Verosuunnittelu ja 430-kampanja

Kauppalehti jatkaa erikoista ristiretkeään veropohjan tiivistämistä ajavaa 430-kampanjaa vastaan toimittaja Olli Herralan kirjoittaessa kyseessä olevan ”harhaisesta veropornosta” (aikaisemmin lehti otsikoi asiasta ”kaunaisena kampanjana”). Herrala nostaa erityisesti esille listaamattomien yritysten osinkoverotuksen ja toteaa asiasta mm. että ”Mainostettu 430 miljoonaa on Finnwatchin hihasta ravistama luku, josta liki 300 miljoonaa euroa edustaa listaamattomien yritysten osinkoja […] Osinkoverotus on siedettävää vain sellaisilla listaamattomilla yhtiöillä, joihin on vuosien varrella kertynyt paljon varallisuutta, ja jotka jakavat varallisuuteen nähden melko maltillisia osinkoja”. 430 miljoonaa ei tietenkään ole hihasta vedetty, mutta keskitytäänpä tuohon listaamattomien yritysten verotukseen, koska se on jutun pääasiallinen pihvi. Ongelmana on paitsi korkeampia tuloluokkia hyödyttävä tulonmuunto yhtiössä ansiotulosta matalammin verotettavaksi pääomatuloksi, niin myös nykyjärjestelmän mahdollisuus nostaa yhtiöstä ulos huojennetulla veroprosentilla osinkoja, joiden könttäsumma on sidottu yhtiön nettovarallisuuteen (mihin Herrala itse asiassa näyttäisi viittaavan positiivisena asiana). Jälkimmäinen on ongelma, koska se ohjaa yhtiöitä sijoittamaan nettovarallisuutta kasvattaviin kohteisiin (kiinteistöihin, arvopapereihin, jne.), mikä kyllä maksimoi yhtiöstä huojennetulla veroprosentilla mahdollisesti nostettavat tulot, mutta toisaalta ohjaa resursseja pois tuotannollisista investoinneista, jotka hyödyttäisivät koko yhteiskuntaa.

Asiaa on helppo ajatella näin. Jos verohelpotuksen tuotto on suurempi kuin tuotannollisen investoinnin odotettu tuotto, kannattaa helpotuksen eteen tehdä muuten täysin hyödyttömiäkin asioita ja käytännössä tilanne on analoginen lakiin, jonka perusteella valkoisten elefanttien omistaminen johtaisi tuntuviin verohelpotuksiin. Jos norsuhelpotus on riittävän suuri, sen seurauksena huomattavia resursseja ohjataan sekä norsujen hankkimiseen että norsumäärien optimointiin erilaisten norsuverokonsulttien kautta ja erityisesti varakkaamman väen takapihoille kertyy pinoittain toimettomia norsuja. Tässä kohtaa joku kysyy, onko yhteiskunnan säännöt järkevä järjestää ohjaamaan norsukokoelmien luomiseen. Tähän puolestaan Kauppalehti ym. tahot vastaavat, että tämä on kaunainen kampanja norsuja sekä niiden omistajia vastaan ja kysymys on norsupornoa. Joku saattoi huomata, että tässä keskustelu suistui välittömästi raiteilta eikä itse asiassa ole vaikea ymmärtää miksi. Kysymys siitä pitäisikö yhteiskunnan sääntöjen ohjata resursseja kansantalouden kannalta hyödylliseen toimintaan vaiko täysin hyödyttömään verosäännöstöllä kikkailuun saa jälkimmäisen valitsijat vaikuttamaan omituisilta (tai sitten heillä on oma lehmä ojassa). Sen sijaan jos kysymykseksi vaihdetaan todistaako verosäännöstön muuttaminen kaunaisesta kampanjasta norsujen omistajia/yrittäjiä vastaan ja kuinka paljon, ei ensimmäiseen kysymykseen enää tarvitse vastata.

Tutkimuksesta Harju & Matikka 2017. Yrittäjät reagoivat herkästi verokannustimiin. Kuviossa tulonmuuntoa kuvaava graafi, jossa keskipiste tarkoittaa optimaalista pistettä palkkatulojen ja pääomatulojen jakautumisen välillä verorasituksen minimoimiseksi. Suurin osa tutkituista asetti siis verojärjestelynsä nimenomaisesi optimaalisella tavalla.

https://blog.kauppalehti.fi/metrossanukkuja/outo-430-kampanja-on-harhaista-veropornoa

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kaunainen-kampanja-kiukuttaa-ay-liike-ja-jarjestot-vaativat-430-miljoonan-verotiukennuksia/4c91048f-7670-4a56-aef4-9224016ba74a

https://430.fi/static/signatures/pdfs/mista_luku_430_koostuu.pdf

https://core.ac.uk/download/pdf/162296056.pdf

Sääntöjen muuttaminen suosimaan rikkaita haittaa kaikkia

Harvoin kuluu montaa päivää ilman jonkun tahon ilmoitusta, että palkkoja ei voi nostaa koska siihen ei ole varaa, ilmaiseksi tehtäviä kiky-tunteja ei voi poistaa koska siihen ei ole varaa ja työllisyyttä on parannettava antamalla keppiä, koska muuhun ei ole varaa. Samaan aikaan Björn Wahlroos tunnetusti ilmoitti, että omistus- ja yritysveroja tulisi keventää huomattavasti. Perussuomalaisten ”Tampereen Trumpin” Veikko Vallinin mukaan itse asiassa nykymuotoinen yritysvero pitäisi kokonaisuudessaan heittää mäkeen. Samoin hallituksessa Keskusta ja RKP blokkaavat veroedun poistamista, jonka seurauksena listaamattomien yritysten osingoista maksettu efektiivinen veroprosentti on 150000 euroon asti ainoastaan 7,5.

Oletetusti näiden toimien/vaatimusten perusteena on, että ne lisäävät/pitävät yllä investointeja parantamalla yritysten rahoitusasemaa (mitään muuta kansantalouden kannalta järkevää syytä on vaikea keksiä). Tämä on mielenkiintoinen oletus, koska kuten PwC:n Kauko Storbacka Talouselämälle ilmoittaa ”vuosien [rahallisen] elvytyspolitiikan seurauksena valtavasti rahaa etsii markkinoilta edelleen sijoituskohteita” ja jatkaa toteamalla yrityskauppoihin liittyen että ”markkinoilla on niin paljon rahaa liikkeellä, että pakko sitä on jonnekin tunkea.” Näkemystä rahoituksen suoranaisesta ylitarjonnasta markkinoilla tukee myös se, että yritysten rahoitustulos (se rahamäärä, joka on käytössä yrityksen velkojen lyhentämiseen, investointeihin ja voitonjakoon) on noussut vuoden 2013 n. 21 miljardista vuoden 2017 n. 42 miljardiin ja esim. teollisuuden kohdalla on jo palattu finanssikriisiä edeltäviin lukuihin. Vaikka investoinnit eivät olekaan seuranneet perässä, on minulle kuitenkin kerrottu, että jos esim. yritysveroa alennetaan entisestään, alkaa homma jossain vaiheessa toimia. Selitetäänpä miksi ei ala.

Markkinat koostuvat sekä kysynnästä että tarjonnasta ja jos joudutaan ongelmiin (kuten investointien hiljaisuuteen), on olennaista katsoa kummalla puolella vika on. Edellä esitetyt toimet ovat kaikki tarjontaan suunnattuja ratkaisuja ja voivat edes potentiaalisesti toimia, jos ongelma on tarjonnassa – historiallisen matalat korot ja valtava määrä pääomaa markkinoilla viittaavat kuitenkin päinvastaiseen. Jos ongelma sen sijaan on riittämättömässä kysynnässä kuten esim. pysyvästi matala inflaatio vihjaa (hinnat eivät nouse, koska kysyntää ei ole tarpeeksi verrattuna tarjontaan), ovat yllä kuvatut toimet itse asiassa haitallisia. Näin siksi, että ne ohjaavat enemmän vaurautta ylöspäin (esim. pörssiosakkeista varakkain kymmenys omistaa 84% ja listaamattomien yritysten osakkeista 90%) ja varakkaat kuluttavat tuloistaan vähemmän kuin muut, mikä vähentää kysyntää entisestään. Asiaan voisi puuttua lakkaamalla muuttamasta sääntöjä rikkaita suosiviksi ja puuttumalla jo olemassa oleviin epäkohtiin (kuten listaamattomien yritysten porsaanreikään), mutta tässä on tietenkin se ongelma, että rikkaat pitävät itseään suosivista säännöistä (siksi niitä on sellaisiksi muutettu) ja heidän äänensä kuuluu huomattavasti lujempaa kuin kaikkien muiden. Henkeä ei siis kannata pidätellä.

Teollisuuden rahoitustulos on jo palannut vuoden 2007 tasolle.

Investoinnit eivät ole seuranneet yritysten rahoitustuloksen kehitystä.

Vuonna 2013 rahoitustulos oli 21,2 miljardia.

https://www.talouselama.fi/uutiset/yrityskauppasyklin-viimeinen-vaihe-kaynnissa-rahaa-on-niin-paljon-etta-jonnekin-se-pitaa-tunkea/d7f10d43-5c54-46c1-b04c-f13e85c31acb

https://yle.fi/uutiset/3-11029626

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006239335.html

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006266287.html

https://tilastokeskus.fi/til/yrti/2014/yrti_2014_2015-12-18_kat_001_fi.html

https://tilastokeskus.fi/til/yrti/2017/yrti_2017_2018-12-18_kat_001_fi.html

https://www.stat.fi/til/vtutk/2016/vtutk_2016_2018-06-05_kat_003_fi.html

Eläkekorotus, työtakuu ja Phillips-käyrä

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne herätti vappuna suurta närkästystä lupaamalla korottaa pienimpiä eläkkeitä sadalla eurolla ja sai odotetusti niskoilleen ryöpyn syytöksiä populismista ja epärealistisuudesta pääministeri Sipilän (kesk) ja valtiovarainministeri Orpon (kok) taholta [1] - tyylilleen uskollisesti Jussi Halla-aho (ps) puolestaan kuvasi lupausta nigerialaiskirjeeksi [2]. Kritiikki siis koostuu normaaliin tapaan viittauksista velkaan, budjettialijäämään, yleiseen rahan puutteeseen jne. ja jos jätetäänkin sikseen useiden poliitikkojen ilmeinen ymmärtämättömyys tuotantokuilusta ja velan reaalisista kustannuksista (mitä olen käsitellyt täällä ja täällä) ja halutaan toteuttaa eläkkeiden korotus budjettineutraalisti, niin ei Rinteen ehdotus silti erityisen hullulta näytä. Arviot korotuksen kustannuksista näyttäisivät pyörivän puolen miljardin tienoilla ja kustannusneutraalius tarkoittaisi siis verojen korotuksia, mikä luonnollisesti aiheuttaa jo seuraavan syytösryöpyn. Selväjärkisten ihmisten maailmassa olennaista on kuitenkin mihin verotaakka suuntautuu ja suurin osa kaavaillusta rahoituksesta näyttäisi SDP:n suunnitelmassa tulevan 5 %: lähdeverosta, joka kohdennettaisiin osinkoveroista vapautettuihin yhteisöihin ja perittäisiin osingon maksun yhteydessä (esim. Saksassa samainen vero on itse asiassa 15 %). Veron kohdistuminen Suomessa näyttäisi tältä:

Lähde [3]

Kuten näkyy, ehdottomasti suurimman osan verosta maksaisivat ulkomaalaiset yhteisöt, jotka tällä hetkellä siis siirtävät satoja miljoonia euroja ulos maasta pörssin kautta maksamatta niistä lainkaan veroa. Tähän voi tietenkin huomauttaa, että koska toiseksi suurimmat maksajat ovet suomalaiset eläkerahastot, luo vero paineita eläkemaksun korottamiseen. Kuitenkin koska eläkerahastojen osuus verosta (n. 40 miljoonaa euroa) on vain 0,2 % suhteessa viime vuonna toteutuneisiin eläkemaksuihin, ei paine ole erityisen kova ja vastaisi yksittäiselle palkansaajalle muutaman kymmenen sentin korotusta kuukaudessa.

Toinen mahdollinen lisäverotuksen kohde ovat listaamattomat yritykset, mitä valtiovarainministeriön oma työryhmäkin suositti viime vuonna. [4] Tällä hetkellä listaamattomat yritykset voivat jakaa osinkoa huojennetusti summan, joka vastaa 8 %:a yhtiön nettovarallisuudesta. Tämän järjestelyn konkreettinen seuraus on se, että se ohjaa resursseja pois yhtiön varsinaisen tuotantotoiminnan kannalta olennaisista investoinneista kohti arvopapereita ja kiinteistösijoituksia (jotka siis kasvattavat yhtiön nettovarallisuutta ja sitä kautta absoluuttista summaa, joka voidaan nostaa huojennetusti). Huojennetun prosentin laskeminen esim. valtiovarainministeriön esittämään 4 %:in kasvattaisi paitsi verokertymää, niin myös ohjaisi yhtiöiden varallisuutta kansantalouden kannalta hyödyttömästä kiinteistö- ja arvopaperikeinottelusta reaalisiin investointeihin. Tämän kaltaisia verouudistuksia tulisi luonnollisesti toteuttaa riippumatta siitä tuleeko eläkkeisiin korotusta vai ei, mutta yleisenä pointtina siis on, että rahoituslähteitä korotukselle on, jos poliittista halua löytyy ja valtiovarainministeriön työryhmän ehdottamien muutosten listaamattomien yritysten verotukseen toteuttaminen kokonaisuudessaan toisi valtion kassaan n. 250-300 miljoonaa euroa vuodessa - yhdessä lähdeveron kanssa puoli miljardia olisi siis jo kasassa.

Toinen seuraus Rinteen lupauksesta oli se, että naftaliinista kaiveltiin myös hänen vuonna 2015 oletetusti esittämänsä ehdotus pitkäaikaistyöttömien patistamisesta pakkotöihin. [5] Rinne todellakin mainitsee kommenteissaan työn tarjoamisen pitkäaikaistyöttömille ja velvoitteen ottaa työ vastaan, mutta tämä on yksinkertaisesti kuvaus nykyisestä järjestelmästä - jos työtön kieltäytyy työvoimatoimiston tarjoamasta työstä ilman pätevää syytä, hän saa karenssia. Ehdotuksen ero esim. aktiivimalliin on tietenkin se, että hajanaisten silpputöiden sijaan tässä mallissa maksettaisiin kokopäivätyöstä työehtosopimuksen mukaista palkkaa, mitä ilmeisesti nykyilmapiirissä pidetään vaarallisena radikalismina. Joka tapauksessa, vaikka Rinne tai SDP:n strateginen hallitusohjelma vuodelta 2015 eivät sitä suoraan sanokaan, muistuttaa ehdotus itse asiassa jonkinlaista karvalakkiversiota ns. työtakuusta (job guarantee). Työtakuusta on ulkomailla puhuttu paljon (esim. senaattori Bernie Sanders teki juuri ehdotuksen sen toteuttamisesta Yhdysvalloissa [6]), mutta Suomessa puolestaan varsin vähän, joten vilkaistaanpa sen perusteita ja toteutettavuutta lyhyesti.

Perusidea on yksinkertainen: työtakuusysteemissä valtio järjestää jokaiselle halukkaalle työpaikan. Rinne mainitsee ehdotuksessaan esimerkkinä vanhusten huollon, mutta pointtina on siis tarjota yhteiskunnallisesti hyödyllistä työtä, joka tarvitsee tekijää ja Suomessa esim. infrastruktuurin korjauksessa ja laajentamisessa olisi myös huomattavasti työsarkaa. Minimipalkan omaavissa maissa palkkaus tarkoittaisi tämän mukaista palkkaa ja Suomessa puolestaan taas TES-järjestelmän mukaista minimiä. Käytännössä työtakuu siis eliminoisi suurimman osan työttömyydestä, joka ei ole vapaaehtoista (ei aivan kaikkea, koska osa ihmisistä ei välttämättä koe TES-minimiä riittävän hyväksi), laittaisi halukkaita käsiä töihin ja saisi monia tarpeellisia asioita tehdyksi. Kustannusten perään kyselevillä on todella erikoinen harhakäsitys maailmasta, joka oikastakoon tässä - hyödyllistä työtä tekevät ihmiset eivät ole rasite kansantaloudelle, vaan resurssi. Jos BKT kasvaa tehtyjen töiden ja maksetuista palkoista lisääntyneen kysynnän seurauksena nopeammin, kuin mitä palkkojen maksu valtiolle tuottaa kustannuksia, on kyseessä järkevä investointi ja esim. moottoritie kuskaa ihmisiä ja tavaroita paikasta toiseen täysin riippumatta siitä rakensiko sen yksityinen vai julkinen sektori.

Tähän mennessä kaikki hyvin siis. On kuitenkin huomioitava, että työtakuussa on kaksi selvästi erilaista toteutusmallia, joista ensimmäinen operoisi ainoastaan taantuma-aikoina, kun riittämätön kysyntä taloudessa aiheuttaa massatyöttömyyttä. Tämä versio olisi siis osa normaalia vastasyklistä talouspolitiikkaa, jossa valtio tasaa markkinatalouden heittelyjä - 2010-luvun tuhoisien kiristyskokeilujen jäljiltä voimme todeta, että tämä on edelleen rationaalinen tapa hoitaa asioita, joten olen ehdottomasti sen kannalla. Toinen versio puolestaan tarkoittaisi työtakuun pyörittämistä pysyvästi, siis riippumatta talouden syklin asemasta; tässä päädytäänkin sitten jo muutamiin ongelmiin, joista suurin on inflaatio. Standarditalousteorian mukaan kun työmarkkinat kiristyvät (kysyntä työntekijöistä alkaa ylittää tarjonnan) tämä rohkaisee työntekijöitä vaatimaan suurempia palkankorotuksia, mikä ennen pitkää alkaa näkyä voimistuvana inflaationa, kun palkankorotukset puolestaan alkavat siirtyä hintoihin. Työttömyyden uhka on siis yksi olennaisimmista seikoista, mitkä pitävät inflaatiota karkaamasta kontrollista ja pysyvään työtakuuseen pohjautuvassa taloudessa tämä uhka olisi huomattavasti alentunut, koska kaikille olisi aina tarjolla TES-palkalla varustettu varma työpaikka - inflaatiopaine on siis jatkuvan työtakuun olennaisin ongelma.

Tai näin ainakin siis standarditeorian mukaan. Normaali käsitys inflaation ja työttömyyden suhteesta perustuu ns. Phillips-käyrään, jonka mukaan palkan korotukset pysyvät pieninä työttömyyden ollessa korkea ja nousevat sitä suuremmiksi, mitä alemmas työttömyys laskee. Phillips-käyrälle näyttää kuitenkin tapahtuneen jotain omituista viime vuosikymmeninä, mitä voimme tarkastella alla olevasta kuviosta:

Lähde [7]

Kuvio kuvaa siis inflaation ja työttömyysasteen suhteen kehitystä teollisuusmaissa vuodesta 1975 eteenpäin; pystyakseli on inflaatio (ylhäällä korkea, alhaalla matala) ja vaaka-akseli puolestaan työttömyys (oikealla korkea, vasemmalla matala). Kuten tumman sinisistä palloista näkyy, Phillips-käyrän ennustus toimi varsin luotettavasti vuosina 1975-1984 - työttömyyden ollessa matalalla, inflaatio oli korkea. Linkki näkyy myös vielä vaalean sinisissä palloissa (1985-1994), joskin heikompana. Sen sijaan keltaisissa palloissa (1995-2013) yhteys näyttää kokonaan murtuneen - matala työttömyyden taso ei enää näytä aiheuttavan mitään merkittävää nousua inflaatiossa.

Ilmiöön voi olla monia syitä, mutta yksi on se, että perusteiltaan 1970-luvun tilanteeseen pohjaavat talousmallit ovat joutuneet pahasti epätahtiin todellisuuden kanssa johtuen siitä, että sen aikainen työvoimapoliittinen konfiguraatio on hyvässä tai pahassa pysyvästi murskattu ja työvoima on jo onnistuttu kesyttämään (tarkemmin kirjoitin asiasta viime marraskuussa). Tämä ei sinällään tarkoita, etteikö pysyvän työtakuun pyörittäminen mahdollisesti aiheuttaisi inflaatio-ongelmia, mutta se jälleen vahvasti viittaa kyllä siihen, että rakenteellisen työttömyyden (NAIRU) raja kulkee sekä Suomessa että Euroopassa selkeästi alempana, kuin mitä viralliset arviot näyttävät. Tähän näyttäisi viittaavan myös se, että nousukaudesta huolimatta core inflaatio (inflaatio, josta on poistettu suurille hintamuutoksille alttiit kohteet kuten energia ja ruoka) on lähtenyt jälleen laskuun sekä Suomessa että Euro-alueella. Vaikka pysyvään työtakuuseen suhtautuisikin siis skeptisesti, niin tämän pohjalta voimme vähintään todeta, että Suomessa on edelleen ehdottomasti tilaa vastasykliselle työtakuulle, pienimpien eläkkeiden korotuksille tai muille vastaaville kysyntää kasvattaville toimille, joiden avulla saataisiin oikeasti luotua työpaikkoja ja painettua työttömyyttä reilusti alaspäin, mihin sillä on varaa mennä vielä pitkään ilman erityistä huolta inflaatiosta. Kuitenkin koska hallitus neuvonantajineen näyttää juuttuneen pysyvästi 1970-luvulle, tämä on todennäköisesti liikaa vaadittu.

---

[1] https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005664530.html

[2] https://www.suomenuutiset.fi/jussi-halla-aho-vertaa-rinteen-vappusatasta-nigerialaiskirjeisiin-elakkeiden-korotuksia-luvataan-vaalien-rahaa-lupauksien-lunastamiseen/

[3] https://veropolitiikka.blog/2018/05/02/osingot-valuvat-ulkomaille-verovapaasti/

[4] http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tyoryhma-pitaa-suomen-yritysverotusta-kilpailukykyisena

[5] http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801312200709755_pi.shtml; https://www.suomenmaa.fi/uutiset/kommentti-aktiivimallia-rajusti-vastustava-antti-rinne-oli-valmis-leikkaamaan-tyottomyyskorvauksia-viela-viime-kaudella-vallassa-ollessaan-6.3.370652.47245ccfdc

[6] http://www.businessinsider.com/bernie-sanders-job-guarantee-plan-2018-4?r=US&IR=T&IR=T

[7] https://www.economist.com/blogs/graphicdetail/2017/11/daily-chart