Eläkekorotus, työtakuu ja Phillips-käyrä

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne herätti vappuna suurta närkästystä lupaamalla korottaa pienimpiä eläkkeitä sadalla eurolla ja sai odotetusti niskoilleen ryöpyn syytöksiä populismista ja epärealistisuudesta pääministeri Sipilän (kesk) ja valtiovarainministeri Orpon (kok) taholta [1] - tyylilleen uskollisesti Jussi Halla-aho (ps) puolestaan kuvasi lupausta nigerialaiskirjeeksi [2]. Kritiikki siis koostuu normaaliin tapaan viittauksista velkaan, budjettialijäämään, yleiseen rahan puutteeseen jne. ja jos jätetäänkin sikseen useiden poliitikkojen ilmeinen ymmärtämättömyys tuotantokuilusta ja velan reaalisista kustannuksista (mitä olen käsitellyt täällä ja täällä) ja halutaan toteuttaa eläkkeiden korotus budjettineutraalisti, niin ei Rinteen ehdotus silti erityisen hullulta näytä. Arviot korotuksen kustannuksista näyttäisivät pyörivän puolen miljardin tienoilla ja kustannusneutraalius tarkoittaisi siis verojen korotuksia, mikä luonnollisesti aiheuttaa jo seuraavan syytösryöpyn. Selväjärkisten ihmisten maailmassa olennaista on kuitenkin mihin verotaakka suuntautuu ja suurin osa kaavaillusta rahoituksesta näyttäisi SDP:n suunnitelmassa tulevan 5 %: lähdeverosta, joka kohdennettaisiin osinkoveroista vapautettuihin yhteisöihin ja perittäisiin osingon maksun yhteydessä (esim. Saksassa samainen vero on itse asiassa 15 %). Veron kohdistuminen Suomessa näyttäisi tältä:

Lähde [3]

Kuten näkyy, ehdottomasti suurimman osan verosta maksaisivat ulkomaalaiset yhteisöt, jotka tällä hetkellä siis siirtävät satoja miljoonia euroja ulos maasta pörssin kautta maksamatta niistä lainkaan veroa. Tähän voi tietenkin huomauttaa, että koska toiseksi suurimmat maksajat ovet suomalaiset eläkerahastot, luo vero paineita eläkemaksun korottamiseen. Kuitenkin koska eläkerahastojen osuus verosta (n. 40 miljoonaa euroa) on vain 0,2 % suhteessa viime vuonna toteutuneisiin eläkemaksuihin, ei paine ole erityisen kova ja vastaisi yksittäiselle palkansaajalle muutaman kymmenen sentin korotusta kuukaudessa.

Toinen mahdollinen lisäverotuksen kohde ovat listaamattomat yritykset, mitä valtiovarainministeriön oma työryhmäkin suositti viime vuonna. [4] Tällä hetkellä listaamattomat yritykset voivat jakaa osinkoa huojennetusti summan, joka vastaa 8 %:a yhtiön nettovarallisuudesta. Tämän järjestelyn konkreettinen seuraus on se, että se ohjaa resursseja pois yhtiön varsinaisen tuotantotoiminnan kannalta olennaisista investoinneista kohti arvopapereita ja kiinteistösijoituksia (jotka siis kasvattavat yhtiön nettovarallisuutta ja sitä kautta absoluuttista summaa, joka voidaan nostaa huojennetusti). Huojennetun prosentin laskeminen esim. valtiovarainministeriön esittämään 4 %:in kasvattaisi paitsi verokertymää, niin myös ohjaisi yhtiöiden varallisuutta kansantalouden kannalta hyödyttömästä kiinteistö- ja arvopaperikeinottelusta reaalisiin investointeihin. Tämän kaltaisia verouudistuksia tulisi luonnollisesti toteuttaa riippumatta siitä tuleeko eläkkeisiin korotusta vai ei, mutta yleisenä pointtina siis on, että rahoituslähteitä korotukselle on, jos poliittista halua löytyy ja valtiovarainministeriön työryhmän ehdottamien muutosten listaamattomien yritysten verotukseen toteuttaminen kokonaisuudessaan toisi valtion kassaan n. 250-300 miljoonaa euroa vuodessa - yhdessä lähdeveron kanssa puoli miljardia olisi siis jo kasassa.

Toinen seuraus Rinteen lupauksesta oli se, että naftaliinista kaiveltiin myös hänen vuonna 2015 oletetusti esittämänsä ehdotus pitkäaikaistyöttömien patistamisesta pakkotöihin. [5] Rinne todellakin mainitsee kommenteissaan työn tarjoamisen pitkäaikaistyöttömille ja velvoitteen ottaa työ vastaan, mutta tämä on yksinkertaisesti kuvaus nykyisestä järjestelmästä - jos työtön kieltäytyy työvoimatoimiston tarjoamasta työstä ilman pätevää syytä, hän saa karenssia. Ehdotuksen ero esim. aktiivimalliin on tietenkin se, että hajanaisten silpputöiden sijaan tässä mallissa maksettaisiin kokopäivätyöstä työehtosopimuksen mukaista palkkaa, mitä ilmeisesti nykyilmapiirissä pidetään vaarallisena radikalismina. Joka tapauksessa, vaikka Rinne tai SDP:n strateginen hallitusohjelma vuodelta 2015 eivät sitä suoraan sanokaan, muistuttaa ehdotus itse asiassa jonkinlaista karvalakkiversiota ns. työtakuusta (job guarantee). Työtakuusta on ulkomailla puhuttu paljon (esim. senaattori Bernie Sanders teki juuri ehdotuksen sen toteuttamisesta Yhdysvalloissa [6]), mutta Suomessa puolestaan varsin vähän, joten vilkaistaanpa sen perusteita ja toteutettavuutta lyhyesti.

Perusidea on yksinkertainen: työtakuusysteemissä valtio järjestää jokaiselle halukkaalle työpaikan. Rinne mainitsee ehdotuksessaan esimerkkinä vanhusten huollon, mutta pointtina on siis tarjota yhteiskunnallisesti hyödyllistä työtä, joka tarvitsee tekijää ja Suomessa esim. infrastruktuurin korjauksessa ja laajentamisessa olisi myös huomattavasti työsarkaa. Minimipalkan omaavissa maissa palkkaus tarkoittaisi tämän mukaista palkkaa ja Suomessa puolestaan taas TES-järjestelmän mukaista minimiä. Käytännössä työtakuu siis eliminoisi suurimman osan työttömyydestä, joka ei ole vapaaehtoista (ei aivan kaikkea, koska osa ihmisistä ei välttämättä koe TES-minimiä riittävän hyväksi), laittaisi halukkaita käsiä töihin ja saisi monia tarpeellisia asioita tehdyksi. Kustannusten perään kyselevillä on todella erikoinen harhakäsitys maailmasta, joka oikastakoon tässä - hyödyllistä työtä tekevät ihmiset eivät ole rasite kansantaloudelle, vaan resurssi. Jos BKT kasvaa tehtyjen töiden ja maksetuista palkoista lisääntyneen kysynnän seurauksena nopeammin, kuin mitä palkkojen maksu valtiolle tuottaa kustannuksia, on kyseessä järkevä investointi ja esim. moottoritie kuskaa ihmisiä ja tavaroita paikasta toiseen täysin riippumatta siitä rakensiko sen yksityinen vai julkinen sektori.

Tähän mennessä kaikki hyvin siis. On kuitenkin huomioitava, että työtakuussa on kaksi selvästi erilaista toteutusmallia, joista ensimmäinen operoisi ainoastaan taantuma-aikoina, kun riittämätön kysyntä taloudessa aiheuttaa massatyöttömyyttä. Tämä versio olisi siis osa normaalia vastasyklistä talouspolitiikkaa, jossa valtio tasaa markkinatalouden heittelyjä - 2010-luvun tuhoisien kiristyskokeilujen jäljiltä voimme todeta, että tämä on edelleen rationaalinen tapa hoitaa asioita, joten olen ehdottomasti sen kannalla. Toinen versio puolestaan tarkoittaisi työtakuun pyörittämistä pysyvästi, siis riippumatta talouden syklin asemasta; tässä päädytäänkin sitten jo muutamiin ongelmiin, joista suurin on inflaatio. Standarditalousteorian mukaan kun työmarkkinat kiristyvät (kysyntä työntekijöistä alkaa ylittää tarjonnan) tämä rohkaisee työntekijöitä vaatimaan suurempia palkankorotuksia, mikä ennen pitkää alkaa näkyä voimistuvana inflaationa, kun palkankorotukset puolestaan alkavat siirtyä hintoihin. Työttömyyden uhka on siis yksi olennaisimmista seikoista, mitkä pitävät inflaatiota karkaamasta kontrollista ja pysyvään työtakuuseen pohjautuvassa taloudessa tämä uhka olisi huomattavasti alentunut, koska kaikille olisi aina tarjolla TES-palkalla varustettu varma työpaikka - inflaatiopaine on siis jatkuvan työtakuun olennaisin ongelma.

Tai näin ainakin siis standarditeorian mukaan. Normaali käsitys inflaation ja työttömyyden suhteesta perustuu ns. Phillips-käyrään, jonka mukaan palkan korotukset pysyvät pieninä työttömyyden ollessa korkea ja nousevat sitä suuremmiksi, mitä alemmas työttömyys laskee. Phillips-käyrälle näyttää kuitenkin tapahtuneen jotain omituista viime vuosikymmeninä, mitä voimme tarkastella alla olevasta kuviosta:

Lähde [7]

Kuvio kuvaa siis inflaation ja työttömyysasteen suhteen kehitystä teollisuusmaissa vuodesta 1975 eteenpäin; pystyakseli on inflaatio (ylhäällä korkea, alhaalla matala) ja vaaka-akseli puolestaan työttömyys (oikealla korkea, vasemmalla matala). Kuten tumman sinisistä palloista näkyy, Phillips-käyrän ennustus toimi varsin luotettavasti vuosina 1975-1984 - työttömyyden ollessa matalalla, inflaatio oli korkea. Linkki näkyy myös vielä vaalean sinisissä palloissa (1985-1994), joskin heikompana. Sen sijaan keltaisissa palloissa (1995-2013) yhteys näyttää kokonaan murtuneen - matala työttömyyden taso ei enää näytä aiheuttavan mitään merkittävää nousua inflaatiossa.

Ilmiöön voi olla monia syitä, mutta yksi on se, että perusteiltaan 1970-luvun tilanteeseen pohjaavat talousmallit ovat joutuneet pahasti epätahtiin todellisuuden kanssa johtuen siitä, että sen aikainen työvoimapoliittinen konfiguraatio on hyvässä tai pahassa pysyvästi murskattu ja työvoima on jo onnistuttu kesyttämään (tarkemmin kirjoitin asiasta viime marraskuussa). Tämä ei sinällään tarkoita, etteikö pysyvän työtakuun pyörittäminen mahdollisesti aiheuttaisi inflaatio-ongelmia, mutta se jälleen vahvasti viittaa kyllä siihen, että rakenteellisen työttömyyden (NAIRU) raja kulkee sekä Suomessa että Euroopassa selkeästi alempana, kuin mitä viralliset arviot näyttävät. Tähän näyttäisi viittaavan myös se, että nousukaudesta huolimatta core inflaatio (inflaatio, josta on poistettu suurille hintamuutoksille alttiit kohteet kuten energia ja ruoka) on lähtenyt jälleen laskuun sekä Suomessa että Euro-alueella. Vaikka pysyvään työtakuuseen suhtautuisikin siis skeptisesti, niin tämän pohjalta voimme vähintään todeta, että Suomessa on edelleen ehdottomasti tilaa vastasykliselle työtakuulle, pienimpien eläkkeiden korotuksille tai muille vastaaville kysyntää kasvattaville toimille, joiden avulla saataisiin oikeasti luotua työpaikkoja ja painettua työttömyyttä reilusti alaspäin, mihin sillä on varaa mennä vielä pitkään ilman erityistä huolta inflaatiosta. Kuitenkin koska hallitus neuvonantajineen näyttää juuttuneen pysyvästi 1970-luvulle, tämä on todennäköisesti liikaa vaadittu.

---

[1] https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005664530.html

[2] https://www.suomenuutiset.fi/jussi-halla-aho-vertaa-rinteen-vappusatasta-nigerialaiskirjeisiin-elakkeiden-korotuksia-luvataan-vaalien-rahaa-lupauksien-lunastamiseen/

[3] https://veropolitiikka.blog/2018/05/02/osingot-valuvat-ulkomaille-verovapaasti/

[4] http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tyoryhma-pitaa-suomen-yritysverotusta-kilpailukykyisena

[5] http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801312200709755_pi.shtml; https://www.suomenmaa.fi/uutiset/kommentti-aktiivimallia-rajusti-vastustava-antti-rinne-oli-valmis-leikkaamaan-tyottomyyskorvauksia-viela-viime-kaudella-vallassa-ollessaan-6.3.370652.47245ccfdc

[6] http://www.businessinsider.com/bernie-sanders-job-guarantee-plan-2018-4?r=US&IR=T&IR=T

[7] https://www.economist.com/blogs/graphicdetail/2017/11/daily-chart

Maltilliset korporatistit

Euroopan perinteisten vallankäyttäjien keskuudessa kuuluu helpotuksen huokaus, kun uusliberaali Emmanuel Macron vie voiton presidenttikisassa Marine Le Peniä vastaan. Presidentti Niinistö[1] ja pääministeri Sipilä[2] ovat ilmoittaneet olevansa tyytyväisiä tulokseen. Suomen europarlamentaarikoista ainakin Kokoomuksen Henna Virkkunen ja Sirpa Pietikäinen sekä Vihreiden Heidi Hautala odottavat itse asiassa paluuta normaaliin järjestykseen jo viimeistään syksyllä järjestettävien Saksan liittopäivävaalien jälkeen ja kuten entinen EU-suurlähettiläs ja nykyinen suomalaisen lobbausyritys Milttonin johtaja Jan Store toteaa Macronin voitosta: ”Haluaisin käyttää termiä game changer.”[3]

Populismi on siis kukistettu ja mainstream-poliitikot sekä heidän takanaan seisova suurpääoma voivat jatkaa asioiden pyörittämistä vanhaan malliin. Mahdollisesti. Yksi näkemys populismista onkin, että se on syklistä ja aika ajoin kansalaiset murisevat kokemistaan epäkohdista, kunnes sittemmin alistuvat ja asiat palaavat taas entiselleen. Jos tämä näkemys on totta, niin maailman omistajilla ei ole huolen häivää ja systeemi jatkaa nilkuttamistaan hamaan tulevaisuuteen suurimman osan kansalaisista hyväksyessä, että heidän tulevaisuutensa ei ole heidän omissa käsissään, sisältää kasvavaa turvattomuutta ja että asioista oikeasti päättävien virheet tulevat aina heidän maksettavakseen.

Toisen näkemyksen mukaan populismi on rakenteellista ja jos epädemokraattisia instituutioita, pankkiirien riskinoton maksattamista kansalaisilla, työväen asettamista kilpajuoksuun pohjalle, jne. ei korjata, niin populismi tai yleensäkin epävakaus eivät ole menossa minnekään. Jos tämä näkemys on totta, niin Macron ei ole ratkaisu, vaan osa vanhaa järjestelmää, joka on ajanut itsensä kriisiin, eikä halua uudistua sellaiseksi, että se toimisi kaikkien yhteiskunnan jäsenten hyväksi. Itse asiassa Macron onkin luvannut hyökätä työläisiä vastaan (pyrkimällä pidentämään työviikkoa aikana, jolloin työttömyys on ongelma),[4] alentaa yritysveroa[5] (vaikka alhaisen kysynnän aikana vapautunutta pääomaa ei juuri ole järkeä investoida, vaan se todennäköisesti valuu ulos osinkoina) ja ilmoittaa, että ”Ranska tarvitsee lisää nuoria, jotka haluavat miljonääreiksi”[6] (Oxfamin raportin mukaan rikkaimmat kahdeksan henkilöä omistavat maailmassa yhtä paljon kuin köyhin 50 % koko väestöstä; miljonäärien vähäisyys on siis selkeästi polttava ongelma)[7].

Le Pen ei tietenkään ole mikään ratkaisu ja tämä pitäisi ainakin Suomessa olla kohtuullisen selvää kaikille sen jälkeen, kun kotimaiset oikeistopopulistimme Perussuomalaisten muodossa ovat myyneet kaikki hiemankaan järkevät lupauksensa, viimeisimpänä hyväksymällä hallintarekisterin toteuttamisen, joka helpottaa yritysten veronkiertoa ja josta Timo Soini siis vielä vuoden 2015 lopulla totesi näin: ”Hallintarekisteriä ei viedä eteenpäin. Päätös on oikea ja vastaa Perussuomalaisten linjaa. Tämä on ollut johdonmukainen kantamme jo viime eduskuntakaudella.”[8] Samaa johdonmukaista linjaa vetää myös Yhdysvaltain oikeistopopulisti Donald Trump, joka ensimmäisenä päivänään Valkoisessa Talossa nosti keskiluokkaan kohdistuvaa verotusta[9] ja joka nyttemmin suunnittelee puolestaan massiivisia verohelpotuksia miljonääreille ja suuryrityksille (mikä sattumalta hyödyttäisi myös häntä itseään suunnattomasti).[10] Suurin ongelma oikeistopopulisteissa onkin se, että he eivät oikeasti ole populisteja, vaan pelkästään perinteisiä valtavirtaporvareita uudessa kaavussa ja ajavat tuttua työntekijöitä, työttömiä ja köyhiä kurittavaa talouslinjaa, joka samalla hyödyttää kaikkein vauraimpia.

Yläluokka siis toisaalta kyllä puskee uusliberaalejaan vastaehdokkaiksi oikeistopopulisteille, joista se ei erityisemmin pidä, mutta vielä innokkaammin yleensä käy vaihtoehtojen kimppuun, jotka yrittävät oikeasti ajaa oikeudenmukaista yhteiskuntaa. Yhdysvalloissa Demokraattien esivaaleissa Hillary Clintonin haastajan Bernie Sandersin kampanjaa tietenkin torpedoitiin Demokraattien oman puoluekoneiston toimesta[11] ja häntä maalattiin esimerkiksi naisvihaajaksi, rasistiksi ja kommunistiksi (uusliberaalit korporatistit sen sijaan ovat aina maltillisia).[12] Sandersia vastaava versio Ranskassa on Jean-Luc Melenchon, joka myös yllättävästi nousi suhteellisesta tuntemattomuudesta vakavaksi haastajaksi ja jonka poliittinen liike odotettavasti esimerkiksi YLEssä on sittemmin ilmoitettu ”lähes kommunistiseksi”[13] ja hänen halustaan hajottaa EU voi lukea melkein minkä tahansa lehden sivuilta – sen, että hän ei ole kommunisti ja haluaa korjata EU:n nimenomaan estääkseen sen hajoamisen ei anneta päästä hyvän narratiivin tielle.[14] Yksi mielenkiintoinen seikka Sandersissa ja Melenchonissa on, että heidän kannatuksensa on erityisen voimakasta nuorison keskuudessa. Tähän voi tietenkin aina vastata, että nuoret ovat typeriä eivätkä ymmärrä mistään mitään. Toisaalta voi olla, että he ymmärtävät liiankin hyvin joutuvansa suurimmiksi maksumiehiksi harmaahapsisten miljonäärien toteuttamasta ympäristön ja talousjärjestelmän tuhoamisesta, eivätkä ole erityisen mielissään tästä.

Yleinen varoitus siis kuluu: älä heiluta raharikkaiden venettä tai muuten maailma loppuu. Ehkä näin on, ehkä ei. Joka tapauksessa esimerkiksi nuorisotyöttömyys on EU:ssa keskimäärin 18,7 %[15] ja bruttokansantuotteen kasvun keskiarvo viimeisen seitsemän vuoden ajalta pyörii suunnilleen 1 %:n tienoilla, mikä ei ole erityisen hyvin toimiva yhtälö. Lääkkeeksi tarjotaan käytännössä palkkojen leikkauksia ja pakkotyötä, mikä puolestaan lisää suurehkon kansanosan (oikeutettua) ärtymystä entisestään, minkä pohjalta voisi puolestaan odottaa, että syklisen näkemyksen kannattajat ovat todennäköisesti väärässä ja rakenteelliset ongelmat on pakko korjata, että voimme oikeasti siirtyä kriisistä eteenpäin. 1970-luvulla sodan jälkeinen keynesiläinen talousregiimi tuli tiensä päähän korkealla laukkaavan inflaation myötä ja makrotaloudessa painettiin reset-nappia. Sitä seurannut neoliberaali talousregiimi tuli oman tiensä päähän talousromahduksessa 2007-2008, mutta tällä kertaa reset jäi painamatta. Systeemi on edelleen hengityskoneessa, mutta paluuta entiseen ei ole ja toisaalta sillä ei myöskään ole juuri mitään visiota tulevaisuudesta. Käytännössä kysymys on vain siitä, mitä tulee seuraavaksi – jotain parempaa vai jotain huonompaa.

---

[1] http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005201023.html

[2] http://yle.fi/uutiset/3-9599609

[3] http://yle.fi/uutiset/3-9611198

[4] http://www.reuters.com/article/us-france-election-economy-analysis-idUSKBN1830UW

[5] http://www.ndtv.com/world-news/the-main-points-of-emmanuel-macrons-economic-programme-1691099

[6] http://www.dw.com/en/macron-set-to-lead-france-as-youngest-ever-president/a-38742223

[7] https://www.oxfam.org/en/pressroom/pressreleases/2017-01-16/just-8-men-own-same-wealth-half-world

[8] http://timosoini.fi/2015/12/hallintarekisteri/

[9] https://theintercept.com/2017/01/20/on-his-first-day-in-office-trump-raises-taxes-on-middle-class-homebuyers/

[10] https://www.vox.com/policy-and-politics/2017/5/2/15500882/trump-corporate-tax-cut-wages-kevin-hassett

[11] http://www.huffingtonpost.com/entry/wikileaks-dnc-bernie-sanders_us_579381fbe4b02d5d5ed1d157

[12] https://www.theguardian.com/us-news/2016/jan/22/bernie-sanders-communist-sympathiser-hillary-clinton-us-election-2016

[13] http://yle.fi/uutiset/3-9587396

[14] https://www.theguardian.com/commentisfree/2017/apr/19/jean-luc-melenchon-french-president-europe

[15] https://data.oecd.org/unemp/youth-unemployment-rate.htm

Postmoderni 1930-luku

Donald Trump voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit, vaikka hänen ei pitänyt voittaa. Brexit tapahtui, vaikka sen ei pitänyt tapahtua. Syyllisiä etsitään kuumeisesti ja valtavirtamedia sekä poliitikot ovat jo valinneet helpoimman mahdollisen selityksen: rasismi.

Niin kutsutun eliitin tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää, miksi Hillary Clintonia vihataan niin paljon. Tämä on ymmärrettävää sikäli, että mainitun tahon näkökulmasta asiathan menevät vähintään ihan kohtuullisen hyvin, eikä status quoa jatkavassa Clintonissa voi siis olla mitään ainakaan kovin oleellista vikaa. Tästä katsantokannasta vallitsevaa tilannetta horjuttamaan pyrkivät ilmiöt kuten Donald Trump, Brexit tai Perussuomalaiset näyttävät täysin irrationaalisilta, joten niiden pohjaksi esitetään myös pelkästään täysin irrationaalinen ajatusmaailma, eli rasismi. Ei siinä, etteikö rasistinen elementti olisi täysin todellinen; esimerkiksi Trumpin kannattajista 16 % yksinkertaisesti uskoo valkoisten olevan muita rotuja parempi[1] ja Perusuomalaisten kannattajien joukosta löytyy myös selvästi muita suomalaisia puolueita enemmän tähän suuntaan taipuvaisia ihmisiä[2]. Näin ollen, vaikka esimerkiksi Trumpin neuvonantaja Rudy Giuliani toteaakin, ettei ketään voi enää kutsua rasistiksi,[3] niin järkevien ihmisten maailmassa kyllä voi; rasistit ovat rasisteja eikä asia muuta väittämällä siitä muutu.

Liian helposti analyysi sitten jätetäänkin tähän, vaikka itse asiassa ollaan vasta parhaimmillaankin puolessa välissä. Syy tähän on, että jatkaminen voisi johtaa ikävään peiliin tuijotteluun ja se puolestaan saattaa aina paljastaa myös epämiellyttäviä totuuksia itsestä. Esimerkiksi Britanniassa Brexitin puolesta äänestäjät olivat pääsääntöisesti köyhiä;[4] samoin Republikaanien esivaaleissa valkoihoiset työväenluokan edustajat olivat Trumpin kannatuksen kulmakivi[5]; myös Perussuomalaisten kannatuksesta tuli (ainakin ennen romahdusta) 40 % työväenluokasta[6]. Kyseessä ovat siis ihmiset, jotka ovat olleet kärsivinä osapuolina kuristuspolitiikassa, leikkauksissa, palkkojen jäädytyksissä, vapaakauppasopimusten (jotka ovat täysin väärin nimettyjä; ne ovat yritysten/investoijien suojelusopimuksia) mukanaan tuomissa töiden ulkoistamisessa ja niin edelleen. Kun näille ihmisille tarjoutuu mahdollisuus näyttää keskisormea vihaamalleen eliitille, suuri osa heistä myös tekee niin.

Tässä ei tietenkään pitäisi sikäli olla mitään yllättävää, sillä kun ihmisiä potkitaan tarpeeksi kauan päähän, niin jossain vaiheessa heille tulee mitta täyteen. Olennaista onkin minkälainen reaktio tästä seuraa ja mistä ongelmia sekä ratkaisuja etsitään. Esimerkiksi siinä missä Hillary Clinton on yhtä kuin status quo, niin toisaalta Trump edustaa vain yhdenlaisia ratkaisuja ongelmiin. Toisenlaisia ratkaisuja puolestaan edustaa esimerkiksi Demokraattien esivaaleissa yllättävän niukasti Clintonille hävinnyt senaattori Bernie Sanders, jonka kampanjan Demokraattien oma puoluekoneisto tarkoituksella sabotoi halutessaan mieluummin pääasiassa rikkaidenetuja edustavan Clintonin.[7] Mikä Trumpin ja Sandersin ero siis on? Trump ja hänen kannattajansa löytävät ongelman juuren maahanmuuttajista ja ratkaisun muurin rakentamisesta Meksikon rajalle[8] sekä muslimien maahantulokiellosta[9]. Eli toisin sanoen ongelmien juuri ovat ihmiset yhteiskunnan pohjalla, joilla ei ole käytännössä minkäänlaista poliittista tai taloudellista vaikutusvaltaa ja ratkaisuksi esitetään heidän kimppuunsa käymistä. Sandersin ja hänen kannattajiensa näkemystä kuvaa vastaus, jonka mies antoi pankkiiri Lloyd Blankfeinille tämän todettua Sandersin olevan vaarallinen: ”Hän on oikeassa, minä olen vaarallinen: Wall Streetille.”[10] Tästä näkökulmasta yhteiskunnan suunta määrätään siis sen huipulta, ei pohjalta, ja jos on vakavissaan asioiden muuttamisesta parempaan suuntaan, on pakko kiinnittää huomio ryhmiin, jotka omistavat yhteiskunnan ja sitä kautta sanelevat sen tahdin. Loogisen ajattelun pohjalta jälkimmäinen ratkaisu lienee ainoa uskottava vaihtoehto.

Tämän jälkeen aletaankin olla asian ytimessä. Kun valtavirtamedia ja poliitikot eivät halua juuri keskustella vallitsevan talouskonsensuksen epäonnistumisesta ja tämän ennalta-arvattavista seurauksista, niin tilaa jää muukalaisvastaisille demagogeille, jotka tarjoavat sentään edes jonkinlaisia selityksiä ja ratkaisuja olkoonkin sitten, että ne ovat täysin irrationaalisia. Solidaarisuuden tuhoaminen ja alemmissa yhteiskuntaluokissa sijaitsevien ryhmien usuttaminen toistensa kimppuun on tietenkin aina vallanpitäjien etu ja tuo mieleen vanhan vitsin rikkaasta, keskiluokkaisesta ja työläisestä, jotka tilaavat pitsan. Rikas ottaa pitsasta yhdeksän palaa ja lähtiessään pöydästä kuiskaa keskiluokkaiselle, että työläinen aikoo millä hetkellä hyvänsä napata viimeisen palan. Samaan lankaan tunnutaan myös menevän joka kerta uudelleen ja ongelmien aiheuttajia kaivetaan työttömistä, kerjäläisistä, maahanmuuttajista, matalapalkkaisista, yksinhuoltajaäideistä, jne.; mistä tahansa muualta paitsi niistä paikoista, missä todelliset päätökset tehdään.

Olennaista on, että uusliberalistista talouspolitiikkaa edustavat tahot ensin tuhoavat kelvollisen elämän ehdot ainoastaan varakkaita suosivilla linjauksillaan, minkä seurauksena muukalaisvihamielisille opportunisteille tarjoutuu mahdollisuus syyttää vaikeuksista vähemmistöjä. Tästä syystä myös Kokoomuksella ja Keskustalla ei ole juuri sanottavaa Perussuomalaisten tekemisiin tai sanomisiin, koska heitä kiinnostaa pääasiassa rahan kaataminen rikkaiden taskuihin ja jos Perussuomalaiset sitten haluavat mukavasti edesauttaa tätä politiikkaa syyttämällä siitä ulkomaalaisia, eikä politiikan arkkitehtejä, niin mikä ettei.

Opitaanko Trumpin voitostakaan sitten mitään? Tuskin. Valtavirtamedia ja poliitikot syyttävät asiasta Bernie Sandersia sekä rasismia ja siihen se sitten jääkin. Atlantin tällä puolen nyökytellään hyväksyvästi ja EU jatkaa tuhoisaa linjaansa taloudellisen ja poliittisen vallan keskittämisessä niiden ihmisten johdolla, jotka toivat meille vuoden 2008 talousromahduksen. Kun he sitten saavat aikaan seuraavan romahduksen, aletaankin olla jo aika kypsiä postmoderniin versioon 1930-luvusta.

---

[1] http://www.complex.com/life/2016/02/31-percent-trump-supporters-say-whites-superior-race

[2] http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/joka-seitsemas-suomalainen-on-rasisti-tassa-tuntomerkit/?shared=290251-b425ad99-4

[3] http://www.mediaite.com/online/giuliani-not-only-is-trump-not-a-racist-nobody-is-a-racist/

[4] http://www.spectator.co.uk/2016/07/brexit-voters-are-not-thick-not-racist-just-poor/

[5] http://www.theatlantic.com/politics/archive/2016/03/trumps-revolution-from-within/473430/

[6] https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101712/rahkonen.pdf?sequence=1 s.4

[7] http://www.nytimes.com/2016/07/25/us/politics/debbie-wasserman-schultz-dnc-wikileaks-emails.html

[8] https://www.donaldjtrump.com/policies/immigration

[9] https://www.washingtonpost.com/news/post-politics/wp/2016/07/24/donald-trump-is-expanding-his-muslim-ban-not-rolling-it-back/

[10] https://www.youtube.com/watch?v=XsfOJtC65rw