Näytetään tekstit, joissa on tunniste SuomenYrittäjät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SuomenYrittäjät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. marraskuuta 2019

Irtisanomisten helpottaminen ei lisää työpaikkoja


Irtisanomisjumalat aina tasaisin väliajoin isoavat artikkeleita potkujen antamisen vaikeudesta Suomessa ja ilmeisesti lepyttääkseen niiden raivoa Yle tarjoaa uhrilahjana työsuhdeturvan heikentämisen autuaaksi tekevästä vaikutuksesta kertovan jutun. Kuten Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen toteaa: ”Irtisanomisen kynnys on tällä hetkellä liian korkea. Moni mikroyrittäjä pelkää, että jos tekee väärän rekrytoinnin, on työsuhdetta hankala päättää. Tämä johtaa siihen, ettei yrittäjä halua tarjota uusia työpaikkoja.” Ei ole varmaa verrattuna mihin Pentikäinen kokee irtisanomisen olevan liian vaikeaa, mutta yksi selkeä verrokkiryhmä olisivat tietenkin muut Pohjoismaat ja onneksemme Työ- ja elinkeinoministeriö itse asiassa koostikin asiasta raportin viime keväänä. Tässä suora lainaus siitä: ”Suomessa paljon esillä olleessa työsuhdeturvasääntelyssä Suomi on Islannin jälkeen toiseksi lievimmän sääntelytason maa ja kollektiivi-irtisanomisissa sääntely on meillä selvästi keveintä. Työsuhdeturvasääntely on myös tasapainoista vakituisten ja määräaikaisten työsuhteiden välillä, erityisesti verrattuna Ruotsiin.” Eli jos Islantia ei lasketa mukaan, Suomen työsuhdeturvasääntely on jo Pohjoismaiden heikointa ja on epäselvää kuinka syvälle tätä kuoppaa tulisi kaivaa ennen kun linja alkaa oletetusti tuottamaan toivottuja tuloksia ja tekee Pentikäisen tyytyväiseksi.

Mutta ehkäpä vertailu muihin EU-maihin muuttaa tilannetta? OECD:n yksilöllisten ja kollektiivisten irtisanomisten työsuhdeturvaindeksissä Suomi on EU-maiden keskuudessa 10:llä sijalla listatun 23 maan joukosta (pienempi luku tarkoittaa heikompaa suojaa) ja tilapäisten työntekijöiden suojan indeksissä sijalla 12. Miten tahansa mitattuna työsuhdeturvasääntely Suomessa on siis joko EU-maiden keskikastia tai sitä heikompaa – jälleen on vaikea löytää mitään objektiivista perustetta väitteille Suomen ylenpalttisesta työsuhdeturvasta ja sen heikentämisen hyveellisyydestä. Miksi asian sitten ilmeisesti usein koetaan olevan päinvastoin? Yksi syy saattaa olla se, että siinä missä edellä esittämäni kyllä löytyy tutkimuksista ja tilastoista, niin uutisista sitä kuitenkaan ei löydy. Sen sijaan Pentikäinen ym. toimijat vievät palstatilaa harva se viikko kertomalla päinvastaista ja tämä huolimatta siitä, että empiirisillä aineistoilla tehdyt tutkimukset eivät löydä mitään olennaista linkkiä työsuhdeturvasääntelyn ja työttömyys- tai työllisyysasteen välillä (ks. esim. Howell, Baker, Glyn & Schmitt 2007; Avdagic & Salardi 2013; ILO 2015). Tämä on sikäli luonnollista, että jos irtisanominen lisääkin rekrytointia, se nakkaa saman määrän porukkaa toisesta päästä kortistoon, mutta jostain syystä ihmisten elämään negatiivisesti vaikuttavat ehdotukset koetaan mediassa usein niin varteenotettaviksi, että siinä jäävät jalkoihin tilastot, tutkimukset ja usein jopa ihan maalaisjärkikin.

Jos Islantia ei laskea, Suomessa työsuhdeturvasääntely on kokonaisuutena Pohjoismaiden keveintä.



maanantai 22. heinäkuuta 2019

Palkkoja halutaan taas laskea

Työttömyydestä huolissaan olevat voivat viimein huokaista helpotuksesta, sillä Juhana Vartiainen ja Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen ovat löytäneet sekä ongelman juuren että ratkaisun: työehtosopimusjärjestelmä takaa ihmisille liian suuret palkat, joten sitä on muutettava. Tai kuten Pentikäinen asian laittaa: ”Koko systeemi seisoo tässä mielessä savijaloilla ja kulkee kohti romahdusta, jos sitä ei uudisteta […]  Nykymallin hedelmänä Suomessa on lähes maailman jäykin palkanmuodostus, mikä sopii huonosti markkinatalouteen.” Selvennykseksi todettakoon, että koska nykyinen järjestelmä sallii joustot ylöspäin, niin ainoa suunta mihin joustoja voi vaatia on alas – tässä toivotaan siis mahdollisuutta maksaa pienempiä palkkoja. Pentikäinen ei kerro mihin hänen arvionsa jäykästä palkanmuodostuksesta pohjautuu, mutta olettaisin hänen viittaavan WEF:n raporttiin asiasta, koska SY on viitannut siihen aiemminkin. Raportin metodologiaan tutustuneet tietävät, että WEF:n luokitus tässä perustuu yksinkertaisesti yritysjohtajille suunnattuun kysymykseen, eli se kertoo vain rajoitetusti todellisesta palkanmuodostuksesta ja enemmän siitä, että suomalaiset yritysjohtajat eivät pidä TES-järjestelmästä. Jos asiasta haluaa objektiivisempaa kansainvälistä näkemystä, niin esim. OECD ei Going for Growth -raporteissaan tarjoa Suomelle huomautuksia liian jäykästä palkanmuodostuksesta tai suosittele muitakaan muutoksia työehtosopimusjärjestelmään (vrt. esim. Belgia, Ruotsi, Slovenia, Alankomaat, Ranska ja Espanja).

Ehkä olennaisemmin oletus alaspäin vievän palkkajoustavuuden positiivisesta suhteesta työllisyyteen on kyseenalainen ja empiirinen tutkimus Suomesta (esim. Böckerman, Kosonen, Maczulskij & Keränen 2017) tai maailmalta (esim. Avdagic & Salardi 2013) antaa erittäin vähän tukea näiden näkemysten pohjaksi (tai työntekijöitä suojelevien instituutioiden heikennyksille yleensä). Sama pätee vaatimuksiin paikallisen sopimisen lisäämisestä. OECD lukee Suomen keskitetyn työmarkkinajärjestelmän maihin ja työllisyysaste oli ensimmäisellä neljänneksellä 72,7%. Hajautetun työmarkkinajärjestelmän OECD-maita, joissa on matalampi työllisyysaste ovat Latvia, USA, Unkari, Irlanti, Israel, Slovakia, Puola, Luxemburg, Etelä-Korea, Kolumbia, Chile, Meksiko ja Turkki – jos haluaa sanoa, että paikallinen sopiminen vähentää työttömyyttä, niin tämän perusteella pitäisi sitten myös sanoa, että se samalla pudottaa varsinaista työllisyysastetta. Todellisuudessa työehtojärjestelmän keskittyneisyydellä tai hajautuksella ei siis näyttäisi olevan mitään korrelaatiota työllisyysindikaattoreiden kanssa, mutta tämä ei tietenkään periaatteessa estä Vartiaista tai Pentikäistä uskomasta päinvastaista. Toisaalta on myös yhtä hyvin mahdollista, etteivät he erityisesti välitä työllisyydestä, vaan yksinkertaisesti haluaisivat laskea palkkoja.


Työllisyysasteen vertailussa Suomi pärjää huomattavasti paremmin kuin monet enemmän hajautettuun sopimiseen suuntautuneet maat. Tämä ei siis sinällään osoita mihinkään suuntaan hajautetun tai keskitetyn työehtosopimusjärjestelmän paremmuudesta ja itse asiassa ainoa indikaattori, joka näyttää vakuuttavia korrelaatioita on työmarkkinajärjestöjen välinen palkkakoordinaatio, jossa suurempi koordinaatio tuottaa parempia työllisyystuloksia.



maanantai 8. heinäkuuta 2019

Data *on* jo saapunut: aktiivimalli ei toimi

Ajatus aktiivimallin purkamisesta on nostanut kritiikkiä erityisesti siltä pohjalta, että sen työllisyysvaikutuksista ei oletetusti ole tietoa. Näillä linjoilla on esim. Suomen Yrittäjien Mika Kuismanen Kauppalehdessä: ”En pidä viisaana päätöksenä. Emmekä pidä hirveän hyvänä politiikkana sitä, että aktiivimallia lähdetään noin vain purkamaan, Malli ei ole ollut riittävän kauan voimassa eikä sen vaikutuksista ole vielä tietoa.” En tiedä mikä olisi ”riittävän kauan”, mutta Kuismasen ja muiden helpotukseksi voin todeta, että asiasta on kyllä tietoa ja esim. sekä Työ- ja elinkeinoministeriö että Kela ovat julkaisseet aktiivimallista tilastoihin perustuvat raportit. Vilkaistaanpa lyhyesti niitä.

Omassa raportissaan TEM löytää, että osallistuminen käsipäivää-kursseihin kyllä kasvoi (”Eniten kasvoi lyhyisiin juuri aktiivimallin ehdot täyttäviin viisi päivää kestäviin palvelujaksoihin osallistuminen”), mutta kasvaneen työnteon tai työttömyydestä poistumisen kohdalla vaikutuksia ei ole havaittavissa. Kela puolestaan toteaa seuraavaa: ”Aktiivimallin keskeisin ajatus on, että se kannustaa työttömiä täyttämään aktiivisuusehdon, jotta he välttyvät työttömyysetuuden alentamiselta. Kuitenkin tilastojen valossa vaikuttaa siltä, että aktiivisuusehdon täyttäminen tai sen täyttämättä jättäminen toistuu pitkälti samanlaisena tarkastelujaksosta toiseen.” Kelan mukaan aktiivimallin keskeisin mekanismi ei siis toimi. Jos haluaa sanoa, että asiasta pitää odottaa *lisää* tietoa, niin mikäpä siinä, mutta sen sanominen, ettei tietoa ole on yksinkertaisesti väärin ja se että aktiivimallin kannattajien näkökulmasta tämä tieto osoittaa väärään suuntaan ei tee siitä olematonta.

Todettakoon vielä, että kaikki edellä mainittu itse asiassa antaa aktiivimallille enemmän legitimiteettiä, kuin mitä se ansaitsee, koska tässä on hyväksytty (erittäin kyseenalainen) ajatus aktiivimallin potentiaalisesta hyödyllisyydestä. Aktiivimallin kautta toteutetun tuen laskemisen pointti on siis saada työtön hyväksymään työtä myös pienemmällä palkalla ja synnyttää uusia työpaikkoja sitä kautta. Tämän seurauksena ainoat mahdolliset syntyvät työpaikat ovat äärimmäisen matalan tuottavuuden ja palkan töitä (muunlaiset olisivat syntyneet jo ilman reformia). Tuottavuus on kepeästi olennaisin kansantaloutta ajava moottori, minkä seurauksena aktiivimallin kaltaiset toimet ovat itse asiassa haitallisia, sillä ne ohjaavat resursseja matalan tuottavuuden toimintaan, eikä optimaaliseen käyttöön. Tämä kuitenkin ilmeisesti jää tärkeysjärjestyksessä kepin antamisen taakse.

Tuen alentaminen ei näytä vaikuttavan juuri lainkaan työttömän aktiivisuuteen (alentamisen jälkeen aktiivisuusehto täyttyy työmarkkinatuella olevien kohdalla vain 14% tapauksista ja peruspäivärahalla olevien kohdalla 11% tapauksista). Aktiivimallin "kannustin" toimii siis erittäin huonosti.


Leikkuri ohjaa myös usein yksinkertaisesti toimeentulotuen piiriin, mikä näkyy erityisesti peruspäivärahan saajien keskuudessa (leikkurin kohteeksi joutuneista 31% saa toimeentulotukea, sen välttäneistä 18%).


https://tutkimusblogi.kela.fi/arkisto/4938?fbclid=IwAR0IOobm7deGfxDTgQfCNhdJNm_325EIsnXNNbMHFCWfTnXMO9oWCtX20I0

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Janne Makkula ja työmarkkinat


Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula kirjoitti taannoin, kuinka kolmikannasta pitäisi päästä eroon, paikallista sopimista lisättävä ja työnsuojelua heikennettävä. Pari noottia kirjoituksesta. Makkula toteaa että ”useissa keskitetyn työmarkkinajärjestelmän maissa myös työllisyysaste on matala ja työttömyys kohtuullisen korkea”, minkä jälkeen hän linkittää OECD:n tilastoihin lähteenään. Ongelma tässä on se, ettei Makkula näytä itse asiassa lukeneen mainittua tilastoa. OECD lukee siis Suomen keskitetyn työmarkkinajärjestelmän maihin ja tämän hetkinen työllisyysasteen trendi täällä on 72,6%. Hajautetun työmarkkinajärjestelmän OECD-maita, joissa on tätä pienempi työllisyysaste ovat Yhdysvallat, Puola, Latvia, Unkari, Irlanti, Slovakia, Israel, Kolumbia, Etelä-Korea, Luxemburg, Chile, Turkki, ja Meksiko – jos haluaa väittää, että kolmikanta ja Suomen oletetusti liian jäykkä työmarkkinajärjestelmä vaikuttavat negatiivisesti työllisyysasteeseen, niin tämän pohjalta sitä ei ainakaan voi tehdä ja omituisesti Makkula ei vetänyt tästä johtopäätöstä, että esim. Yhdysvaltojen itse asiassa tulisi ottaa käyttöön Suomen järjestelmä, koska se selkeästi tuottaa korkeamman työllisyysasteen.

Yksi Makkulan olennaisimmista pointeista kirjoituksessa on, että työmarkkinat ovat nimenomaan markkinat. Hän toteaa: ”Mitä korkeammaksi työllisyysaste saadaan nostettua ja työttömyysaste painettua alas (toisin sanoen myös vähän koulutetut ihmiset saadaan töihin) sitä parempi on kaikkien työntekijöiden ja työttömien neuvotteluasema suhteessa työnantajiin.” Tämä on erittäin hämmentävä toteamus, sillä se näyttäisi viittaavan siihen, ettei Makkula ymmärrä työmarkkinoiden perusteita. Näin siksi, ettei työntekijöiden neuvotteluvoimaa suhteessa työnantajiin määritä työttömyysaste sinällään, vaan kuinka kaukana se on rakenteellisen työttömyyden pisteestä, mikä siis puolestaan määrittää sen, kuinka kireät työmarkkinat ovat ja kuinka vaikeaa työnantajien on oikeasti saada työvoimaa. Koska Makkulan ehdotukset nimenomaan pyrkivät pudottamaan työttömyysastetta heikentämällä työvoiman laillista suojelua ja sitä kautta alentamaan rakennetyöttömyyttä, ne eivät millään tavalla vaikuta työntekijöiden neuvotteluvoimaan (paitsi heikentämällä sitä, jos työttömyysaste ei toimien seurauksena laskekaan) – jos työttömyysastetta pudotetaan heikentämällä työntekijöiden neuvotteluvoimaa, niin silloin heikennyksestä seurannut mahdollinen pudotus ei määritelmällisesti tätä neuvotteluvoimaa lisää. Joskus sitä ihmettelee, eikö Makkulalla tms. asemissa olevilla henkilöillä ole varaa puolella palkalla toimivaan harjoittelijaan, joka kävisi läpi heidän kirjoituksensa, ennen kuin ne lähetetään julkisuuteen.


https://www.tilastokeskus.fi/til/tyti/2019/01/tyti_2019_01_2019-02-26_tie_001_fi.html