maanantai 22. elokuuta 2016

Laillistettu korruptio

Mitä yhteistä on portugalilaisella EU-komission puheenjohtajalla ja suomalaisella Helsingin apulaiskaupunginjohtajalla? Vastaus: molemmat hyppäsivät pyörimään tuottoisaan karuselliin julkisten ja yksityisten virkojen välillä ja pelkkä katsominenkin alkaa heikompaa hirvittämään.

Kyseinen komission puheenjohtaja on tietenkin Jose Manuel Barroso, joka heinäkuussa ilmoitti siirtyvänsä liikepankki Goldman Sachsin leipiin. Barroso on ollut ennenkin tekemisissä pankkien kanssa ja hän on esimerkiksi voimakkaasti tukenut Kreikan taloudellisia tukipaketteja, joiden rahoista 5 % on tutkimuksen mukaan mennyt Kreikan kansalaisille ja 95 % eurooppalaisille pankeille ja yksityisille sijoittajille.[1] Goldman Sachs puolestaan tunnetaan ehkä parhaiten vuosien 2007–2008 talousromahduksen yhtenä pääarkkitehtina, joka pelastettiin konkurssilta Yhdysvaltain veronmaksajan varoin massiivisella tulonsiirrolla kansalaisilta pankkiireille ja joka luonnollisesti jo seuraavana vuonna maksoi ennätysbonuksia johtajilleen.[2] Kun valtion interventionismi oli tehnyt työnsä rikkaille, Goldman Sachs ja muut vaikeuksiin joutuneet pankit silmää räpäyttämättä palasivat takaisin ylistämään markkinoiden ihmeitä ja yksilön vastuuta. Muuttuvainen on ihmismieli.

Apulaiskaupunginjohtaja on entinen sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok), joka lienee tunnetaan parhaiten verokikkailuistaan ja ajatuksesta, että vain harva Suomessa tienaa alle 2100 euroa kuukaudessa.[3] Myös hän on sittemmin päättänyt karistaa julkisen sektorin pölyt jaloistaan ja siirtyi toukokuussa yksityiselle puolelle Suomen Terveystalon johtoon, joka sekin on tunnettu verokikkailuistaan.[4] Itseasiassa Räty lähti Terveystaloon sellaisella kiireellä, ettei malttanut edes pysyä apulaiskaupunginjohtajana kautensa loppuun tai kuten hän itse toteaa ”Kaikki ne asiat, joita tulin Helsingin kaupungille tekemään silloin viisi vuotta sitten, on nyt saatettu sellaiseen pisteeseen, että on hyvä aika ja mahdollista lähteä”[5]. Epäilemättä, vaikka osa saattoi tulla valmiiksi jo silloin, kun Räty ministerinä toimiessaan ajoi voimakkaasti Suomen terveydenhuollon avaamista yksityiselle sektorille, linja jonka hedelmistä hän nyt täysin sattumalta lähtee nauttimaan. Puhdasta sattumaa myös lienee se, että Helsingin kaupunki vuosien 2012–14 aikana osti Terveystalolta palveluita usealla miljardilla.[6]

Kolmantena esimerkkinä mainittakonkin vielä Taneli Lahti, joka on siirtymässä EU-komission virkamiehestä Elinkeinoelämän keskusliiton palvelukseen. Lahdesta huomaa, että hän on virkamies eikä poliitikko, koska hän päästää vahingossa totuuden ulos: "Tuleva EK:n Brysselin toimiston johtaja näkee, että etujärjestöstä käsin hänellä on mahdollisuus muovata Euroopan unionia Suomen ja elinkeinoelämän toivomaan suuntaan"[7]. Niinpä niin, koska jos EU:sta täytyisi väkisin jokin vika etsiä, niin se olisi että se ei ole tarpeeksi suuryritys/pankki/miljonääri-ystävällinen ja tarkkasilmäisimmät saattavatkin jo havaita, mistä kenkä tässä oikein puristaa. Ongelma on tietenkin se, että julkisissa viroissa toimivat henkilöt, joiden pitäisi palvella ja edustaa kansalaisia päätyvät käyttämään asemaansa osoittamaan uskollisuutensa ja hyödyllisyytensä yksityiselle voitontavoittelulle, minkä tehtyään heillekin annetaan lupa hypätä mukaan rahakärryihin. Kiertoa julkiselta yksityiselle ja yksityiseltä julkiselle perustellaan kuitenkin usein sillä, että se tuo asianosaisille henkilöille perspektiiviä myös toiselta puolelta, mutta jostain syystä tämän pitää käytännössä aina olla nimenomaan johtoportaan perspektiiviä. Missä lienevät ehdotukset, joissa vaaditaan esimerkiksi pankkiireja tai poliitikkoja menemään pariksi vuodeksi talonmiehen töihin ymmärtääkseen paremmin, kuinka heidän päätöksensä vaikuttavat talonmiehiin? Mahdollisesti toisen puolen perspektiivillä tässä perustelussa todellisuudessa tarkoitetaankin sellaista vinkkeliä, josta on mahdoton havaita eturistiriitoja.

Mistä pääsemmekin jutun varsinaiseen pointtiin. Tässä ei ole tarkoitus leimata jotenkin erityisesti Barrosoa, Rätyä tai Lahtea, sillä todellinen ongelma ovat järjestelmään sisälle rakennetut vääränlaiset kannustimet, jotka ajavat toimijoita käyttäytymään kyseenalaisella tavalla, kuten esimerkiksi toteuttamaan yksityisten tahojen etuja kansalaisten etujen kustannuksella, mutta samalla myös tekijän omien etujen palveluksessa. Jokainen ymmärtää, että lopputulos on systemaattisesti vääristynyt julkinen päätöksenteko mainittujen yksityisten tahojen hyväksi. Kyse on siis rakenteellisesta ongelmasta ja rakenteellisista ongelmista ei pääse eroon henkilöitä vaihtamalla, vaan ainoastaan rakenteita muuttamalla. Tätä voidaan tehdä muun muassa lainsäädännöllä ja esimerkiksi tässä tapauksessa ongelmaa voitaisiin ainakin lievittää vaikkapa kunnon karenssiaikojen säätämisellä siihen, kuinka nopeasti yksityiseltä voi ottaa työn vastaan jossain kriittisessä asemassa sen jälkeen, kun on lähtenyt valtion palkoista samaan asiaan liittyvällä alueella. On vielä todettava, että mikään edellä mainituista seikoista ei siis sinällään todista mitään Barroson, Rädyn tai Lahden ylenpalttisesta pahansuopuudesta verrattuna keskivertokansalaiseen, sillä vähemmistössä ovat todennäköisesti ne henkilöt joiden arvoperusta kestäisi, jos heillä olisi tiedossa vaikkapa kovapalkkainen johtotasontyöpaikka suuryrityksessä vastineeksi ”viattomasta” ystävällismielisyydestä pankkeja tai yrityksiä kohtaan. Usein on paljon helpompaa kertoa itselleen Lahden sanoin ”En minä näe siinä kyllä mitään ongelmaa”.

Toisaalta on tietenkin täysin mahdollista, että virkojen paukkuva pyöröovi lisää mahdollisuutta voittojen kasvattamiseen suuremmille yrityksille ja että ovessa pyörivät todella saavat kasvavaa tietoa siitä, kuinka toteuttaa tätä päämäärää yhä tehokkaammin. Siitä onko tämä sitten hyvä vai huono asia voi keskustella, mutta sivuvaikutukset lienevät itsestään selvät: laillistettu korruptio syö pohjaa demokratialta ja kannustaa oletettuja kansanpalvelijoita palvelemaan rahaa, ei kansaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti