Hallituksen budjettiriihessä esittämä lista suunnitelluista toimista on pitkä ja sisältää lisärahaa mm. muuntokoulutukseen, oppikirjoihin ja muutamiin päivärahoihin. [1] Nämä ovat toki periaatteessa positiivisia muutoksia, mutta pyöritellyt summat itse asiassa varsin pieniä (uusiin menoihin laitettiin vain 115,5 miljoonaa euroa, eli n. 0,2 % koko budjetista) ja normaaliin tapaan ne lähinnä paikkaavat hallituksen itsensä aikaisemmin tekemiä suurempia reikiä, kuten tukien indeksijäädytyksiä - kyynisempi henkilö saattaisi todeta, että lähinnä kosmeettisella lisärahoituksella pohjustellaan tulevia vaaleja. Jotkut suunnitelmista ovat toki mahdollisilta seurauksiltaan erittäin kauas kantoisia (esim. irtisanomissuojan heikentäminen ja palkkauksen mahdollistamisen määräaikaisiin töihin ilman perusteita) [2], mutta tämän kirjoituksen aiheena on suurin piirtein samaan aikaan totaalisesti lässähtänyt yritystukiuudistus. Mielenkiintoista tässä on tietenkin, kuinka helposti toisilta leikataan, mutta toisten kanssa pitkälläkään vatvomisella ei saada mitään aikaan - joku saattaa jo arvata todennäköisen syyn, mutta palataan siihen kirjoituksen lopussa.
Yritystukien leikkaamisella on Suomessa pitkä historia (sanoissa, ei teoissa) ja tätä edeltänyt yritys kaatui vuoden 2017 budjettiriihessä, kun Kokoomus, Keskusta ja Perussuomalaiset eivät päässeet yksimielisyyteen asiasta. Tämän seurauksena perustettiin sitten uusi kaikki eduskuntapuolueet kattava työryhmä, jonka toiminta on muistuttanut karnevaalia käytännössä jo alkuoletuksesta lähtien - jos hallituspuolueet eivät päässeet sopuun edes keskenään, millä ihmeen logiikalla ne pääsisivät siihen koko Eduskunnan kanssa? Ryhmää alun perin johtanut elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ymmärsikin jo hyvissä ajoin siirtyä takavasemmalle yllättäen havaittujen jääviysongelmien seurauksena ja hänen seuraajakseen tuli Mauri Pekkarinen (kesk.), joka on myös sittemmin jo ehtinyt katumaan päätöstään, todeten myös, että työryhmän laajentamisen pointti saattoi nimenomaan olla odotetun epäonnistumisen sysääminen koko Eduskunnan niskoille. [3] Ja ryhmän laajentaminen ei tietenkään tässä tarkoittanut edes pelkästään poliittista laajentamista, vaan mukaan tulivat myös elinkeinoelämän lobbarit, eli päätöksiä tehtäessä pöydässä istui nimenomaan niiden tahojen edustajia, joiden tukia piti oletetusti leikata. Tässä tilanteessa työryhmän epäonnistuminen ei ole ihme - jos se olisi saanut jotain aikaan, se olisi ihme.
Jos poliittinen sirkus kuitenkin jätetään omaan arvoonsa, niin yritystukien leikkaamatta jättämiselle voi toki esittää myös ainakin periaatteessa järkeviä perusteluja, joten käsitelläänpä tässä muutamia olennaisimpia. Yleisin esitetty syy on tietenkin vetoaminen työllisyyteen, eli jos tukia leikataan, se oletetusti vähentää työpaikkoja. Ongelmana tässä on makrotasolla se, että kasvatetut yritystuet [4] eivät näytä viimeisen kymmenen vuoden aikana heijastuneen millään lailla itse työttömyysprosenttiin ja mikrotasolla se, että suuri osa tuista kohdistuu aloille, jotka työllistävät yhä vähemmässä määrin ihmisiä, kuten raskaaseen tehdasteollisuuteen ja alkutuotantoon (mukaan lukien siis maatalous):
 |
| Lähde [5] |
Kuten näkyy, tehdasteollisuuden ja alkutuotannon osuus tehdyistä työtunneista on ollut jatkuvassa alamäessä, eikä ole mitään erityistä syytä olettaa trendiin muutosta. Jos tarkoituksena on siis työpaikkojen säilyttäminen, niin näille aloille suunnatuissa tuissa se kohdistuu yhä harvenevaan joukkoon työntekijöitä. Toki on myös hyvä huomioida, että ei ole mitään erityistä syytä olettaa tukien poiston vähentävän työpaikkoja tai työntekijöiden etuisuuksia alun perinkään, vaan rahat uusiin kustannuksiin voidaan yrityksessä ottaa periaatteessa mistä tahansa seuraavista kolmesta kohteesta a) asiakkaat (nostamalla tuotteiden hintoja) b) työntekijät (irtisanomalla tai palkkoja/etuisuuksia leikkaamalla) c) omistajat (vähentämällä tehdyn voiton määrää ja osakeantia). Kohdan a toteuttaminen toimivilla markkinoilla on riskialtista, koska jos kilpailijat pitävät omat hintansa vakaina, voi toimenpide osoittautua yritykselle kokonaisuutena haitalliseksi pudonneen myyntivolyymin muodossa. Jos myyntivolyymin ei arvioida laskevan ja kohta a toteutetaan, menevät kustannukset kuitenkin siis (pääasiassa ulkomaisille) ostajille. Kohdan b toteutuminen riippuu ensisijaisesti työvoiman järjestäytymisasteesta, eli ammattiyhdistykset pystyvät kollektiivisella neuvotteluvoimalla estämään kustannusten siirtymisen työntekijöiden maksettavaksi - tämä on luonnollisesti yksi syy siihen, miksi niistä halutaan niin kovasti eroon. Pienemmässä määrin asia riippuu jälleen myös markkinoiden toimivuudesta; jos alalla on palkkakilpailua (eli useampia yrityksiä todellisuudessa toimimassa markkinateorian odottamalla tavalla, eikä oligopolin kaltaisessa systeemissä), on palkkoja ja etuisuuksia vaikea laskea, koska ne saattavat aiheuttaa työvoiman siirtymistä kilpailijoille. Pääasiassa voitaneen siis sanoa, että jos ammattiyhdystysliike pitää huolen kohdasta b ja kohta a on joko yritykselle itselleen haitallinen tai sitten siirtää kustannukset pääasiassa ulkomaalaisille, jäljelle jää kohta c. Kohtaa c ei tietenkään ole mahdollista toteuttaa, jos yrityksen voittomarginaali on erityisen pieni, mutta tämä ei luonnollisesti ainakaan tehdasteollisuudessa päde (esim. UPM teki voittoa 2016 n. miljardin verran) [6}, mikä puolestaan tarkoittaa yritystuen poistamisen vaikuttavan erittäin todennäköisesti ainoastaan hieman pienempinä voittoina omistajille. Yritystukien puolustaminen työpaikkojen tai työntekijöiden etuisuuksien säilyttämisen näkökulmasta on siis vähintäänkin heikoissa kantimissa.
Säilyttämisen lisäksi toinen usein käytetty tulokulma on työpaikkojen luonti, eli investointien lisääminen, ja oletuksena on siis, että tukien avulla yrityksiä voidaan auttaa investoimaan uuteen teknologiaan ja tuottavuuden kehittämiseen, mikä puolestaan on hyödyllistä koko kansantaloudelle. Ongelmana tässä on se, että siinä missä tehottomia verotukia on viime vuosina lisätty, niin tehokkaimmiksi arvioituja tukia (esim. Tekesin tutkimus- ja kehitystuet) on puolestaan leikattu, [7] mikä pistää epäilemään tukien antajien tarkoitusperiä. Mainittakoon myös, että vaikka niitä ei yritystukiin lasketakaan, aikaisempien vuosien leikkaukset yhteisöveroon (yritysveroon) myytiin myös osittain lupauksilla kasvavista investoinneista. Joka tapauksessa sekä veronkevennysten että kasvaneiden yritystukien vaikutuksen voimme tietenkin tarkistaa tapahtuneista investoinneista:
 |
| Lähde [8] |
Investointiaste siis pääasiassa myötäilee suhdannetta ja lähtee selkeään laskuun kiristävän talouspolitiikan seurauksena vuoden 2012 jälkipuoliskolla nousten uudestaan merkittävästi vasta 2016 talouden elpyessä. Mitään olennaista korrelaatiota n. 870 miljoonaa maksaneeseen [9] vuoden 2014 yritysveronalennukseen tai kasvaneisiin yritystukiin ei ole havaittavissa - itse asiassa Kataisen hallituksen ensimmäisen yhteisöveroalen jälkeen vuonna 2012 investoinnit laskivat. Lasku ei tietenkään johtunut veroalesta, vaan yksinkertaisesti vahvistaa sen mitä jo ennakkoon tiesimme [10] - yleisellä yritysveroasteella tai verotuilla ei ole juuri mitään vaikutusta investointiasteeseen, vaan yksityisellä sektorilla ne määräytyvät odotetun kysynnän mukaan.
Miksi hyödyttömistä yritystuista (joita arvioiden mukaan on jopa 80-90 % kokonaismäärästä) [11] ei sitten hankkiuduta eroon? Uusimman työryhmän poliittinen suhmurointi ja kaikkien halu olla suututtamatta omia taustaryhmiään ovat tietenkin osasyitä, mutta katsoisin niiden kuitenkin olevan vain heijastuksia pinnalla. Olennaisin syy todennäköisesti löytyy seuraavasta kuviosta:
 |
| Lähde [12] |
Kuten näkyy, Suomessa top 5 % omistaa hieman yli 70 % kaikista osakkeista ja seuraava 15 % käytännössä kaikki loput. Suurille osakeyhtiöille annettujen tukien ei siis ole tarkoituskaan ylläpitää työpaikkoja tai kasvattaa investointeja, vaan niiden tarkoituksena on ylläpitää top 5 %:n elämäntyyliä ja kasvattaa heidän varallisuuttaan - kukaan ei uskalla astua rikkaiden varpaille ja tämä hallitus kaikkein vähiten. Jos joku kaipaa konkreettisia ehdotuksia muutoksesta parempaan suuntaan, niin pistetään nyt loppuun vielä muutama 1) siirtyminen verotuista jälleen esim. Tekesin myöntämiin suoriin tukiin, jotta rahan käytön tarkoituksenmukaisuutta voidaan valvoa ja varmistaa, että veronmaksaja saa rahalle vastinetta (verotuen käytöstä päättää yritys, suoran tuen käytöstä tuen myöntäjä) 2) Irtisanomissuojan ja työntekijän yleisen aseman heikentämisen sijaan palkkatuen rahoituksen lisääminen, jotta esim. pitkäaikaistyöttömiä voidaan paremmin työllistää (viime vuonna palkkatukeen varattiin vain 30 miljoonaa euroa, tänä vuonna enää 25 miljoonaa) 3) Yritysverokannan nostaminen vähintään Ruotsin tasolle 22 %:in valtion uusien investointien rahoittamiseksi. Jos pk-yrittäjiä halutaan kompensoida muutoksesta, voidaan esim. arvonlisäveron täysmittaista huojennusta laajentaa 10 000 euron liikevaihdon yrityksistä 20 000 euron liikevaihdon yrityksiin ja/tai osittaista huojennusta 30 000 eurosta 40 000 euroon, mutta koska pk-yrittäjien markkinat ovat lähes yksinomaan Suomessa, olisi heidän kannaltaan (ja lähes kaikkien muidenkin kannalta) paras vaihtoehto yksinkertaisesti siirtyä pois kiristävästä talouspolitiikasta kohti varovaisesti laajentavaa. On toki myönnettävä, että kaikissa näissä ehdotuksissa on kohtalokas vika - koska ne hyödyttävät muitakin tahoja kuin top 5 %:a, ei toteuttamista kannata odottaa henkeä pidätellen.
