Poltettu Maa: Aki Kangasharju

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aki Kangasharju. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Etla ohjeistaa Keskustaa kasvattamaan työttömyyttä

Jos haluaa kuulla huonoja ideoita, Etlan Aki Kangasharju harvoin pettää. Jari Korkin haastattelussa hän toteaa työllisyysasteesta: ”Hyvässä lykyssä hallitus voi hurrata, että 75% on saavutettu, mutta sitten hallitus hajoaa siihen, että julkisen talouden tasapainotavoitetta ei saavuteta” ja ohjeistaa erityisesti Keskustaa sanomalla että ”Keskustan on näillä kannatusluvuilla oman uskottavuutensa tähden pakko pitää kiinni julkisen talouden tasapainottamisesta.” Tämä on sen verran sekavaa ajattelua, että lienee jälleen syytä selittää perusasioita. Valtion talouden kannalta alijäämä (budjetin epätasapaino) on ongelma, koska se kasvattaa velkaa ja velka puolestaan on (potentiaalisesti) ongelma, koska se kasvattaa kustannuksia (käytännössä korkojen muodossa). Jos kansantalouden arvo (BKT) kuitenkin kasvaa nopeammin kuin velasta aiheutuva kustannus, on velan ottaminen itse asiassa hyödyllistä, koska kustannuksen suhde arvoon jatkuvasti laskee – olennainen kysymys on siis kuinka paljon valtionvelka aiheuttaa kustannuksia. Asioita seuraavat saattavat muistaa, että valtion sekä 10-vuotisen että 30-vuotisen velkakirjan korko siirtyi velkamarkkinoilla viime vuonna negatiiviseksi (5-vuotinen teki näin jo 2016), minkä lisäksi EKP uudelleen aloitti syksyllä velkakirjojen osto-ohjelmansa. Osto-ohjelma siis tarkoittaa, että euroalueen keskuspankit (Suomen tapauksessa Suomen Pankki) ostavat kotivaltioidensa liikkeelle laskemaa velkaa ja tämä puolestaan tarkoittaa, että Suomen valtio siis velkaantuu pääasiassa itselleen ja tekee vielä niin negatiivisilla koroilla. Tässä tilanteessa hyvinkin matalilla kasvuluvuilla BKT:n arvo kasvaa jatkuvasti nopeammin kuin korkokustannukset.

Tähän voi tietenkin todeta, että kyllä korot jossain vaiheessa nousevat. Todennäköisesti, mutta ihmisiltä näyttää unohtuneen millaisessa tilanteessa näin tapahtuisi ja käytännössä korkojen nousu tapahtuu silloin, kun EKP päättää niitä nostaa. EKP:n korkojen noston pointti puolestaan on estää euroalueen taloutta ylikuumenemasta vähentämällä kysyntää, mikä puolestaan määritelmällisesti tarkoittaa talouden olevan voimakkaassa nousukiidossa – ennen vanhaan tässä skenaariossa avattiin samppanjapullot, ei ranteita. Joka tapauksessa Kangasharju siis ilmoittaa, että hallituksen on vähennettävä työvoiman kysyntää markkinoilla (tätä budjetin tasapainottaminen tarkoittaa), mikä puolestaan tarkoittaa työttömyyden kasvamista ja sitä kautta jotenkin Keskustan uskottavuuden säilymistä. Oli hallituksesta mitä mieltä tahansa, niin ajatus sen kaatumisesta ellei Keskusta käytännössä huvin vuoksi vaadi työttömyyden lisäämistä on sen verran hurja, että tavalliselle ihmiselle sen hyväksyminen vaatii liiman haistelun tuntuvaa lisäämistä. On tietenkin aina mahdollista, että Keskustan johto on menettänyt järkensä, mutta vähintään yhtä mahdollista on, että niin on käynyt Aki Kangasharjulle.

Velkakirjamarkkinoiden mukaan Suomen valtionvelan korko pysyy äärimmäisen matalana niin kaus kun silmä siintää, mikä tarkoittaa huomattavankin matalalla BKT:n nimellisellä kasvulla arvon nousevan nopeammin kuin korkokustannusten.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/nyt-tuli-pysayttava-arvio-naista-syista-hallitus-kaatuu/8b4ea48f-1ab3-4be7-8b20-ca17586bc1ea

https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/arvopaperitilastot/kuviot/arvopaperit-kuviot-fi/viitelainojen_korot_fi/

https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2019/06/12/tasapainoilua/

lauantai 1. helmikuuta 2020

Talouskurittajien kiinnostus empiiriseen maailmaan loppuu, argumentointi jatkuu rinnakkaistodellisuudesta

Kognitiivinen dissonanssi on tila, jossa ihmisen ennakkoasenteet menevät ristiriitaan hänen empiirisestä maailmasta saamien tietojensa kanssa. Jos siis haluaa uskoa, että kynsien leikkaaminen moottorisahalla on erinomainen idea, niin lattialla makaavat irtosormet eivät todista mitään, vaan ne putosivat sinne ihan muista syistä. Viimeisen 10v aikainen talouspoliittinen keskustelu julkisuudessa on pääasiassa koostunut ihmisistä, jotka noustuaan lavalle ovat alkaneet leikata kynsiään moottorisahalla, mutta harvoin kognitiivinen dissonanssi tuijottaa niin pahasti naamaan kuin tässä Ylen jutussa syntyvyyden laskusta. Uutisen mukaan syntyvyyden raju putoaminen 1970-luvun alussa saatiin loppumaan, kun laki velvoitti kunnat järjestämään alle kouluikäisille lapsille päivähoitoa, mikä suuntasi syntyvyyden jälleen nousuun. Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Ilkka Oksala toteaa että nykytilanteesta sen sijaan ei selvitä yhdellä suurella toimella ja että ”Nyt ei ole edes täysin selvää, mistä alhainen syntyvyys johtuu.” Tämän vieressä on Ylen kuvio, joka näyttää syntyvyyden pysyneen vuoden 1975 jälkeen varsin vakaasti 1,6-1,8 lapsessa/äiti, kunnes se lähtee selkeään pudotukseen vuoden 2010 jälkeen. On lähes mahdotonta kuvitella, ettei Oksala tietäisi talouskuriohjelmien alkaneen 2010, mikä johti talouden supistumiseen ja työttömyyden kasvamiseen, mikä puolestaan johti työelämään siirtymisen vaikeutumiseen uuden sukupolven kohdalla ja sitä kautta perheen perustamisen lykkäytymiseen/estymiseen. Koska kuripolitiikka on kuitenkin ennakkoon määritetty viisaudeksi, ei sormien irtoamisen ja moottorisahan välillä voi nähdä mitään yhteyttä.

Oksanen ei tietenkään ole yksin tässä asiassa ja esimerkiksi Etlan Aki Kangasharju kävi taannoin läpi talouskurin ja työn tarjonnan lisäämisen yhteisvaikutuksia viime vuosikymmenellä blogissaan. Koska jo pelkästään Suomen mittakaavassa tuloksena oli hitain palautuminen taantumasta viimeisen 100v aikana ja kymmenien tuhansien pitäminen huvikseen työttömänä, voisi joku odottaa negatiivista arviota harjoitetusta politiikasta, mutta Kangasharjua tuntevat saattavat jo arvata mihin tämä on menossa: hän sen sijaan suosittelee lisää talouskuria ja työn tarjonnan lisäämistä. Kun empiirinen maailma ei enää vastaa talouskurittajien näkemyksiä, näyttää heiltä loppuneen totaalisesti kiinnostus sen tapahtumiin, mikä on sikäli mielenkiintoista, että samaan aikaan heitä kohdellaan julkisuudessa vakavina kommentaattoreina. Tämä on sama kun jos joku ajelisi jatkuvasti bussillaan jalkakäytävillä, minkä seurauksena häntä kutsuttaisiin mediaan bussilla ajamisen eksperttinä. Jotkut toki väittävät, että jalkakäytävillä ajaminen tappaa ihmisiä, mutta toisaalta mikrosimulaatiot osoittavat jalankulkijoiden väistävän bussia, joten auton perässä seuraavista verijäljistä ei voi itse asiassa päätellä mitään. Tämä on tietenkin absurdia, mutta toisaalta olisi lienee kohtuutonta vaatia maan vaikutusvaltaisimpiin ihmisiin kuuluvilta samoja standardeja kuin bussikuskeilta.

Syntyvyyden lasku korreloi suoraan talouskuripolitiikan kanssa.

BKT per capita on palautunut kriisiä edeltävälle tasolle hitaammin kuin koskaan aikaisemmin viimeisen sadan vuoden aikana.

https://yle.fi/uutiset/3-11161683

https://www.etla.fi/ajankohtaista/nollakorot-vetavat-finanssipolitiikankin-solmuun/

https://blogs.helsinki.fi/talouttajahistoriaa/2018/02/28/taantuman-valitilinpaatos-1/

maanantai 12. elokuuta 2019

Kiky ja yritysveron alennukset eivät aiheuttaneet investointibuumia. Miksi?

Ylellä hämmästellään miksi kiky ja yritysveroleikkaukset eivät ole aiheuttaneet luvattua investointibuumia. Huonoja tuloksia Etlan Aki Kangasharju selittää toteamalla että ”Väestön ikääntyminen on synnyttänyt yrityksissä pelkoa työvoiman loppumisesta”, mikä ”karkottaa investointeja”. Tätä voidaan itse asiassa tarkastella Ylen jutussa mukana olevan maita vertailevan investointikaavion avulla – jos työvoiman loppuminen pelottaa yrityksiä, se pitäisi näkyä myös muissa ikääntyvissä maissa laskevana investointiasteena. Saksassa mediaani-ikä on 47,1 (Suomi 42,5) ja Saksan väestöprojektiot näyttävät huonommilta (vuonna 2050 Saksassa väkiluku 13% pienempi kuin nyt, Suomessa 1%), minkä lisäksi Saksan työttömyysprosentti on 3%. Työvoima näyttäisi siis loppuvan paljon nopeammin kuin Suomessa, mutta investointiaste on pysynyt tasaisena. Samankaltainen tarina pätee myös esim. Tanskaan, mutta erityisesti moniin Itä-Euroopan maihin (näitä Ylen kaaviossa ei näy), joissa väestö supistuu kaksinumeroisilla prosenteilla, mutta investointiastetta ei näytä juuri kiinnostavan. Tämä tuntuu erityisen puolivillaiselta argumentilta jopa Kangasharjulle.

Miksi investointibuumia ei sitten näy? Vastaus on yksinkertainen: yritysten veroalennukset eivät aiheuta investointibuumeja. Paitsi että tämä näkyy historiallisesta datasta, on asia erityisen helppo ymmärtää nykytilanteessa. Investointibuumin odottamisen logiikka veroalen tai kikyn kautta on, että nämä tekevät pääomasta halvempaa, mikä saa yritykset investoimaan enemmän. Ongelma tässä on, että historiallisen matalien korkojen takia pääoma on jo äärimmäisen halpaa, minkä seurauksena suuretkaan lisäpudotukset eivät tule vaikuttamaan investointeihin. Samaa roskaa kaupiteltiin Yhdysvalloissa Trumpin yritysveroleikkausten yhteydessä, mutta sielläkin investointibuumi jäi kotiin juomaan kahvia.

Minne ne rahat ovat sitten menneet? Vesa Vihriälä toteaa asiasta: ”Työn tuottavuuden kehitys ei enää riipu yhtä paljon kiinteistä investoinneista […] Yritykset investoivat enemmän esimerkiksi ohjelmistoihin ja henkilöstön osaamiseen, mikä ei näy tilastoissa kiinteinä investointeina.” Totta, mutta sen pitäisi silti näkyä tuottavuuskehityksessä, joka kuitenkin on epänormaalin matalalla – voimme hylätä tämänkin selityksen. Maksettujen pörssiosinkojen määrä on kasvanut vuoden 2014 6,9 miljardista vuoden 2018 9,5 miljardiin, mikä saattaisi antaa osviittaa vapautuneiden rahojen päämäärästä. Lisää osviittaa antaa se, että vain 13% suomalaisista omistaa pörssiosakkeita ja että tämän joukon sisällä rikkain 1% omistaa puolet. Ei tullut siis investointeja, mutta tulipahan lisää rahaa rikkaille.

Suurimmassa osassa Itä- ja Keski-Euroopan maita väestön ennustetaan laskevan paljon rajummin, kuin Suomessa...

...Mutta Saksassa investointiaste pysyy tasaisena ja Tanskassa taas kasvaa.

https://yle.fi/uutiset/3-10898875

http://factsmaps.com/projected-population-change-european-countries-2017-2050/

https://www.etla.fi/ajankohtaista/etla-ennustaa-lahivuosina-ajamme-taloudessa-pienemmalla-vaihteella-riskit-ovat-kasvaneet/

https://www.epi.org/blog/international-evidence-shows-that-low-corporate-tax-rates-are-not-strongly-associated-with-stronger-investment/

https://www.aalto.fi/sites/g/files/flghsv161/files/2018-12/ownership.pdf

https://kauppakamari.fi/wp-content/uploads/2016/06/osinkoselvitys-2016keskuskauppakamari.pdf

https://kauppakamari.fi/wp-content/uploads/2018/07/osingot-suomalaisissa-porssiyhtioissa-2018.pdf

torstai 4. heinäkuuta 2019

Velkahysteerikkojen pitäisi hoitaa ongelmaansa jossain muualla kuin julkisilla areenoilla

Etlan Aki Kangasharju ei liene ikinä tavannut keppiä, jolla ei haluaisi lyödä sekä työllisiä että työttömiä persauksille ja sitä hän ehdottaa haastattelussa tälläkin kertaa: palkkoja pitää laskea, kodinhoidontukea leikata, jne. Tämä on kuitenkin normaalia Kangasharjua, eikä siitä sen enempää tällä kertaa. Koska Kangasharju haluaa yleensä olla väärässä useammalla tasolla yhtä aikaa, niin tarkastellaanpa sen sijaan tätä toteamusta: ”Odotamme nyt sitä, että Fed laskee korkoja jos kauppasota vielä pahenee. Euroopassa korkoja on vähän vaikea laskea kun ne jo ovat nollassa. Sitten pitää vain alkaa painaa rahaa lisää.” Ymmärtääkseen mikä tässä on vikana, on jälleen otettava lyhyt katsaus historiaan.

Toisen maailman sodan jälkeisessä kysyntäpuolen talousregiimissä makroekonomisen vakauden säätelystä vastasi valtion finanssipolitiikka (alamäessä valtio lisää menoja stimuloidakseen taloutta; ylikuumenemisen estämiseksi se vähentää niitä). Kun tämä regiimi tuli tiensä päähän 1980-1990-luvuilla ja vaihtui uusliberaaliin tarjontapuolen regiimiin, myös vakausmekanismi vaihdettiin ja tilalle tuli itsenäisten keskuspankkien korkopolitiikka (korkeammilla koroilla vähennetään kysyntää, matalammilla lisätään). Ottamatta kantaa kumpi mekanismeista on parempi, niillä on joka tapauksessa yhdistävänä tekijänä suhteellinen luotettavuus, eli sekä finanssipolitiikan asennon että korkojen säätäminen varsin ennakoitavasti hidastaa/kiihdyttää taloutta toivotulla tavalla.

Sama ei päde ”rahan painamiseen”, eli keskuspankkien toteuttamiin arvopaperien osto-ohjelmiin, koska näiden toimien vaikutukset eivät mene suoraan kysyntään. Osto-ohjelmien on siis tarkoitus kaataa lisää rahaa pankkeihin (lisätä likviditeettiä) ja saada ne lainaamaan enemmän, mutta tämän tapahtumisesta ei varsinaisesti ole mitään takeita; tämän seurauksena näitä toimia tulisi käyttää ainoastaan viimeisenä keinona. Ongelmallista tässä onkin, että Kangasharju jättää yhden askeleen välistä ja on suoraan menossa tähän viimeiseen keinoon. Toisin sanoen, korkopoliittisen vakausmekanisminkin aikana valtioiden tulisi automaattisesti siirtyä takaisin finanssipoliittiseen elvytykseen korkojen laskun muututtua mahdottomaksi (nollakorkorajoite). Jos näin ei tapahdu, pyöritetään taloutta vajaa teholla ja ihmiset ovat työttöminä ilman mitään erityistä syytä samalla kun rahaa heitetään viemäriin menetetyssä kasvussa. Tai onhan siihen syy: Kangasharju & kump. eivät ideologisista syistä pidä tästä vaihtoehdosta. Heidän neuroosiensa paijaileminen kuitenkin pitäisi olla viimeinen huolenaiheemme.

Euroopan Keskuspankin ohjauskorko on jo vuosia ollut nollassa ja vielä pidempään melkein nollassa.

Tässä tilanteessa julkisten investointien pitäisi nousta; sen sijaan niiden osuus on euroalueella laskenut.

https://www.uusisuomi.fi/raha/283286-aki-kangasharju-katselen-kauhulla-uutisia-kauppasodan-leviamisesta-suomessa-populismi
http://www.cbrates.com/eurozone/

https://twitter.com/ericdor_econo/status/1124241347416940544

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Kikyjä halutaan tehdä hamaan tulevaisuuteen

Etlan Aki Kangasharju katsoo, että edellinen hallituskausi oli vasta lämmittelyä ja että työmarkkinoiden muokkaamisessa tarvitaan ”rajujakin päätöksiä” työllisyyden edistämiseksi. Hänen maailmassaan pehmein näistä olisi kiky kakkonen, jonka sisällön tulee olla sama kuin kiky ykkösen, eli ”palkkojen jäädyttämistä, työajan pidentämistä ja lomarahojen leikkauksia”. Jos haluaa löytää huonon idean, Kangasharju harvoin pettää; selitetäänpä miksi.

Ensiksi, kikyn kaltaisia sisäisiä devalvaatioita vaivaa sama ongelma, kuin perinteisiä ulkoisia devalvaatioita, eli valtion interventio yritysten kustannuksien alentamiseksi poistaa kannustimia korjata kannattavuusongelmia tuottavuutta lisäämällä, mikä pitää yllä tehottomia rakenteita ja kartellijärjestelyjä. Vaikka Kangasharju & kump. ovat jatkuvasti vaatimassa paikallista sopimista ja joustoja palkanmuodostukseen, itse asiassa palkkojen *jäykkyys* alaspäin korreloi kansainvälisesti paremman tuottavuuskehityksen kanssa juuri edellä mainitusta syystä. (ks. esim. Vergeer & Kleinnecht 2007; Messina et al. 2008) Koska tuottavuus on kansantalouden kasvun olennaisin moottori, kiky ei siis ole jotain ikävää, josta on pitkässä juoksussa hyötyä, vaan jotain ikävää, josta on pitkässä juoksussa haittaa ja erona ulkoiseen devalvaatioon kikyn kaltaiset toimet ovat paljon selkeämmin yksinkertaisesti tulonsiirtoja alhaalta ylös, koska ne kohdistuvat varsinaisen vientisektorin lisäksi myös suljettuun sektoriin (yrityksiin, jotka eivät kilpaile kansainvälisesti).

Toiseksi, Suomen vientirakenteen näkökulmasta tarina hintakilpailukykyongelmasta on yksinkertaisesti todellisuuden vastainen. Vienti voidaan jakaa kolmeen eri alueeseen 1) homogeeniset hyödykkeet, joille on selkeät maailmanmarkkinahinnat (esim. öljy) 2) viitehinnan hyödykkeet, joille julkaistaan viitehintoja samantyylisistä hyödykkeistä (esim. paperituotteet) 3) heterogeeniset hyödykkeet, joille ei ole viitehintoja, koska hyödykkeet ovat selkeästi erilaisia (esim. elektroniikkatuotteet). Kategorian 1 hyödykkeiden viennissä hinta on määräävä tekijä, kun taas kategorioissa 1 ja 2 sen määrittävät esim. laatu, brändi, jne. Suomen viennissä homogeenisten hyödykkeiden osuus arvonlisäyksestä on keskiarvona n. 6,5%, kun taas heterogeenisten ja viitehintahyödykkeiden puolestaan n. 84,5%. Hinnalla kilpailevien hyödykkeiden osuus on siis ensinnäkin marginaalinen, mutta mahdollisesti vielä olennaisemmin niiden osuus viennistä aikavälillä 2002-2015 itse asiassa kasvoi – jos Suomella olisi hintakilpailukykyongelma, olisi pitänyt käydä päinvastoin. Kyynisempi voisi sanoa, että kikyn ainoa todellinen pointti olikin edellä mainittu tulonsiirtovaikutus.