maanantai 6. helmikuuta 2017

Sattumaa

Transparency Internationalin vuotuisessa korruptiolistauksessa Suomi on edelleen sijalla kolme, laskettuaan siis viime vuoden sijoituksesta yhden pykälän alemmaksi. Kuten Transparency Suomi ry:n puheenjohtaja Tommi Niinimäki toteaa, niin listaus ei kuitenkaan ota huomioon Suomelle tyypillistä rakenteellista korruptiota.[1] Ne, jotka viitsivätkin seurata päättäjien tekemisiä hiukan tarkemmin törmäävät varsin nopeasti kaikenlaisiin omituisuuksiin, mutta mahdollisesti paremmissa piireissä erilaisia yhteensattumia nyt vain tuppaa kerääntymään.

Chempolis on yksityinen epäonnistunutta biojalostusteknologiaa kehittävä yritys, joka on viimeiset kaksikymmentä vuotta elänyt veronmaksajan rahoilla noin kuuden miljoonan euron edestä (jostain syystä toimitusjohtaja Esa Rousua ei silti kutsuta sosiaalipummiksi). Juha Sipilän lapset omistavat Chempoliksesta Fortel Invest -sijoitusyrityksensä kautta noin 5 % ja Sipilän läheinen ystävä Juha Hulkko noin 10 %. Sekä Fortel Invest että Hulkko ovat antaneet Chempolikselle myös huomattavia lainoja. Valtion rahahanojen viimein sulkeuduttua Chempolis ajautui konkurssin partaalle vuonna 2016, kunnes valtion 50,7 %:sti omistama Fortum pelasti sen sijoittamalla Chempolikseen jälleen kuusi miljoonaa euroa. Sinällänsä tapaus ei tullut yllätyksenä, sillä kun pääministeri Sipilä oli 2015 kesällä ottanut valtionyritysten omistajaohjauksen käsiinsä (järjestely on erikoinen, sillä pääministeri ei yleensä hoida omistajaohjausta), niin oli Fortum myös pian tämän jälkeen alkanut täysin sattumalta valmistella sijoitusta konkurssikypsään Chempolikseen. Fortum myös sattumalta määritteli pelkkää tappiota tuottavan Chempoliksen arvon kaksinkertaiseksi kahden vuoden takaiseen nähden, eikä suostu nyt kertomaan miksi. Fortumin teknologiajohtajasta Heli Antilasta tuli myös sattuman seurauksena heti sijoituksen jälkeen Chempoliksen hallituksen jäsen. Samaan sattumien läjään kaatuu myös epäilemättä se, että Hulkko sai välittömästi 1,3 miljoonaa euroa lainoja takaisin Chempolikselta. Sipilän itsensä Chempolikselle vuonna 2011 allekirjoittaman lainan kohtalo on avoin, eikä kukaan osallinen nyt suostu edes mutisemaan asiasta puolta sanaa. Joka tapauksessa kaupparekisteriin jätettyjen asiakirjojen perusteella osa Fortel Investin lainoista on ilmeisesti Fortumin sijoituksen jälkeen maksettu, osa annettu anteeksi ja osa muutettu osakkeiksi. Kaikki tämä siis outojen yhteensattumien seurauksena.[2]

Sotea on markkinoitu sekä valinnanvapaudella että säästöillä, vaikka nyt näyttää siltä, että kumpaisenkin perustelut ovat vähintäänkin kyseenalaisissa kantimissa. Yhtiöittämispakko tulee ajamaan kolmannen sektorin (eli esim. yhdistysten ja järjestöjen) pieniä toimijoita ulos terveystoiminnasta, sillä niillä ei ole tarvittavaa liiketoimintaosaamista tai pääomaa.[3] Samaan aikaan yksityinen terveysbisnes on jo keskittymässä muutaman suuren toimijan käsiin niiden ennakoidessa pääsyä veronmaksajan rahapussille ja jos historia jotain opettaa, niin ainakin 1990-luvun metsäteollisuuden nopeat fuusiot päättyivät lopulta myös huomattaviin irtisanomisiin saneerausten yhteydessä.[4] Tulee massairtisanomisia tällä kertaa tai sitten ei, niin joka tapauksessa fuusiot ja kolmannen sektorin kutistuminen tarkoittavat siis vähemmän valinnanvapautta, ei enemmän.

Mitä tulee säästöihin, niin sisäministeri Paula Risikko (kok) on viimein valmis myöntämään, ettei niitä tule, vaan päinvastoin kulut kasvavat; kuitenkin hän jostain syystä uskoo, että pidemmällä aika välillä säästöjä jostain tippuu.[5] Itse asiassa yllättävässä rehellisyyden puuskassa edellisen hallituksen sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok) kerkesi jo aikaisemmin vuoden alussa toteamaan liittyen Jyväskylän sote-kokeilun yksityisille tarjoamasta rahasummasta: ”Jyväskylässä ei vielä ole loppuun asti katsottu sitä, onko rahasumma realistinen, jotta palvelut pystytään tuottamaan. Huoli on ihan oikea, koska jos korvaussumma on liian pieni, sillä ei palveluja tuoteta. Siitäkin huolimatta, että ajatellaan, että yksityinen yritys tuottaa palvelut julkista sektoria tehokkaammin.”[6] Säästöihin ja tehokkuuteen liittyen Risikon ja Rädyn perusolettamus on siis sama: yksityinen sektorin tehokkuus on ennalta-asetettu fakta, mutta palveluiden tuottaminen sitä kautta kuitenkin nyt sattuu vain maksamaan enemmän. Tästä voisi päätellä, että tehokkuuden määritelmä on ilmeisesti ajautunut varsin erikoiseksi. Joka tapauksessa samaan aikaan kun Kokoomuksen rakastamaa yksityistämiseen perustuvaa sote-mallia ajetaan hallituksessa ja paikallistasoilla, niin kolme huomionarvoista nimeä Kokoomuksesta (Lasse Männistö, Joonas Turunen ja Laura Räty itse) on sattumalta siirtynyt viimeisen 1,5 vuoden aikana suurien terveyspalveluja tuottavien yritysten palkkoihin. Kuten sanottu, sattumaa.

Lisää sattumia etsiville voisi mainita esimerkiksi sen, että hallituksen suurempia luomutukia ajava maatalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) sattuu olemaan luomuyrittäjä itsekin.[7] Tai että yhteisöveron (yritysveron) madaltamista ollaan ilmeisesti taas jo puuhaamassa ja hallituksessa istuu useampi henkilö varakkaista yrittäjäperheistä, ensimmäisenä pääministeri itse.[8] Näin ollen voi todeta, että Suomessa on päästy lähes kokonaan eroon korruptiosta – jäljelle on jäänyt vain outoja sattumia.



[1] http://yle.fi/uutiset/3-9420593
[2] http://yle.fi/uutiset/3-9413976; http://yle.fi/uutiset/3-9395763
[3] http://yle.fi/uutiset/3-9314563
[4] http://yle.fi/uutiset/3-9310678
[5] https://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/risikko_valinnanvapaus-60913
[6] http://yle.fi/uutiset/3-9388490
[7] http://yle.fi/uutiset/3-9442474
[8] http://yle.fi/uutiset/3-9443271

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Rahan puute ja budjetin tasapainottaminen

Uusi vuosi tuo tullessaan hallituksen budjetissa sopimat leikkaukset. Uusiakin on jo lupailtu ainakin valtiovarainministeri Orpon[1] toimesta, vaikka pääministeri Sipilä asian kieltääkin[2]. Joka tapauksessa kevään kehitysriihi on päätetty kätevästi siirtää kunnallisvaalien yli, ettei se pääse vahingossa luomaan kansalaisille todellista kuvaa maailman menosta.[3] Leikkaukset eivät tietenkään tule kasvattamaan taloutta tippaakaan, ja esimerkiksi Kreikassa Euroopan Unionin pakottamat ja nimellisesti talouden korjaamiseen tähdänneet kuristukset ovat johtaneet talouden supistumiseen 30 %:lla[4] (edes toisessa maailmansodassa eivät saksalaiset saaneet siellä tällaista aikaan) ja itse asiassa talouden kasvu on kaikkialla ollut heikointa ankarimman kuristuksen maissa.[5]

Suurin osa päättäjistä ja toimeenpanijoista epäilemättä tietääkin, etteivät leikkaukset johda pääosalle kansalaisista muuta kuin uusiin kyyneliin ja tekevät niitä erinäisistä syistä tästä huolimatta, mutta on myös mielenkiintoista/surullista välillä seurata, kuinka ainakin jotkut asioista vastuussa olevat henkilöt tuntuvat vain olevan täysin pihalla edes talouden yksinkertaisimmista periaatteista ja yksinkertaisesti toistelevat Elinkeinoelämän Keskusliiton heille opettamia puheenparsia. Noin 40 000-50 000 opiskelijaa putoaa tänä vuonna asumistuen ulkopuolelle (eli menettävät siis entisen 200e asumislisän) hallituksen päätösten seurauksena, minkä lisäksi opintoraha pienenee 90e kuukaudessa. Tähän liittyen Kelan vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen toteaa että ”Valtion velat päätyvät … lopulta nuorten maksettaviksi, joten opiskelijoiden pitäisi ymmärtää, ettei maan velkaantuminen koidu heidän hyödykseen.”[6] Ylen toimittaja Päivi Meritähti komppaa ilmeisesti omalla näkemyksellään: ”Yhteisen hyvän ajatteleminen ei silti ole helppoa, kun oma elämä vaikuttaa epävarmalta.”

Mahdollisesti, mutta se näyttää olevan vielä vaikeampaa silloin kun elämä vaikuttaa takuuvarmalta yltäkylläisyydessään. Tai ainakin muuten on vaikea perustella hallituksen verohelpotuksia varakkaille, vähäistä kiinnostusta harmaan talouden tutkintaan tai esimerkiksi satojen miljoonien eurojen tehottomia tukiaisia vakavaraisille suuryrityksille.[7] Rahaa ei ole, mutta kyllä sitä aina sen verran sohvan raosta löytyy, että voidaan jo nyt hyvin toimeentuleville vähintään muutama sata miljoonaa lohkaista. Samaan aikaan heikkotuloisilta opiskelijoilta siis leikataan lisää, samoin kuten työttömiltä, joita myös piiskataan entistä ahkerammin pakkotöihin. Sillä ei ole väliä, että esimerkiksi palkattomat työkokeilut johtavat vain ani harvoin varsinaisiin työsopimuksiin (noin 12 %:ssa tapauksista aikaisemmissa kokeiluissa).[8] Tieverkko yksityistetään ja terveyspalvelut yksityistetään, koska yksityistäminen on ideologisesti oikea ratkaisu jokaiseen ongelmaan ja sen lupaavia lopputuloksia nähdään jo toteutetussa sähköverkon yksityistämisessä, kun monopoliasemassa toimiva yksityinen Caruna Oy päätti nostaa hintojaan yli 20 %,[9] vaikka pääministeri Katainen oli kovasti väittänyt, että hinnat eivät nouse yksityistämisestä[10].

Ja mitä tulee Lahtisen käsitykseen siitä, että valtionvelat kaatuvat nuorison niskoille, niin sehän taas puhtaasti riippuu harjoitetusta politiikasta. Näiden kommenttien taustalla tuntuu aina olevan erikoinen olettamus siitä, että jos valtio käyttää rahaa johonkin (paitsi verohelpotuksiin varakkaille), niin se käytännössä kaataa sitä viemäriin. En voi pakottaa Lahtista tai hänen tietämyksellään varustettuja poliitikkoja perehtymään edes taloudellisen toiminnan alkeisiin tai asiaan liittyviin tilastoihin, mutta olisi hienoa, jos he ymmärtäisivät edes peruskoulutason logiikkaa. Niille, jotka ovat jo tälle tasolle päässeet, tässä esimerkiksi yksi mielenkiintoinen fakta: Euroopan Keskuspankin ohjauskorko on jo vuoden päivät ollut miinusmerkkinen[11] ja mitä ilmeisimmin jatkaa laskuaan hamaan tulevaisuuteen. Mitä tämä siis tarkoittaa käytännössä, on että valtionvelalla tehtyjen sijoitusten täytyy olla erityisen huonoja, etteivät ne maksaisi itseään takaisin, koska korot tulevat pysymään ennätysmatalalla vielä pitkään. Toki on kuitenkin reiluuden nimissä myönnettävä, että verohelpotukset miljonääreille osuvat tähän nimenomaiseen kategoriaan huonoista sijoituksista.

Samoin niille, jotka ovat huolissaan valtion budjetin tasapainottamisesta, (tämä hallitus on nimellisesti, mutta käytännössä ei) niin tässä yksi hullu ehdotus: muutetaan pääomatuloverotus oikeasti progressiiviseksi, eli vähemmän veroa pienemmille summille ja enemmän suurille. Tällä hetkellä pääomatuloverotuksessa on vain kaksi astetta, 30 % ja 34 %,[12] mikä käytännössä tarkoittaa suuromistajien suosimista lähes kaikkien muiden kustannuksella, koska esimerkiksi siis 31 000 euron osingosta maksetaan sama veroprosentti kuin miljoonan euron osingosta tai toisaalta tuhannen euron osingosta maksetaan saman verran kuin 29 000 euron osingosta (prosenttien raja on siis 30 000e). Pääomatuloverotuksen kiristämisessä on kuitenkin se ongelma, että se voi aiheuttaa pääomapakoa, mutta Suomen pääomatuloverotus on itse asiassa tuntuvasti EU:n keskiarvoa alempana (suhteellisesti laskettuna noin 30 % alempana) ja sen siirtäminen turvallisesti tähän keskiarvoon toisi valtiolle 5,5 miljardia euroa lisätuloja, eli käytännössä poistaisi budjetin alijäämän.[13] Jos haluamme kuitenkin olla mahdollisimman varovaisia, niin laitetaan riita puoliksi ja nostetaan näitä verotuloja vain 2-3 miljardia, mikä olisi jo itsessään huomattava askel oikeaan suuntaan. Tietenkin pääministeri Sipilä on jo torpannut minkäänlaisen pääomatuloveron korotuksen[14] ja itse asiassa kysymys on lopulta varsin akateeminen. Vaikka siis pääomatuloverotuksen progressio olisi kansalaisten ehdottoman enemmistön kannalta varsin hyödyllinen muutos, niin pienen ja varakkaan eliitin näkökulmasta se olisi haitallinen. Mikä tahansa aloite, joka täyttää nämä kaksi ehtoa omaa toteutumistodennäköisyyden, joka pyörii lähellä nollaa prosenttia. Tervetuloa markkinademokratiaan.



[1] http://www.talouselama.fi/uutiset/orpo-hs-ssa-kevaalla-saatetaan-leikata-1-2-miljardia-lisaa-olen-hemmetin-huolissani-suomen-taloudesta-6602642
[2] http://yle.fi/uutiset/3-9318677
[3] http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/paakirjoitukset/hallitus-siirtamassa-kiistansa-vaalien-yli/
[4] http://www.huffingtonpost.com/2015/06/30/greek-austerity-toll_n_7696650.html
[5] http://www.marketwatch.com/story/greece-is-proof-austerity-doesnt-work-2015-07-14
[6] http://yle.fi/uutiset/3-9377682
[7] http://vatt.fi/artikkeli/-/asset_publisher/suomi-tukee-energiasyoppoja-suuryrityksia-sadoilla-miljoonilla-turhaan
[8] http://yle.fi/uutiset/3-9062138
[9] http://www.hs.fi/talous/art-2000002887644.html
[10] http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/nain-katainen-sanoi-sahkonsiirron-hinnasta-paaministerina-ja-nain-nyt/5723114
[11] http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/korot/Pages/tilastot_markkina-_ja_hallinnolliset_korot_euribor_ekpohj_kk_chrt_fi.aspx
[12] http://vm.fi/verotus/henkiloverotus/paaomatulojen-verotus
[13] http://tietotrenditblogi.stat.fi/paaomaverojen-osuus-on-suomessa-eu-keskiarvoa-pienempi/
[14] http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Sipil%C3%A4-ei-l%C3%A4mpene-p%C3%A4%C3%A4omatuloverotuksen-nostolle/819521