Kokoomus ilmoittaa leikkauslistoilla ja joustamisella syntyvän 300 000 työllistä

Kokoomus julistaa oletetusti 300 000 työllistä luovan leikkauslistan, mutta samalla esittää myös mielenterveyspalveluihin lisää rahaa – tähän yhteyteen täytyy olla piilotettu jokin tietoinen vitsi keinojen ja päämäärään epäsuhdasta. Vakavasti ottaen kuten jatkuvasti puhutaan joustavuuden ja paikallisen sopimisen lisäämisen tarpeesta, niin myös ”Kokoomus haluaa mahdollistaa paikallisen sopimisen kaikissa yrityksissä. Tämä tarkoittaisi paikallisen sopimisen sallimista myös niissä yrityksissä, jotka eivät ole järjestäytyneitä eli eivät kuulu johonkin työnantajaliittoon.” Paikallisen sopimisen, työehtojen avaamislausekkeiden, jne. pointti on siis mahdollistaa yrityksille mahdollisimman helppo ja joustava sopeutuminen muuttuviin tilanteisiin (työvoimaa helpommin sisään ja ulos tarpeen mukaan, mahdollisuus neuvotella pienempiä palkankorotuksia kysynnän laskiessa, jne.) mikä sitten ainakin oletetusti johtaa paitsi korkeampaan työllisyyteen, niin myös suurempaan tuottavuuteen työvoiman siirtyessä joustavammin sinne, missä sitä tarvitaan. Ongelma tässä on, että palkkojen joustaessa alaspäin kysyntäshokissa (kuten finanssikriisissä) tämä yksinkertaisesti vähentää kysyntää entisestään. Työvoiman tarjonnan kasvaessa suhteessa kysyntään myös deflaatiopaineet kasvavat, mikä puolestaan tarkoittaa korkeampaa reaalikorkoa (nimelliskorko – inflaatio = reaalikorko, eli inflaation hidastuessa reaalikorko nousee) ja sitä kautta edelleen vähenevää tuotantoa ja kysyntää. Syntyy jatkuva työvoiman ylitarjonnan kehä, mikä näkyy pysyvästi nollan tienoille jämähtäneessä inflaatiossa ja työvoiman tehokkaamman allokaation sijasta kasvaneessa pitkäaikaistyöttömyydessä. Tämä on käytännössä tismalleen koko euroalueen makroekonominen tarina viimeisen 10v ajanjaksolta ja kuten esim. Billi & Gali (2019) toteavat, nollakorkotila vahvistaa joustavuutta vaativien linjausten negatiivisia vaikutuksia entisestään, koska keskuspankki ei pysty tehokkaasti kompensoimaan kysynnässä tapahtuvia pudotuksia rahapolitiikalla. Toisin sanoen Kokoomus siis ehdottaa viime vuosikymmenellä erittäin huonosti toimineiden linjausten toistamista, mutta nyt vain vielä huonommin sopivassa tilanteessa.

 

Itse asiassa Brancaccio et al. (2020) tekemässä meta-analyysissä työmarkkinoiden joustoja tarkastelleista tutkimuksista aikavälillä 1990-2019 ainoastaan 28% tuki näkemystä, jonka mukaan joustoja lisäävät reformit kasvattivat työllisyyttä/vähensivät työttömyyttä, kun taas 51% päätyi päinvastaiseen tulokseen ja 21% kohdalla tulos oli epäselvä. Myös reformien negatiivisia vaikutuksia löytäneiden tutkimusten määrä kasvoi kohti ajanjakson loppua, mikä voi olla joko seurausta metodologioiden parantumisesta tai sitten siitä, että vaikka kyseiset reformit olisivatkin saattaneet joskus toimia paremmin, on aika pahasti ajanut niistä ohi. Tämä kuitenkaan tuskin vähentää niiden suosittelujen määrää ja vaikka mielenterveyspalveluihin on epäilemättä hyvä suunnata lisää rahaa, niin mahdollisesti sinne pitäisi suunnata myös uusia potilaita.

Billi & Gali (2019) mallinnus palkkajäykkyyden ja nollakorkotilan suhteesta. Punainen viiva kuvaa tilaa nollakorkorajoitteen vallitessa, sininen ilman sitä. Olennaisin kuvio on vasen alareuna, jonka mukaan siis ilman nollakorkorajoitetta täysin optimaalisen keskuspankin rahapolitiikan vallitessa palkkojen jäykkyys/joustavuus ei itse asiassa vaikuta millään tavalla hyvinvointitappioihin kysyntäshokeissa, mutta nollakorkotilanteessa niistä sen sijaan tulee välttämättömiä.

Juhana Vartiainen kysyy miksi et kuluta rahaa (jota sinulla ei ole)

Sosiaalisen eristäytymisen aiheuttama poikkeuksellinen tilanne on saanut jotkut kirjoittelemaan todella outoja asioita internettiin. Tämä ei kuitenkaan päde Juhana Vartiaisen kohdalla – hän on aina kirjoitellut todella outoja asioita internettiin. Vasemmistoliiton Li Anderson siis teki ehdotuksen kaikille suomalaisille jaettavasta 100e elvytyssetelistä, joka olisi käytettävissä kulttuuri- ja palvelualoilla (kuten keikkapaikoilla, ravintoloissa tai parturikampaamoissa) ja jonka pointti olisi siis ohjata kulutusta tukemaan näitä aloja, koska ne ovat valtion toteuttamasta yhteiskunnan sulkemisesta kärsineet mahdollisesti eniten. Vartiainen ei pidä ehdotuksesta ja hänen vastauksensa toimen elvyttävyyteen (ja sitä kautta järkevyyteen) on että ”Satasen saa ja satasen antaa sama henkilö, suomalainen. Taskusta toiseen. […] Jos se menee kokonaan kulutukseen esimerkiksi sinulta, miksi et ole kuluttanut vastaavaa summaa jo ennen kuin olet saanut itseltäsi Li Anderson -satasen?” Ensimmäinen vastaus tähän tietenkin on, että ihmiset joilla satasta ei ollut, eivät kuluttaneet sitä, koska heillä ei ollut sitä. Tämä ei kuitenkaan itse asiassa ole mitä Vartiainen tarkoittaa, vaan hän viittaa kommenteillaan ns. velkaneutraliteettiin (tunnetaan myös rikardolaisena ekvivalenssina). Tämän ajatuksen mukaan Andersonin ehdotuksen kaltaiset toimet ovat hyödyttömiä, koska ihmiset (oletetusti) uskovat valtion kulutuksen nykyisyydessä tarkoittavan väistämättömiä veronkorotuksia tulevaisuudessa, minkä seurauksena he suorittavat laskutoimituksen kohonneesta veroprosenttinsa määrästä 10 vuoden päässä ja vähentävät kulutustaan nykypäivässä vastaavasti. Näin toimen vaikutukseksi jää +-0.

Ongelma tässä on tietenkin, ettei kukaan oikeasti käyttäydy näin. Tiedän että velkaneutraliteetti kuulostaa jo ajatuksenakin täysin absurdilta, mutta asiasta pyöräytettiin viime vuosikymmenen alussa euroalueen mittainen koe ja talouskuriohjelmien mukaisen valtion kulutuksen vähentämisen ei pitänyt vähentää kokonaiskulutusta ja sitä kautta talouskasvua, koska ihmiset kompensoisivat tekemällä yllä mainittuja laskutoimituksia ja lisäisivät henkilökohtaista kulutustaan. Kaikkien suureksi yllätykseksi velkaneutraliteetin kaltaista täysin epäuskottavaa käyttäytymismallia ei löytynyt, vaan kävi päinvastoin, mikä ei kuitenkaan ole estänyt ajatusta elämästä edelleen täysin vakavasti otettavana kuvauksena maailmasta.

Mitä tulee Andersonin ehdotukseen itseensä, niin koronarajoitusten jälkeisestä ajasta on käytännössä kaksi perustarinaa, inflaatiotarina ja deflaatiotarina. Inflaatiotarinassa rajoitusten purkaminen johtaa ryntäykseen palveluiden pariin, joista ihmiset eivät ole voineet nauttia koronakuukausien aikana (mikä saattaa myös johtaa väliaikaiseen piikkiin inflaatiossa). Deflaatiotarinassa ihmisten käytös on puolestaan muuttunut pysyvästi (tai ainakin siihen asti, kunnes koronaan on rokote), eivätkä he siirry joukoittain julkisille paikoille ennen kuin kokevat olevansa turvassa. Ensimmäisessä tarinassa elvytyssetelillä on käyttöä, jälkimmäisessä ei. Itse olen enemmän taipuvainen uskomaan inflaatiotarinaa, mutta toistaiseksi on mahdotonta tietää, kumpi niistä vastaa enemmän totuutta (tämä ei ole argumentti elvytystoimia vastaan; tilanteen ainutlaatuisuudesta johtuen on vain vaikea tietää, mitkä keinot ovat tehokkaimmat). Sen sijaan varmuudella voimme tietää, ettei asian arvioimiseen tule käyttää fantasiakonsepteja kuten velkaneutraliteettia, joiden soveltaminen finanssikriisin yhteydessä saattoi kyllä silitellä joidenkin ideologisia preferenssejä, mutta johti käytännössä katastrofiin kaikille muille.

https://www.verkkouutiset.fi/juhana-vartiainen-100-euroa-menisi-taskusta-toiseen/#935bc29e