Näytetään tekstit, joissa on tunniste työttömyysturva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työttömyysturva. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. huhtikuuta 2020

Työttömyys- ja sosiaaliturva eivät ole "luksustoimintoja"


Muistellaanpa jälleen lyhyesti menneitä nykytilanteen paremmin ymmärtämiseksi. Vuonna 2017 Perussuomalaisten puheenjohtajakisan aikana Jussi Halla-aho totesi että ”Yhteiskunnalla on perustehtävät, kuten turvata kansalaistensa ulkoinen ja sisäinen turvallisuus. Sen lisäksi on luksustoimintoja, kuten työttömyysturva ja sosiaaliturva. Sitten on sellaisia tehtäviä, jotka minun mielestäni eivät lainkaan kuulu valtion ja veronmaksajien toimialueeseen, kuten esimerkiksi rahan siirto Etelä-Eurooppaan tai vielä kauemmaksi maailmaan.” Tällä hetkellä harvempi todennäköisesti ilmoittaisi työttömyysturvan ja sosiaaliturvan olevan luksustoimintoja, mutta olennaista tietenkin on, etteivät ne ole sellaisia normaaleissa oloissakaan niiden käyttäjille. Tämä on siis määritelmällinen kysymys. Jos elämäntilanteesta johtuen tarvitsee selviytyäkseen sosiaali- tai työttömyysturvaa, kyseessä ei ole luksustoiminto, vaan jotain mitä kyseinen henkilö tarvitsee – tällä hetkellä koronan takia tarvitsijoita vain sattuu olemaan normaalia enemmän. Yksittäisen henkilön näkökulmasta työttömyysturva on siis käytännössä vakuutus työttömyyttä vastaan (kuten sairausvakuutus on vakuutus sairautta vastaan), joka takaa selviytymisen myös tässä tilanteessa. Vakuutukset luonteensa mukaisesti puolestaan tasaavat riskiä kaikkien vakuutuspoolissa olevien kesken ja helposti näyttävät hyödyttömiltä kulueriltä paitsi silloin kun ne aktivoituvat – auton vakuuttaminen oli täysin hyödytön sijoitus kunnes naapurin Pena lainasi tulitikkua nähdäkseen tankin sisälle.

Tähän voi tietenkin todeta, ettei mitään tällaisia vakuutuksia pitäisi olla olemassakaan ja että aina voi mennä metsään tekemään risusavottaa tai pesemään Juhana Vartiaisen ikkunoita. Nämä ovat luonnollisesti hoopoja esimerkkejä (mitä valitettavasti jotkut esittävät tosissaan), mutta tässä mielessä kysymys on itse asiassa subjektiivinen – jos katsoo työttömien tukemisen työttömyysvakuutuksen kautta olevan moraalisesti sietämätöntä, niin tämä on mielipide siinä missä mikä tahansa muukin. Asiaan liittyy kuitenkin myös objektiivinen kansantaloudellinen puoli. Taloustieteellisessä jargonissa työttömyysturvaa ym. tukia kutsutaan automaattisiksi vakauttajiksi, koska niiden on tarkoitus estää taloutta romahtamasta yhtäkkisessä kysyntäshokissa pitämällä työttömäksi joutuvien ostovoimaa osittain yllä automaattisesti aktivoituvien tukien kautta, jotka siis tukevat kulutusta. Työttömyys- ja sosiaaliturvan on siis tarkoitus kansantaloudellisesti vakuuttaa itseään vahvistavaa sykliä vastaan, jossa kysynnän putoaminen johtaa työttömyyteen, mikä puolestaan johtaa entistä voimakkaampaan kysynnän laskemiseen ja niin edelleen. Kaikkien vakuutusten tapaan tämä näyttää joidenkin mielestä normaaleina aikoina hyödyttömältä rahan haaskaukselta, mutta sen tarkoitus on taata koko ajan valmiina oleva taloudellinen infrastruktuuri poikkeustilanteita varten, joka aktivoituu tarvittaessa ilman erillistä käskyä ja sellaiseen liittyviä ad hoc -järjestelyjä. Makrotaloudellisesti tätä ei kutsuta luksukseksi – sitä kutsutaan rationaaliseksi tavaksi suojautua odottamattomilta shokeilta.

Työttömyysturvan kaltaiset turvaverkot vakuuttavat yksilöitä ja kansantaloutta sekä yllättäviä shokkeja vastaan (kuten 1990-luvun lamassa) että poliitikkojen hölmöyttä vastaan (kuten talouskurikokeilussa 2010-luvulla).


torstai 26. maaliskuuta 2020

Jari Ehrnrooth ennustaa 2020-luvun sosiaalipolitiikkaa


Koska menneisyyden pohjalta voi muodostaa ainakin todennäköisen kuvan myös tulevaisuuden tapahtumista, on hyvä aina välillä palata tarkastelemaan mitä viime vuosikymmenellä sanottiin tästä vuosikymmenestä. Kesäkuussa 2018 Jari Ehrnrooth siis ennusti 2020-luvun sosiaalipolitiikkaa ilmoittaen että ”tulevaisuuden sosiaalipolitiikka tarkoittaa jotakin muuta kuin valtion vastuuta kansalaisistaan”. Nykytilanteessa on aina mielenkiintoista lukea kommentaareja ihmisiltä, joiden mukaan valtion ei pitäisi ottaa vastuuta kansalaisistaan, mutta erinomainen on myös Ehrnroothin linjaus jonka mukaan ”Tukiriippuvuus tekee ihmisistä epävapaita valtion alamaisia”. Hallituksen tukipakettiin yritysten tueksi koronaepidemian haittojen torjumiseksi kuuluu mm. 10 miljardin euron lisärahoituksen kanavoiminen yrityksille Finnveran kautta. Koska tällä hetkellä on mahdotonta tietää tarkalleen epidemiasta johtuvan poikkeustilan pituutta, voi tämä tukiriippuvuus pitkittyä huomattavastikin ja hallituksen toimet saattavat vakavasti häiritä ihmisten vapautta mennä konkurssiin ja menettää omaisuutensa.

Toisaalta Ehrnrooth tietenkin myös ilmoittaa, että ”2020-luvun sosiaalipolitiikassa päätöksentekoa ja vaalilupauksia järkevöittävät budjettirajoittimet, jotka ennaltaehkäisevät kriisit”. On vaikea nähdä, kuinka budjettirajoittimet olisivat ennaltaehkäisseet nykyistä kriisiä (virus ei ottanut vastaan e-mailiani budjettikurin tärkeydestä), mutta ne sen sijaan saattaisivat tehokkaasti sabotoida järkevän reaktion estämällä valtioita ohjaamasta riittäviä rahamääriä tarvittaviin kohteisiin. Oma suosikkini on kuitenkin Ehrnroothin esittämä toteamus että 2020-luvulla ”marxilaisen kollektivismin ja tulontasauksen aatteellinen perusta romahtaa lopullisesti”. Tämä on sikäli mielenkiintoista, että hallitus juuri laajensi työttömyysturvaa koskemaan toistaiseksi myös yrittäjiä sekä freelancereita ja työttömyysturvan yksi olennainen funktio luonnollisesti on tulontasaus vaikeiden aikojen yli. Vielä mielenkiintoisempaa on, että käytännössä kaikkien valtioiden ja kansainvälisten instituutioiden johtajat näyttävät päätyneen jonkinlaiseen konsensukseen voimakkaiden kollektiivisten toimien tarpeellisuudesta valtion taholta koronaepidemian terveys- ja talousvaikutusten lieventämiseksi. Omituisena käänteenä nämä marxilaiset kollektivistit näyttäisivät kuitenkin yrittävän estää kapitalismia ja markkinataloutta romahtamasta, mitä ei välttämättä odottaisi marxilaisilta kollektivisteilta, mutta toisaalta tuntemattomat ovat marxilaisten kollektivistien tiet.

Jos kaikki tämä saa Ehrnroothin näkemykset kuulostamaan hassuilta, se johtuu siitä, että ne ovat. On hyvä muistaa, että myös finanssikriisin yhteydessä valtioiden pelastaessa pankkeja Ehrnrooth & kump. käytännössä siirrettiin vuodeksi hyllylle, koska heidän sanomisensa olivat hetkellisesti liian räikeässä ristiriidassa reaalisen maailman toiminnan kanssa ja sikäli varsin noloja. Sieltä heidät myöhemmin tietysti otettiin takaisin puhumaan marxilaisista kollektivisteista ja tuomaan hitaimman palautumisen taantumasta koko itsenäisyyden aikana. Jos vanhat merkit pätevät, näin tehdään myös tällä kertaa.


maanantai 30. joulukuuta 2019

Keskuskauppakamari kertoo varakkaiden tarvitsevan lisää suojelua kilpailulta


Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten puheenjohtajat keskustelivat Suomen kilpailukyvyn keinovalikoimasta Keskuskauppakamarin Kilpailukyvyn avaimet 2020-luvulla -ohjelman julkaisun yhteydessä. Kuten odottaa saattaa kauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi penäsi ”kovia toimenpiteitä” sekä luopumista ”menneistä rakenteista ja saavutetuista eduista”, jotta suunta saadaan käännettyä. Onko suuntaa tarkoitus vääntää parempaan vain huonompaan ja kenen kannalta jäi epäselväksi, mutta poliitikkojen puolelta Petteri Orpo kerkesi Iltasanomien mukaan jo ainakin tyrmäämään hallituksen työllisyystoimet todeten niiden olevan itse asiassa haitallisia: ”Älkää hyvänen aika enää tehkö niitä toimia.” Tämä on sikäli mielenkiintoista, että kun edellisessä hallituksessa Kokoomuksen ja kumppaneiden säätämä aktiivimalli taannoin päätettiin äänestyksessä lähettää aktivoimaan ihmisiä tuonpuoleiseen, ei sen onnistumisten laulajia enää juuri löytynyt (vaikka Kokoomus ja Kristillisdemokraatit sen säilyttämisen puolesta vielä äänestivätkin). Tämä on sikäli ymmärrettävää, että vaikka aktiivimallille löytyikin positiivisia vaikutuksia simulaatiomalleista, varsinaisista empiirisistä tuloksista niitä ei sitten enää löytynytkään niin TEM:n kuin Kelankaan toimesta. Sama vaivaa esimerkiksi Kokoomuksen uusien työllistämistoimien lippulaivaehdotusta, eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastusta (mitä Keskuskauppakamari myös suosittelee). Logiikka on siis, että työttömyysturvaa leikataan lopusta ja kasvatetaan alusta, mikä oletetusti saa ihmiset hakeutumaan hanakammin töihin tukien leikkauksen pelossa. Ongelma jälleen on, ettei oletus vastaa empiiristä maailmaa ja esim. ruotsalaiset löytävät aineistollaan (Kolsrud, Landais, Nilsson & Spinnewijn 2017) nimenomaisesti päinvastaisen korrelaation – tämä malli hidastaa työllistymistä työttömyyskauden alussa koska tuki on suurempi ja toisaalta tekee haittaa työttömille silloin kun apua eniten tarvittaisiin eli työttömyyden pitkittyessä. Näiden meriittien pohjalta Orpon mahdollisesti kannattaisi kuunnella omaa neuvoaan.

Jos haluaa lukea todella sekavaa tekstiä, joutuu kuitenkin tutustumaan itse Keskuskauppakamarin ukaasiin kilpailukyvystä. Lähes joka sivulta löytyy jotain, mikä on täysin pähkähullua, mutta oma suosikkini on ehdotus 2000e/vuosi lukukausimaksujen tuomisesta kaikkiin korkeakouluihin. Näin siksi, että tämän ehdotuksen ainoa mahdollinen pointti on antaa varakkaampien perheiden lapsille kilpailuetu työelämässä vaikeuttamalla köyhien perheiden lasten hakeutumista korkeakouluihin ja meriittipohjaisen nousun vaikeuttaminen rikkaiden suojelemiseksi kilpailulta on haitallista kaikille paitsi hilpeän oligarkian ystäville. Lähes samalla tasolla on ehdotus patenttien ja tuotemerkkien suojan vahvistamisesta tuomioistuinkäytännössä. Patentit ja tuotemerkit ovat valtion myöntämiä ja takaamia yksityisiä monopoleja, joiden nimenomainen pointti on suojella niiden haltijaa kilpailulta vapailla markkinoilla. Suurimman osan patenteista ja tuotemerkeistä omistavat maailman suurimmat yritykset, joiden omistus puolestaan on maailman rikkaimpien ihmisten käsissä – tämän ehdotuksen tarkoitus on siis vahvistaa maailman rikkaimpien ihmisten valtion helmoissa nauttimaa protektionismia. Onneksi Iltasanomat sentään tuttuun selväjärkiseen tapaansa otsikoi näistä kilpailua heikentävistä ideoista toteamalla että ”Keskuskauppakamari esitteli rohkeita kilpailukykyideoita”. Eli normipäivä julkisessa keskustelussa. Toisaalta kauppakamarin ohjelmasta kyllä itse asiassa saa ihan loogisen kokonaisuuden, mutta tämän saavuttamiseksi pitää ruksia kannesta yli vanha nimi ”Kilpailukyvyn avaimet 2020-luvulla” ja laittaa tilalle sisältöä varsinaisesti kuvaava titteli: ”Lisää rahaa rikkaille, vähemmän kaikille muille”.



tiistai 3. syyskuuta 2019

Kokoomus ehdottaa työllistymisen vaikeuttamista


Kokoomus ilmoittaa, että sillä on keinot saada 60000 ihmistä töihin, mutta vellihousuinen hallitus ”ei uskalla toimia itse tuoda” kuten Kaj Mykkänen asian toteaa. Jo tämän perusteella joku saattaa arvata näiden keinojen yleisluonteen (jos ne olisivat mukavia, ei uskallusta liene juuri tarvittaisi), mutta tässä keskityn ainoastaan ykkösnyrkiksi valittuun ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamiseen, josta Kokoomuksen tiedonanto toteaa seuraavaa: ”Muutetaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa niin, että turva on työttömyyden alussa nykyistä parempi, minkä jälkeen tukisumma laskee joko tasaisesti tai portaittain työttömyyden pitkittyessä. Tuen keston lyhentämistä voidaan myös arvioida, jos tukisumma on alkuvaiheessa nykyistä selkeästi suurempi.” Tässä kuljetaan siis aktiivimallin hyvin tallattua tietä, jolla ihmisiä rangaistaan siitä, etteivät he ole onnistuneet saamaan töitä ja yhteys on myös kirjattu tiedonantoon: ”Aktiivimallin perusperiaatteet voidaan siis sisällyttää myös porrastusmalliin soveltuvin osin.” Sen sijaan sitä ei mainita, että kuten aktiivimallinkin, on myös tämä ehdotus susi jo syntyessään. Selitetäänpä.

Ensiksi todettakoon, että porrastuksesta luvatut 10000 työllistä perustuvat simulaatiomalleilla tehtyihin laskelmiin, missä on se ongelma, että jos mallien premissit ovat virheelliset, niin silloin sitä tuppaa olemaan myös ulosanti. Tämä ei sinällään tarkoita, että mallit olisivat hyödyttömiä, mutta niiden tuloksia pitäisi aina pyrkiä vertaamaan varsinaiseen empiiriseen dataan ja onneksemme Ruotsissa taannoin julkaistiin kattava sikäläiseen porrastukseen pohjautuva empiirinen tutkimus (Kolsrud, Landais, Nilsson & Spinnewijn 2017). Porrastuksen intuitiivinen logiikka toimii siis niin, että kun tukia leikataan työttömyyden pitkittyessä, tämä saa ihmiset lähtemään hanakammin työnhakuun. Jos asiaa jaksaa miettiä hetken, tulee mieleen myös toinen intuitiivinen logiikka: jos tukia korotetaan alusta ja leikataan lopusta, tämä heikentää työllistymisen nopeutta alussa (koska tuki on suurempi) ja vahingoittaa työttömiä, silloin kun he eniten apua tarvitsisivat (työttömyyden pitkittyessä). Sattumoisin tämä on nimenomaisesti mitä ruotsalaisten aineistosta löytyi – työllistyminen hidastui ja pahoinvointi kasvoi. Tämän perusteella voi sanoa, että tuosta luvatusta 10000 työllisestä ei realistisen kuvan saamiseksi pidä ottaa niinkään nollia pois, vaan tuo ykkönen edestä. Joka tapauksessa tämä ehdotus joutaa aktiivimallin seuraksi Ö-mappiin.

Kolsrud et al. tutkimuksesta. Sarake (1) kuvaa heikennystä kannusteisiin työllistyä (suurempi luku huonompi), sarake (2) hyvinvointivaikutuksia (pienempi luku huonompi) ja sarake (6) hyöty/kustannussuhdetta (pienempi luku huonompi). Rivillä kaksi (Benefits given for the first 20 weeks) on Kokoomuksen ehdottama laskevan työllisyyskorvauksen vaihtoehto, joka sattumoisin on joka suunnalta arvioituna huonoin vaihtoehto.


maanantai 27. marraskuuta 2017

Vartiainen ja työttömyys

Juhana Vartiainen (kok) onnistui taannoin aiheuttamaan laajaa pahennusta Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa toteamalla, että Suomen työttömistä ainoastaan noin 40 000 pystyy oikeasti työllistymään. [1] Sittemmin hän on myös jo kerennyt sydämistymään jutun aiheuttamista reaktioista, [2] moittinut HS:n otsikointia ja kirjoittanut blogissaan selvennyksen näkemyksistään [3]. Otsikoinnin tasosta en tiedä, mutta koska olennaista asiassa on tietenkin Vartiaisen näkemysten sisältö, niin vilkaistaanpa niitä.

Kuten Vartiainen blogissaan selittää, niin tuo 40 000 työttömän mahdollisuus työllistymiseen perustuu tämän hetkisen kausitasoittetuun työttömyysprosentin (8,7 %) ja arvioidun rakenteellisen työttömyysasteen (OECD:n mukaan 7,4 %) erotukseen. Rakenteellinen työttömyysaste (englanninkielinen lyhenne NAIRU) tarkoittaa sitä työttömyysprosenttia, jonka alle tietyssä yhteiskunnassa ei oletetusti voida mennä ilman, että se kiihdyttää inflaatiota. Tämä puolestaan johtuu siitä, että työllisyyden laskiessa työntekijöiden mahdollisuudet vaatia enemmän palkkaa kasvavat, mikä puolestaan alkaa siirtyä kuluttajahintoihin ja molemmat seikat yhdessä siis johtavat inflaatiospiraaliin kun työntekijät vaativat kierroksittain suurempia palkkoja, mihin työnantajat taas vastaavat kohottamalla hintoja.

Näin siis ainakin teoriassa. Ongelma NAIRUn kanssa on, että sen arvioimiseen ei ole luotettavia metodeja ja arvioilla on yleensä suuri taipumus mennä yläkanttiin - esimerkiksi sekä Ruotsi että Saksa ovat alittaneet omat NAIRUnsa, mutta niiden inflaatio ei ole edes Euroopan Keskuspankin määrittämässä 2 %:n tavoitteessa. [4] NAIRUun liittyviä inflaatiospiraaleja ei ole itse asiassa juuri nähty sitten 1980-luvun puolivälin, mikä onkin Vartiaisen ja hänen uusliberaalien hengenheimolaistensa mahdollisesti suurin ongelma - heidän teesiensä perusta pohjaa 1970-lukuun, mutta silloin teollisuusmaissa voimassa ollut työvoimapoliittinen konfiguraatio on jo ajat sitten käännetty käytännössä päälaelleen. NAIRUn kuvaaman 1970-luvun inflaatiogeneraattorin ja nykypäivän erot voi summata seuraavalla kaaviolla:

Tilanne 1970-luvulla:
Tilanne nykyään:
Korkea inflaatio
Sekulaari inflaation puute
Työvoiman osuus BKT:sta korkea
Pääoman osuus BKT:sta korkea
Yritysten voitot matalalla
Reaalipalkkojen kasvu matalalla
Ammattiliitot vahvoja
Ammattiliitot heikkoja
Matala epätasa-arvoisuus
Kasvava epätasa-arvoisuus
Kansalliset markkinat
Globaalit markkinat
Finanssitalous heikko
Finanssitalous vahva
Keskuspankit heikkoja
Keskuspankit vahvoja
Parlamentit vahvoja
Parlamentit heikkoja

 Lähde [5]

1970-luvulla työvoiman vaikutusvalta sekä työmarkkinoilla että politiikassa oli siis suhteellisesti vahvempi kuin koskaan ja se pystyi tehokkaasti vaatimaan oikeuksiaan, Kapitalistisessa järjestelmässä tämä on kuitenkin aina ongelma, koska yritysten täytyy jollain tavalla tehdä voittoa tai muuten ne menevät konkurssiin, minkä seurauksena palkankorotuksiin vastattiin hintojen nostoilla, mikä siis johti inflaatiospiraaliin. Uusliberaalien muutosten myötä 1980- ja 1990-luvuilla tämä konfiguraatio on kuitenkin hyvässä tai pahassa suurelta osin romutettu (mahdollistamalla ulkoistukset kehitysmaihin, siirtämällä keskuspankit pois parlamentaarisesta kontrollista, jne.), minkä perusteella voi todeta, että Vartiainen ja kumppanit todennäköisesti arvioivat NAIRUN yläkanttiin, koska työvoima on jo onnistuttu varsin tehokkaasti kesyttämään, mikä puolestaan näkyy esimerkiksi lakkojen määrän romahtamisessa [6] ja toisaalta EKP:n kyvyttömyytenä saada inflaatiota edes haluamaansa 2 %:in. Vartiaiselle sanoisin siis, että edelleen on olennaisempaa keskittyä tuotantokuilun sulkemiseen (kysynnän stimuloimiseen) kuin työvoimareservin kasvattamiseen, mutta koska Vartiainen uskoo sellaisiinkin konsepteihin kuin rikardolainen ekvivalenssi [7] (jota on empiirisestä maailmasta etsitty kissojen ja koirien kanssa - tuloksetta), niin tuskinpa häntä erityisesti kiinnostaisi.

Mutta työvoimareservin kautta voimmekin palata HS:n haastatteluun, jossa Vartiainen toteaa työvoimapulan olevan jo ongelma ja että hän on saanut asian tiimoilta useita soittoja työnantajilta ympäri Suomea. Ehkä on, ehkä ei, mutta tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä rationaalisen päätöksenteonkannalta, sillä (mahdollisen) työvoimapulan näemme numeroista, emme kuuntelemalla anekdootteja naapurin Kakelta. Todellisen työvoimapulan tilanteessa työnantajat luonnollisesti pyrkivät tarjoamaan korkeampia palkkoja houkutellakseen työvoimaa kilpailijoiltaan, koska tämä antaa absoluuttisen edun - esimerkiksi jos kaupungissa on pulaa remonttimiehistä, niin yritys A saa absoluuttisen edun houkuttelemalla remonttimiehiä yritykseltä B, koska sen jälkeen yritys A pystyy toteuttamaan siltä tilatut remontit toisin kuin yritys B. Jos tätä ei tapahdu se voi johtua kahdesta syystä: a) kyseiset yrittäjät eivät ymmärrä markkinataloudesta mitään ja mahdollisesti siten korvautuvat pätevämmillä kilpailijoilla mennessään konkurssiin b) oikeaa työvoimapulaa ei ole ja asiasta valitetaan muista syistä. Joka tapauksessa ansiotasoindeksistä voimme siis tarkistaa, onko Suomessa hurja palkkakilpailu käynnissä:
Lähde [8]

Kuten näkyy, palkkojen korotussuunta on ollut alaspäin, ei ylös, mikä näyttäisi viittaavan siihen, ettei Vartiaisella ole ainakaan mitään empiiristä pohjaa toteamukselleen. Tähän voi tietenkin todeta, että tilastot näyttävät aina viiveellä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja että kuvio loppuu tämän vuoden syyskuuhun, mutta minä voin nojata vain siihen mitä saatavilla oleva data minulle kertoo, en puhelinsoittoihin yrittäjäystäviltäni tai ideologisiin fantasioihin.

Lopuksi Vartiainen toteaa, että "iso elefantti huoneessa" on se, mitä sosiaaliturvan uudistus merkitsee työttömyysturvan kannalta. Valtioneuvoston kanslia on asettanut 28.9.2017 Perusturvan ja toimeliaisuuden kokonaisuudistushankkeen, [9] ja vaikka sitä ei ainakaan vielä kerrota suoraan, kuinka sosiaaliturvaa on tarkoitus uudistaa, niin todennäköisesti tällä tarkoitetaan Vartiaisenkin peräänkuuluttamia työvoimareservin kasvattamiseen pyrkiviä toimia, eli leikkauksia ja mahdollista vastikkeellisuutta. Itse ansiosidonnainen työttömyysturvahan kerettiin jo lyhentää 400 päivään ja koska työttömyys todennäköisesti vähenee ensi vuonna talouskasvun myötä, niin tämäkin "uudistus" todennäköisesti julistetaan onnistuneeksi riippumatta sen todellisista meriiteistä. Näitä todellisia meriittejä on tietenkin mahdoton tietää etukäteen, mutta koska ruotsalaiset kerkesivät jo vuosina 2001-2002 tehdä samansuuntaisen reformin (työttömyyskorvauksen tasoa alennettiin 20 viikon jälkeen), voimme seurata sen vaikutuksia vertaamalla työttömyyden kehitystä reformittomaan Suomeen:
Lähde [10]
























Kuten näkyy, Ruotsin työttömyys jatkoi kasvuaan vielä yli kaksi vuotta reformin jälkeen ja on sen jälkeen seurannut varsin yksi yhteen Suomen kehitystä aina vuoteen 2013 saakka. Jos nykyisen eron syyksi haluaa hakea Ruotsin työttömyysturvareformia tai enemmän paikalliseen sopimiseen nojaavaa työmarkkinajärjestelmää, joutuu tekemään kohtuullisesti mentaalista akrobatiaa selittääkseen miksi näiden seikkojen vaikutus näyttää aktivoituvan varsin selektiivisesti, erityisesti koska käyrien eroaminen vuoden 2013 kohdalla sattumalta korreloi myös Ruotsin siirtymisellä elvyttävämpään talouspolitiikkaan samalla kun Suomi on jatkanut kiristystä (puhuin tästä lyhyesti viime kuussa). Tämän toteaminen on kuitenkin poliittisesti epäkorrektia kerettiläisyyttä kunniallisissa keskustelukerhoissa, minkä seurauksena poliittinen diskurssi on degeneroitunut tasolle, jossa kaikki jotka eivät hyväksy uusliberaalin tarjonta-puolen talousopin olettamuksia Jumalan totuuksina lynkataan julkisesti törsäävinä hyysäreinä. Ei ihme, että Vartiainenkin kauhistui THL:n raportista, jossa kehdattiin epäillä hänen käsitystään, että työttömien äitien lisääminen työmarkkinoille oikeasti alentaakin työttömyyttä.




[1] https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005454334.html
[2] https://yle.fi/uutiset/3-9944811
[3] https://juhanavartiainen.fi/2017/tyovoimavirrat-ja-rakenteellinen-tyottomyys/
[5] http://www.readcube.com/articles/10.1007/s10272-016-0629-4?author_access_token=6WZAX6MYuq8klP_knSHpQve4RwlQNchNByi7wbcMAY6OtT4TeY_DX0VnADkr76rVJ_jZJzNq1JWkm1hNcbEa5zupZoPmmbOJARbNg1MlYrLrMxG0hycztfrYLf1cC0xk-lIB_TQOa7xOFiogDvuklQ%3D%3D
[6] http://www.tilastokeskus.fi/til/tta/2016/tta_2016_2017-04-28_tau_002_fi.html
[7] http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000004875641.html
[8] http://www.stat.fi/til/ati/2017/03/ati_2017_03_2017-10-12_tie_001_fi.html
[9] http://vnk.fi/documents/10616/3934867/Perusturvan-ja-toimeliaisuuden-kokonaisuudistus.pdf
[10] http://www.labour.fi/ty/tylehti/ty/ty22016/ty22016pdf/ty22016TanninenTuomala.pdf