Kokoomus ilmoittaa leikkauslistoilla ja joustamisella syntyvän 300 000 työllistä

Kokoomus julistaa oletetusti 300 000 työllistä luovan leikkauslistan, mutta samalla esittää myös mielenterveyspalveluihin lisää rahaa – tähän yhteyteen täytyy olla piilotettu jokin tietoinen vitsi keinojen ja päämäärään epäsuhdasta. Vakavasti ottaen kuten jatkuvasti puhutaan joustavuuden ja paikallisen sopimisen lisäämisen tarpeesta, niin myös ”Kokoomus haluaa mahdollistaa paikallisen sopimisen kaikissa yrityksissä. Tämä tarkoittaisi paikallisen sopimisen sallimista myös niissä yrityksissä, jotka eivät ole järjestäytyneitä eli eivät kuulu johonkin työnantajaliittoon.” Paikallisen sopimisen, työehtojen avaamislausekkeiden, jne. pointti on siis mahdollistaa yrityksille mahdollisimman helppo ja joustava sopeutuminen muuttuviin tilanteisiin (työvoimaa helpommin sisään ja ulos tarpeen mukaan, mahdollisuus neuvotella pienempiä palkankorotuksia kysynnän laskiessa, jne.) mikä sitten ainakin oletetusti johtaa paitsi korkeampaan työllisyyteen, niin myös suurempaan tuottavuuteen työvoiman siirtyessä joustavammin sinne, missä sitä tarvitaan. Ongelma tässä on, että palkkojen joustaessa alaspäin kysyntäshokissa (kuten finanssikriisissä) tämä yksinkertaisesti vähentää kysyntää entisestään. Työvoiman tarjonnan kasvaessa suhteessa kysyntään myös deflaatiopaineet kasvavat, mikä puolestaan tarkoittaa korkeampaa reaalikorkoa (nimelliskorko – inflaatio = reaalikorko, eli inflaation hidastuessa reaalikorko nousee) ja sitä kautta edelleen vähenevää tuotantoa ja kysyntää. Syntyy jatkuva työvoiman ylitarjonnan kehä, mikä näkyy pysyvästi nollan tienoille jämähtäneessä inflaatiossa ja työvoiman tehokkaamman allokaation sijasta kasvaneessa pitkäaikaistyöttömyydessä. Tämä on käytännössä tismalleen koko euroalueen makroekonominen tarina viimeisen 10v ajanjaksolta ja kuten esim. Billi & Gali (2019) toteavat, nollakorkotila vahvistaa joustavuutta vaativien linjausten negatiivisia vaikutuksia entisestään, koska keskuspankki ei pysty tehokkaasti kompensoimaan kysynnässä tapahtuvia pudotuksia rahapolitiikalla. Toisin sanoen Kokoomus siis ehdottaa viime vuosikymmenellä erittäin huonosti toimineiden linjausten toistamista, mutta nyt vain vielä huonommin sopivassa tilanteessa.

 

Itse asiassa Brancaccio et al. (2020) tekemässä meta-analyysissä työmarkkinoiden joustoja tarkastelleista tutkimuksista aikavälillä 1990-2019 ainoastaan 28% tuki näkemystä, jonka mukaan joustoja lisäävät reformit kasvattivat työllisyyttä/vähensivät työttömyyttä, kun taas 51% päätyi päinvastaiseen tulokseen ja 21% kohdalla tulos oli epäselvä. Myös reformien negatiivisia vaikutuksia löytäneiden tutkimusten määrä kasvoi kohti ajanjakson loppua, mikä voi olla joko seurausta metodologioiden parantumisesta tai sitten siitä, että vaikka kyseiset reformit olisivatkin saattaneet joskus toimia paremmin, on aika pahasti ajanut niistä ohi. Tämä kuitenkaan tuskin vähentää niiden suosittelujen määrää ja vaikka mielenterveyspalveluihin on epäilemättä hyvä suunnata lisää rahaa, niin mahdollisesti sinne pitäisi suunnata myös uusia potilaita.

Billi & Gali (2019) mallinnus palkkajäykkyyden ja nollakorkotilan suhteesta. Punainen viiva kuvaa tilaa nollakorkorajoitteen vallitessa, sininen ilman sitä. Olennaisin kuvio on vasen alareuna, jonka mukaan siis ilman nollakorkorajoitetta täysin optimaalisen keskuspankin rahapolitiikan vallitessa palkkojen jäykkyys/joustavuus ei itse asiassa vaikuta millään tavalla hyvinvointitappioihin kysyntäshokeissa, mutta nollakorkotilanteessa niistä sen sijaan tulee välttämättömiä.

Listat työllisyystoimista kertovat esittäjästä, eivät toimien vaikuttavuudesta

Yle on tehnyt pitkän jutun Kokoomuksen Elina Lepomäestä ilmoittaen, että tämä haluaa sekä perustilin että ansiosidonnaisen turvan kaikille ja kysyen jotta onko Lepomäki mahdollisesti "pohjimmiltaan demari". Jälkimmäisestä en tiedä, mutta haastattelu on fantastinen esimerkki sellaisen poliittisen jargonin tuottamisesta, missä puhutaan kyllä paljon muttei sanota juuri mitään ja substanssia etsivät joutuvat pääasiassa odottamaan viimeiseen osioon, jossa Lepomäki puhuu työllistymisen edellytysten parantamisesta todeten: ”Ei tämä ole rakettitiedettä. Kannustinloukuista ja muista on puhuttu. Listat työllistämistä edistävistä asioista ovat jo olemassa. Tärkein yksittäinen toimi olisi paikallisen sopimisen edistäminen. Vapaus ja valta pitäisi olla ihmisellä itsellään.” Koska yleissitovista työehtosopimuksista voi kyllä paikallisesti sopimalla poiketa ylöspäin paremman palkan/ehtojen suuntaan, tarkoittaa vapaus tässä vapautta saada aikaisempaa pienempää palkkaa. Kyseisen vapauden meriiteistä voi olla montaa mieltä, mutta asian selventäminen on aina hyödyllistä, sillä muuten jotkut saattavat luulla puhuttavan joistain muista vapauksista.

Mahdollisesti olennaisempaa ovat kuitenkin oletetusti toimiviksi tiedetyt työllisyyttä edistävät toimet yleensäkin, joiden listoja Lepomäkikin liimailee jokaiseen vastaan sattuvaan jääkaapinoveen ja tv-kameraan. Katsotaanpa mitä empiirinen maailma asiasta sanoo. Hollannissa pyöritettiin taannoin pari käytännön koetta asiasta, joista ensimmäinen liittyi vuonna 2015 maassa säädettyyn paikalliseen aktiivimalliin ja jonka loppuraportti julkaistiin viime marraskuussa. (van Echtelt et al., 2019) Toinen puolestaan liittyi perustulokokeiluun, jossa osallistujat oli jaettu neljään ryhmään: 1) vastikkeettoman perustulon saajat 2) tehostettujen työvoimapalvelujen saajat 3) ihmiset jotka saivat pitää suuremman määrän rahaa tukien lisäksi ansaitusta palkastaan 4) kontrolliryhmä. (Verlaat et al., 2020) Tiivistelmä perustulokokeilun tuloksista on, että parhaat tulokset saavutettiin lähestymistavoilla 1 ja 2 (lähestymistapa 2 oli itse asiassa ainoa, joka tuotti mitattavissa olevia positiivisia tuloksia pitkäaikaistyöttömille). Sen sijaan aktiivimallin kepit eivät toimineet juuri lainkaan lain tarkoittamalla tavalla eikä sen käytännöistä ole ollut suurimmalle osalle lain piiriin kuuluvista mitään hyötyä. Tiedän että Suomessa aktiivimallin ilmoitettiin luovan useita tuhansia työpaikkoja, mutta on olennaista ymmärtää, että nämä luvut (ja listat ns. tunnetusti tehoavista toimista yleensäkin) perustuvat simulaatiomalleihin, jotka puolestaan perustuvat mallin tekijöiden oletuksiin. Tämä ei tee malleista hyödyttömiä, mutta se tarkoittaa, että jos oletukset ovat virheellisiä, silloin tuppaa sitä olemaan kaikki mallista ulos tulevakin. Samoin luonnollisesti jos varsinainen empiirinen maailma näyttää päinvastaiseen suuntaan kuin malli, niin silloin roskiin tulisi lentää malli, ei empiirinen maailma – ennen vanhaan tätä kutsuttiin tieteelliseksi metodiksi. Nykyään se kuitenkin on yllättävän monelle rakettitiedettä.