Poltettu Maa: Osa- ja määräaikaisuuksien kasvu on valinta, ei välttämättömyys

Danske Bankin Pasi Kuoppamäki lataa perussetin siitä, kuinka Suomi on oletetun rakennetyöttömyyden riman alapuolella, työntekijöistä on pulaa ja että ”loppuporukka on vaikeammin työllistettävissä”. Samoin ”hallituksen tulisi hyväksyä, että entistä suurempi osa työpaikoista olisi määräaikaisia ja osa-aikaisia”. Pitäisikö asiaa hyväksyä vai ei on eri kysymys, mutta Sipilän hallituskaudella tämä kehitys oli epäilemättä fakta ja vaikka luvuista näkee eri arvioita, niin aikavälillä 2015-2019 työllisyyden rakenne epäilemättä heikkeni (osa- ja määräaikaisia töitä syntyi suhteessa enemmän kuin jatkuvia kokoaikaisia). Vuonna 2018 uusista työsuhteista (työsuhde kestänyt alle vuoden) 51% oli määräaikaisia, vuonna 2017 luku oli 52%, vuonna 2016 54% ja vuonna 2015 56%. Osa näistä muuttui/muuttuu myöhemmin jatkuviksi työsuhteiksi, mutta koska määräaikaisten suhteellinen osuus on myös kasvanut, ovat nämä tapaukset vähemmistössä ja 65% kaikista määräaikaisista haluaisi itse asiassa pysyvän työsuhteen; ongelma on siis pysyvien suhteiden puute. Määräaikaisten palkkakehitys myös laahaa vakituisten perässä ja jos esim. 8 vuoden tarkastelujaksolla henkilö A ja henkilö B työskentelevät vuonna 0 samoissa tehtävissä, mutta A on vakituinen ja B määräaikainen, ovat B:n keskimääräiset vuositulot vielä tarkastelujakson lopullakin vain 75% A:n vastaavista.

Osa-aikaisuuksiin pätevät samansuuntaiset huomiot (tosin kuitenkin vähemmän voimakkaassa muodossa) ja 8 vuoden tarkastelujaksolla sekä osa- että määräaikaissuhteessa vuonna 0 olleille kerääntyi vähemmän työkuukausia kuin vakituisessa työssä olleille – osa- tai määräaikaissuhteessa olemisella on siis taipumus korreloida heikomman työllisyyskehityksen kanssa myös tulevaisuudessa (johtuen esim. työnantajan pienemmistä kannustimista panostaa osa- tai määräaikaisiin työntekijöihin mm. koulutuksen kautta). Erityisen negatiivisia vaikutukset ovat vastentahtoisesti osa-aikaisina oleviin, joiden määrä on ollut nousussa (vuonna 2018 kolmannes osa-aikaisista halusi jatkuvaa työtä) ja näin siis vaikka oletetusti olemme rakennetyöttömyyden alapuolella.

Syy erityisesti osa-aikaisuuksien kasvamiseen liittyy siihen, että töitä on suuressa määrin syntynyt jo ennestään paljon osa-aikaisia käyttäville aloille (esim. tukku- ja vähittäiskaupassa 25% on osa-aikaisia, majoitus- ja ravisemistoiminnassa 38%), mistä palaamme kysymykseen, onko tämä kehitys väistämätöntä? Otetaan yksinkertainen esimerkki: taannoin EU ja Kiina pitivät huippukokouksen, jonka seurauksena Kiina lupasi lopettaa vaatimukset länsimaisille yrityksille teknologianjakamissopimuksista kiinalaisten yritysten kanssa. Tätä juhlittiin EU:n niskavoittona Kiinasta, mutta vähemmälle huomiolle jäi se, että uusi järjestely tekee toimintojen ulkoistamisen Kiinaan huomattavasti kannattavammaksi. Ymmärrän, kuinka tämä on hyödyllistä suuryritysten omistajille, mutta oletetut edut lähes kaikille muille ovat paljon kyseenalaisempia. Joka tapauksessa nämä asiat määräytyvät poliittisten päätösten seurauksena, ei luonnonlakien.