Keskusta haluaa jo ennakkoon sipilöidä työllisyyspolitiikasta järjen ulos

Urbaanisanakirja määrittelee sipilöinnin olevan ”hutiloinnin aiheuttamaa vatulointia” tai yksinkertaisemmin vain ”tohelointia”. Nimikkomiehenä ex-pääministeri itse kerkesi jo toteamaan valtiovarainministerin mahdollisesta pestistä, että tehtävät ”kansakunnan kusitolppana” eivät enää kiinnosta (hänen aikakaudellaan se lorottelu saattoi kyllä mennä enemmänkin päinvastaiseen suuntaan), mutta sipilöinnin kulttuuri näyttää ainakin viime aikojen perusteella juurtuneen Keskustaan laajemminkin. Paavo Väyrynen ei ole sentään vielä kerennyt ilmoittamaan saapuvansa (jälleen) pelastamaan Keskustaa, mutta nurmijärveläisen lautakasan takaa viimein löytyi vakaa käsi Valtiovarainministeriön ruoriin. Tai näin ainakin oletetusti, sillä Matti Vanhasen aloitus ei lupaa erityisen hyvää. Taloudellisista linjauksista hän siis toteaa että ”Kestävyystiekartta laaditaan budjettiriihen yhteydessä, ja työllisyyttä vahvistavat toimet ovat sen keskeinen osa. Tavoittelemme tilannetta, jossa työn riittämätön kysyntä ei rajoita työllisyyden kasvua” mihin Valtiovarainministeriön tiedote puolestaan jatkaa toteamalla asiasta että "Siksi tarvitaan myös työn tarjontaa vahvistavia uudistuksia.” Puretaanpa tätä jargonia hieman.

Työn tarjontaa lisäävät reformit ovat siis usein sellaisia, joiden tarkoitus on heikentää työttömien taloudellista asemaa ja neuvotteluvoimaa (aktiivimalli jne.), jotta he ottaisivat vastaan myös heikommin palkattua/huonommilla työehdoilla varustettua työtä ja lisäisivät työllisyyttä sitä kautta. Koska tarkoitus on luoda uusia työpaikkoja alentamalla työntekijäkustannuksia, voivat syntyneet työt olla määritelmällisesti ainoastaan äärimmäisen matalan tuottavuuden ja palkan töitä, mikä tekee niistä erityisen huonon kohteen johon ohjata resursseja, mutta fantastisesti tämä irrationaalisuus ei ole tässä tapauksessa edes ehdotusten suurin ongelma. Työntarjontaa lisäävät reformit voivat toimia edes mitenkään järkevästi, jos työmarkkinoilla on pulaa tarjonnasta eikä kysynnästä, mutta tässä tapauksessa sekä Vanhanen että VM jo etukäteen myöntävät ettei näin ole (tai edes tule olemaan). Tämän seurauksena suunnitelluilla linjauksilla on myös 0%:n mahdollisuus toimia mitenkään järkevästi, koska ne ilmeisen tiedostetusti on suunnattu väärään suuntaan – kiinnostus tätä seikkaa kohtaan yksinkertaisesti näyttää vain loppuneen. Samaa linjaa kokeiltiin itse asiassa koko viime vuosikymmenen ajan ja huonosti se toimi silloinkin, mutta toisaalta jos on jo yli kymmenen vuotta sitten päättänyt etukäteen olevansa oikeassa, mitäpä sitä enää mieltään muuttamaan. Asian voi jokainen mielensä mukaan arkistoida joko peräänantamattomaksi sisuksi tai vaihtoehtoisesti hulluksi pakkomielteeksi, joka on toki sipilöitynyt paljon laajemmallekin alueelle kuin vain Matti Vanhaseen, Keskustaan tai edes Valtiovarainministeriöön.