Rahan puute ja budjetin tasapainottaminen

Uusi vuosi tuo tullessaan hallituksen budjetissa sopimat leikkaukset. Uusiakin on jo lupailtu ainakin valtiovarainministeri Orpon[1] toimesta, vaikka pääministeri Sipilä asian kieltääkin[2]. Joka tapauksessa kevään kehitysriihi on päätetty kätevästi siirtää kunnallisvaalien yli, ettei se pääse vahingossa luomaan kansalaisille todellista kuvaa maailman menosta.[3] Leikkaukset eivät tietenkään tule kasvattamaan taloutta tippaakaan, ja esimerkiksi Kreikassa Euroopan Unionin pakottamat ja nimellisesti talouden korjaamiseen tähdänneet kuristukset ovat johtaneet talouden supistumiseen 30 %:lla[4] (edes toisessa maailmansodassa eivät saksalaiset saaneet siellä tällaista aikaan) ja itse asiassa talouden kasvu on kaikkialla ollut heikointa ankarimman kuristuksen maissa.[5]

Suurin osa päättäjistä ja toimeenpanijoista epäilemättä tietääkin, etteivät leikkaukset johda pääosalle kansalaisista muuta kuin uusiin kyyneliin ja tekevät niitä erinäisistä syistä tästä huolimatta, mutta on myös mielenkiintoista/surullista välillä seurata, kuinka ainakin jotkut asioista vastuussa olevat henkilöt tuntuvat vain olevan täysin pihalla edes talouden yksinkertaisimmista periaatteista ja yksinkertaisesti toistelevat Elinkeinoelämän Keskusliiton heille opettamia puheenparsia. Noin 40 000-50 000 opiskelijaa putoaa tänä vuonna asumistuen ulkopuolelle (eli menettävät siis entisen 200e asumislisän) hallituksen päätösten seurauksena, minkä lisäksi opintoraha pienenee 90e kuukaudessa. Tähän liittyen Kelan vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen toteaa että ”Valtion velat päätyvät … lopulta nuorten maksettaviksi, joten opiskelijoiden pitäisi ymmärtää, ettei maan velkaantuminen koidu heidän hyödykseen.”[6] Ylen toimittaja Päivi Meritähti komppaa ilmeisesti omalla näkemyksellään: ”Yhteisen hyvän ajatteleminen ei silti ole helppoa, kun oma elämä vaikuttaa epävarmalta.”

Mahdollisesti, mutta se näyttää olevan vielä vaikeampaa silloin kun elämä vaikuttaa takuuvarmalta yltäkylläisyydessään. Tai ainakin muuten on vaikea perustella hallituksen verohelpotuksia varakkaille, vähäistä kiinnostusta harmaan talouden tutkintaan tai esimerkiksi satojen miljoonien eurojen tehottomia tukiaisia vakavaraisille suuryrityksille.[7] Rahaa ei ole, mutta kyllä sitä aina sen verran sohvan raosta löytyy, että voidaan jo nyt hyvin toimeentuleville vähintään muutama sata miljoonaa lohkaista. Samaan aikaan heikkotuloisilta opiskelijoilta siis leikataan lisää, samoin kuten työttömiltä, joita myös piiskataan entistä ahkerammin pakkotöihin. Sillä ei ole väliä, että esimerkiksi palkattomat työkokeilut johtavat vain ani harvoin varsinaisiin työsopimuksiin (noin 12 %:ssa tapauksista aikaisemmissa kokeiluissa).[8] Tieverkko yksityistetään ja terveyspalvelut yksityistetään, koska yksityistäminen on ideologisesti oikea ratkaisu jokaiseen ongelmaan ja sen lupaavia lopputuloksia nähdään jo toteutetussa sähköverkon yksityistämisessä, kun monopoliasemassa toimiva yksityinen Caruna Oy päätti nostaa hintojaan yli 20 %,[9] vaikka pääministeri Katainen oli kovasti väittänyt, että hinnat eivät nouse yksityistämisestä[10].

Ja mitä tulee Lahtisen käsitykseen siitä, että valtionvelat kaatuvat nuorison niskoille, niin sehän taas puhtaasti riippuu harjoitetusta politiikasta. Näiden kommenttien taustalla tuntuu aina olevan erikoinen olettamus siitä, että jos valtio käyttää rahaa johonkin (paitsi verohelpotuksiin varakkaille), niin se käytännössä kaataa sitä viemäriin. En voi pakottaa Lahtista tai hänen tietämyksellään varustettuja poliitikkoja perehtymään edes taloudellisen toiminnan alkeisiin tai asiaan liittyviin tilastoihin, mutta olisi hienoa, jos he ymmärtäisivät edes peruskoulutason logiikkaa. Niille, jotka ovat jo tälle tasolle päässeet, tässä esimerkiksi yksi mielenkiintoinen fakta: Euroopan Keskuspankin ohjauskorko on jo vuoden päivät ollut miinusmerkkinen[11] ja mitä ilmeisimmin jatkaa laskuaan hamaan tulevaisuuteen. Mitä tämä siis tarkoittaa käytännössä, on että valtionvelalla tehtyjen sijoitusten täytyy olla erityisen huonoja, etteivät ne maksaisi itseään takaisin, koska korot tulevat pysymään ennätysmatalalla vielä pitkään. Toki on kuitenkin reiluuden nimissä myönnettävä, että verohelpotukset miljonääreille osuvat tähän nimenomaiseen kategoriaan huonoista sijoituksista.

Samoin niille, jotka ovat huolissaan valtion budjetin tasapainottamisesta, (tämä hallitus on nimellisesti, mutta käytännössä ei) niin tässä yksi hullu ehdotus: muutetaan pääomatuloverotus oikeasti progressiiviseksi, eli vähemmän veroa pienemmille summille ja enemmän suurille. Tällä hetkellä pääomatuloverotuksessa on vain kaksi astetta, 30 % ja 34 %,[12] mikä käytännössä tarkoittaa suuromistajien suosimista lähes kaikkien muiden kustannuksella, koska esimerkiksi siis 31 000 euron osingosta maksetaan sama veroprosentti kuin miljoonan euron osingosta tai toisaalta tuhannen euron osingosta maksetaan saman verran kuin 29 000 euron osingosta (prosenttien raja on siis 30 000e). Pääomatuloverotuksen kiristämisessä on kuitenkin se ongelma, että se voi aiheuttaa pääomapakoa, mutta Suomen pääomatuloverotus on itse asiassa tuntuvasti EU:n keskiarvoa alempana (suhteellisesti laskettuna noin 30 % alempana) ja sen siirtäminen turvallisesti tähän keskiarvoon toisi valtiolle 5,5 miljardia euroa lisätuloja, eli käytännössä poistaisi budjetin alijäämän.[13] Jos haluamme kuitenkin olla mahdollisimman varovaisia, niin laitetaan riita puoliksi ja nostetaan näitä verotuloja vain 2-3 miljardia, mikä olisi jo itsessään huomattava askel oikeaan suuntaan. Tietenkin pääministeri Sipilä on jo torpannut minkäänlaisen pääomatuloveron korotuksen[14] ja itse asiassa kysymys on lopulta varsin akateeminen. Vaikka siis pääomatuloverotuksen progressio olisi kansalaisten ehdottoman enemmistön kannalta varsin hyödyllinen muutos, niin pienen ja varakkaan eliitin näkökulmasta se olisi haitallinen. Mikä tahansa aloite, joka täyttää nämä kaksi ehtoa omaa toteutumistodennäköisyyden, joka pyörii lähellä nollaa prosenttia. Tervetuloa markkinademokratiaan.

---

[1] http://www.talouselama.fi/uutiset/orpo-hs-ssa-kevaalla-saatetaan-leikata-1-2-miljardia-lisaa-olen-hemmetin-huolissani-suomen-taloudesta-6602642

[2] http://yle.fi/uutiset/3-9318677

[3] http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/paakirjoitukset/hallitus-siirtamassa-kiistansa-vaalien-yli/

[4] http://www.huffingtonpost.com/2015/06/30/greek-austerity-toll_n_7696650.html

[5] http://www.marketwatch.com/story/greece-is-proof-austerity-doesnt-work-2015-07-14

[6] http://yle.fi/uutiset/3-9377682

[7] http://vatt.fi/artikkeli/-/asset_publisher/suomi-tukee-energiasyoppoja-suuryrityksia-sadoilla-miljoonilla-turhaan

[8] http://yle.fi/uutiset/3-9062138

[9] http://www.hs.fi/talous/art-2000002887644.html

[10] http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nain-katainen-sanoi-sahkonsiirron-hinnasta-paaministerina-ja-nain-nyt/5723114

[11] http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/korot/Pages/tilastot_markkina-_ja_hallinnolliset_korot_euribor_ekpohj_kk_chrt_fi.aspx

[12] http://vm.fi/verotus/henkiloverotus/paaomatulojen-verotus

[13] http://tietotrenditblogi.stat.fi/paaomaverojen-osuus-on-suomessa-eu-keskiarvoa-pienempi/

[14] http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Sipil%C3%A4-ei-l%C3%A4mpene-p%C3%A4%C3%A4omatuloverotuksen-nostolle/819521

Vapaakauppa ei ole vapaakauppaa

Raimo Sailas kirjoitti viime viikolla Helsingin Sanomissa: ”Vapaakauppa on vastatuulessa. Trump hyökkäsi rajusti Yhdysvaltain tekemiä ja ­vireillä olevia vapaakauppasopi­muksia vastaan ja ehti jo haudata pitkälle neuvotellun Tyynenmeren alueen sopimuksen. Samaan hautaan taisivat mennä EU:n ja Yhdysvaltain väliset kauppaneuvottelut.”[1] Hallituksen kanta ei myöskään ole epäselvä: Ulkomaankauppaministeri Kai Mykkänen (kok.) kirjoitti aikaisemmin, että vapaakauppaa ei saa hylätä populismin alttarille ja että Suomella on paljon voitettavaa tulevissa vapaakauppasopimuksissa.[2] Pääministeri Sipilä on myös vapaakauppasopimusten kannalla ja haluaisi itse asiassa, että niiden neuvottelussa EU-komission roolia vahvistettaisiin (eli päätöksentekoa siirrettäisiin mahdollisimman kauas äänestäjistä).[3] Kaikissa näissä kannanotoissa on yhteistä se, että niissä tehdään virheellisiä perusoletuksia ja keskustelu sen jälkeen raamitetaan tämän pohjalta. Termi ”vapaakauppasopimus” on itsessään sikäli ongelmallinen, että nämä sopimukset eivät juuri käsittele vapaakauppaa ja ne ovat hädin tuskin edes sopimuksia, sillä kansalaisten enemmistöllä on taipumus vastustaa niitä – muilta osin termi on täysin pätevä.

No, mistä niissä sitten on kysymys? Tässä lyhyesti neljä pääkohtaa:

1.       Komentotaloudet. Jokainen on valmis myöntämään, etteivät yritykset käy itsensä kanssa kauppaa. Sisäisesti ne ovat komentotalouksia ja jos tavaraa siirretään yrityksen sisällä yhdestä paikasta toiseen (ylitetäänkö tässä kansallisia rajoja ei vaikuta asiaan mitenkään), kyseessä ei siis ole kaupankäyminen, vaan liike komentotalouden sisällä. Kuitenkin siitä, mitä kutsutaan maailmankaupaksi 60 % on tämänkaltaisia transaktiota[4] ja juuri näiden lisäämiseen ja helpottamiseen niin sanotut vapaakauppasopimukset pyrkivät – monikansallinen yritys siirtää yhden haarakonttorinsa halpatyövoiman maahan kokoamaan tuotteitaan, mitkä se sitten siirtää valmiina esimerkiksi Euroopan konttorilleen suuremman ostovoiman omaaville markkinoille. Kyseessä on siis funktionaalisesti sama tilanne, jos vanhassa Neuvostoliitossa siirrettiin tavaraa Moskovasta vaikkapa Kiovaan, eli transaktio komentotalouden sisällä. Edellä kuvatulla toiminnalla ei siis ole mitään tekemistä kaupan (vapaan tai minkään muunlaisen) kanssa, mutta sitä kutsutaan kaupaksi ideologisista syistä. Näiden transaktioiden turvaamiseen pyrkiviä sopimuksia ei tietenkään kutsuta komentotalouksiensuojelusopimuksiksi (vaikka faktuaalisesti se olisi tarkempi kuvaus), vaan vapaakauppasopimuksiksi, jotta julkinen keskustelu saadaan ohjattua halutuille urille. Et kai ole vapautta ja kauppaa vastaan?

2.       Protektionismi. Yksi vapaakauppasopimusten julkilausutuista päämääristä on protektionismin vähentäminen. Itse asiassa ne kuitenkin sisältävät useita protektionistisia elementtejä, kuten tuotemerkkien suojelun vahvistamista ja patenttien keston pidentämistä. Mitä ovat esimerkiksi patentit? Ne ovat valtion takaamia monopoleja, eli yrityksellä on lainvoimainen yksinoikeus johonkin tuotteeseen, prosessiin tai muuhun vastaavaan. Monopolin pitäjän ei tietenkään tarvitse kilpailla markkinoilla (mikä jo itsessään on vapaakaupan vastaista) ja hän pystyy luonnollisesti pitämään hintoja keinotekoisesti korkeammalla, kuin tilanteessa, jossa patenttisuojaa ei olisi. Funktionaalisesti lopputulos on täsmälleen sama, kuin suojatullien kanssa: ne nostavat kuluttajahintoja. Kuitenkin jostain syystä suojatullit ovat paha, mutta yksityiset monopolit hyvä asia. Kaikki riippuu tietenkin siitä, ketä halutaan suojella (yritysten tuloja) ja ketä ei (valtion tuloja). Kuluttajahinnoilla asiassa ei näyttäisi olevan osaa tai arpaa.

3.       Investointisuoja. Sopimuksiin sisältyvä investointisuoja tarkoittaa mekanismia, jonka kautta yksityiset yritykset voivat haastaa valtioita oikeuteen potentiaalisista voittojen menetyksistä. Eli jos Suomen kansalaiset esimerkiksi tulevat siihen tulokseen, etteivät he halua antaa kaivosyhtiöiden myrkyttää juomavettään ja säätävät asiasta lain, niin Suomessa toimivat kansainväliset kaivosyritykset voivat haastaa Suomen valtion oikeuteen vapaakauppasopimuksen perusteella, koska tämä tuo niille lisäkustannuksia, eli vähentää voittoja. Sama pätee tietenkin työntekijöiden suojeluun ja muuhun vastaavaan lainsäädäntöön. Jos asiasta päädytään käymään oikeutta, sitä ei tehdä kansallisissa tuomioistuimissa, vaan välimiesoikeudessa, jonka välimiehet (eli asiasta päättävät henkilöt) tulevat pääasiassa samoista piireistä, kuin mainittujen suuryritysten edustajat. Esimerkiksi tulevassa EU:n ja Kanadan välisessä sopimuksessa (CETA), välimiesten on nimenomaisesti säädetty tulevan kaupallisen oikeuden puolelta, pitäen tarkoituksella ulkona esimerkiksi työ- ja ympäristöoikeuden asiantuntijat.[5] Tietenkin jo pelkkä potentiaalinen oikeudenkäynnin uhka pitää ”vääränlaisen” lainsäädännön helposti pois pöydältä. Toisin sanoen kyseessä on siis huomattava vallansiirto demokraattisesti valituilta elimiltä kansalaisten vaikutuksen ulottumattomissa oleville komentotaloushierarkioille.

4.       Läpinäkymättömyys. Sopimusneuvotteluja käydään teknisesti salassa, mutta itse asiassa tämä on vain puoliksi totta, sillä ne eivät ole salaisia kaikilta, vaan ainoastaan kansalaisilta. Neuvottelut eivät tietenkään ole salaisia lukuisilta yritysmaailman lobbareilta ja asianajajilta, jotka osallistuvat oleellisesti sopimusten valmisteluun. Esimerkiksi EU:n ja Yhdysvaltain välisen vapaakauppasopimuksen (TTIP) neuvotteluissa vuosien 2012 ja 2014 välisenä aikana EU-komission asiasta vastaava osasto suoritti 597 suljettujen ovien takana pidettyä tapaamista, joissa 88 %:ssa oli vastapuolena yritysmaailman lobbausjärjestö ja vain 9 %:ssa julkista etua ajava järjestö (esim. ammattiliitto tai ympäristönsuojelujärjestö).[6] Koska neuvotteluihin ei siis haluta kansalaispalautetta, mutta sitäkin enemmän palautetta yritysmaailmasta, ei ole vaikea ennakoida kenen etuja ne sorvataan palvelemaan. Jos neuvotteluiden käymisessä ainoat vaihtoehdot ovat 1) läpinäkymättömyys yhdistettynä sinisilmäiseen luottamukseen poliitikkoja ja yritysmaailmaa kohtaan ja 2) neuvottelujen lopettaminen, niin ainoa järkevä vaihtoehto lienee numero kaksi.

Kaikki tämä sanottuna täytyy todeta, että minä en ole vapaakauppasopimuksia vastaan – minä satun vain olemaan näitä sopimuksia vastaan, edellä esitetyistä syistä. Vaikka usein toista uskotellaan, markkinat eivät ole luonnonilmiö. Tämän takia asiaan liittyen nimenomaan tehdään sopimuksia ja sopimukset ovat luonnollisesti poliittisia päätöksiä, eivät taivaalta tipahtaneita periaatteita. Kysymykseksi nouseekin siis kenen nimissä ja hyväksi mainittuja päätöksiä tehdään. Jos sopimuksista poistetaan investointisuoja ja tilalle laitetaan vahvat työntekijöitä suojelevat säännökset, niin voidaan itse asiassa helposti ehkäistä nykyistä kilpajuoksua pohjalle, joka usuttaa eri maiden työntekijät toisiaan vastaan. Sopimuksiin on myös rakennettu sisään funktio, joka vie hyviä työpaikkoja ja tuo tilalle huonoja, mutta tämä koskee pääasiassa työväenluokkaa eikä keskiluokkaa (johtuen siitä, että jälkimmäisellä on enemmän poliittista valtaa). Tämä puolestaan jälleen kätevästi asettaa työväen ja keskiluokan vastakkain, mikä on omiaan estämään solidaarisuutta. Kaiken edellä mainitun pohjalta voidaan todeta, että koska sopimukset ovat tarkoituksella viritetty tekemään tulonsiirtoja alhaalta ylös ja vähentämään demokraattista päätöksentekoa, ne ovat pääosalle osallistuvien maiden kansalaisia todellisuudessa haitallisia, väittivät poliitikot ja pankkiirit sitten mitä tahansa.

---

[1] http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005004248.html

[2] http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/mykkanen_vapaakauppa-54178

[3] http://www.talouselama.fi/uutiset/eu-n-ja-kanadan-vapaakauppasopimus-jumahti-sipila-cetan-kaatuminen-olisi-iso-takaisku-euroopan-unionille-6592874

[4] http://oecdobserver.org/news/archivestory.php/aid/670/Transfer_pricing:_Keeping_it_at_arms_length.html

[5] https://corporateeurope.org/sites/default/files/attachments/great-ceta-swindle.pdf s. 9

[6] https://corporateeurope.org/international-trade/2015/07/ttip-corporate-lobbying-paradise