Perusuomalaisissa haikaillaan uuden talouskurikatastrofin perään

Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra toteaa Verkkouutisten mukaan jotta ”yksikään puolue ei ole kritisoinut sitä, että koronakriisiin otetaan velkaa. Myöskään elvyttämisen logiikkaa ei ole kyseenalaistettu [...] ennen koronaa hallitus kertoi tekevänsä finanssipolitiikkaa, joka reagoi suhdanteisiin sekä sitovansa menolisäyksiään työllisyysasteen nousuun. Mikäli työllisyysaste ei nouse riittävästi, menoja peruutetaan. Näin ei tapahdu.” Elvytyksen logiikkaa ei ole kyseenalaistettu, koska ilmeisesti muiden puolueiden edustajat eivät yhteiskuntaopin tunneilla kuorsanneet sentään koko oppitunnin läpi. Selitetäänpä. Valtion finanssipolitiikan (suorat menot ja verotus) päätehtävä on kontrolloida sykliä, eli talouden alamäessä alijäämää kasvatetaan paikkaamaan putoavaa kysyntää, kun taas ylikuumenemisen uhatessa toimitaan päinvastoin (jälkimmäisessä tilanteessa alijäämän pyörittäminen ei enää ruoki reaalitaloutta, vaan ainoastaan inflaatiota talouden kapasiteetin ollessa jo täyskäytössä). Kaikki tämä on suoraan taloustieteen ABC:stä ja jos tosissaan uskoo talouden olevan tällä hetkellä niin hurjassa nousukiidossa, että ylikuumeneminen odottaa nurkan takana, kannattaa todennäköisesti vähentää meskaliinin käyttöä.

 

Tässä ei myöskään tarvitse uskoa minua tai edes taloustieteen perusteita, sillä kuten tarkimmat saattavat muistaa, asiasta pyöräytettiin viime vuosikymmenen alussa lähes koko Euroopan laajuinen koe päinvastaiseen suuntaan. Tiedän että julkinen keskustelu asiasta on sittemmin siirtynyt normaaliin tapaan täysin älyvapaille raiteille, mutta talouskurikokeilun alkuperäinen logiikka oli, että taantumassa voi huoletta supistaa julkista kulutusta, koska tästä seuraava luottamuksen lisääntyminen julkisen talouden kestävyyteen saa yksityiset yritykset ja kuluttajat paikkaamaan aukon kysynnässä, mikä puolestaan sitten itse asiassa kasvattaa taloutta nopeammin kuin haitalliset elvytysprojektit. Jälkikäteen tietenkin tiedämme, että tapahtui nimenomaisesti päinvastoin, mutta tuon ajan talouskurittajien puolustukseksi todettakoon, että heillä sentään oli jonkin verran teoreettista tutkimusta tukemassa kantaansa (ks. esim. Rogoff & Reinhart 2010, jonka talouskuria puoltavat johtopäätökset tosin sittemmin huomattiin olevan seurausta Excel-virheestä). Sen sijaan ne, jotka edelleen ilmoittavat talouskurin olleen fantastinen idea voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: 1) tosiuskovaiset joiden mielipiteeseen talouskurin hyveellisyydestä maailman tapahtumat eivät vaikuta ja jotka ovat käytännössä liittyneet jonkin sortin kulttiin 2) kirjaimia ja numeroita lukemaan oppineet, jotka kyllä ymmärtävät talouskurin haitallisuuden, mutta käyttävät sitä silti mieluusti keppihevosena muiden asioiden ajamiseen 3) mistään mitään ymmärtämättömät. On vaikea sanoa tarkalleen missä ryhmässä Purra on, mutta talouskuriporukkaa ei voi päästää pyörittämään revanssikierrosta omasta suosikkiprojektistaan ja heidän on yksinkertaisesti opittava hoitamaan neuroosejaan jollain muulla tavalla kuin aiheuttamalla julkisia katastrofeja.

 

Inflaatio pyörii nollan tienoilla ja oli huomattavan matalalla jo ennen koronaakin. Talouskuriporukalta edes minimaalisen viitsimisen odottaminen on turhan haikailua.

Kokoomus ja Perusuomalaiset ratsastavat jälleen tulevilla sukupolvilla

Oppositiosta ilmoitetaan, että nyt ollaan taas tulevien sukupolvien taskuilla ja että mukulat oikeasti vaativat tiukkaa budjettikuria. Kun minä olin penska, saatettiin kesällä toivoa vaikkapa uusia nappulakenkiä, mutta nykyään tenavat ilmeisesti kinuavat ainoastaan leikkauslistoja. Niin se maailma muuttuu. Joka tapauksessa kommentoidessaan hallituksen uutta 5,5 miljardin lisäbudjettia Kokoomuksen Petteri Orpo siis kirjoittaa että ”Nuoret sukupolvet joutuvat maksamaan tämän tuhlailun korkeampina veroina ja kasvavana velkana. Tätä vastuutonta rahalinkoa emme voi hyväksyä”. Hänen puoluetoverinsa Jukka Kopra säestää toteamalla että ”Lapsikin osaa kyllä jakaa rahaa eri suuntiin. Vaan lapsille hallitus onkin varannut maksajan roolin.” Perussuomalaisten Vilhelm Junnila on samoilla linjoilla: ”Tässä ei ajatella tulevia sukupolvia: ensin törsätään ja sitten korotetaan veroja.” Ja niin edelleen. Nämä ovat sikäli mielenkiintoisia toteamuksia, että on itse asiassa mahdollista katsoa tekikö talouskurikokeilu viime vuosikymmenellä nykyisistä ja tulevista suomalaisista rikkaampia vai köyhempiä.

Ensin jotain itsestään selvää. Valtion finanssipolitiikan ensimmäinen velvollisuus on pitää talous pyörimässä niin lähellä maksimipotentiaaliaan kuin mahdollista lisäämällä kysyntää resurssien (tuotantolaitokset, koneet, työvoima, jne.) ollessa vajaakäytössä ja jokainen päivä vajaakäyttöä tarkoittaa rahan kaatamista viemäriin menetetyssä kasvussa sekä ihmisten pitämistä työttöminä huvin vuoksi. Tätä potentiaalia mitataan tuotantokuilulla, jonka OECD kertoo olleen Suomessa negatiivinen koko ajan vuodesta 2011 eteenpäin (eli resursseja vajaakäytössä riittämättömän kysynnän seurauksena). Tätä kautta menetetyn BKT:n kasvun summaksi tulee n. 40 miljardia euroa pelkästään Suomessa (EU-tasolla 1000-2000 miljardia). Tämä on siis minimihintalappu, eikä ota huomioon esim. tekemättä jääneiden investointien kautta hukattua tuottavuuden kasvua tai kykyjen ruostumista ja joidenkin elämien pysyvää tuhoutumista tarpeettomasti pitkittyneen työttömyyden johdosta. Negatiiviset seuraukset ovat myös kohtuuttomasti kasautuneet heikomman neuvotteluvoiman omaaville työelämään siirtyville uusille sukupolville ja heidän elinkaariansionsa ovat talouskuriporukan ansiosta nyt pysyvästi pienemmät. Uusiokielessä tämä on ristitty vastuullisuudeksi ja huolenkantamiseksi tulevista sukupolvista.

Loppuun vielä kommentti Kokoomuksen Sinuhe Wallinheimolta, joka ilmoittaa valtion tänä vuonna arviolta ottaman velkamäärän (18,8 miljardia) tekevän 7500e/työtätekevä suomalainen: ”Kauanko sinulta kestäisi tuon 7500e lainan lyhentäminen omasta pussistasi?” Tätä logiikka käyttäen voisi kysyä, kauanko talouskuriporukalta kestää n. 15000e/työtätekevä summan maksaminen, jonka he ovat toimillaan suomalaisille kustantaneet, ja koska he edes aikovat aloittaa maksamisen?

Tuotantokuilu oli Suomessa negatiivinen koko viime vuosikymmenen vuodesta 2011 eteenpäin. 40 miljardin lukuun päästään vertaamalla tuotantokuilua toteutuneeseen bruttokansantuotteeseen käyvillä hinnoilla.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/homma-lahtee-ihan-lapasesta-jarkytys-marinin-hallituksen-holtittomasta-rahalingosta-leviaa-oppositiossa/366d46f2-5901-475c-a0e4-d5bce5eabe4a

https://stats.oecd.org/index.aspx?QueryId=51655#

http://tilastokeskus.fi/til/vtp/2019/vtp_2019_2020-03-16_tau_001_fi.html

Työttömyys- ja sosiaaliturva eivät ole "luksustoimintoja"

Muistellaanpa jälleen lyhyesti menneitä nykytilanteen paremmin ymmärtämiseksi. Vuonna 2017 Perussuomalaisten puheenjohtajakisan aikana Jussi Halla-aho totesi että ”Yhteiskunnalla on perustehtävät, kuten turvata kansalaistensa ulkoinen ja sisäinen turvallisuus. Sen lisäksi on luksustoimintoja, kuten työttömyysturva ja sosiaaliturva. Sitten on sellaisia tehtäviä, jotka minun mielestäni eivät lainkaan kuulu valtion ja veronmaksajien toimialueeseen, kuten esimerkiksi rahan siirto Etelä-Eurooppaan tai vielä kauemmaksi maailmaan.” Tällä hetkellä harvempi todennäköisesti ilmoittaisi työttömyysturvan ja sosiaaliturvan olevan luksustoimintoja, mutta olennaista tietenkin on, etteivät ne ole sellaisia normaaleissa oloissakaan niiden käyttäjille. Tämä on siis määritelmällinen kysymys. Jos elämäntilanteesta johtuen tarvitsee selviytyäkseen sosiaali- tai työttömyysturvaa, kyseessä ei ole luksustoiminto, vaan jotain mitä kyseinen henkilö tarvitsee – tällä hetkellä koronan takia tarvitsijoita vain sattuu olemaan normaalia enemmän. Yksittäisen henkilön näkökulmasta työttömyysturva on siis käytännössä vakuutus työttömyyttä vastaan (kuten sairausvakuutus on vakuutus sairautta vastaan), joka takaa selviytymisen myös tässä tilanteessa. Vakuutukset luonteensa mukaisesti puolestaan tasaavat riskiä kaikkien vakuutuspoolissa olevien kesken ja helposti näyttävät hyödyttömiltä kulueriltä paitsi silloin kun ne aktivoituvat – auton vakuuttaminen oli täysin hyödytön sijoitus kunnes naapurin Pena lainasi tulitikkua nähdäkseen tankin sisälle.

Tähän voi tietenkin todeta, ettei mitään tällaisia vakuutuksia pitäisi olla olemassakaan ja että aina voi mennä metsään tekemään risusavottaa tai pesemään Juhana Vartiaisen ikkunoita. Nämä ovat luonnollisesti hoopoja esimerkkejä (mitä valitettavasti jotkut esittävät tosissaan), mutta tässä mielessä kysymys on itse asiassa subjektiivinen – jos katsoo työttömien tukemisen työttömyysvakuutuksen kautta olevan moraalisesti sietämätöntä, niin tämä on mielipide siinä missä mikä tahansa muukin. Asiaan liittyy kuitenkin myös objektiivinen kansantaloudellinen puoli. Taloustieteellisessä jargonissa työttömyysturvaa ym. tukia kutsutaan automaattisiksi vakauttajiksi, koska niiden on tarkoitus estää taloutta romahtamasta yhtäkkisessä kysyntäshokissa pitämällä työttömäksi joutuvien ostovoimaa osittain yllä automaattisesti aktivoituvien tukien kautta, jotka siis tukevat kulutusta. Työttömyys- ja sosiaaliturvan on siis tarkoitus kansantaloudellisesti vakuuttaa itseään vahvistavaa sykliä vastaan, jossa kysynnän putoaminen johtaa työttömyyteen, mikä puolestaan johtaa entistä voimakkaampaan kysynnän laskemiseen ja niin edelleen. Kaikkien vakuutusten tapaan tämä näyttää joidenkin mielestä normaaleina aikoina hyödyttömältä rahan haaskaukselta, mutta sen tarkoitus on taata koko ajan valmiina oleva taloudellinen infrastruktuuri poikkeustilanteita varten, joka aktivoituu tarvittaessa ilman erillistä käskyä ja sellaiseen liittyviä ad hoc -järjestelyjä. Makrotaloudellisesti tätä ei kutsuta luksukseksi – sitä kutsutaan rationaaliseksi tavaksi suojautua odottamattomilta shokeilta.

Työttömyysturvan kaltaiset turvaverkot vakuuttavat yksilöitä ja kansantaloutta sekä yllättäviä shokkeja vastaan (kuten 1990-luvun lamassa) että poliitikkojen hölmöyttä vastaan (kuten talouskurikokeilussa 2010-luvulla).

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201703132200084759

https://www.kela.fi/vuositilastot_tilasto-suomen-tyottomyysturvasta

Sääntöjen muuttaminen suosimaan rikkaita haittaa kaikkia

Harvoin kuluu montaa päivää ilman jonkun tahon ilmoitusta, että palkkoja ei voi nostaa koska siihen ei ole varaa, ilmaiseksi tehtäviä kiky-tunteja ei voi poistaa koska siihen ei ole varaa ja työllisyyttä on parannettava antamalla keppiä, koska muuhun ei ole varaa. Samaan aikaan Björn Wahlroos tunnetusti ilmoitti, että omistus- ja yritysveroja tulisi keventää huomattavasti. Perussuomalaisten ”Tampereen Trumpin” Veikko Vallinin mukaan itse asiassa nykymuotoinen yritysvero pitäisi kokonaisuudessaan heittää mäkeen. Samoin hallituksessa Keskusta ja RKP blokkaavat veroedun poistamista, jonka seurauksena listaamattomien yritysten osingoista maksettu efektiivinen veroprosentti on 150000 euroon asti ainoastaan 7,5.

Oletetusti näiden toimien/vaatimusten perusteena on, että ne lisäävät/pitävät yllä investointeja parantamalla yritysten rahoitusasemaa (mitään muuta kansantalouden kannalta järkevää syytä on vaikea keksiä). Tämä on mielenkiintoinen oletus, koska kuten PwC:n Kauko Storbacka Talouselämälle ilmoittaa ”vuosien [rahallisen] elvytyspolitiikan seurauksena valtavasti rahaa etsii markkinoilta edelleen sijoituskohteita” ja jatkaa toteamalla yrityskauppoihin liittyen että ”markkinoilla on niin paljon rahaa liikkeellä, että pakko sitä on jonnekin tunkea.” Näkemystä rahoituksen suoranaisesta ylitarjonnasta markkinoilla tukee myös se, että yritysten rahoitustulos (se rahamäärä, joka on käytössä yrityksen velkojen lyhentämiseen, investointeihin ja voitonjakoon) on noussut vuoden 2013 n. 21 miljardista vuoden 2017 n. 42 miljardiin ja esim. teollisuuden kohdalla on jo palattu finanssikriisiä edeltäviin lukuihin. Vaikka investoinnit eivät olekaan seuranneet perässä, on minulle kuitenkin kerrottu, että jos esim. yritysveroa alennetaan entisestään, alkaa homma jossain vaiheessa toimia. Selitetäänpä miksi ei ala.

Markkinat koostuvat sekä kysynnästä että tarjonnasta ja jos joudutaan ongelmiin (kuten investointien hiljaisuuteen), on olennaista katsoa kummalla puolella vika on. Edellä esitetyt toimet ovat kaikki tarjontaan suunnattuja ratkaisuja ja voivat edes potentiaalisesti toimia, jos ongelma on tarjonnassa – historiallisen matalat korot ja valtava määrä pääomaa markkinoilla viittaavat kuitenkin päinvastaiseen. Jos ongelma sen sijaan on riittämättömässä kysynnässä kuten esim. pysyvästi matala inflaatio vihjaa (hinnat eivät nouse, koska kysyntää ei ole tarpeeksi verrattuna tarjontaan), ovat yllä kuvatut toimet itse asiassa haitallisia. Näin siksi, että ne ohjaavat enemmän vaurautta ylöspäin (esim. pörssiosakkeista varakkain kymmenys omistaa 84% ja listaamattomien yritysten osakkeista 90%) ja varakkaat kuluttavat tuloistaan vähemmän kuin muut, mikä vähentää kysyntää entisestään. Asiaan voisi puuttua lakkaamalla muuttamasta sääntöjä rikkaita suosiviksi ja puuttumalla jo olemassa oleviin epäkohtiin (kuten listaamattomien yritysten porsaanreikään), mutta tässä on tietenkin se ongelma, että rikkaat pitävät itseään suosivista säännöistä (siksi niitä on sellaisiksi muutettu) ja heidän äänensä kuuluu huomattavasti lujempaa kuin kaikkien muiden. Henkeä ei siis kannata pidätellä.

Teollisuuden rahoitustulos on jo palannut vuoden 2007 tasolle.

Investoinnit eivät ole seuranneet yritysten rahoitustuloksen kehitystä.

Vuonna 2013 rahoitustulos oli 21,2 miljardia.

https://www.talouselama.fi/uutiset/yrityskauppasyklin-viimeinen-vaihe-kaynnissa-rahaa-on-niin-paljon-etta-jonnekin-se-pitaa-tunkea/d7f10d43-5c54-46c1-b04c-f13e85c31acb

https://yle.fi/uutiset/3-11029626

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006239335.html

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006266287.html

https://tilastokeskus.fi/til/yrti/2014/yrti_2014_2015-12-18_kat_001_fi.html

https://tilastokeskus.fi/til/yrti/2017/yrti_2017_2018-12-18_kat_001_fi.html

https://www.stat.fi/til/vtutk/2016/vtutk_2016_2018-06-05_kat_003_fi.html

Riihi palaa

Hallituksen puoliväliriiheen liittyen Nordeassa kerettiin jo etukäteen surkuttelemaan sitä, että maailmantalouden (ja sitä kautta Suomen talouden) paremmat näkymät vähentävät painetta kansalaisten kepittämiselle.[1] Mahdollisesti tämä ja/tai Perusuomalaisten tuleva puheenjohtajan vaihdos riiheen vaikuttivatkin, mutta ei Wahlroosin ja kumppaneiden kuitenkaan täysin suru puserossa tarvitse olla, sillä odotusten mukaisesti sekä Keskusta että Perussuomalaiset söivät jälleen lupauksensa siitä, ettei lisäleikkauksia tule (Kokoomus sentään on johdonmukaisesti vaatinut jatkuvasti lisää kepitystä – ei ihme että vaalivoitto tuli).

Asumistukeen tulee siis leikkauksia, mutta ei riittävästi, ainakaan jos kysytään Elinkeinoelämän Keskusliiton johtajalta Ilkka Oksalalta, joka toteaa: ”Meidän mielestämme olisi pitänyt pystyä päättämään selkeästi asumismenojen omavastuun lisäämisestä niin asumistuen kuin toimeentulotuen puolella”,[2] mikä tarkoittaisi siis leikkauksia kaikkein vähätuloisimmille. Linja on EK:n peruskauraa ja viime kuussahan liiton puheenjohtaja Veli-Matti Mattila kerkesi jo ilmoittamaan, että suomalaisten palkatkin ovat 10-15 % liian korkeat.[3] Normiajatuskaavan mukaisesti köyhät ovat liian rikkaita ja rikkaat liian köyhiä.

Työttömyysturvaa myös alennetaan aktiivimallin kautta, jossa työttömän saamaa rahamäärää leikataan yhden päivän verran kuukaudessa, jos hän ei tee 65 päivän aikana viikon verran töitä tai osallistu viideksi päiväksi työllisyyspalveluihin, mistä jälkimmäinen tarkoittaa siis palkatonta työtä. [4]  Vaikka kuinka vihaisi työttömiä ja pitäisi heitä laiskoina sohvaperunoina, niin jokainen omien intressiensä eteen ymmärtävä työntekijä tajuaa, että palkattomien työntekijöiden tuominen työmarkkinoille on äärimmäisen haitallista myös kaikille jo työssä oleville, koska jos työnantajan täytyy valita palkallisen ja palkattoman työvoiman välillä, hän luonnollisesti valitsee aina jälkimmäisen.

Näiden toimien on siis ainakin periaatteessa tarkoitus nostaa työllisyysastetta, mihin on helppo sanoa (totuudenmukaisesti), että eivät ne nosta, koska työpaikkoja on paljon vähemmän tarjolla kuin mitä hakijoita on työmarkkinoilla ja esimerkiksi helmikuussa suhdeluvut olivat 57 000 avointa työpaikkaa 332 000 työtöntä varten. Paljon kuitenkin riippuu myös siitä, miten hallitus haluaa luvuilla pelata ja jos esimerkiksi viisi päivää kuukaudessa palkattomassa työssä ollut siirtyykin näin työttömän statuksesta osa-aikaisen työntekijän statukseen, niin luvut alkavat heti näyttää paremmilta. Eihän toimenpiteellä mitään oikeasti korjattu, mutta peruspolitiikassa optiikka korvaa aina substanssin.

Menoleikkausten julkilausuttu pointti on tietenkin saattaa julkisen talouden tulot ja menot tasapainoon, minkä pohjalta onkin mielenkiintoista, että uuteen hävittäjähankintaan upotetaan samalla 7-10 miljardia euroa, eli tuplasti se, mitä tähän mennessä on leikkauksilla saatu ja luonnollisesti tämä siis rahoitetaan sillä paljon pelätyllä velkarahalla.[5] Investointia voi tietenkin pitää oleellisena Suomen turvallisuuden kannalta, mutta tämä on mahdollista ainoastaan, jos on myös sitä mieltä, että veli venäläinen oli kyllä tulossa vierailulle, mutta kuultuaan Suomen uusista hävittäjistä menetti uskonsa koko projektiin. Koska kulutusjuhla hävittäjien kanssa siis vaikuttaa lähinnä hallituksen satiirilta omista toimistaan, niin ehkä kiinnostavampaa ovatkin jossain vaiheessa tulevaisuudessa saapuvat lisärahat poliisille. Tämä siksi, ettei niiden määrää tai kohdetta ole vielä ilmoitettu, mutta tarkimmat saattavat muistaa hallituksen aikeet leikata 6,4 miljoonaa euroa harmaan talouden torjuntaohjelmasta 2015 syksyllä.[6] Leikkaukset kaatuivat julkisen painostuksen alla, mutta tämän pohjalta voi tuskin odottaa, että poliisia laitetaan nytkään pamputtamaan miljonäärejä ja heidän yrityksiään, jotka ryöstävät rahaa suomalaiselta veronmaksajalta, vaan lantit suunnataan jonnekin ihan muualle.

Hallitus itse ainakin näyttää uskovan pääsevänsä asetettuun 10 miljardin euron säästötavoitteeseensa, mikä on sikäli mielenkiintoista, että osa lukuun sisällytetyistä oletetuista säästösummista on täysin mielivaltaisia. Esimerkiksi sote-uudistuksen lasketaan pienentävän kuluja 3 miljardin edestä, mutta tähän summaan päästään laskemalla, että kulut kasvavat 3 miljardia vähemmän kuin ilman sotea.[7] Toisin sanoen, asiaa ei voi todistaa oikeaksi tai vääräksi nyt, tulevaisuudessa tai oikeastaan ikinä; se nyt vain on jotain, mitä hallitus on päättänyt todeta. Tämä tietenkin myös huolimatta siitä, että sisäministeri Paula Risikko (kok.) kerkesi siis jo ilmoittamaan, että kustannukset soten myötä itse asiassa nousevat.[8] Hallintokustannuksista pitäisi myös säästyä 1 miljardi, mutta mielenkiintoisesti tämä on siis tarkoitus saavuttaa samaan aikaan, kun hallitus perustaa tarpeettoman kerroksen valtion byrokratiaa maakuntahallinnon muodossa. Byrokratiaa siis lisätään, vaikka sitä piti vähentää ja säästöjä odotetaan, vaikka samalla myönnetään, että kulut kasvavat. Tilanne voi näyttää irrationaaliselta, mutta ei sitä välttämättä ole, jos unohdetaan julkilausutut tavoitteet ja suhtaudutaan asiaan realistisemmin. Sote on tarkoitettu Kokoomukselle, jonka taustaryhmille veronmaksaja alkaa kaatamaan rahaa sen toteutumisen myötä ja useampia kokoomuslaisia onkin jo ehtinyt hypätä politiikasta yksityisen terveydenhuoltobisneksen tuottoisammille vesille. Keskusta saa maakuntahallinnon, joka lisää sen suhteellista paikkamäärää valtakunnan alueella, sillä sen kannatus on suurinta juuri maakunnissa. Mitä saa Perussuomalaiset? Ei juuri mitään konkreettista, sillä heidän ”ystävänsä” hallituksessa jatkuvasti raahaavat Perussuomalaisia mudassa, mikä jälleen näkyy riihen yhteydessä toteutetussa ministerisalkkujen uudelleen jaossa. Oikeusministeri Kokoomukselle, kulttuuri- ja liikuntaministeri Perusuomalaisille – jokainen voi itse pohtia, kumpi on painavampi salkku.

Todetaan vielä loppuun, että vaikka kuinka haluaisin toivoa toisin, niin talous ei ole korjaantumassa Suomessa eikä Euroopassa, vaan kasvussa on kyse pääasiassa suhdannevaihtelusta ja samoissa luvuissa itse asiassa pyörittiin vuoden 2011 tienoilla. Tämä siksi, että kyseessä on rakenteellinen ongelma, mutta ei siinä mielessä kuten termiä yleensä julkisuudessa käytetään, eli että köyhillä on liikaa rahaa, työntekijöillä liikaa etuja jne. Eurooppa (ja hieman pienemmässä määrin Yhdysvallat) on ajautunut ns. sekulaariin stagnaatioon. Sekulaari stagnaatio tarkoittaa tilannetta, jossa kriisistä tulee uusi normaali ja kasvu taloudessa jää pysyvästi matalaksi. Tilanne johtuu siitä, että raha ei kierrä taloudessa, mikä puolestaan johtuu siitä, että ei ole kysyntää. Euroopan hallitusten samanaikainen säästökuuri pahentaa tilannetta leikkaamalla kysyntää entisestään, mikä puolestaan johtaa ainoastaan uusiin leikkauksiin. Samalla odotetaan ratkaisua markkinavoimilta, vaikka ne lähtökohtaisesti eivät voi ongelmaa ratkaista, koska kenenkään ei ole järkevää sijoittaa tai perustaa yritystä, jos tuotteille tai palveluille ei ole kysyntää, sillä se johtaa yksinkertaisesti konkurssiin. Tämän takia potentiaalisten sijoittajien näkökulmasta on järkevämpää pitää nollakorkojenkin aikana rahoja pankissa (tai vielä parempaa, veroparatiisissa) tekemässä ei mitään, kuin haaskata niitä sijoittamalla tuotantoon tai toimintaan, jolle ei ole kysyntää. Tämän takia myöskään verohelpotukset rikkaille tai suuryrityksille eivät luo investointeja, vaan ainoastaan lisää voittoja ja lihavampia pankkitilejä – mikä tietenkin voi olla se ainoa tarkoituskin.

---

[1] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3693760-suomen-nousu-harmittaa-nordeaa-uudistukset-jaavat-tekematta

[2] http://yle.fi/uutiset/3-9581819

[3] http://www.hs.fi/talous/art-2000005123826.html

[4] https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3710128-hallitus-jatkaa-tyottomien-kepittamista

[5] http://yle.fi/uutiset/3-9575687

[6] http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3438072-kansanedustaja-aimistyi-kuuden-miljoonan-saastolla-15-miljoonan-vahinko

[7] http://yle.fi/uutiset/3-9575687

[8] https://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/risikko_valinnanvapaus-60913