaikkitietävien markkinoiden toimintaan, sillä ne toimivat täydellisesti. Näitä hurmahenkiä ei kiinnosta esimerkiksi se, että toisen maailman sodan jälkeen varsin vahvan sääntelyn alla Euroopan talouskasvu oli paitsi voimakasta, niin myös tasa-arvoista ja että kun sääntelyä alettiin 1970–80 luvuilla purkaa, ympäri maailmaa alkoi salaperäisesti myös lamakausia ilmaantua noin kerran kymmenessä vuodessa samalla kun kasvu hidastui. Pisteitä on myös mahdoton yhdistää siinä, että tämä deregulaatiomania lopulta johti 2007 pahimpaan talousromahdukseen sitten 1930-luvun. Ikävä kyllä on vielä kolmaskin vaihtoehto: jos joku tekee samaa asiaa 20 kertaa samalla tavalla ja tulokset ovat aina samat, alkaa rationaalinen ihminen epäillä, josko nämä tulokset ovat ne mihin on pyrittykin, vaikka ne samalla olisivatkin ristiriidassa julkilausuttujen pyrkimysten kanssa.

No mitkä ne tulokset sitten ovat? Selkein lienee on hyvinvointivaltion alasajo huonokuntoisen talouden siivellä. Hyvinvointivaltiossa on se ongelma, että se palvelee kansalaisia, eikä miljonäärejä ja jo Adam Smith tiesi 1700-luvulla, että niillä, jotka omistavat yhteiskunnan on taipumus järjestää se palvelemaan omia intressejään.[6] Miksi antaa lantti eläkeläiselle, kun voit antaa sen jollekin, joka vie sen turvaan veroparatiisiin? Auta omaa miljonääriäsi jo tänään.