Näytetään tekstit, joissa on tunniste Verkkouutiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Verkkouutiset. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. lokakuuta 2020

Perusuomalaisissa haikaillaan uuden talouskurikatastrofin perään

Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra toteaa Verkkouutisten mukaan jotta ”yksikään puolue ei ole kritisoinut sitä, että koronakriisiin otetaan velkaa. Myöskään elvyttämisen logiikkaa ei ole kyseenalaistettu [...] ennen koronaa hallitus kertoi tekevänsä finanssipolitiikkaa, joka reagoi suhdanteisiin sekä sitovansa menolisäyksiään työllisyysasteen nousuun. Mikäli työllisyysaste ei nouse riittävästi, menoja peruutetaan. Näin ei tapahdu.” Elvytyksen logiikkaa ei ole kyseenalaistettu, koska ilmeisesti muiden puolueiden edustajat eivät yhteiskuntaopin tunneilla kuorsanneet sentään koko oppitunnin läpi. Selitetäänpä. Valtion finanssipolitiikan (suorat menot ja verotus) päätehtävä on kontrolloida sykliä, eli talouden alamäessä alijäämää kasvatetaan paikkaamaan putoavaa kysyntää, kun taas ylikuumenemisen uhatessa toimitaan päinvastoin (jälkimmäisessä tilanteessa alijäämän pyörittäminen ei enää ruoki reaalitaloutta, vaan ainoastaan inflaatiota talouden kapasiteetin ollessa jo täyskäytössä). Kaikki tämä on suoraan taloustieteen ABC:stä ja jos tosissaan uskoo talouden olevan tällä hetkellä niin hurjassa nousukiidossa, että ylikuumeneminen odottaa nurkan takana, kannattaa todennäköisesti vähentää meskaliinin käyttöä.

 

Tässä ei myöskään tarvitse uskoa minua tai edes taloustieteen perusteita, sillä kuten tarkimmat saattavat muistaa, asiasta pyöräytettiin viime vuosikymmenen alussa lähes koko Euroopan laajuinen koe päinvastaiseen suuntaan. Tiedän että julkinen keskustelu asiasta on sittemmin siirtynyt normaaliin tapaan täysin älyvapaille raiteille, mutta talouskurikokeilun alkuperäinen logiikka oli, että taantumassa voi huoletta supistaa julkista kulutusta, koska tästä seuraava luottamuksen lisääntyminen julkisen talouden kestävyyteen saa yksityiset yritykset ja kuluttajat paikkaamaan aukon kysynnässä, mikä puolestaan sitten itse asiassa kasvattaa taloutta nopeammin kuin haitalliset elvytysprojektit. Jälkikäteen tietenkin tiedämme, että tapahtui nimenomaisesti päinvastoin, mutta tuon ajan talouskurittajien puolustukseksi todettakoon, että heillä sentään oli jonkin verran teoreettista tutkimusta tukemassa kantaansa (ks. esim. Rogoff & Reinhart 2010, jonka talouskuria puoltavat johtopäätökset tosin sittemmin huomattiin olevan seurausta Excel-virheestä). Sen sijaan ne, jotka edelleen ilmoittavat talouskurin olleen fantastinen idea voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: 1) tosiuskovaiset joiden mielipiteeseen talouskurin hyveellisyydestä maailman tapahtumat eivät vaikuta ja jotka ovat käytännössä liittyneet jonkin sortin kulttiin 2) kirjaimia ja numeroita lukemaan oppineet, jotka kyllä ymmärtävät talouskurin haitallisuuden, mutta käyttävät sitä silti mieluusti keppihevosena muiden asioiden ajamiseen 3) mistään mitään ymmärtämättömät. On vaikea sanoa tarkalleen missä ryhmässä Purra on, mutta talouskuriporukkaa ei voi päästää pyörittämään revanssikierrosta omasta suosikkiprojektistaan ja heidän on yksinkertaisesti opittava hoitamaan neuroosejaan jollain muulla tavalla kuin aiheuttamalla julkisia katastrofeja.

 

Inflaatio pyörii nollan tienoilla ja oli huomattavan matalalla jo ennen koronaakin. Talouskuriporukalta edes minimaalisen viitsimisen odottaminen on turhan haikailua.


tiistai 19. marraskuuta 2019

Verosuunnittelija kertoo vastuullisesta yritystoiminnasta

Uutisia selaillessa kannattaa usein pitää mukana mittaria, joka piipityksellään varoittaa ironian noususta vaaralliselle tasolle. Ex-kansanedustaja Lenita Toivakan (kok) Verkkouutisten kirjoituksen tapauksessa ylimääräinen varoituksen sana on kuitenkin paikallaan, sillä jo muutaman rivin jälkeen joutuu pakenemaan suojalasin taakse eristettyyn huoneeseen ironiatasojen noustessa hengenvaarallisiksi. Hän kirjoittaa, että yritysmaailmassa ”vastuullisuus ei ole trendi vaan ilmiö, joka on tullut jäädäkseen” ja mainitsee esimerkkinä oman elämänsä, jossa ”vastuullisuuden edistäminen on kulkenut mukanani lähes koko työurani, ensin kauppiaana, sitten poliitikkona ja nyt olen opiskellut vastuullisuutta keväästä lähtien.” Toivakka oli edellisessä hallituksessa ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä, kunnes selvisi että hänen perheyhtiönsä oli perustanut 2007 Belgiaan holdingyhtiön verosuunnittelua varten. Vaikka Toivakka istui perheyhtiön hallituksessa, hän ei oman kertomansa mukaan muista koska sai tietää verosuunnittelujärjestelyistä vai saiko tietää ollenkaan. Vastuussa asiasta hän ei kuitenkaan ollut. Tietenkin tämä on sikäli merkityksetöntä, että Toivakka myös katsoo verosuunnittelun olevan ihan ok, kunhan se vain tehdään laillisesti (mikä on hyödyllinen näkemys lainsäätäjälle), mutta joku voisi tähän sanoa, että ehkä Toivakan olisi kannattanut käydä opiskelemassa sitä vastuullisuutta jo ennen viime kevättä.

Asiaan liittyy tietenkin myös vakavampi pointti ja pelkästään yhteisöverolla mitattuna Suomi menettää arviolta 430-1400 miljoonaa euroa/vuosi verosuunnitteluun. Verosuunnittelu myös vääristää markkinoita, sillä ainoastaan suurimmilla toimijoilla on varaa veronvälttelyteollisuuden palveluihin, mikä puolestaan mahdollistaa huonostikin toimivien suurten toimijoiden pysymisen voitollisina ja kilpailussa mukana (esim. jatkuvissa hoitoskandaaleissa ryvettynyt Esperi Care ei ole maksanut yhteisöveroa Suomessa 3 vuoteen korkojärjestelyjen seurauksena). Veronvälttelyteollisuus on itsessään sikäli mielenkiintoinen toiminta-ala, ettei se itse asiassa hyödytä ketään muuta kuin alalla toimivia asianajajia ja verokonsultteja sekä näiden päämiehiä – jokainen verosuunnitteluun käytetty euro on poissa varsinaiseen tuotannolliseen toimintaan suuntautuvista resursseista ja kuten esim. sekä Valtiovarainministeriö että VATT toteavat, oikein suunnatuilla toimilla verosuunnitteluun voidaan puuttua tekemättä mitään haittaa muulle taloudelle. Tämä puolestaan tarkoittaa, että verosuunnittelumahdollisuuksien minimoiminen olisi kaikissa tapauksissa toivottavaa vaikka se samalla vähentäisikin työllisyyttä veronvälttelyteollisuudessa, sillä näiden ihmisten uudelleen sijoittuminen lähes mihin tahansa muuhun työpaikkaan olisi kaikkien muiden näkökulmasta parempi vaihtoehto kuin heidän nykyinen ammattinsa. Tämän valossa onkin mukava tietää, että Toivakka oli mukana viime eduskunnassa säätämässä esim. verosuunnittelua helpottavaa hallintarekisteriä ja nyt kertoo meille vastuullisuuden pysyvästä maihinnoususta.

Arvioita Suomen veromenetyksistä verosuunnitteluun yhteisöveron kannalta.


https://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tyoryhma-veronvalttaminen-vaikeutuu-kansainvalisin-toimin

tiistai 8. lokakuuta 2019

Verkkouutiset kertoo työttömien välttelevän työtä ja omistavan hevosia

Nimettömänä pysyttelevä puhtaanapitoalan yritys kertoo Verkkouutisille, etteivät työttömät nouse sohvalta kaljaa kittaamasta ja tule heille töihin, koska laiskimukset omistavat hevosia ja lehmiä, mutta toisaalta eivät kuitenkaan autoa tai ajokorttia. Oikeasti. Tämä on yksi surrealistisimpia uutisia mitä olen lukenut vähään aikaan ja hyvä muistutus siitä mitä tapahtuu, kun jättää teollisuusliimapurkin auki kirjoituspöydälle. Vakavammin Verkkouutiset kertoo yrityksen myös laatineen työnhakijoille ohjeistuksen onnistunutta työnhakua varten ja se alkaa sanoilla ”jos haluat töitä, hae töitä.” Tämä on epäilemättä tarpeellinen osa rekrytointiprosessia, mutta koska yrityksen johdolla näyttää olevan pahasti hukassa markkinatalouden aakkoset, niin minä voin tässä ystävällisesti antaa tiiviin ohjeistuksen työntekijöiden löytämiseen markkinoilta (spoileri: hevosten rooli on marginaalinen).

Markkinajärjestelmä toimii pohjimmiltaan kysynnän ja tarjonnan periaatteella. Jos jostain on pulaa, silloin siitä joutuu maksamaan enemmän ja jos näin ei tee, jää ilman. Yksinkertaista. Sama pätee työvoimamarkkinoilla, missä työvoimapulasta kärsivät yritykset voivat aina rekrytoida työntekijöitä kilpailijoidensa listoilta tarjoamalla heille korkeampaa palkkaa (samalla tavoin porukkaa saa kortistosta). Oikean työvoimapulan tilanteessa näin toimiminen itse asiassa antaa rekrytoivalle yritykselle A absoluuttisen kilpailuedun, koska se pystyy nyt suorittamaan kaikki tilauksensa toisin kuin työvoimaa menettävä yritys B. Työmarkkinoiden kiristyessä huonommin organisoidut ja vähemmän tuotteliaat yritykset eivät pysy kilpailun perässä ja menevät konkurssiin paremmin organisoitujen ja tuotteliaampien tieltä. Tämä on ikävää matalasti tuottavien yritysten kannalta, mutta näin markkinajärjestelmässä pitääkin tapahtua ja harvempi tuskin pukeutuu säkkikankaaseen ja ripottelee tuhkaa hiuksiinsa, jos esimerkiksi puhelinmyyntiyhtiöt eivät saa rekrytoitua riittävästi porukkaa soittelemaan ihmisille keskellä päivää.

Katsotaanpa sitten Verkkouutisten yritystä itseään. Koska yksityiskohtia ei kerrota, on vaikea olla täysin varma, mutta puhtaanapitoala näyttäisi viittaavan yrityksen olevan toimialaluokassa E (vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito). Alan ansiotasokehityksen trendi on ensinnäkin selkeästi matalampi kuin kaikkien alojen yhteinen trendi (1,9% vs. 2,5%). Ehkä olennaisemmin viime vuosina ansiotason kehitys alalla on tullut lähes kokonaan keskitetysti neuvotelluista sopimuskorotuksista ja ainoastaan marginaalisesti palkkaliukumasta. Koska palkkaliukuma kuvastaa selkeämmin työvoimakilpailun vaikutuksia, tarkoittaa tämä että alan työmarkkinat ovat itse asiassa huomattavan löysät. Tämä puolestaan tarkoittaa, että suurin pula osaavasta työvoimasta on yrityksen johdossa, jonne on jollain käsittämättömällä tavalla päässyt henkilöitä, joilta on hukassa markkinatalouden ABC.

Ansiokehitys toimialoittain vuosina 2015–2018. Kuten näkyy, toimialaluokan E palkkaliukuman kehitys on marginaalinen ja itse asiassa toimialalluokkien keskuudessa neljänneksi pienin.


sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Verkkouutiset kertoo ettei Suomessa ole rikkaita tai jos onkin niin ei heillä rahaa ole

Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan taannoinen tutkimus Suomen varakkaimpien kyseenalaisesta ajatusmaailmasta herätti kriittistä keskustelua ja luonnollisesti myös tarpeen kutsua tutut tahot kertomaan, kuinka markkinasääntöjen järjestäminen niin, että ne ohjaavat enemmän vaurautta huipulle ja vähemmän muille, on itse asiassa fantastinen idea. Verkkouutisten puolustuspuhe ei ala erityisen vakuuttavasti Kasperi Summasen todetessa, ettei tuloeroissa ”ole tapahtunut juurikaan muutosta 2000-luvun aikana.” Tämä väite on yksinkertaisesti väärä. Köyhimmän 20% tulot kasvoivat aikavälillä 1995-2007 15% ja keskiluokan (tulodesiilit 20%-80%) 36%, kun taas puolestaan rikkaimman 1% tulot kasvoivat 158% ja rikkaimman promillen 252%. Kehitys jatkui myös aina finanssikriisin ovelle saakka ja Suomessa selkeästi suurin selittäjä tapahtuneelle on vuoden 1993 veroreformi, joka eriytti ansio- ja pääomaverotuksen toisistaan suosien pääomaa (rikkaimman promillen tuloista n. 70% on pääomatuloja). Kehitys on kuitenkin kulkenut samaan suuntaan kaikissa teollisuusmaissa ja esim. IMF toteaa 15% tuloerokehityksestä tulevan työvoiman tarjontaa lisäävistä ja työnsuojelua heikentävistä reformeista, joiden kaupittelemisesta palstoilla ja pellonpientareilla on tullut normaalia ajanvietettä. Mainittakoon myös ettei mikään sinällään pakota valtiota tekemään tällaisia interventioita markkinoille, vaan niitä tehdään koska niitä halutaan tehdä.

Jos faktuaaliset virheet jätetään sikseen, niin mielenkiintoista on myös Summasen ohjeistus paremmasta suunnasta: ”[Ongelmia] ei ratkaista lisäämällä kituliaan kansan ja talouden verotusta, vaan kasvattamalla tuloja.” Ongelma tässä on, että markkinasääntöjen muuttaminen niin, että varakkaiden tulot kasvavat on itse asiassa pois muilta (vaikka usein muuta väitetään). Asia on helppo ymmärtää seuraavasti. Kansantaloudessa tuotetaan per vuosi tietty määrä vaurautta (usein tätä mitataan BKT:lla tai kansantulolla), joka sitten jakautuu kansalaisille. Jos oletetaan, että top 1% saa alkutilanteessa tästä 20% ja sitten sääntöjä muutetaan niin, että se saakin 25%, niin tämä objektiivisesti tarkoittaa, että muille jää nyt ainoastaan 75% entisen 80% sijaan. Ainoa tie tämän ympäri on, jos varallisuuden siirto huipulle oikeasti vauhdittaisi kasvua itseään, mutta tässä törmätään taas empiiriseen maailmaan, joka sanoo päinvastaista ja esim. sekä IMF että OECD ovat viime vuosina suositelleet tuloeroja tasaavia linjauksia, koska päinvastainen tuppaa haittaamaan kansantalouksia. Tai näin siis, jos joku olisi oikeasti kiinnostunut kansantaloudesta – jos sen sijaan tarkoitus on yksinkertaisesti ohjata enemmän rahaa rikkaille, niin se on sitten eri asia.

Käytettävissä olevien tulojen kasvu, indeksi 1995=100. Ylimmän promillen 252%:n tulojen kasvu ei mahdu kuvion skaalaan.



https://www.imf.org/en/Publications/FM/Issues/2017/10/05/fiscal-monitor-october-2017

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Kimmo Sasi kertoo talouskurin olleen fantastinen idea, ei katastrofi


Kimmo Sasi järjesti taannoin Verkkouutisten kolumnissaan datalle kidutussession yrittäen saada sen sanomaan talouskurin olleen hyvä idea. Hänen perusteesinsä on ns. luottamusargumentti, eli että leikkaukset valtiontalouteen lisäävät kuluttajien luottamusta taloudenpidon kestävyyteen, mikä saa heidät kuluttamaan enemmän, eivätkä leikkaukset täten itse asiassa supista taloutta, vaan kasvattavat sitä. Sasi ottaa tästä esimerkiksi Suomen talouden vaikeudet 2013-2015, jolloin Sasin mukaan epävarmuus kuluttajien keskuudessa heikensi kasvua. Syytä epävarmuuteen Sasi selittää näin: ”Valtiontaloutta olisi pitänyt jo hallitusohjelmassa tasapainottaa riittävästi […] hallitus joutui tekemään myöhemmin useita säästöpaketteja. Ne osoittivat, että talouden hoito ei ollut hallinnassa ja vahvistivat kuluttajien pelkotiloja.” Eli säästöpaketit heikensivät talouden kehitystä, mutta jos niitä olisi tehty kovempaa ja useammin, olisi käynyt päinvastoin – tämä on niin huono argumentti, että Sasin kannattaisi kysellä Iltalehdestä vakituisen kommentaattorin paikkaa.

Sasin mukaan Sipilän hallituksen etupainotteiset leikkaukset joka tapauksessa viimein vahvistivat luottamusta riittävästi ja korjasivat Suomen tilanteen. Mielenkiintoisesti kotimaisen yksityisen kysynnän elpyminen alkaa itse asiassa vuoden 2014 3. neljänneksellä ja on vuoden 2015 1. neljänneksellä jo hyvässä vauhdissa – kuinka Sipilän hallitus sai tämän oletetun luottamusefektin aikaan n. vuoden ennen muodostumistaan jää historiankirjoittajien selvitettäväksi. Elefantti huoneessa on tietenkin se, että 2010 koko euroalue aloitti merkittävät talouskuriohjelmat, joiden seurauksena paljon odotettu luottamusefekti ei materialisoitunutkaan, vaan kysyntä yksinkertaisesti supistui ja manner ajautui toiseen taantumaan. Sasin kirjoitus on fantastinen esimerkki siitä, kuinka etukäteen asetetusta johtopäätöksestä päätellään taaksepäin.

Tässä vaihtoehtoinen skenaario. Valtioiden toteuttamien kuriohjelmien lisäksi myös Euroopan Keskuspankki päätyi nostamaan ohjauskorkoaan vuonna 2011 1,5%:in ja näiden toimien yhteisseurauksena euroalueen kysyntä supistui riittävästi aiheuttaakseen taantuman. Huomattuaan virheensä EKP kuitenkin alkoi jo 2011 lopussa alentaa korkoja ja 2013 jälkipuoliskolla (jolloin euroalue alkoi elpyä) ohjauskorko oli enää 0,25%, pudoten 2014 jälkipuoliskolla (jolloin Suomen yksityiskysyntä alkoi elpyä) 0,05%:in – EKP:n elvyttävät toimet olivat riittäviä heikentämään talouskuriporukan aiheuttamaa pahinta tuhoa. Toisin kuin Sasin tarina, tämä korreloi suoraan datan kanssa ilman tarvetta hallitusten aikamatkailulle tms. toimille, minkä seurauksena se myös todennäköisesti vastaa paremmin totuutta. 

Yksityinen kulutus lähtee selkeästi nousuun jo vuonna 2014.

 

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Suomen työmarkkinasääntely Pohjoismaiden toiseksi keveintä


Välillä sitä kerkeää tuudittautumaan ajatukseen, että julkisuudessa asioita kommentoivat tietävät mistä puhuvat. Onneksi on Keskuskauppakamarin Juho Romakkaniemi, joka ystävällisesti mätkii tällaiset ajatukset liian sinisilmäisten päästä ulos. Hän selittää Suomen muita Pohjoismaita heikompaa työllisyyskehitystä toteamalla että ”Syynä ovat kankeammat työmarkkinat ja palkanmuodostus sekä huonommin aktivoiva työttömyys- ja sosiaaliturvajärjestelmämme. Nämä pitää muuttaa - tai luopua pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta.” Tämä siis summauksena Työ- ja elinkeinoministeriön taannoisesta raportista. Otetaanpa lainaus raportista itsestään: ”Kokonaisuutena Suomen työsuhdeturvasääntely on Pohjoismaiden toiseksi keveintä. Vertailu toisiin Pohjoismaihin ei anna tukea Suomen yksilöllisten irtisanomisten tiukasta sääntelystä. Suomen sääntely on myös erilaisten työsuhteiden osalta varsin tasapainoista.” Tiedän, että tämän lukemiseksi joutui menemään aina sivulle 18 asti, mutta kyllä asia tiivistettynä löytyi jo sivulta 2, joten laiskemmankin olisi pitänyt jaksaa. Joka tapauksessa kuinka tästä sai pääteltyä Suomen työmarkkinoiden olevan kankeat, on mysteeri.

Itse asiassa koko premissi heikommasta työllisyyskehityksestä on hieman kyseenalainen, sillä jos tarkastellaan kokoaikatyöksi muutettua työllisyysastetta, Tanska jääkin jo Suomen taakse ja Norja on samalla tasolla – tästä näkökulmasta Suomen ”ongelma” on siis liian vähäinen osa-aikatyön tekeminen, mihin TEM:n raportti viittaakin. Mielenkiintoisesti TEM, Verkkouutiset tai Romakkaniemi eivät kuitenkaan viittaa muiden Pohjoismaiden selvästi suurempiin julkisen sektorin työntekijöiden osuuksiin kokonaistyöllisyydestä (Norjassa yli 30%, Ruotsissa ja Tanskassa 28%, mutta Suomessa vain 25%). Jostain syystä tämä ei ole ikinä herättänyt erityistä kiinnostusta juuri kenessäkään, vaikka sen relevanssia on vaikea kiistää.

Mainittakoon vielä, että toteamukset tyyliin ”on tehtävä X tai hyvinvointivaltio kaatuu” ovat yleensä varoitusmerkki siitä, että seuraavaksi joutuu kuulemaan jotain pöhköä. Näin siksi, että X on useimmiten jokin uusklassisen tarjontapuolen ehdotus, mikä ohjaa hyvinvointivaltiosta päinvastaiseen suuntaan. Tämä ei ole minun mielipiteeni, vaan johtuu tarjontapuolen luonteesta – tarjontapuolen reformeilla on tarkoitus heikentää työntekijöiden neuvotteluvoimaa, jotteivat he voi palkkavaatimuksillaan aiheuttaa inflaatiota. Hyvinvointivointivaltion tarkoitus on puolestaan taata kaikille säällinen toimeentulo, mikä tarkoittaa mm. ettei mitä tahansa työtä tarvitse ottaa vastaan millä hinnalla tahansa. Nämä ovat ristiriitaiset periaatteet, minkä seurauksena tarjontapuolen opeilla ei voi pelastaa hyvinvointivaltiota. Sen sijaan niillä voi hyvin ajaa sen alas.


Kokoaikatyöksi muutettuna naisten työllisyysprosentti on Suomessa Tanskaa ja Norjaa korkeammalla.

Miestenkin kohdalla tämä on totta suhteessa Tanskaan ja vain hieman Norjan alapuolella.

Suomen julkisen sektorin työllisten osuus kokonaistyöllisyydestä on aina ollut ja on edelleen huomattavasti muita Pohjoismaita pienempi. Jostain syystä tämä koetaan erittäin epäseksikkääksi tavaksi selittää eroja työllisyysprosenteissa, vaikka se kiistatta on olennaisesti vaikuttava tekijä. 





https://tem.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-327-442-6