Palkkoja halutaan taas laskea

Työttömyydestä huolissaan olevat voivat viimein huokaista helpotuksesta, sillä Juhana Vartiainen ja Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen ovat löytäneet sekä ongelman juuren että ratkaisun: työehtosopimusjärjestelmä takaa ihmisille liian suuret palkat, joten sitä on muutettava. Tai kuten Pentikäinen asian laittaa: ”Koko systeemi seisoo tässä mielessä savijaloilla ja kulkee kohti romahdusta, jos sitä ei uudisteta […]  Nykymallin hedelmänä Suomessa on lähes maailman jäykin palkanmuodostus, mikä sopii huonosti markkinatalouteen.” Selvennykseksi todettakoon, että koska nykyinen järjestelmä sallii joustot ylöspäin, niin ainoa suunta mihin joustoja voi vaatia on alas – tässä toivotaan siis mahdollisuutta maksaa pienempiä palkkoja. Pentikäinen ei kerro mihin hänen arvionsa jäykästä palkanmuodostuksesta pohjautuu, mutta olettaisin hänen viittaavan WEF:n raporttiin asiasta, koska SY on viitannut siihen aiemminkin. Raportin metodologiaan tutustuneet tietävät, että WEF:n luokitus tässä perustuu yksinkertaisesti yritysjohtajille suunnattuun kysymykseen, eli se kertoo vain rajoitetusti todellisesta palkanmuodostuksesta ja enemmän siitä, että suomalaiset yritysjohtajat eivät pidä TES-järjestelmästä. Jos asiasta haluaa objektiivisempaa kansainvälistä näkemystä, niin esim. OECD ei Going for Growth -raporteissaan tarjoa Suomelle huomautuksia liian jäykästä palkanmuodostuksesta tai suosittele muitakaan muutoksia työehtosopimusjärjestelmään (vrt. esim. Belgia, Ruotsi, Slovenia, Alankomaat, Ranska ja Espanja).

Ehkä olennaisemmin oletus alaspäin vievän palkkajoustavuuden positiivisesta suhteesta työllisyyteen on kyseenalainen ja empiirinen tutkimus Suomesta (esim. Böckerman, Kosonen, Maczulskij & Keränen 2017) tai maailmalta (esim. Avdagic & Salardi 2013) antaa erittäin vähän tukea näiden näkemysten pohjaksi (tai työntekijöitä suojelevien instituutioiden heikennyksille yleensä). Sama pätee vaatimuksiin paikallisen sopimisen lisäämisestä. OECD lukee Suomen keskitetyn työmarkkinajärjestelmän maihin ja työllisyysaste oli ensimmäisellä neljänneksellä 72,7%. Hajautetun työmarkkinajärjestelmän OECD-maita, joissa on matalampi työllisyysaste ovat Latvia, USA, Unkari, Irlanti, Israel, Slovakia, Puola, Luxemburg, Etelä-Korea, Kolumbia, Chile, Meksiko ja Turkki – jos haluaa sanoa, että paikallinen sopiminen vähentää työttömyyttä, niin tämän perusteella pitäisi sitten myös sanoa, että se samalla pudottaa varsinaista työllisyysastetta. Todellisuudessa työehtojärjestelmän keskittyneisyydellä tai hajautuksella ei siis näyttäisi olevan mitään korrelaatiota työllisyysindikaattoreiden kanssa, mutta tämä ei tietenkään periaatteessa estä Vartiaista tai Pentikäistä uskomasta päinvastaista. Toisaalta on myös yhtä hyvin mahdollista, etteivät he erityisesti välitä työllisyydestä, vaan yksinkertaisesti haluaisivat laskea palkkoja.

Työllisyysasteen vertailussa Suomi pärjää huomattavasti paremmin kuin monet enemmän hajautettuun sopimiseen suuntautuneet maat. Tämä ei siis sinällään osoita mihinkään suuntaan hajautetun tai keskitetyn työehtosopimusjärjestelmän paremmuudesta ja itse asiassa ainoa indikaattori, joka näyttää vakuuttavia korrelaatioita on työmarkkinajärjestöjen välinen palkkakoordinaatio, jossa suurempi koordinaatio tuottaa parempia työllisyystuloksia.

http://www3.weforum.org/docs/GCR2018/05FullReport/TheGlobalCompetitivenessReport2018.pdf

http://www.oecd.org/economy/growth/Top-2019-economic-reform%20priorities-2019.pdf

https://www.researchgate.net/publication/264673910_Tenuous_Link_Labour_Market_Institutions_and_Unemployment_in_Advanced_and_New_Market_Economies

https://www.oecd-ilibrary.org/sites/empl_outlook-2017-8-en/index.html?itemId=/content/component/empl_outlook-2017-8-en

https://stats.oecd.org/viewhtml.aspx?datasetcode=STLABOUR&lang=en