sunnuntai 18. elokuuta 2019

Rakennetyöttömyydestä valittajat eivät osaa päättää missä sen piste sijaitsee


Harvoin kuluu päivää ilman että joku haikailee Sipilän hallituksen perään ja ohjeistaa Rinteen hallitusta seuraamaan sen esimerkkiä tai muuten ei hyvä heilu. Niinpä Etlan ex-toimitusjohtaja Vesa Vihriäläkin taannoin ilmoitti, että työmarkkinoilla nyt vain on pakko tehdä ikäviä toimia kuten ”etuuksien heikennyksiä, tukien ehdollisuuden kiristyksiä, jne.” Miksi näitä on tehtävä? Vihriälä selittää blogissaan että ”työvoima on talouden nykyisten rakenteiden vallitessa suurin piirtein täyskäytössä eli työllisyyden kasvua rajoittaa pikemminkin tarjonta kuin kysyntä.” Niinpä niin.

Vihriälä siis kokee, että työllisyysnumerot ovat törmänneet rakenteelliseen pisteeseensä ja tämän takia lakanneet liikkumasta parempaan suuntaan. Rakennetyöttömyys siis tarkoittaa pistettä, jonka alapuolelle työttömyys ei oletetusti voi laskea ilman että työmarkkinoiden kasvava kireys vahvistaa työntekijöiden neuvotteluvoimaa siinä määrin, että palkkojen nousu alkaa voimakkaasti kasvattaa inflaatiota palkkojen alkaessa siirtyä hintoihin – tämän takia työttömyyttä ei voida oletetusti vähentää lisäämällä kysyntää työvoimasta, vaan ainoastaan tarjontaa. Tätä samaa argumenttia minä olen saanut lukea joka ainoa päivä viimeiset 10v, siis myös silloin kun työttömyys kasvoi 9,5%:in vuonna 2015, mistä voimme päätellä ainakin yhden asian: ihmiset jotka nyt ilmoittavat rakennetyöttömyyden pisteen olevan tämän hetkinen 6,5% työttömyys, olivat viimeiset 10v joka päivä väärässä, koska työttömyys pystyi selvästi laskeutumaan ainakin 3% alemmaksi ilman inflaatiopaineita.

Tämä myös tarkoittaa, että pelkästään vuonna 2015 minimissään 85 000 ihmistä oli työttömänä rakennetyöttömyysporukan inkompetenssin takia (työvoima yhteensä = 2,85 miljoonaa, 3% tästä = 85 000). Koska pohjainflaatio oli heinäkuussa edelleen vaivaiset 0,6% (ja trendittämässä jälleen alaspäin), voimme itse asiassa todeta, että rakennetyöttömyyden raja on jossain selkeästi nykyisen pisteen alapuolella ja ongelma ei edelleenkään ole työvoiman tarjonta, vaan kysyntä. Toisaalta mitä tahansa työttömyysasteelle käy (nousee/laskee/pysyy paikallaan), tarjontapuolen porukka tulee ilmoittamaan tämän johtuvan rakennetyöttömyydestä vailla suurempaa kiinnostusta empiirisen maailman tapahtumiin. Näin siksi, että he ovat juuttuneet pysyvästi 1980-lukuun, missä vesihiisi sihisee hississä, menninkäiset tulevat kimppuun kattolaudoista ja ikuinen sota inflaatiospiraaleja vastaan raivoaa kaikkialla. Vaikka tästä saattaisi tulla hauska tarina George R.R. Martinin käsissä, taloudellisten päättäjien katoaminen fantasiamaailmoihin on paljon vähemmän hauskaa.


Paitsi että pohjainflaatio on edelleen historiallisen matalissa lukemissa, se myös trendittää jälleen alaspäin ja samat toteamukset pätevät itse asiassa koko euroalueeseen. Missä ne kireät työmarkkinat ja inflaatiospiraalit oikein luuraavat?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti