Harvoin kuluu päivää ilman että joku haikailee Sipilän
hallituksen perään ja ohjeistaa Rinteen hallitusta seuraamaan sen esimerkkiä
tai muuten ei hyvä heilu. Niinpä Etlan ex-toimitusjohtaja Vesa Vihriäläkin
taannoin ilmoitti, että työmarkkinoilla nyt vain on pakko tehdä ikäviä toimia kuten
”etuuksien heikennyksiä, tukien ehdollisuuden kiristyksiä, jne.” Miksi näitä on
tehtävä? Vihriälä selittää blogissaan että ”työvoima on talouden nykyisten
rakenteiden vallitessa suurin piirtein täyskäytössä eli työllisyyden kasvua
rajoittaa pikemminkin tarjonta kuin kysyntä.” Niinpä niin.
Vihriälä siis kokee, että työllisyysnumerot ovat törmänneet
rakenteelliseen pisteeseensä ja tämän takia lakanneet liikkumasta parempaan
suuntaan. Rakennetyöttömyys siis tarkoittaa pistettä, jonka alapuolelle
työttömyys ei oletetusti voi laskea ilman että työmarkkinoiden kasvava kireys
vahvistaa työntekijöiden neuvotteluvoimaa siinä määrin, että palkkojen nousu
alkaa voimakkaasti kasvattaa inflaatiota palkkojen alkaessa siirtyä hintoihin –
tämän takia työttömyyttä ei voida oletetusti vähentää lisäämällä kysyntää
työvoimasta, vaan ainoastaan tarjontaa. Tätä samaa argumenttia minä olen saanut
lukea joka ainoa päivä viimeiset 10v, siis myös silloin kun työttömyys kasvoi
9,5%:in vuonna 2015, mistä voimme päätellä ainakin yhden asian: ihmiset jotka
nyt ilmoittavat rakennetyöttömyyden pisteen olevan tämän hetkinen 6,5%
työttömyys, olivat viimeiset 10v joka päivä väärässä, koska työttömyys pystyi
selvästi laskeutumaan ainakin 3% alemmaksi ilman inflaatiopaineita.
Tämä myös tarkoittaa, että pelkästään vuonna 2015 minimissään
85 000 ihmistä oli työttömänä rakennetyöttömyysporukan inkompetenssin
takia (työvoima yhteensä = 2,85 miljoonaa, 3% tästä = 85 000). Koska
pohjainflaatio oli heinäkuussa edelleen vaivaiset 0,6% (ja trendittämässä
jälleen alaspäin), voimme itse asiassa todeta, että rakennetyöttömyyden raja on
jossain selkeästi nykyisen pisteen alapuolella ja ongelma ei edelleenkään ole
työvoiman tarjonta, vaan kysyntä. Toisaalta mitä tahansa työttömyysasteelle käy
(nousee/laskee/pysyy paikallaan), tarjontapuolen porukka tulee ilmoittamaan
tämän johtuvan rakennetyöttömyydestä vailla suurempaa kiinnostusta empiirisen
maailman tapahtumiin. Näin siksi, että he ovat juuttuneet pysyvästi 1980-lukuun,
missä vesihiisi sihisee hississä, menninkäiset tulevat kimppuun kattolaudoista
ja ikuinen sota inflaatiospiraaleja vastaan raivoaa kaikkialla. Vaikka tästä
saattaisi tulla hauska tarina George R.R. Martinin käsissä, taloudellisten
päättäjien katoaminen fantasiamaailmoihin on paljon vähemmän hauskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti