Poltettu Maa: Kikyjä halutaan tehdä hamaan tulevaisuuteen

Etlan Aki Kangasharju katsoo, että edellinen hallituskausi oli vasta lämmittelyä ja että työmarkkinoiden muokkaamisessa tarvitaan ”rajujakin päätöksiä” työllisyyden edistämiseksi. Hänen maailmassaan pehmein näistä olisi kiky kakkonen, jonka sisällön tulee olla sama kuin kiky ykkösen, eli ”palkkojen jäädyttämistä, työajan pidentämistä ja lomarahojen leikkauksia”. Jos haluaa löytää huonon idean, Kangasharju harvoin pettää; selitetäänpä miksi.

Ensiksi, kikyn kaltaisia sisäisiä devalvaatioita vaivaa sama ongelma, kuin perinteisiä ulkoisia devalvaatioita, eli valtion interventio yritysten kustannuksien alentamiseksi poistaa kannustimia korjata kannattavuusongelmia tuottavuutta lisäämällä, mikä pitää yllä tehottomia rakenteita ja kartellijärjestelyjä. Vaikka Kangasharju & kump. ovat jatkuvasti vaatimassa paikallista sopimista ja joustoja palkanmuodostukseen, itse asiassa palkkojen *jäykkyys* alaspäin korreloi kansainvälisesti paremman tuottavuuskehityksen kanssa juuri edellä mainitusta syystä. (ks. esim. Vergeer & Kleinnecht 2007; Messina et al. 2008) Koska tuottavuus on kansantalouden kasvun olennaisin moottori, kiky ei siis ole jotain ikävää, josta on pitkässä juoksussa hyötyä, vaan jotain ikävää, josta on pitkässä juoksussa haittaa ja erona ulkoiseen devalvaatioon kikyn kaltaiset toimet ovat paljon selkeämmin yksinkertaisesti tulonsiirtoja alhaalta ylös, koska ne kohdistuvat varsinaisen vientisektorin lisäksi myös suljettuun sektoriin (yrityksiin, jotka eivät kilpaile kansainvälisesti).

Toiseksi, Suomen vientirakenteen näkökulmasta tarina hintakilpailukykyongelmasta on yksinkertaisesti todellisuuden vastainen. Vienti voidaan jakaa kolmeen eri alueeseen 1) homogeeniset hyödykkeet, joille on selkeät maailmanmarkkinahinnat (esim. öljy) 2) viitehinnan hyödykkeet, joille julkaistaan viitehintoja samantyylisistä hyödykkeistä (esim. paperituotteet) 3) heterogeeniset hyödykkeet, joille ei ole viitehintoja, koska hyödykkeet ovat selkeästi erilaisia (esim. elektroniikkatuotteet). Kategorian 1 hyödykkeiden viennissä hinta on määräävä tekijä, kun taas kategorioissa 1 ja 2 sen määrittävät esim. laatu, brändi, jne. Suomen viennissä homogeenisten hyödykkeiden osuus arvonlisäyksestä on keskiarvona n. 6,5%, kun taas heterogeenisten ja viitehintahyödykkeiden puolestaan n. 84,5%. Hinnalla kilpailevien hyödykkeiden osuus on siis ensinnäkin marginaalinen, mutta mahdollisesti vielä olennaisemmin niiden osuus viennistä aikavälillä 2002-2015 itse asiassa kasvoi – jos Suomella olisi hintakilpailukykyongelma, olisi pitänyt käydä päinvastoin. Kyynisempi voisi sanoa, että kikyn ainoa todellinen pointti olikin edellä mainittu tulonsiirtovaikutus.