Poltettu Maa: Kreikan tie ja muita satuja

Jos viime aikojen julkinen keskustelu toimii minkäänlaisena ennusteena, saadaan seuraavan neljän vuoden aikana kuulla loputtomia vuodatuksia siitä, kuinka velkaralli pyörii, karvaisia käsiä työnnetään tulevien sukupolvien taskuun, Suomi on Kreikan tiellä ja että tämä on Sparta. No, ehkä ei tuota viimeistä. Petteri Orpo joka tapauksessa lämmitteli näitä tuttuja aiheita taannoin toteamalla että ”hallitusohjelman talouden pohja on erittäin hutera” ja ”että tämä tulee johtamaan siihen, että Suomi velkaantuu uudelleen.” Ymmärrän, että velkaan on helppo liittää houkutteleva moraalitarina (säästäminen hyvä, velka paha), mutta koska realismi on satuja parempi poliittisten linjausten lähtökohta, selitetäänpä mikä velassa on ongelma ja mikä ei.

Ensiksi, valtionvelka itsessään ei ole ongelma, vaan siitä aiheutuvat kulut, eli korot, koska ne potentiaalisesti ohjaavat resursseja pois tuottavammista kohteista. Tämän mahdollisen ongelman olemassa oloa voimme tarkastella valtionvelan efektiivisen kustannusprosentin kautta, joka sattuu olemaan matalampi kuin koskaan mitatussa historiassa (n. 1%). Kuten olen sanonut vuosia, korot eivät myöskään tule nousemaan merkittävästi hyvään aikaan, koska Euroopan keskuspankki nostaa niitä ainoastaan talouden ylikuumenemisen estämiseksi, mitä ei ole näköpiirissä – korkokustannustarinassa ei ole tolkkua.

Toinen mahdollinen ongelma liittyy kansantalouden kapasiteettiin (kaikki työntekijät, koneet, tuotantolaitokset, jne.). Jos kapasiteetti pyörii täydellä teholla, alijäämän pyörittäminen (velkaantuminen) ruokkii ainoastaan inflaatiota, ei reaalitaloutta (liikaa kysyntää verrattuna tarjontaan). Paras reaaliaikainen mittari tälle on pohjainflaatio, joka huhtikuussa oli edelleen epänormaalin matalalla (0,7%). Koska hinnat eivät nouse markkinoiden peruslakien mukaan kapasiteetti ei ole täyskäytössä ja sekä työllisyyttä että taloutta voidaan huoletta kasvattaa yksinkertaisesti lisäämällä kysyntää. Joku voi tähän todeta, että kyllä kapasiteetista kuitenkin tulevaisuudessa muodostuu ongelma. Onneksemme OECD mittaa tätä tuotantokuilun kautta (negatiiviset arvot tarkoittavat kansantalouden pyörimistä vajaateholla), jonka arviot täksi ja ensivuodeksi näyttävät -0,6 ja -0,3. OECD on myös jatkuvasti arvioinut tuotantokuilua liian pieneksi, joten todelliset luvut saattavat olla enemmän negatiivisia (OECD arvioi aikaisemmin tuotantokuilun sulkeutuvan jo vuonna 2018). Ongelmia on siis vaikea löytää täältäkään, mutta se tuskin tulee velkahysterian kauppaajia kiinnostamaan ja mopo jatkaa keulimista.