Nobelin palkinto ja markkinahulluus

Suomenruotsalainen MIT-yliopiston professori ja vuoden 2016 talousnobelisti Bengt Holmström oli jälleen viime viikolla Suomessa haastateltavana, tällä kertaa Jorma Ollilan toimesta.[1] Holmström maalailee haastattelussa varsin dystooppista kuvaa tulevaisuudesta, jossa hierarkkisesti toimivat yksityisyritykset hallitsevat lähes kaikkea, kansalaiset on korvattu asiakkailla, yhteiskunnan turvaverkot on muutettu pakkotyön suuntaan ja työntekijöiden yhteenliittymisestä on hankkiuduttu eroon. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Holmström ei ilmeisesti näe tätä visiota pelottavana, vaan toivottavana. Ei ihme, että Suomen hallituskin haluaa miestä kuunnella.

Holmström sai palkintonsa yhdessä Oliver Hartin kanssa sopimusteorian kehittelystä, eikä minulla ole mitään epäilystä, etteikö hän tästä alueesta kirjoittaisi paljon täyttä asiaa. Suomen hallitukselle hän kuitenkin antaa neuvoja makrotaloudesta (tosin itse tunnustaen, ettei se ole hänen alaansa), joten on ehkä hyvä vilkaista, minkälaisia näkemyksiä hänellä on tällä saralla ja mihin ne perustuvat. Nobelistin kritisoiminen voi tuntua hieman ylimieliseltä, mutta minulle tuli jo lokakuussa omituinen olo miehen todetessa eräässä haastattelussaan näin vuoden 2008 talouskriisistä: ”Mitä sitten tapahtui, että koko maailmantalous joutui tällaiseen ahdinkoon, minusta kenelläkään ei ollut tällaista visiota, ei ainakaan minulla, enkä ole sellaiseen ihmiseen törmännyt”.[2] Minulle puolestaan tuli välittömästi pari nimeä mieleen, muun muassa Dean Baker, joka ennusti kriisin saapumisen kolmen kuukauden tarkkuudella kaksi vuotta etuajassa.[3] Pointtina on tietenkin, että jos haluamme saada realistisen kuvan siitä, mitä tapahtui, miksi ja kuinka kannattaa edetä, on katse suunnattava niihin malleihin ja taloustieteilijöihin, jotka olivat todistettavasti oikeassa, eikä niihin, jotka epäonnistuivat täydellisesti. Jos minä käytännössä maallikkona tiedän tämän, mutta taloustieteen nobelisti ei, niin jossain on kyllä menty pahasti metsään ja tämä antaakin jo vihjeen siitä, minkälaisissa taloustieteellisissä piireissä Holmström viettää aikaansa.

Holmströmin makroekonomiset käsitykset eivät itse asiassa ole erityisen omaperäisiä, vaan noudattelevat pääasiassa standardeja uusliberaaleja käsityksiä, eli juuri niitä, jotka olivat katastrofaalisesti väärässä ja tamppasivat tietä vuoden 2008 romahdukseen sekä pitkittävät edelleen sitä seurannutta lamaa. Taloustiede onkin siitä mielenkiintoinen tutkimusala, että vaikka teoria todistettaisiin empirian kautta olleen massiivisesti väärässä, niin se ei tunnu mitenkään vaikuttavan mainitun teorian uskottavuuteen. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä vallitseva talousortodoksia palvelee hyvin varakkaita sekä valtaapitäviä instituutioita kuten suuria pankkeja, mutta kovin hyvää se ei lupaa tulevaisuudelle.

Joka tapauksessa jos otetaan tarkempia esimerkkejä Holmströmin käsityksistä, niin pahin ongelma Suomen taloudelle on hänen mukaansa ammattiyhdistysliike, josta on päästävä eroon ja mitä pikemmin, sitä parempi. Ammattiyhdistystoiminnassa on epäilemättä paljon parantamisen varaa, mutta jokainen ymmärtää tämän: siinä missä rikas ja mahtava voi olla vaikutusvaltainen yksinäänkin, niin köyhät ja heikot puolestaan voivat olla sitä ainoastaan toimimalla yhdessä ja ammattiyhdistysliike on läpi historiansa ollut yksi osa tätä toimintaa, mikä selittää myös sen miksi se on ollut synnystään lähtien läpikotaisen vihattu omistajien taholta. Kuten Holmström toteaa: ”Ihmisten pitäisi saada solmia vapaasti sopimuksia”.[4] Olennaiset sanat tuossa ovat ”saada” ja ”vapaasti”. Holmströmin hengenheimolaisille abstraktien teorioiden maailmassa työnantaja ja työntekijä ovat tasavertaisia osapuolia, jotka neuvottelevat sopimuksia tältä pohjalta. Jokainen joskus todellisessa maailmassa vieraillut tietää, että tämä on erittäin kaukana todellisuudesta, mikä korostuu entisestään korkean työttömyyden aikoina, kun työvoimasta on ylitarjontaa ja työntekijän niin sanottu neuvotteluasema on normaaliakin heikompi.

Hankkiutumalla eroon ammattiliitoista, työväen suojelusta, minimipalkoista ja muista vastaavista saadaankin aikaan esimerkiksi Latinalaisesta Amerikasta usein tuttu ”talousihme”. Talousihme (tunnetaan myös suppeammassa muodossa sisäisenä devalvaationa) on tekninen termi, joka tarkoittaa sitä, että kun palkat poljetaan alas (tai teetetään suoraa pakkotyötä), niin yritysten voitot luonnollisesti nousevat ylös. Tämä puolestaan saa tietyillä (ideologisilla) periaatteilla valitut makroekonomiset indikaattorit näyttämään hyviltä ja seurauksena talous voi nimellisesti hyvin samalla kun varsinainen kansa voi huonosti. Kun seuraavan kuplan puhjetessa talousihme romahtaa, niin maksajaksi laitetaan veronmaksaja, ei ihmeestä hyötyneet yksityiset toimijat. Noin 1980-luvun alkuun talousihmeet olivat standardi vain kehitysmaissa, mutta sittemmin niistä on tullut tuontitavaraa myös teollisuusmaihin ja tämä mekaniikka on osin takana myös Saksan paljon ihaillun talouspolitiikan toteutuksessa, politiikan joka myös sattumoisin vahingoittaa kaikkia muita Euro-alueen työntekijöitä saksalaisten lisäksi pakottamalla heidät mukaan kilpajuoksuun pohjalle[5] (toisena seikkana mainittakoon esimerkiksi eurooppalaisten veronmaksajien rahojen kierrättäminen Saksan pankeille Kreikan apupakettien varjolla).[6]

Holmströmin näkemykseen työntekijöiden ja työttömien turvallisuudesta onkin otettava suora lainaus, koska muuten epäilen, ettei lukija minua usko: ”Holmström pitää ongelmallisena sitä, että yhteiskunnassa olemme saavuttaneet pisteen, jossa ihmisillä asiat ovat materiaalisesti hyvin ja elämä on hyvin turvattua. Ne ovat johtaneet siihen, että innovointi ja tarmokkuus ovat vähentyneet”.[7] Ottamatta kantaa siihen, että jonkun mielestä taloudellinen hyvinvointi ja turvallisuus ovat ongelmia (joista ilmeisesti tulisi päästä eroon ja mekanismina toimii työntekijöiden sekä työttömien suojelun tuhoaminen), niin ajatushan on ilmiselvän ristiriitainen. Pitäisikö Holmströmin mukaan miljonäärit raahata pilvenpiirtäjistään elämään kaduille, jotta heihin saataisiin tarmokkuutta ja innovaatiota? Pitäisikö sama tehdä Holmströmille? Vai onko kyseessä selektiivinen standardi, joka pätee vain niihin, jotka elävät yhteiskunnan pohjalla?

Holmströmin näkemyksistä voisi puhua lisääkin (esimerkiksi hänen käsityksestään, että finanssimarkkinat kaipaavat vielä enemmän läpinäkymättömyyttä ja päätöksiä suljettujen ovien takana, ei vähemmän), mutta jääköön nyt ainakin tältä erää tähän. Todettakoon loppuun vain, että hän pelkää diktatoristen johtajien nousua Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta samalla ”kiistää, että talouskasvun pitäisi olla jokin alati ylöspäin nouseva suora. Se voi olla tavoite, mutta on jopa parempi, että talous kulkee aaltomaisittain.”[8] Eli se, että yksityinen sektori suuryritysten ja pankkien johdolla ensin täyttää taskunsa ja lopulta romahduttaa koko talousjärjestelmän jättäen kätevästi laskun veronmaksajalle, onkin itse asiassa hieno juttu. Ja sitten vielä raavitaan päätä miksi ihmiset äänestävät tätä politiikkaa vastaan.

---

[1] http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/live-klo-16-nobel-voittaja-bengt-holmstrom-lavalla-jorma-ollilan-kanssa-miten-meita-kannustetaan-tekemaan-toita/6192578

[2] http://yle.fi/uutiset/3-9222300

[3] http://www.debtdeflation.com/blogs/2009/07/15/no-one-saw-this-coming-balderdash/

[4] http://yle.fi/uutiset/3-9316666

[5] https://www.cer.org.uk/insights/eurozones-ruinous-embrace-competitive-devaluation

[6] http://www.defenddemocracy.press/greeces-third-bailout-solves-nothing/

[7] http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/10/bengt-holmstrom-ongelmat-ovat-menestystekija

[8] Ks. edellinen viite.

Pääjohtaja Sipilä

Pääministeri Sipilä on viimeisen noin viikon aikana onnistunut ajamaan itseään tehokkaasti yhä syvemmälle itse kaivamaansa kuoppaan. Itse asiassa jutun voi katsoa alkaneen hallituksen kyseenalaisesta päätöksestä 11. marraskuuta kaataa 100 miljoonaa euroa lisää veronmaksajan rahaa Talvivaaran/Terrafamen myrkkyjentuotantolaitokseen, jota on myös kaivokseksi joskus tituleerattu.[1] Tämä kaikkien yllätyksenä tuli vastoin hallituksen aikaisempia sanomisia, mutta ei siitä sen enempää. Tämän jälkeen 25.11. Yle puolestaan uutisoi, että Sipilän sukulaisten omistama Katera Steel oli juuri saanut merkittävän tilauksen Terrafamelta, minkä seurauksena Sipilä sitten raivostui Ylelle siinä määrin, että totesi luottamuksensa valtion mediaorganisaatioon olevan nolla.[2]

Tapahtumaketjussa on muutamia sen verran uskomattomia piirteitä, että se pistää epäilemään, josko kyseessä on parodia politiikasta, satiiri, jossa hahmoista tehdään älyttömiä karikatyyrejä. Ajatukseen Katera Steelin tilauksen ja Terrafamen rahoituksen mahdollisesta korruptiokytköksestä Sipilä vastasi blogissaan kirjoittamalla ”että tällainen kytkös käy edes mielessä, kertoo enemmän kysyjästä. Ei kävisi mielessäkään.”[3] Häneen yhtyy myös Katera Steelin omistaja Markku Jauhiainen toteamalla ”Tuo on naurettava väite. Ei kukaan pöljä tuollaista, ei kenelläkään tule mieleen, että rupeaisi tuollaista puhumaan.”[4] Näinhän se on. Kenellekään ei tulisi mieleen, että valtaa omaavat henkilöt saattaisivat käyttää mainittua valtaa omien etujensa ajamiseen, koska sellaista ei ole kuunaan ihmiskunnan historiassa tapahtunut ja tuskin tulee tapahtumaankaan. Siinä Sipilä on oikeassa, että tällaisten kysymysten esittäminen kertoo kyllä niiden kysyjästä: se kertoo, että kysyjä on tolkuissaan oleva ja rationaaliseen skeptisyyteen kykenevä ihminen. Tietenkin sekä Sipilä että Jauhiainen vastaisivat korruptiosyytöksiin missä tahansa tilanteessa kieltävästi, mutta tällaiset vastaukset ovat kirjaimellisesti omiaan enemmän ruokkimaan epäilyksiä, kuin hälventämään niitä: väitös siitä, että koko ajatus vallanväärinkäytöstä on absurdi, on itsessään sitä luokkaa, että on lähes mahdotonta uskoa kenenkään todellisuudessa tarkoittavan näitä sanoja rehellisesti.

Toiseksi 5,1 miljoonan euron liikevaihdon omaavasta Katera Steelistä omistaa 5 % Sipilän lapsien sijoitusyhtiö Fortel Invest ja Sipilä onkin todennut, että luopui kaikesta yritystoiminnasta 2013 juuri siksi, ettei nykyisen kaltaisia tilanteita syntyisi.[5] Mielenkiintoisesti myös Donald Trump on ilmoittanut, että aikoo luopua liiketoiminnastaan tultuaan valituksi Yhdysvaltain presidentiksi ja sijoittaa varallisuutensa niin sanottuun ”blind trustiin”, mikä tarkoittaisi, että ainoastaan trustin hallinnoitsija tietäisi mihin sen rahoja sijoitetaan, ei Trump itse.[6] Ongelmana tässä on, että blind trustia hallinnoisivat Trumpin lapset, mikä sattumoisin on sama ongelma kuin Sipilällä, joka jätti liiketoimintansa ymmärrettävästi lapsilleen. Kotivierailuilla, puhelimessa, saunaillassa, joulupöydässä tai yhtään missään ei ikinä sitten puhuta bisneksestä missään muodossa tai mallissa. Tottahan toki. Täytyy olla tieten tahtoen sokea, ettei näkisi ilmiselviä eturistiriitoja. Tämä erityisesti siksi, että Trumpin/Sipilän erossa pysymiseen lastensa liiketoiminnasta löytyy tasan yksi todistuskappale: se, että he sanovat niin. Luonnollisesti niille, jotka ovat henkisesti vapaaehtoisia pohjoiskorealaisia, niin rakkaan johtajan sana missä tahansa asiassa on enemmän kuin tarpeeksi (senkin vaatiminen saattaa ehkä olla liikaa), mutta järjissään olevien yksilöiden kohdalla tilanne on kuitenkin toinen. Minä en tietenkään tiedä tai väitä että korruptiota on tapahtunut ja joka tapauksessa asiaan on itsestään selvä ratkaisu – mitä ilmeisesti ollaankin jo puuhaamassa kansalaiskeskustelun paineen alla – eli tutkimuksen käynnistäminen tapahtumiin.

Mistä pääsemmekin sitten Sipilän reaktioon, eli Ylen pommittamiseen sähköpostilla ja mahdolliseen painostamiseen. Itse asiassa pääministerin raivostuminen ja kommentti luottamuksen puutteesta Yleen ei ole erityisen negatiivinen asia: se että vallanpitäjät vihaavat journalisteja kertoo varsin usein siitä, että mainitut journalistit tekevät itse asiassa ainakin jotain oikein. Niin kauan, kun kyseessä on julkisesti merkittävä asia (mitä mahdollinen korruptio tietenkin on) toimittajien tehtävä on tuoda asiat julki ja luonnollisesti paljon huolestuttavampaa on, jos journalistit sekä vallanpitäjät käyvät käsikynkkää samoissa cocktail-juhlissa ja taputtelevat toisiaan selkään.

Tästä nouseekin sitten kysymys siitä, tapahtuiko painostusta vai ei ja vaikuttiko se Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläisen toimiin vai ei. Tällä hetkellä asiaa on mahdoton tietää ja vaikka Jääskeläisen jotkut argumentit kuulostavat varsin asiallisilta (esimerkiksi se, että uutisointia aiheesta päätettiin rajoittaa siksi, että se oli ollut jo neljä päivää putkeen pääuutisena),[7] niin sekä hänellä että Sipilällä on tietenkin intressi valehteluun asiasta. Joka tapauksessa ratkaisu tilanteeseen lienee kaikille itsestään selvä, koska se on sama kuin edellisessä kohdassa: itsenäisen tutkimuksen käynnistäminen siihen, mitä Sipilän ja Jääskeläisen välillä tapahtui, minkä perusteella sitten voidaan päättää, onko miesten mahdollista jatkaa tämänhetkisissä viroissaan vai ei.

Sekä pääministeriä että mediaa saa ja tulee arvostella, mutta mainittakoon loppuun vielä mielenkiintoinen kaksoisstandardi, joka Sipilällä näyttäisi asiassa olevan. Pääministeri kirjoitti 11.11. pelkäävänsä myös suomalaisen politiikan olevan menossa Trumpin kampanjan kaltaiseen suuntaan. Ehkä hän olikin tässä oikeassa, sillä Trump on tunnettu hyökkäyksistään mediaa vastaan, mihin myös Suomen pääministeri näyttäisi nyt lähteneen mukaan. Näin ollen, jos Sipilä on vakavissaan uskonsa kanssa ehkä myös saattaa muistaa miehen nimeltä Jeesus, joka totesi analysoidessaan tekopyhyyttä jo pari tuhatta vuotta sitten että ”Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.”[8]

---

[1] http://yle.fi/uutiset/3-9287212

[2] http://yle.fi/uutiset/3-9326751

[3] http://www.juhasi.fi/blogi/2016/11/25/14141

[4] http://yle.fi/uutiset/3-9315671

[5] http://yle.fi/uutiset/3-9319355

[6] http://www.theatlantic.com/business/archive/2016/11/donald-trump-conflicts-of-interests/508382/

[7] http://yle.fi/uutiset/3-9326454

[8] http://www.finbible.fi/38alaviite/Matteus/Matteus7.htm

(Rahalla) Siunattu hulluus

Tuskin kuluu päivääkään, että TV-ruudussa tai lehtien palstoilla Jari Sarasvuo, Kari Stadigh tai joku muu miljonääri valittelee, kuinka Suomessa ei saa yrittää tai menestyä ja rikkaat ovat jatkuvan ajojahdin kohteena. Samaan aikaan Björn Wahlroos kerkesi taas viime kuun lopulla ilmoittamaan, että matalapalkkatyötä on lisättävä, jotta voidaan torjua köyhälistön syntyä.[1] Samoilla linjoilla on esimerkiksi Perheyritystenliiton toimitusjohtaja Liisa Mörttinen,[2] jonka mukaan palkkojen lasku lisää työllisyyttä ja Kokoomus luonnollisesti peräänkuuluttaa tuloerojen kasvattamista, koska se luo hyvinvointia. [3] Logiikka on siis, että jos annetaan miljonääreille enemmän ja samalla lasketaan muiden palkkoja sekä lisätään niiden määrää, jotka tekevät matalapalkkatöitä, niin torjutaan köyhälistön syntyä ja lisätään hyvinvointia.

Oli päättelyn pätevyydestä mitä mieltä tahansa, niin näillä linjoilla on kyllä jo hyvän aikaa tallattu. Työehtosopimusten piirissä matalinta palkkaa maksetaan maaseutuelinkeinojen aloittelevalle työntekijälle 8,16 euron edestä. Sopimuksettomilla aloilla tilanne on tietysti turvattomampi ja itse asiassa suomalaisen katsotaan olevan lain mukaan töissä, jos palkka on 6,82 euroa tunnissa ja 1173 kuukaudessa.[4] Noin 40 000 työntekijää työskenteleekin alle 10 euron tuntipalkalla.[5] Tämäkään ei toki riitä ja juuri viime viikolla tuli ilmi, että juristifirmat teetättävät opiskelijoilla ilmaisia töitä ja uhkailevat heidät hiljaisiksi.[6] Palkatonta työtä tekevätkin itse asiassa jo kymmenet tuhannet suomalaiset kuntouttavan työtoiminnan nimikkeellä.[7] Toimivaa talouslinjaa on ehditty jo toteuttaa siinä määrin, että 12 % suomalaisista on suhteellisessa köyhyydessä ja 8 %, eli noin 440 000 elää alle minimibudjetin.[8] Itsenäisyyttä suunnittelevat skotit kerkesivät jo kauhistua Helsingin leipäjonoista todeten, että tästä voi oppia kuinka asioita ei kannata tehdä.[9]

Samalla yritysjohtajien palkat nousivat taas tänä vuonna uuteen ennätykseen ja toimitusjohtajan palkka on tällä hetkellä noin 26-kertaa suurempi kuin keskiverto rivityöläisen.[10] Koska palkalla, bonuksilla ja optioilla ei kuitenkaan tule toimeen, niin onneksi valtio sentään harjoittaa sosialismia rikkaille ja esimerkiksi Suomen rikkain mies Antti Herlin sai viime vuonna maataloustukia 304 306 euroa ja Björn Wahlroos puolestaan noin 240 000 euroa.[11] Koneen pääomistajana Herlin sai myös viime vuonna osinkoja yrityksestään 160,7 miljoonaa euroa, mutta yritysjärjestelyjen ansiosta maksoi näistä veroa vain 7,5 miljoonaa euroa, eli käytännön veroprosentiksi muodostui 4,7.[12] Mutta mikään ei riitä, rikkaat tarvitsevat lisää verohelpotuksia ja kaikki muut vyön kiristystä. Valopilkkuna työttömien meressä näkyykin se seikka, että miljonäärien määrä on sentään edelleen jatkanut kasvuaan taantumasta huolimatta ja esimerkiksi siinä missä vuonna 2009 täällä oli miljonäärejä 22 400,[13] niin vuonna 2015 heitä olikin jo 49 200, eli kasvua oli noin 55 %. Rahaa siis ilmeisesti kyllä on, mutta kyse on vain siitä, kenelle se ohjataan. Kiinnostuneille kerrottakoon vielä, että yli 24-metristen luksusjahtien myynti nousi myös vuonna 2015 kaikkien iloksi 40 % edellisvuodesta.[14]

Samalla siis kun työläisiä ja työttömiä kepitetään lain voimalla esimerkiksi lyhentämällä ansiosidonnaisen kestoa,[15] niin pääministeri Sipilä on puolestaan yritysjohtajien kohdalla valinnut päinvastaisen lähestymistavan ja pyytelee näiltä, että josko viitsisivät vapaaehtoisesti alentaa omia palkkojaan.[16] Kaikille yllätyksenä Sipilän huutoihin vastaa ehkä korkeintaan kaiku ja syytä tähän voi jokainen miettiä omalla kohdallaan, mutta yhden sellaisen antaa uusi Australialainen tutkimus, jonka mukaan 21 % yritysjohdosta on psykopaatteja. Jälleen kerran tämä ei siis tietenkään tarkoita, että paikallisen kyläkioskin pitäjä on psykopaatti, vaan vihjaa siihen suuntaan, että kyläkioskinpitäjä on kyläkioskinpitäjä eikä suuryrityksen johtaja juuri siksi, ettei hän omaa oikeanlaisia ”arvoja” sekä mielenlaatua noustakseen huipulle. Toki myös 21 % on vähemmistö, mutta se antaa kuvan siitä millaiset luonteenpiirteet ovat instituutionaalisella tasolla hyödyllisiä yritysmaailmassa, sillä perusväestön kohdalla psykopaattien osuus on vain 1 %.[17] Valtiotakin pitäisi kuulemma nykyään hoitaa niin kuin yritystä ja mainittakoon tähän loppuun vielä ihan kuriositeettina, että esimerkiksi istuvassa hallituksessa löytyy useampia pitkän linjan yritysmaailman edustajia korkeista asemista. Maailma on täynnä outoja sattumia.

---

[1] http://yle.fi/uutiset/3-9246332

[2] http://yle.fi/uutiset/3-9221255

[3] https://www.uusisuomi.fi/raha/163014-susanna-koski-sanoo-suoraan-tvssa-suuremmat-tuloerot-suomeen

[4] http://yle.fi/uutiset/3-9239696

[5] http://www.hs.fi/kotimaa/a1475035156167

[6] http://yle.fi/uutiset/3-9282738

[7] https://longplay.fi/single/ilmaista-tyota-tarjolla

[8] http://yle.fi/uutiset/3-9255173

[9] https://povertyalliance.wordpress.com/2016/10/18/food-aid-in-finland-learning-from-a-nordic-welfare-state/

[10] http://www.hs.fi/talous/a1459488690318

[11] http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/antti-herlinin-maataloustukisumma-pompsahti-wahlroosin-tuki-ennallaan/4897784

[12] http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/07/8-miljardin-porssiosingoista-veroja-alle-400-miljoonaa

[13] http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000001715894.html?posted=1&n=4#messageSent

[14] http://www.hs.fi/talous/a1457233345895

[15] http://yle.fi/uutiset/3-9296006

[16] http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/paaministeri-vetosi-kovapalkkaisiin-johtajiin-alentakaa-palkkojanne-kikyn-hengessa/6058638

[17] http://www.telegraph.co.uk/news/2016/09/13/1-in-5-ceos-are-psychopaths-australian-study-finds/

Guggenheim ja Perussuomalaisten nöyryytys

Helsinkiin ajettava Guggenheim-museo on keretty haudata jo kahdesti, mutta ilmeisesti aina kun silmä välttää, niin joku käy sen kaivelemassa maan mullista takaisin kansakuntaa riivaamaan rahankerjäyshuudoillaan. Pääasiallisena lapiomiehenä toimii Guggenheim Helsingin Tukisäätiö, joka kertoo nyt uudesta suunnitelmastaan, jossa ei paljoa veronmaksajan rahoja tarvittaisi. Paitsi että tarvittaisiin.

Guggenheimin rakentamiskustannuksiksi arvioidaan 120-140 miljoonaa euroa, josta Tukisäätiön mukaan on jo 66,4 miljoonaa kasassa yksityiseltä puolelta ja Helsingin kaupungin olisi tarkoitus osallistua projektiin korkeintaan 80 miljoonalla.[1] 80 miljoonaa julkiselta sektorilta on toki pitkä penni, mutta onhan 66,4 miljoonan kerääminen yksityiseltä puolelta myös aika vaikuttavaa, eikö? Paitsi ettei ole. Ensinnäkin Tukisäätiön esityksessä on mielenkiintoisesti listattu yksityisiksi rahoittajiksi myös valtion kokonaan omistama Finavia ja valtion 55 %:sti omistama Finnair, joiden rahat ovat tietenkin kansalaisten rahoja, eivät yksityisiä. Lisäksi valtionyhtiöiden likoon laittamia rahasummia ei suostuta tuomaan julki, mikä pistää epäilemään niiden olevan kohtuullisen suuria.[2] Toiseksi, yksityiseen rahoitukseen on laskettu mukaan valtion takaama 35 miljoonan euron laina, joka siis kaatuu veronmaksajan hoidettavaksi, jos Guggenheim ei menestykään.[3] Tämä puolestaan on täysin mahdollista, sillä suunnitellun kaltainen design- ja arkkitehtuurimuseo ei ole missään erityinen vetonaula[4] ja esimerkiksi Helsingissä jo sijaitsevan Arkkitehtuurimuseon kävijämäärä oli vuonna 2014 alle 22000.[5] Tätä taustaa vasten odotetut 550000 kävijämäärät tuntuvat lähinnä absurdeilta.

Näin ollen suuri osa rahoituksesta uudessakin suunnitelmassa tulee todellisuudessa veronmaksajalta, eikä tämä asia muuksi muutu, vaikka ajanhengelle ominaiseen tapaan sanojen merkitykset käännetään päälaelleen ja julkinen yhtäkkiä muuttuukin yksityiseksi. Tämän lisäksi seuraavan 20 vuoden aikana Helsingin kaupungille koituisi suorien ja epäsuorien kulujen kautta vielä 120 miljoonaa ylimääräisiä kustannuksia esimerkiksi tontin vuokrakulujen menetyksen muodossa.[6] Veronmaksaja siis polttaisi Guggenheimissa rahaa vailla huolta huomisesta, mutta kuka tästä turhuuksien roviosta sitten hyötyisi, jos kukaan?

No, ensimmäisenä yhdysvaltalainen Guggenheim-säätiö tietenkin. Itse asiassa Helsingin kaupunki tilasi jo vuonna 2011 1,75 miljoonan euron arvoisen selvityksen Guggenheim-säätiöltä itseltään kannattaako Helsinkiin rakentaa Guggenheim-museo.[7] Oikeasti. Kaikkien suureksi yllätykseksi säätiö tuli siihen tulokseen, että kyllä kannattaa. Kuten jo edellä todettiin, Suomen puolella projektia ajaa vahvasti Guggenheim Helsingin Tukisäätiö, johon epäilemättä kuuluu varakkaita mesenaatteja, joilla on aito kiinnostus taiteeseen, mutta kuuluu siihen muutakin. Tukisäätiön perustajajäseninä ovatkin esimerkiksi matkailu- ja ravintola-alan sekä rakennusteollisuuden työnantajaliitot,[8] mikä selittääkin jo paljon: rakennusteollisuuden työnantajat toivovat pääsevänsä veronmaksajan rahapussille, kun projektia sanahelinästä huolimatta kustannetaan julkisista varoista ja matkailu- ja ravintola-alan vastaavat toivovat veroeurojen polttamisen tuovan Helsinkiin lisää turismia. Eli normaali linja: kulut julkisia, voitot yksityisiä.

Poliittisella puolella Guggenheim on alusta asti ollut Kokoomuksen lempilapsi ja vaikka uusimmasta ehdotuksesta päätetään Helsingissä vasta marraskuun lopulla, niin tällä hetkellä museota avoimesti kannattavista kymmenestä Helsingin kaupunginvaltuutetusta neljä oli kokoomuslaisia.[9] Valtiollisella tasolla ulkoministeri Timo Soini tietenkin totesi jo elokuussa,[10] ettei Guggenheimille heru senttiäkään valtion rahaa, minkä hän myös toisti marraskuun alussa[11]. Tähän kulttuuri- ja opetusministeri Sanni Grahn-Laaksonen (kok.) puolestaan totesi, että tuleepas sittenkin nimittäin museoille vuosittain annettavista valtionosuuksista, joista päättäminen kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön toimivaltaan ja niitä voidaan antaa jo ennen kuin museo olisi toiminnassa (tai edes rakennettuna).[12]

Koska Grahn-Laaksonen ei kuitenkaan voi tehdä tulevia hallituksia sitovia päätöksiä museoiden valtionosuuksista, niin hänen toiminnalleen voidaan esittää ainakin kaksi motiivia. Ensimmäinen on tietenkin ajatus siitä, että kunhan projekti saadaan alulle ja hyväksytyksi Helsingin kaupunginvaltuustossa, niin kyllä veronmaksaja sen sitten lopulta kuitenkin loppuun asti kustantaa, kävi miten kävi. Toisena on mahdollisuus, että Kokoomus ja Grahn-Laaksonen haluavat tehdä kannatusmittauksissa 8,5 %:ssa kyntäville Perussuomalaisille selväksi,[13] että he eivät anna käskyjä tässä hallituksessa, vaan ottavat niitä vastaan. Vaikka Soini on tehnyt Guggenheimista jo ison numeron, niin lienee turha odottaa, että hän oikeasti asettuisi poikkiteloin, jos Kokoomus Keskustan tuella haluaa taas jakaa vähän lisää kansalaisten rahoja tukijoilleen yksityisellä sektorilla. Tämä siksi, että alistuminen vallalle on osa Soinin ja liian monien muiden Perussuomalaisten luontoa; he potkivat kyllä kovaa alaspäin, mutta kun pitäisi haastaa oikeasti vaikutusvaltaisia tahoja, niin ei sitä energiaa sitten enää löydykään. Perussuomalaiset työväenpuolueena tuntuukin olevan osuva kuvaus vain siitä näkökulmasta, että he näyttäisivät olevan hierarkkisessa suhteessa omistajiinsa Keskustassa ja Kokoomuksessa ja isännän saappaat kyllä putsataan aina kun käsky käy. Periaatteessa minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Helsinkiin rakennetaan uusi museo, mutta jos siitä nimikyltistä saataisiin pudotettua pois se sana ”Guggenheim”, niin kummasti taas säästyisi veronmaksajan rahoja, jotka kuulemma ovat niin tiukalla nykyään, että ihmisten on seisottava leipäjonoissa. Muutoin koko projekti voitaisiin lopultakin haudata siihen samaan paikkaan, minne Perussuomalaisten itsekunnioitus on kuopattu, sillä sitä ei näytä kukaan enää löytävän edes kissojen ja koirien kanssa.

---

[1] http://yle.fi/uutiset/3-9269555

[2] https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/207646-osan-guggenheimin-yksityisesta-rahoituksesta-maksavatkin-valtionyhtiot-summia-ei

[3] https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/207691-valtuutettu-wille-rydman-loysi-outouksia-guggenheim-papereista-veronmaksajien

[4] http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/guggenheim-helsinki-kiistellyn-hankkeen-salatut-taustat-ja-piilovaikuttajat/

[5] http://www.visithelsinki.fi/sites/default/files/legacy_files/files/Tilastot/FI/helsinginmatkailuntilastoraportti2014.pdf

[6] https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/207653-arhinmaen-guggenheim-laskelma-julkista-rahaa-tarvitaankin-98-112-miljoonaa

[7] Ks. viite 4.

[8] http://www.hs.fi/kulttuuri/a1401850689888

[9] http://yle.fi/uutiset/3-9273159

[10] https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/202312-timo-soini-linjaa-guggenheimille-ei-tule-rahaa-toivottavasti-tuli-nyt-selvaksi

[11] http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/soini-guggenheimille-ei-tule-valtion-rahaa-talla-vaalikaudella/6150364

[12] http://yle.fi/uutiset/3-9271643

[13] http://www.hs.fi/politiikka/a1478140126193

Postmoderni 1930-luku

Donald Trump voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit, vaikka hänen ei pitänyt voittaa. Brexit tapahtui, vaikka sen ei pitänyt tapahtua. Syyllisiä etsitään kuumeisesti ja valtavirtamedia sekä poliitikot ovat jo valinneet helpoimman mahdollisen selityksen: rasismi.

Niin kutsutun eliitin tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää, miksi Hillary Clintonia vihataan niin paljon. Tämä on ymmärrettävää sikäli, että mainitun tahon näkökulmasta asiathan menevät vähintään ihan kohtuullisen hyvin, eikä status quoa jatkavassa Clintonissa voi siis olla mitään ainakaan kovin oleellista vikaa. Tästä katsantokannasta vallitsevaa tilannetta horjuttamaan pyrkivät ilmiöt kuten Donald Trump, Brexit tai Perussuomalaiset näyttävät täysin irrationaalisilta, joten niiden pohjaksi esitetään myös pelkästään täysin irrationaalinen ajatusmaailma, eli rasismi. Ei siinä, etteikö rasistinen elementti olisi täysin todellinen; esimerkiksi Trumpin kannattajista 16 % yksinkertaisesti uskoo valkoisten olevan muita rotuja parempi[1] ja Perusuomalaisten kannattajien joukosta löytyy myös selvästi muita suomalaisia puolueita enemmän tähän suuntaan taipuvaisia ihmisiä[2]. Näin ollen, vaikka esimerkiksi Trumpin neuvonantaja Rudy Giuliani toteaakin, ettei ketään voi enää kutsua rasistiksi,[3] niin järkevien ihmisten maailmassa kyllä voi; rasistit ovat rasisteja eikä asia muuta väittämällä siitä muutu.

Liian helposti analyysi sitten jätetäänkin tähän, vaikka itse asiassa ollaan vasta parhaimmillaankin puolessa välissä. Syy tähän on, että jatkaminen voisi johtaa ikävään peiliin tuijotteluun ja se puolestaan saattaa aina paljastaa myös epämiellyttäviä totuuksia itsestä. Esimerkiksi Britanniassa Brexitin puolesta äänestäjät olivat pääsääntöisesti köyhiä;[4] samoin Republikaanien esivaaleissa valkoihoiset työväenluokan edustajat olivat Trumpin kannatuksen kulmakivi[5]; myös Perussuomalaisten kannatuksesta tuli (ainakin ennen romahdusta) 40 % työväenluokasta[6]. Kyseessä ovat siis ihmiset, jotka ovat olleet kärsivinä osapuolina kuristuspolitiikassa, leikkauksissa, palkkojen jäädytyksissä, vapaakauppasopimusten (jotka ovat täysin väärin nimettyjä; ne ovat yritysten/investoijien suojelusopimuksia) mukanaan tuomissa töiden ulkoistamisessa ja niin edelleen. Kun näille ihmisille tarjoutuu mahdollisuus näyttää keskisormea vihaamalleen eliitille, suuri osa heistä myös tekee niin.

Tässä ei tietenkään pitäisi sikäli olla mitään yllättävää, sillä kun ihmisiä potkitaan tarpeeksi kauan päähän, niin jossain vaiheessa heille tulee mitta täyteen. Olennaista onkin minkälainen reaktio tästä seuraa ja mistä ongelmia sekä ratkaisuja etsitään. Esimerkiksi siinä missä Hillary Clinton on yhtä kuin status quo, niin toisaalta Trump edustaa vain yhdenlaisia ratkaisuja ongelmiin. Toisenlaisia ratkaisuja puolestaan edustaa esimerkiksi Demokraattien esivaaleissa yllättävän niukasti Clintonille hävinnyt senaattori Bernie Sanders, jonka kampanjan Demokraattien oma puoluekoneisto tarkoituksella sabotoi halutessaan mieluummin pääasiassa rikkaidenetuja edustavan Clintonin.[7] Mikä Trumpin ja Sandersin ero siis on? Trump ja hänen kannattajansa löytävät ongelman juuren maahanmuuttajista ja ratkaisun muurin rakentamisesta Meksikon rajalle[8] sekä muslimien maahantulokiellosta[9]. Eli toisin sanoen ongelmien juuri ovat ihmiset yhteiskunnan pohjalla, joilla ei ole käytännössä minkäänlaista poliittista tai taloudellista vaikutusvaltaa ja ratkaisuksi esitetään heidän kimppuunsa käymistä. Sandersin ja hänen kannattajiensa näkemystä kuvaa vastaus, jonka mies antoi pankkiiri Lloyd Blankfeinille tämän todettua Sandersin olevan vaarallinen: ”Hän on oikeassa, minä olen vaarallinen: Wall Streetille.”[10] Tästä näkökulmasta yhteiskunnan suunta määrätään siis sen huipulta, ei pohjalta, ja jos on vakavissaan asioiden muuttamisesta parempaan suuntaan, on pakko kiinnittää huomio ryhmiin, jotka omistavat yhteiskunnan ja sitä kautta sanelevat sen tahdin. Loogisen ajattelun pohjalta jälkimmäinen ratkaisu lienee ainoa uskottava vaihtoehto.

Tämän jälkeen aletaankin olla asian ytimessä. Kun valtavirtamedia ja poliitikot eivät halua juuri keskustella vallitsevan talouskonsensuksen epäonnistumisesta ja tämän ennalta-arvattavista seurauksista, niin tilaa jää muukalaisvastaisille demagogeille, jotka tarjoavat sentään edes jonkinlaisia selityksiä ja ratkaisuja olkoonkin sitten, että ne ovat täysin irrationaalisia. Solidaarisuuden tuhoaminen ja alemmissa yhteiskuntaluokissa sijaitsevien ryhmien usuttaminen toistensa kimppuun on tietenkin aina vallanpitäjien etu ja tuo mieleen vanhan vitsin rikkaasta, keskiluokkaisesta ja työläisestä, jotka tilaavat pitsan. Rikas ottaa pitsasta yhdeksän palaa ja lähtiessään pöydästä kuiskaa keskiluokkaiselle, että työläinen aikoo millä hetkellä hyvänsä napata viimeisen palan. Samaan lankaan tunnutaan myös menevän joka kerta uudelleen ja ongelmien aiheuttajia kaivetaan työttömistä, kerjäläisistä, maahanmuuttajista, matalapalkkaisista, yksinhuoltajaäideistä, jne.; mistä tahansa muualta paitsi niistä paikoista, missä todelliset päätökset tehdään.

Olennaista on, että uusliberalistista talouspolitiikkaa edustavat tahot ensin tuhoavat kelvollisen elämän ehdot ainoastaan varakkaita suosivilla linjauksillaan, minkä seurauksena muukalaisvihamielisille opportunisteille tarjoutuu mahdollisuus syyttää vaikeuksista vähemmistöjä. Tästä syystä myös Kokoomuksella ja Keskustalla ei ole juuri sanottavaa Perussuomalaisten tekemisiin tai sanomisiin, koska heitä kiinnostaa pääasiassa rahan kaataminen rikkaiden taskuihin ja jos Perussuomalaiset sitten haluavat mukavasti edesauttaa tätä politiikkaa syyttämällä siitä ulkomaalaisia, eikä politiikan arkkitehtejä, niin mikä ettei.

Opitaanko Trumpin voitostakaan sitten mitään? Tuskin. Valtavirtamedia ja poliitikot syyttävät asiasta Bernie Sandersia sekä rasismia ja siihen se sitten jääkin. Atlantin tällä puolen nyökytellään hyväksyvästi ja EU jatkaa tuhoisaa linjaansa taloudellisen ja poliittisen vallan keskittämisessä niiden ihmisten johdolla, jotka toivat meille vuoden 2008 talousromahduksen. Kun he sitten saavat aikaan seuraavan romahduksen, aletaankin olla jo aika kypsiä postmoderniin versioon 1930-luvusta.

---

[1] http://www.complex.com/life/2016/02/31-percent-trump-supporters-say-whites-superior-race

[2] http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/joka-seitsemas-suomalainen-on-rasisti-tassa-tuntomerkit/?shared=290251-b425ad99-4

[3] http://www.mediaite.com/online/giuliani-not-only-is-trump-not-a-racist-nobody-is-a-racist/

[4] http://www.spectator.co.uk/2016/07/brexit-voters-are-not-thick-not-racist-just-poor/

[5] http://www.theatlantic.com/politics/archive/2016/03/trumps-revolution-from-within/473430/

[6] https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/101712/rahkonen.pdf?sequence=1 s.4

[7] http://www.nytimes.com/2016/07/25/us/politics/debbie-wasserman-schultz-dnc-wikileaks-emails.html

[8] https://www.donaldjtrump.com/policies/immigration

[9] https://www.washingtonpost.com/news/post-politics/wp/2016/07/24/donald-trump-is-expanding-his-muslim-ban-not-rolling-it-back/

[10] https://www.youtube.com/watch?v=XsfOJtC65rw